Sympathy for the devil - 3
Kuten tiedetään kansakunnan koko tietyllä hetkellä riippuu aikaisemman hetken jälkeen tapahtuneista syntymistä, kuolemista ja migraatiosta sisään ja poismuutosta. Kaikki nämä tekijät muuttuivat rajusti sekä Lon Nolin että Pol Potin aikakaudella. Kun tuonnempana pyrimme projektoimaan kansakunnan koon Lon Nolin ja Pol Potin astuessa valtaan ja sieltä pois erilaisin laskentaohjelmin joudumme ottamaan kaikki nämä tekijät huomioon. Monet historioitsijat ovatkin kuvailleet tapahtumia siinä määrin tarkasti, että emme ole täysin tyhjän päällä.
Syntyvyys
Syntyvyyteen vaikuttavia tekijöitä on monia. Kansan hyvinvointi ja terveydenhoito edistävät sitä omalta osaltaan (vaikka elintason kasvu kuten Suomessa näyttää alentavan sitä). Suurissa kriiseissä kuten sodissa ja nälänhädässä syntyvyys laskee. Syntyvyyden lukuarvo oli jo Sihanoukin aikana hieman epämääräinen tekijä kun synnytyksistä ei niin tarkkaa kirjaa pidetty. Ei oikeastaan ollut mitään muodollista keskitettyä rekisteröintijärjestelmää [137]. Vasta vuonna 1962 tehty väestölaskenta valisti hieman kansakunnan kasvun suuruutta (50-luvulla ei voitu laskentaa tehdä kovin kattavasti kun maassa vallitsi itsenäisyystaistelu ranskalaisia vastaan). Lasten ikäkin oli hieman epämääräinen käsite. Khmerien joukossa oli vakiintunut tapa merkitä vastasyntynyt vuoden vanhaksi ja tämä karttui, ei suinkaan ikävuosien vaan khmerien uuden vuoden mukaan (gregoriaanisen kalenterin huhtikuun 13) [137].
Sitkeästi monet arvelevat synnytysten määrän olleen Khmerien tasavallassa ja Demokraattisessa Kamputseassa samaa luokkaa kuin Sihanoukin aikana 60-luvulla. Näin ei ollut. Syntyvyys romahti ja kuolleisuus kasvoi. Rintaman kummaltakin puolelta kuoli runsaasti hedelmällisessä iässä olevia nuoria miehiä ja naisia. Tiukasti yksiavioisessa maassa ei ollut ketään tekemässä lapsia. Toisena syynä romahdukseen oli myös jossain määrin harrastettu pakkoavioliitot vuosina 1975 – 1979. Kolmanneksi perheitä pyrittiin DK:ssahajottamaan, aviopuolisot ja lapset siirrettiin eri paikkoihin työskentelemään. Humanitäärinen kriisi alensi edelleen syntyvyyttä rajusti ja imeväisyyskuolleisuus kasvoi huikeisiin lukuihin puhumattakaan kasvavasta kalvavasta nälänhädästä, kuten aikaisemmin referoidussa Holck ja Gatesin artikkelissa kerrottiin [192].
Vuoden 1962 väestölaskennassa laskettiin tyttöjä syntyneen 47.11 ja poikia syntyneen 48.46 tuhatta asukasta kohden. Voidaan hyvällä syyllä odottaa lukuarvon puolittuneen Lon Nolin kauden loppuun mennessä ja jatkuneen samansuuruisena koko Pol Potin kauden läpi. Seikkaa vahvistaa vuoden 1998 väestölaskenta ja tästä tehdyt projektiot vuoteen 1979.
