Pu Mat ja maailman harvinaisin nisäkäs
Kun kaikissa lukemissani blogeissa isäntä on aina mukava, niin kysyinkin hotellin mukavalta apulaisjohtajalta: Meneekö jokin bussi luonnonpuistoon. Tällöin ajattelin huomattavasti eteläisempää luonnonpuistoa. Johtaja vastasi, että menee ja soitti varmuuden vuoksi bussiyhtiöön, jotta noukkisivat minut mukaan. Näin päädyin Pu Matin luonnonpuiston liepeille. Eikä kaduta yhtään.
Hyvä, että kuljetti Con Cuong kaupunkiin. Tämä kun on paljon lähempänä paikallisia thai kyliä kuin hallintoalue. Itse asiassa hallintoalue on hyvin kaukana (20 km) varsinaisesta puistosta. Jos tänne haluaa matkustaa olisi moottoripyörä oiva väline tai edes polkupyörä. Kumpaakaan en saanut vuokrattua. Syynä kulkuvälineen hommaamiseen on siinä, että varsinaiset nähtävyydet ovat hyvin kaukana toisistaan. Upea putous 18 km, luonnonpuisto runsaat 20 km, ensimmäinen thai kylä 5 km (hallintoalueelta ja 2 km kaupungista) ja muut 14 kilometriä jne.
Pu Mat
Eivät piimänaamat kuitenkaan ole olleet tuiki harvinaisia väestöjen osia täällä, vaikka julkisilla välineillä ei niitä aikojen kuluessa juurikaan ole tänne kulkeutunut. Asia on nimittäin niin, että alueella oli eurooppalainen tutkimusprojekti joskus 1990 luvun lopulla. Tällöin piimänaamoja olikin parikin jalkapallojoukkuetta. Hankkeeseen osallistui Euroopan Unionin ja Bird Life international:n lisäksi Vietnamin metsien inventointi ja suunnittelu laitos (FIPI eli The Forest Inventory and Planning Institute). Alueen kooksi vuoden 1993 FIPI:n suunnitelmien mukaan määriteltiin 93 400 hehtaaria, joista erityisen suojelun alaisia ovat 83 112 hehtaaria ja hallintoalueen kooksi määriteltiin 10 388 hehtaaria sekä puskurivyöhykkeen kooksi 83 000 hehtaaria. Eli 93,4 neliökilometriä ja puskuri alue mukaan lukien 176 neliökilometriä. Vertailun vuoksi Helsingin pinta-ala on 715 neliökilometriä, joista maa-aluetta on 213 neliökilometriä. Siis kaiken kaikkiaan alue on vajaa neljänneksen pienempi kuin Helsingin maa-alue. Jos tällaiset lukuarvot nyt ketään muuta kuin insinööriä ja metsäntutkijaa kiinnostaa.
Alue on kohtalaisen vuoristoista (kuuluu pohjoiseen Annamite vuoristoon). Korkeuserot vaihtelevat 100 ja 1841 metrin välillä, mistä kuitenkin runsaat 90 prosenttia on alle 1000 metrissä. Se sijaitsee kylki kyljessä Laosin rajan kanssa.
Euroopan Yhteisö osallistui FIPI:n hankkeeseen vuosina 1998 ja 1999 komealta kalskahtavalla projektillaan Social Forestry and Nature Conservation in Nghe An Province (SFNC). Pu Mat on näiden (FIPI:n omien ja EU:n ) hankkeiden tuloksena ehkä parhaiten tutkittu luonnonpuisto Vietnamissa. Myöhemmin 2000 luvulla Vinhin yliopistolla on ollut lukuisia tutkimuksia ja kartoituksia alueella. Täällä löydettiin 2 469 erilaista kasvia, joista 3 oli tieteelle täysin ennen tuntemattomia. Kasvillisuus on pääasiassa ikivihreätä laaksoille tyypillistä kasvistoa. Tutkimustulosten pohjalta tehtyjä johtopäätöksiä silmäiltäessä voidaan todeta ettei (ehkä) mikään toinen alue Vietnamissa ole yhtä tärkeä nisäkkäiden suojelussa. Syynä tähän on monet harvinaiset nisäkäslajit sekä kaikkien eläinten ja kasvien muodostama ekosysteemi.
