Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2014.

Kon Tumin etniset

Kuva
Vietnamin väkiluku on 2009 väestölaskennan mukaan 8 5 846 997 joista maaseutuväestön osuus on 60 410 101 ( "The 2009 Vietnam Population and Housing Census: Completed Results" ). Vaikuttaa siltä, että Vietnam on yhä vielä maatalouskeskeinen valtio. Kun tätä 882 sivuista järkälettä kahlaa, niin tullaan ennemmin tai myöhemmin sivulle 134 jossa on lueteltu väkiluku kunkin etnisen ryhmän mukaan. Suurin ryhmä on tietenkin valtaväestö eli Kinh (Vinh) ihmiset joita on 73 594 427 ja pienin O Du:n etniseen ryhmään kuuluvat ihmiset joita on enää vain 276 kappaletta. Eri etnisiä ryhmiä on luetteloitu 54 erilaista, jotka kuuluvat 8 eri kieliperheeseen. Valtaosa eri etnisistä ryhmistä asustaa vuoristoalueilla. Niinpä ranskalaiset antoivat näille nimen Montagnards (vuoristolaiset). Toki alamaillakin asustaa eri etnisiä ryhmiä esimerkiksi mekongin suistoalueila khmer kieliä puhuvat ihmiset tai itäisiä cham kieliä puhuvat keskisen vietnamin rannikkoseudun ihmiset (Champa kuningas

Kon Tum hiilentekijä

Kuva
Tien vastapuolella oli harvakseltaan taloja. Monen talon edustalla oli merkillisiä savuavia kekoja. Mitäköhän mahtavat olla, tuumailin. Liian pieniä tiilen polttoon, posliiniakaan ei varmaan niissä tehdä, kun lämpötilat lienevät kohtalaisen alhaiset. Mahdetaanko näissä savustaa kumia ennen toimittamista maailmalle? Ongelma kerrakseen. Niin pysäköin pyöräni ja tutkin muuatta kekoa. Tämän päälle oli tehty peltinen katos sateen suojaksi. Keon juuressa oli pienet aukot, ilma-aukot kenties. Keskivaiheella taasen muutama aukko josta pääsi savu karkaamaan. Aluksi tuumin, näiden olevan jonkinlaiset savustuspöntöt, ruuan valmistusta varten. Mutta kun kekoja oli melkoinen määrä, yhteensä kymmeniä, niin tämä arvailu hieman ontui. Kun katselin ympärilleni ja näin puupölkkyjä sekalaisessa järjestyksessä. Puupölkkyjä jollain tavalla käytettiin hyödyksi, niitä oli aivan liikaa, jotta niitä voitaisiin käyttää yksinoman polttoaineena. Lopulta keksin. Nämä lienevät hiilimiiluja. Eli lähes h

Kon Tum, kumipuita

Kuva
Yöllä satoi, taivas kaatoi vettä maalle. Aamun koittaessa voimalliset auringonsäteet kuivasivat saviset polut, asvaltoidut kadut ja lätäköt. Matkamiehen oli hyvä kävellä kuivilla ja kovilla teillä. Niin voimallinen aurinko kuivatti kuten oli tehnyt aina aikaisemminkin. Auringon mahdille ei suurinkaan myrsky voi lopulta mitään. Satoja miljoonia vuosia on se luonnut elämän ehdot kaikelle mitä maan päällä ja hieman sen alla elää ja on, paitsi kerran 65 miljoonaa vuotta sitten. Silloin syöksyi Jukatanin niemimaalle suuren suuri meteori, joka nostatti sellaisen pilven maan ylle, että elämä melkein tukehtui ja aurinko vaipui pimentoon. Monet lajit kuolivat sukupuuttoon ja näiden jäänteistä syntyi uusia. Elämä muunsi muotoaan. Myös silloin maapallo pyöri radallaan ympäri, ympäri kiertäen auringon vuosi toisensa jälkeen. Rata vain kasvaa kynnen paksuuden verran - kussakin kierrossa. Näin heräsin, söin ja etsin huoltoaseman. Pyöräni etsi sillan, kulki joen yli ja suuntasi seudul

Kon Tum, orpokodin lapset

Kuva
Kontum kirkko Majapaikkaani oli asettunut asumaan muutama keski-ikäisiä australialaisia miehiä. Tavallisen ja reippaan oloisia, eivät mitenkään uskovaisia tai muuten aatteen läpivärjäämiä. He olivat täällä vapaaehtoistyössä kun eräs heidän kaverinsa oli suositellut vaihtoehtoista lomanviettotapaa. Tälle vaihtoehtoisuudelle on keksitty oma nimensä: voluntourism. Tämä turismin muoto on kasvava trendi maailmanlaajuisesti kun ihmiset eivät ole enää innostuneita löhöämään rannoilla ja lihottamaan krääsäkauppiaiden, ravintoloiden ja hotellien kassoja.- Kaupungissa on ainakin kaksi katolista orpokotia, joissa asusti monet ympäristön lapsista, kun vanhemmat tai isovanhemmat olivat kuolleet tai omat vanhemmat eivät pystyneet hoitamaan heitä. Nämä australialaiset miehet olivat täällä tekemässä remonttia toisessa lapsenkodissa, ei niin hyvässä. Ostivat työkaluja ja maalasivat, tekivät sen mitä osasivat. Voivat sitten kotona kehuskella, etteivät ainakaan kuulu tyhjäntoimittajiin, kasso