Migraatio
Migraation määrää ei niin Lon Nolin eikä Pol Potin aikana kovin tarkkaan pystytty kvantifioimaan, määrittelemään lukuarvoa sen suuruudesta lukuun ottamatta vietnamilaisten poismuuttoa. Migraatiota tapahtui kussakin vaiheessa: Lon Nolin käydessä pyhää sotaansa pakanoita vastaan, pakeni maasta runsaasti vietnamilaisia riippumatta heidän aatteellisista taustoista. Punakhmerien astuttua valtaan kiihtyi migraatio entisestään. DK:ssa ei käytännöllisesti katsoen ollut yhtään vietnamilaista ja kiinalaisia vain murto-osa siitä mitä heitä oli 60 luvulla. Lopulta Vietnamin valloitettua maan siviilien muutto Thaimaan pakolaisleireihin oli suurta, samoin myös vetäytyviä Punakhmerejä oli lukuisia. Yhteenvetona migraatiosta voidaan laatia seuraavat karkeat arviot [5, 8,12, 11, 15, 150, 124, 157, 167,174] :
| vuosi | lukumäärä | ketkä |
| 1970 | 220 000 - 250000 | Vietnamilaisia Vietnamiin |
| 1971 - 1974 | 34 000 | Khmerejä Thaimaahan |
| 30 000 - 50 000 | Kiinalaisia pakenee maasta | |
| 1971- 1975 | 154 000 | Vietnamilaisia Vietnamiin |
| 1975 - 1978 | 34 000 | Khmerejä Thaimaahan |
| 116 000 | Kiinalaisia ja Khmerejä Vietnamiin ja Thaimaahan | |
| 10 000 | Pakolaisia Laosiin | |
| 1979 - 1980 | < 90 000 | vietnamilaisia, khmereja ja kiinalaisia palaa Vietnamista |
| 172 380 | khmereja pakenee Thaimaahan | |
| 1983 - 1989 | > 150 000 | vietnamilaisia palaa maahan |
Ramses Amerin mukaan maassa oli 60 luvun lopussa 450 tuhatta vietnamilaista [167]. Koska Pol Potin valtakunnassa ei käytännöllisesti katsoen ollut yhtään vietnamilaista tai puoli-vietnamilaista niin pakolaisia oli siis 420 – 430 tuhatta (loput teloitettiin tai kuolivat väkivaltaisissa mielenosoituksissa sekä Lon Nolin että Pol Potin aikakaudella [5, 8,12]).
Vietnamilaisten asema maassa on ollut hieman ongelmallinen heti maan itsenäistymisen (vuonna 1953) ja vuoden 1954 Geneven konferenssin jälkeen. Ongelmat kiihtyivät sitä mukaa kun sota Vietnamissa eskaloitui 60- luvun loppuun mennessä. Tällöin nousivat antivietnamilaiset asenteet pinnalle. Juuri ennen Lon Nolin vallankaappausta järjestettiin maassa käsistä riistäytyneet Vietnam vastaiset mielenosoitukset, joilla oli Sihanoukin siunaus [8, 15] (kts. postaus Sihanouk liuotetaan).
Heti Lon Nolin astuttua valtaan tuhansia vietnamilaisia teloitettiin ja suljettiin leireihin[8, 5,12]. Lon Nolilla hallinnossa oli vallalla sellainen paranoidinen käsitys että kaikki vietnamilaiset ovat NLF:n agentteja tai ovat pakanoita, jotka uhkaavat khmerien puhdasta perinnettä. Tässä tilanteessa Lon Nol matkusti Saigoniin tavatakseen Thieun ja sopiakseen lähes 500 tuhannen vietnamilaisen pakolaisen vastaanottamisesta. Välittömästi sopimisen jälkeen pakko siirrettiin ja pakeni 250 tuhatta vietnamilaista pois maasta [5,12, 157]. Vietnamien omat tilastot myös vahvistavat tämän luvun [167]. Maahan jäi liki 200 tuhatta vietnamilaista tai puolivietnamilaista, joista osa siirtyi pieninä puroina rajan toiselle puolelle. Myöhemmin Pol Potin astuttua valtaan loputkin vietnamilaiset siirrettiin pois maasta [167].
Huomattava osa paenneista vietnamilaisista eivät koskaan palanneet maahan. Monet heistä olivat syntyneet Vietnamissa ja monet olivat Mekongin suistoalueen khmer-kromeja. Näin heillä oli ehkä helppo sulautua uuteen kotimaahansa.