Alueella on tavattu kolme indokiinalle endeemista ja tuiki harvinaista nisäkäs lajia. Kuten maailman harvinaisin märehtijä Saola (Pseudoryx nghetinhensis). Vuonna 1992 tutkijat löysivät 3 poikkeuksellista kalloa muutaman metsästäjän seinältä. Tunnusomaisen piirteenä oli siro kallo, jossa kaksi sangen pitkää yli metrin mittaista sarvea. Tämän jälkeen alkoi intensiivinen elävän villin eläimen etsintä. Ei löytynyt, vaikka alueella risteili toinen toistaan tunnetumpi eränkävijä, tutkija ja luonnonkuvaaja (jälkimmäisillä kun on tarve saada nimensä kirjoitettua tähtiin kuvaamalla maailman harvinaisimpia eläimiä). Kunnes 2013 metsään asennettu WWF:n riistakamera sai otettua mustavalkoisen (infrapuna) kuvan siitä. Englantilainen The Guardian lehti totesi kuvasta: "This is a breathtaking discovery and renews hope for the recovery of the species." Joitakin eläimiä on joutunut kiinni maanviljelijöiden ansoihin. Kaikki värikuvat, jotka olen nähnyt ovat juuri jalka-ansoihin tarttuneista Saola:sta. Alueilla missä Saolan arvellaan eläneen jo vuosia on poistettu yli 25 000 ansaa sekä Vietnamin että Laosin puolella. Itselleni ei oikein ole selvinnyt mitenköhän maanviljelijöille on korvattu eläinten aiheuttamat tuhot pelloilla? Ehkäpä valtion tuilla on rakennettu kunnon aitaukset. Kaikki ansoihin astuneet ja vangitut Saolat kuolevat hyvin pian vangitsemisensa jälkeen. Tästä on tehty johtopäätös, että eläin ei viihdy vankeudessa. Turha toivo on siis nähdä niitä eläintarhoissa. Hurraa (ei eläimiä pidä vangita vain siksi, että ihmiset voisivat pällistellä niitä).
Toinen tuiki harvinainen endeeminen laji on vuoriston mukaan nimensä saanut Annamiten juovikas jänis (Nesolagus timminsi). Eläimen arvellaan olevan erittäin uhanalainen kun siitä ja sen elintavoista juurikaan tiedetä mitään. Se elää yksinomaan Pu Matissa. Ensimmäiset kuvaukset ovat 1990 luvun alkupuolelta. Ulkonäöltään se muistutaa hyvin paljon Sumatran juovikasta jänistä (joka onkin varmaan tuttu jokaiselle suomalaiselle :-) ).
Kolmas uhanalainen laji on ihmisapinoihin, gibbooneihin, kuuluva valkoinen poskiltaan ruskeankeltainen gibboni (Nomascus annamensis), jota myös kutsutaan nimellä pohjoinen valkoposkinen harjakas gibboni (Northern white-cheecked creste gibbon). Aluksi luonnontieteilijät kuvittelivat lajin olevan keltaposkisen gibbonin eli Hylobates leucogenys / gabriellae. Ulkonäkö on hyvin samanlainen kummallakin. Kunnes saksalaisen Cristian Roosin johtama tutkimusryhmä taasen aiheutti sensaation koko luonnontieteilijöiden maailmassa vuonna 2010. Tehtyään kattavat DNA analyysit voitiin todeta näiden kahden lajin olevan tyystin eri vaikka ulkonäkö on melko samanlainen kummallakin (kuten voinet itse todeta sivustolla http://primatology.net/2010/09/22/new-gibbon-species-discovered/ olevista kuvista). Lajia on tavattu vain Vietnamissa, Laosissa ja Kambodzassa. Tyypillistä lajille on se, että naaraat ovat valkoisia kauttaaltaan ja urokset mustia mutta näillä on kauniit, ruskean keltaiset posket samoin uroksilla on pysty karvainen harja (heltta). On arveltu, että näitä tuiki harvinaisia apinoita on vain 455 yksilöä Pu Matissa eli 2/3 osaa tunnetuista kannoista. Ne ovat yksiavioisia ja parit usein huvittelevat laulamalla yhdessä. Seikka joka helpottaa apinoiden laskemista. Eräs tutkimusmenetelmä onkin sellainen, missä sijoitetaan mikrofoneja pitkin metsää ja näillä tehdyillä havainnoilla voidaan määritellä parien (ja ryhmien) tarkempi sijainti ja lukumäärä.