Kiinalaisista pakolaisista osa oli Kiinan Sihanoukin Kambodzhalle lähettämiä avustustyöntekijöitä (joista monet olivat maolaisia [8]) osa taasen varakkaampaan kansanosaan kuuluvaa väkeä, ulkokiinalaisia. Kiinalaisilla oli useampikin avustusprojekti Sihanoukin Kambodzhassa kuten sementtitehdas ja tekstiilitehdas samoin kiinalaiset toimittavat aseistusta Kambdzhan armeijalle [199,8]. Näissä hankkeissa työskenteli paljon sekä kiinalaisia että sino-khmereja. Heti Lon Nolin valtaantulon myötä monet heistä pakenivat maasta. Varakkaampi kiinalainen väestönosa, kuten kauppiaat, taasen Lon Nolin ajan lopussa arvelivat Punakhmerien kuitenkin voittavan ja näin muuttivat rahoineen pois maasta. Joten 6 -10 tuhannen perheen pakolaismäärä tuntuu realistiselta arviolta (30 – 50 tuhatta ihmistä).
Kiinalaisten asema oli olennaisesti parempi kuin vietnamilaisten sekä Lon Nolin että Pol Potin aikana. DK:ssa kiinalaisten vaino ei perustunut heidän etnisyyteensä vaan luokkataustaansa. Kun he olivat usein kauppiaita, niin heitä pidettiin kapitalisteina. Vaikka Pol Potin aikana ainoat ulkomailta tulleet asiantuntijat olivat kiinalaisia ja DK pyrki luomaan mahdollisimman hyvät suhteet Kiinaan, niin kiinalaisia kuitenkin teloitettiin runsaasti, siitäkin huolimatta että armeijan komentaja Tak ”teurastaja” Mok oli sino-khmeri [16].
 |
| Lapsia jonottamassa Thaimaan pakolaisleireillä ruokaa. Kuvaaja tuntematon. |
Pakolaisten määrät tuntuvat uskomattomilta lähes saman verran kuin nyky Suomen Helsingin ja Vantaan väestö yhteensä. Toisaalta on muistettava, että suurin Thaimaassa oleva pakolaisleiri Khao-I-Dang oli maaliskuussa 1980 kokonainen kaupunki 160 tuhansin asukkaineen (enemmän kuin Jyväskylässä on väkeä). Toinen ajoittain lähes 200 tuhannen asukkaan leiri oli Nong Samet, joka myöhemmin ristittiin Rithysen nimeksi. Pienempiä leirejä oli useita sekä Vietnamin että Thaimaan puolella
Nimi Rithysen perustuu muinaiseenoli khmerien legendoihin. Tämä selviytyi kun hänen veljensä ja sisarensa ahmi ihmisiä syövä jättiläinen. Lopulta jättiläisen tytär huijasi tämän ja kuoli.
Osa pakolaisista palasi hiljakseen takaisin maahan mutta vielä 1992 YK:n pakolaisjärjestö (UNHCR) avusti 370 tuhannen pakolaisen uudelleen asuttamisessa Thaimaasta takaisin kotimaahansa. Siihen aikoihin 152 tuhatta kambodzhalaista pakolaista asui Yhdysvalloissa ja noin 90 tuhatta muissa maissa. Monet näistä saivat ulkomailla laajan koulutuksen ja palattuan takaisin olivat kipeästi kaivattuja asiantuntijoita. Ulkomailla opiskelleita kamputsealaisia asiantuntijoita saapui myös aikanaan Demokraattiseen Kamputseaan kun ulkoministeri Ieng Sary ja Nordom Sihanouk kehuivat maan oloja. Näille asiantuntijoille kävi kovin kehnosti: Heti lentokentällä heidät siirrettiin uudelleen koulutusleireihin ja valtaosa heistä teloitettiin.
[Reunahuomautus: Vielä 60 luvulla kummatkin etniset vähemmistöryhmät (kiinalaiset ja vietnamilaiset) olivat liki yhtä suuria ja khmerien osuus oli 80 %. Kiinalaisia arvellaan olleen 425 tuhatta [124]. Tänään väestöstä 90 % on khmerejä ja 5 % vietnamilaisia sekä kiinalaisia vain 1% [124, 166]. Eli 16 miljoonan asukkaan maassa vietnamilaisia on 800 tuhatta ja kiinalaisia 160 tuhatta.
Thaimaassa oli myös lukuisia pienempiä pakolaisleirejä kuten myös oli Vietnamissa. Yksinomaan Thaimaassa näitä oli yhteensä yli 20 [162]. Osa Thaimaan pakolaisleireistä oli jo perustettu vuonna 1975 ja monia hallitsi oikeistolaiset sotalordit. Heng Samrinin PRK:n aikana pakolaisleirit kasvoivat ja sotalordit huomasivat väestön määrän kasvaneen ja arvelivat näin saavansa suuremman vallan. Leireissä toimi, sotalordien suojeluksessa monia rikollisjärjestöjä ja salakuljettajia, jotka toimittivat PRK:hon (kansainvälisten avustusjärjestöjen toimittamia) hyödykkeitä ja takaisin tullessa pakolaisia. Maksuvälineinä oli kultaa ja jalokiviä. Lordien välille syntyi satunaisia sotia.
Leireissä muodostui hyvin nopeasti PRK:n vastaisen opposition tukialueita, joissa sai kannatuksen Punakhmerit, Sihanoukin rojalistinen Funcipec sekä Lon Nolin hallituksen ministerin Son Sannin johtama Khmerin kansan kansallinen vapautus rintama (KPNLF). Alueen väkivaltaiset yhteenotot toisaalta sotalordeja ja toisaalta PRK:n armeijaa vastaan olivat jatkuva ja kasvava päänsärky sekä avustusjärjestöille että Thaimaalle, joka armeijansa avulla sulki monia leirejä. Inhimillinen hätä oli siis kaksinkertainen pakolaisten joukossa. Lopulta nämä pakolaiset olivat vain kansainvälisen valtapolitiikan pelinappuloita.
Vielä tänään maassa vallitsee lähes paranoidinen vihamielisyys vietnamilaisia kohtaan [157, 167]. Esimerkiksi Pariisin rauhaneuvotteluissa vuonna 1989 vaati Sihanouk ei pelkästään vietnamilaisten joukkojen vaan kaikkien vietnamilaisten poistamista maasta. Nämä kun pyrkivät, hänen mielestään, kolonialisoimaan Kambodzhan osaksi Vietnamia. Sihanoukin mielestä paikalliset vietnamilaiset siviilit vain odottivat käskyä Hanoista. Just joo. Vuonna 1992, vaikka maa oli YK:n suojeluksessa, saivat vietnamilaiset jälleen kokea khmerien poliittisesti motivoitunutta veristä vainoa ja hyökkäyksiä [167]. Yhtenä syynä tähän oli pyrkimys vähentää vietnamilaisten vaikutusta tuleviin vaaleihin. Arviolta 20 000 vietnamilaista pakeni jälleen maasta [167]. Sama hyvin rasistinen asenne on maassa vallalla yhä vieläkin, jonka jokainen hieman tarkkakorvaisempi turisti helposti huomaa. Enkä ollenkaan ihmettelisi mikäli Vietnamin ja Kambodzhan välille syntyisi rajakahakoita (Tämä taisi olla se syy miksi Buon Ma Thuotista en saanut lupaa ajaa Vietnamin länsirajalla olevaa tietä pitkin, eikä suinkaan alueella olleet mielenosoitukset vrt. postaukseen Vietnamin sodan, neljäs, tuntematon rintama ).
 |
| Khmerejä palaamassa maaseudulta Phnom Penhiin. Päällisin puolin eivät nämä kovin nälkiintyneiltä vaikuta. Kuvaaja tuntematon. |
Kuolleisuus
Normaaleissa olosuhteissa ihmisiä kuolee sekä luonnollisesti (vanheneminen, sairaudet) että tapaturmaisesti. 70 luvun Kambodzhassa kuolleisuus siis kasvoi yli normaalin luonnollisen kuolleisuuden. Puhutaan käsitteestä excess death, ylimääräiset kuolemat. Näitä ovat erilaiset kriisien mukanaan tuomat sairaudet, nälkä ja suoranaiset teloitukset puhumattakaan sotatilasta.