Moni ehkä on ihmetellyt mitä eroa englanninkielen sanoilla ape ja monkey on. Kummatkin suomennetaan toisinaan apinaksi vaikka tarkemmissa teksteissä edelliset käännetään ihmisapinaksi. Vastaus: Monkey:llä on häntä kun taas ape:lla ei. Tällä vietnamilaisella gibbonilla ei ole häntää joten se on ape eli ihmisapina.
Alueella on havaittu pesivän 295 erilaista lintulajia, joista 137 lajia on endeemisia, (ihan vertailun vuoksi Suomessa on kotoperäisiä 160 lintulajia). Muita alueella eläviä harvinaisia eläimiä ovat mm. Assasin makagi, Aasian norsu, Intian tiikeri, Boa käärme ja monet muut. Kaiken kaikkiaan eläimiä on 938 eri lajia UNESCOn dokumenttien mukaan.
Mainitussa EU hankkeessa selvitettiin myös alueella olevia uhkia. Merkittävä uhka on laiton puun kaato. Alueella kasvaa joitakin puulajeja, jotka ovat himottuja mm. huonekaluteollisuudessa ja koristeveistossa. Näiden puulajien hinnat ovat myös korkeita. Salakaatoa tehdään yleensä pienemmille puille halkaisijaltaan korkeintaan 20 cm. Puut pätkitään sellaisiin mittoihin, että niitä voidaan ihmisvoimin kuljettaa pois. Puulajisto köyhtyy ja monet lajit ovat nykyään uhanalaisia. Salakaato on itse asiassa Vietnamissa suuri ongelma monissa luonnonpuistoissa ja hallitus yrittää kaikin keinoin keksiä vaihtoehtoisia elinkeinoja asukkaille. Uudemmat tutkimukset kuitenkin paljastavat, että puunkaato on olennaisesti pienempää kuin on luultu ja eikä ole yhtä voimakasta kuin esim. Pu Hoat ja Pu Huong puistoissa. Lisäksi puita kuljetetaan pitkin jokia eikä kaadetut puut ole harvinaisia vaan sellaisia joita käytetään talojen rakentamisessa. Puiden ohella tiettyjen orkideoiden keruu on ollut yleistä. Monet lajit ovat tänään uhanalaisia. Tietyt alueella elävät eläimet ovat myös haluttuja maailmanmarkkinoilla. Näitä ovat esimerkiksi monet kilpikonnalajit, liskot ja käärme lajit (kuten boa).
Maa-alan valtaaminen viljelykselle kaskeamalla oli taannoin suuri ongelma mutta on nykyään vähenemään päin. Viljelytavassa tarvitaan moninkertainen määrä maa-auetta. Yhtä maapalaa kullotetaan ennen käyttöä. Tätä viljellään muutaman vuoden ja jätetään rehevöittymään. Sitten vallataan toinen alue, kullotetaatn se jne. kunnes kolmannen tai neljännen jälkeen palataan ensimmäiselle. Tällainen viljely on nykyään vähenemään päin kun väestöä on siirretty pois alueelta ja uusilla alueilla on opetettu ihmisille parempia menetelmiä kuten vuoroviljely ja lannoitus. Samoin nykyään käytetään tuottoisimpia lajikkeita. Näin luonnonvaraisille eläimille jää väestön koon kasvaessa alati pienemmät alueet.