[Reunahuomautus: Monet ovat sitä mieltä että sota ei aiheuta ylimääräisiä kuolemia vaan kuolema on sotaan liittyvä luonnollinen piirre eikä näin voida ottaa mukaan ylimääräisten kuolemien määrään. Samoin monet ovat sitä mieltä ettei Demokraattisessa Kamputseassa tapahtunut mitään kansanmurhaa kun se käsitteenä sisältää toisrotuisten tappamista ja DK:ssa tapettiin pääasiassa vain saman rotuisia khmerejä (ja joukko chameja, vietnamilaisia ja kiinalaisia). Kambodzha on allekirjoittanut kansainvälisen Kansanmurha sopimuksen jo vuonna 1950. Sopimuksen piiriin ei kuulu poliittiset tappamiset paitsi jos niiden tarkoituksena on tuhota kokonaisuudessa tai osittain kansallinen, rodullinen tai uskonnollinen ryhmä [175, 200]. ]
Ylimääräiset kuolemat ”excess death” on käsitteenä hieman ongelmallinen. Ylimääräinen kuolema on käsitteenä varmaan selkeä kun se tapahtuu kidutuksen, teloituksen ja sodan kautta. Mutta onko kuolema ylimääräinen silloin kun se tapahtuu esim. sellaisen kulkutaudin riivatessa kansakuntaa missä valtio ei tee, vaikkapa kustannussyistä, kaikkensa kulkutaudin estämiseksi? Onko kuolema silloin kun kansakuntaa vaivaa kansalaisia runsain mitoin kaatava nälänhätä ylimääräinen? Entäpä tapaus missä urbaani ihminen ei välitä tai kykene opiskella optimaalista viljelytekniikkaa ja kuolee omaa taitamattomuuttaan? Ylimääräiseen kuolemaan liittyy läheisesti käsite ”vältettävissä oleva”. DK:ssa riehuva tuberkuloosi ei ollut mitenkään vältettävissä kun se ei ollut syntynyt edes Pol Potin aikakaudella, eikä maan terveysviranomaiset tienneet mitä sen kanssa pitäisi menetellä ja vaikka olisivat tienneet ei heillä ollut hoitoon mitenkään varoja.
Sekä Kiinan ”suuressa harppauksessa eteenpäin” että Demokraattisessa Kamputseassa monet pakkosiirretyt urbaanit ihmiset olivat joko kykenemättömiä viljelemään tai heille osoitettiin viljelykelvoton maa-alue. Lisäksi työvuorot olivat pitkiä auringon noususta auringon laskuun ja ruokaa oli niukalti. Tavallinen maajussi selvisi näistä kun hänellä oli taitoa ja kokemusta selviytyä pitkistä kuivuuskausista. Urbaanilla väellä, ”uusilla” ihmisillä ei tätä taitoa aina ollut. Kun DK:n johto oli ulkomailla opiskelleita älykköjä, jotka eivät juuri koskaan ole tehneet ruumiillista työtä, ei heillä ollut syvää näkemystä agraarin väestön toimintavoista. Kun johto oli taitamatonta eikä nähnyt koko problematiikkaa läpikotaisin olisiko silloin kuolemat olleet vältettävissä eli onko silloin kyse ylimääräisistä kuolemista? Eikö pikemminkin ole kyse johdon taitamattomuudesta ja typeryydestä, heidän kuvitelmistaan olevansa itseriittoisia eivätkä näin katsoneet tarvitsevansa aikaisemman hallinnon asiantuntijoita (näitä ei Sihanoukaan katsonut tarpeellisiksi). Heillä ei itsellään ollut juuri käsitystä ruumiillisesta työstä, heillä ei ollut käsitystä siitä mitä he oikeastaan vaativat pyrkiessään agraariin utopiaan liian nopeasti. Eivät myöskään ymmärtäneet kuinka mutkikas prosessi on yhteiskunnan rakentaminen, oli se sitten agraarinen tai teollinen. Olisivatko tällöin monet ylimääräiseksi katsotut kuolemat olleet vältettävissä?
Tutkimalla väestön ikä- ja sukupuolijakaumaa (väestöpyramidia) voidaan hieman päätellä teloitusten ja sotatoimien osuutta kaikista kuolemista [158, 49]. Voidaan nimittäin olettaa nälänhädän, sairauksien, puutteen, pommitusten ja muiden tekijöiden syövän koko väestöä tasaisesti, kumpaakin sukupuolta yhtä paljon. Teloitusten ja sodan voidaan ajatella kohdistuvan ensisijaisesti miehiin ja näin näkyvän väestöpyramidissa epäsuhtana miesten ja naisten lukumäärissä [49]. Näissä suhteissa olikin suuria eroavuuksia kuten tuonnempana tulemme havaitsemaan. Väite miesten ja naisten epäsuhdan syynä olevan väkivaltainen kuolema ei kuitenkaan pidä täysin paikkansa vaikka suurelta osin onkin totta. Edellä huomattiin pohtiessamme tuberkuloosia, että tauti syö tehokkaammin miehiä kuin naisia.
Damien de Walquen sisartutkimuksesta [51, 176] voidaan tehdä monia mielenkiintoisia johtopäätöksiä vaikka näytekooltaan se ei ollut kovin kattava eikä siinä kiinnitetty huomiota alueellisiin eroihin, ei tutkittu kuin pieneltä osin sisällissodan osuutta eikä pommitusten vaikutusta. Tutkimuksen mukaan aikuisilla 14 – 39 vuotiailla, urbaaneilla ja koulutetuilla miehillä oli suurempi todennäköisyys kuolla vuosina 1974 – 1980 kuin muilla kansalaisilla. Merkittävin tekijä tämän ihmisryhmän väestökatoon oli väkivaltainen kuolema. Lukuisat havainnot maailman nälkäalueilla kertovat, että huonoista elinoloista pahiten kärsivät vastasyntyneet lapset viidenteen ikävuoteen saakka. Vaikka nämä eivät kokeneet suurinta kuolleisuutta DK:ssa (kuolleisuus oli näiden kohdalla silti suurta). Walque tekee johtopäätöksen, että ylimääräiset kuolemat ensisijaisesti olivat väkivaltaisia ja toissijaisesti johtuivat huonoista elinolosuhteista. Näin hunoista elinolosuhteista johtuvat kuolemat ovat lukumäärältään pienempiä kuin väkivaltaiset kuolemat (yli viisivuotiailla).. Lopulta imeväisyyskuolleisuus eli kuolleisuus alle vuoden ikäisillä lapsilla, oli Lon Nolin loppuaikoina vähintään yhtä suuri jos ei suurempi kuin Pol Potin aikana [176]. Seikka indikoi sisällissodan aiheuttaman humanitäärisen kriisin vaikuttaneen merkittävästi myös väestökatoon. Tosin tutkimuksen näytekoko oli sangen pieni ja edellytti että ainakin yksi sisar jäi henkiin.
Sotauhrit
Sisällissodan aiheuttamien uhrien määrän arviot vaihtelevat suuresti 200 tuhannesta miljoonaan. Tämän ajan menetyksistä ei juurikaan ole esitetty kovin luotettavia tutkielmia. Oheiseen taulukkoon on koottu eri ihmisten antamia (subjektiivisia) näkemyksiä sotauhrien määrästä miljoonina ihmisinä [124, 147, 174] :
W.J.Sampson 0.2
Ieng Sary 0.6
Norodom Sihanouk 0.6
U.S State Department 0.6
Saloth Sar 0.8
Khieu Samphan 1.0
Elizbet Becker 1.2
CIA 0.6 -0.7
Näitä arvioita eivät sanojat juurikaan perustele mitenkään. Becker kirjassaan When the war was over kirjoitti: ”Virallisesti puolimiljoonaa kambodzhalaista kuoli Lon Nolin puolella ja toiset 600 000 sanotaan kuolleen Punakhmrien alueilla” [5] Beckerin näkemys ei kuitenkaan pohjaudu mihinkään tilastoihin kuten Sharp huomautti [160]. Kuitenkin on hieman epäreilua tuomita Beckeria ja muita liian suurista tai pienistä arvioista kun heillä ei juurikaan ole käytettävissä kovia faktoja so. objektiivisesti laadittuja tilastoja (kun näitä ei edes ole, ainakaan julkaistuna muillakaan). Beckerin arvio saatta kuitenkin olla lähellä totuutta kun humanitäärisen kriisin vaikutusta Punakhmerien puolella ei tiedetä.