Laiton kullan keruu on myös uhka alueelle siinä mielessä että kullankaivuussa johdetaan osa vedestä omia uomia pitkin ja tuhotaan myös vanhoja luonnollisia patoja. Tällöin lisätään eroosion vaaraa ja muutetaan vesialueiden sedimenttikerroksia. Kullankaivajat eivät ole tulleet lähialueilta vaan muualta. Kullan kaivajien leirejä on vuoden 2010 tutkimuksessa löydetty 10.
Ns. ekoturismi voisi olla hedelmällinen elinkeino täällä. Ekoturismin ongelma lienee taasen siinä, että sitä harrastavat yleensä nuoremmat väestönosat, joilla ei taasen ole liiemmälti rahaa palkata oppaita ja hankkia muita asiankuuluvia varusteita. Lisäksi millainen luonnonrasitus olisikaan niin massiivinen turismi, että se pystyisi elättämään vaikka 1000 – 2000 ihmistä?
Varmaan haluaisit vierailla täällä. Se ei kuitenkaan ole ihan helppoa, ainakaan jalkaisin. Luonnonpuisto on jaettu siis kahteen osaan, joista vähemmän suojeltu on suuruudeltaan 10 000 hehtaaria ja tarkkaan suojeltu on runsaat 83 000 hehtaaria. Vähemmän suojeltu alueen portille menee kyllä tie, joka jatkuu ja haarautuu alueen sisällä. En kuitenkaan ole varma pääseekö portin kautta ihan noin vain. Tie kulkee noin 20 kilometriä leveän puskurivyöhykkeen kautta. Jos alueella vierailu vaatii luvan (kuten eräs paikallinen tiesi kertoa) niin paras tapa kulkea alueella lienee vene. Joten semmoinenkin pitää hommata ja opaskin olisi hyvä olla olemassa (kas kun trooppisessa sademetsässä liikkuminen on hieman hankalampaa kuin vaellusretki tuntureilla). Toki alueella on myös teitä ja kartan mukaan yksi rakennus (ties vaikka olisi luonnontutkijoiden tukikohta). Tiet ja joet kyllä helpottavat suunnistusta mutta silti yksin vaeltamista ei oikein voi suositella.
Ns. ekoturismi voisi olla hedelmällinen elinkeino täällä. Ekoturismin ongelma lienee taasen siinä, että sitä harrastavat yleensä nuoremmat väestönosat, joilla ei taasen ole liiemmälti rahaa palkata oppaita ja hankkia muita asiankuuluvia varusteita. Lisäksi millainen luonnonrasitus olisikaan niin massiivinen turismi, että se pystyisi elättämään vaikka 1000 – 2000 ihmistä?
Varmaan haluaisit vierailla täällä. Se ei kuitenkaan ole ihan helppoa, ainakaan jalkaisin. Luonnonpuisto on jaettu siis kahteen osaan, joista vähemmän suojeltu on suuruudeltaan 10 000 hehtaaria ja tarkkaan suojeltu on runsaat 83 000 hehtaaria. Vähemmän suojeltu alueen portille menee kyllä tie, joka jatkuu ja haarautuu alueen sisällä. En kuitenkaan ole varma pääseekö portin kautta ihan noin vain. Tie kulkee noin 20 kilometriä leveän puskurivyöhykkeen kautta. Jos alueella vierailu vaatii luvan (kuten eräs paikallinen tiesi kertoa) niin paras tapa kulkea alueella lienee vene. Joten semmoinenkin pitää hommata ja opaskin olisi hyvä olla olemassa (kas kun trooppisessa sademetsässä liikkuminen on hieman hankalampaa kuin vaellusretki tuntureilla). Toki alueella on myös teitä ja kartan mukaan yksi rakennus (ties vaikka olisi luonnontutkijoiden tukikohta). Tiet ja joet kyllä helpottavat suunnistusta mutta silti yksin vaeltamista ei oikein voi suositella.