Slocomb esittää kirjassaan An Economic History of Cambodia in the twentieth Centry, taisteluissa kuolleen 0.1 – 0.8, ei taisteluissa 0.05 – 0.30 ja pommitukissa 0.03 – 0.5 miljoonaa ihmistä [124]. Seuraavassa tarkastelemme näitä lukuja hieman.
Pommitusten uhrien määrä on eri julkaisuissa hyvin ristiriitainen, Kiernan arvioi kuolleita olleen 50 - 150 000 [1], Myöhemmin Kiernan ja Owen arvioivat uhrien määrän olevan olennaisesti suurempi [26]. Cambodia tribunal monitor arvioi niitä olleen 300 000 [150]. Monet tarkkailijat arvioivat uhrien olleen jopa niin korkea kuin 450 tuhatta ihmistä. Jälkimmäiset arviot (300 – 450 tuhatta) voivat olla lähempänä totuutta kun pommitusten tuhoisimmat aallot osuivat sektoriin joka ulottuu Phnom Penhistä itään ja alas etelään. Tämä on hyvin tiheään asuttua seutua. Bannister ja Johnsonin mukaan asukas tiehys näillä alueilla oli 97 – 175 asukasta neliökilometriä kohden[174] .
Aluksi pommitukset kohdistuivat Vietnamin rajan tuntumaan, jossa pyrittiin tuhomaan NLF:n lymypaikkoja, myöhemmin ne tukivat Etelä-Vietnamin invaasiota vuonna 1970. Lon Nolin armeijan taistellessa Punakhmerejä vastaan antoivat amerikkalaiset ilmatukensa heille. Vuoden 1973 Pariisin rauhaneuvottelujen jälkeen pommitusten ensisijaisena tarkoituksena oli pakottaa Punakhmerit neuvottelupöytään ja tuhota Punakhmerit heidän piirittäessään Phnom Pehiä. Näin ne kohdistuivat arvioituihin Punakhmerien lymypaikkoihin. Vuoden 1973 pommitukset olivat tuhoisimmat. Melkein poikkeuksetta pommituksen kohteena olevalla alueella oli asuttu kylä kun kaupunkien ympäristöt olivat tiheään asuttuja [12]. Näin Cambodia tribunal monitorin arvio on ehkä lähempänä totuutta kun pommituslentoja tehtiin yhteensä 43 415 kappaletta [1]. Arvio saattaa jopa olla myös liian pieni sikäli että pommeja tiputettiin lähes 4 miljoonaa ja maailman johtavaksi ilmavoimiksi itseään tituleeraava armeija olisi niin tehoton ja kyvytön että tarvitsee ainakin 10 pommia tappaakseen yhden ihmisen. Varsinkin kun pommitukset eivät kohdistuneet olemattoman infrastruktuurin tuhoamiseen vaan sissien tuhoamiseen. Pommitukset osuivat usein viljeltyyn hedelmälliseen maaperään, jolloin kerrannaisvaikutukset elintarvikepulana ja humanitäärisenä kriisinä olivat suuret.
Onko 600 tuhatta järkevä arvio? Jos pommituksissa kuoli 300 tuhatta niin jäljelle jää 300 tuhatta kuollutta. Punakhmerien armeijan koko oli 200 ja Lon Nolin joukkojen koko 180 - 290 tuhatta. Lon Nolin joukkojen upseeristo oli sangen pätemätöntä ja ahneita (kun myivät kalustoaan vastapuolelle). Lon Nolin tiedetään suoraan ohittaneen upseeriston ja antaneen komentoja suoraan joukoille. Näin eri yksiköiden välinen koordinointi oli lähes tipotiessään. Kummallakin puolella oli paljon 24 tunnin pikakoulutuksen saaneita sotilaita ja kurittomia joukko-osastoja, samoin armeijoissa oli paljon lapsisotilaita (12-vuotiaita ja sitä vanhempia [9]), joiden sotataidot olivat myös vähän niin ja näin.
Kun Lon Nol astui valtaan leimahti avoin viha maassa olevia NLF:n ja NVA:n joukkoja kohtaan. Vihaisista nuorista miehistä koottiin häthätää joukko-osastoja, jotka hyökkäsivät sotimisessa karaistuneita vietnamilaisia vastaan. 10 – 20 tuhatta nuorta miestä kuoli tällöin. Vuonnan 1970 Etelä-Vietnamin armeija teki invaasion maahan. Nämä joukot käyttäytyivät hyvin brutaalisti [8, 12]. Ainakin 20 tuhatta kuoli tällöin.
Kummaltakin puolelta saattoi kuolla taisteluissa välittömästi vajaat 10 tuhatta vuosittain. Haavoittuneita oli amerikkalaisilla Vietnamissa 3 kertaa kuolleet niin sama suhde lienee järkevää olettaa myös Kambodzhassa eli 30 tuhatta haavoittunutta. Hoidon puutteessa tästä kuoli kenties kolmannes eli 10 tuhatta. Joten taistelut aiheuttivat vähintään 20 tuhatta kuollutta kummallakin puolella vuosittain. Joten yhteensä 40 tuhatta sotilasta vuosittain kaatui. Koska sota kesti liki 5 vuotta saadaan kaatuneiksi 200 tuhatta. Tämän lisäksi kuoli paljon siviilejä sekä sotilaita ei-taistelutehtävissä, kuten joutuminen Lon Nolin ilmavoimien maalitauluksi tai astuminen miinaan, yhteensä kuolleita kenties 100 tuhatta. Phnom Penhin piirityksen yhteydessä kaupunkiin ammuttiin lähes tauotta rakettitulta, joka kohdistui yleensä tiheään asuttuihin pakolaisslummeihin, Kuolleita oli kymmenä tuhansia. Joten sota ilman humanitääristä kriisiä verotti kansaa 300 – 370 tuhatta + pommitusten uhrit eli yhteensä 600 – 670 tuhatta ihmistä.
Vertailun vuoksi Suomen talvi- ja jatkosodassa kuoli Suomen puolella liki 90 000 ja on väitetty Neuvostoliiton menettäneen 450 000 miestä (propagandaa – kenties). Tosin vertailu on hieman ontuva kun Kambodzhan sisällissota ja Suomen sodat olivat lopulta luonteeltaan erilaisia. Khmerien tasavallan sisällisota oli luonteeltaan kaupunkisota ja kulkuväylien pitämistä avoimena. Toiseksi Cenla I ja Cenla II offensiiveja lukuun ottamatta varsinaisia suurhyökkäyksiä ei esiintynyt kun taasen Suomessa talvisota oli yksi suurhyökkäys ja jatkosodan lopussa esiintyi kannaksen suurhyökkäys. Kambodzhassa sota oli olennaisesti brutaalimpi armoa ei tunnettu eikä annettu. Sotilaat taistelivat Lon Nolin armeijassa itsensä, toverinsa ja perheensä puolesta kun taasen Punakhmerien talonpoikaisarmeija taisteli aatteen ja Sihanoukin puolesta. Kummallakin puolella ei otettu vankeja [191]. Lopulta sodan johto oli kohtalaisen kyvytöntä ja miehistö huonosti koulutettua päinvastoin kuin Suomessa (vaikka saksalaiset kutsuivat talvisodan joukkojamme metsäläisarmeijaksi). Näin Khmerien tasavallassa 200- 240 tuhatta taistelutehtävissä kaatunutta, 100 – 130 tuhatta ei taistelutehtävissä ja 300 tuhatta pommituksiin lienevät myös uskottavia arvioita.
Edellä pohdimme monia niitä tekijöitä jotka kutistivat kansakuntaa sekä Lon Nolin aikana että Pol Potin valtakunnassa. Sekä migraatio, sotauhrit että humanitäärinen kriisi söivät kansakuntaa huomattavasti jo ennen kun DK syntyi. Kun migraatio, alentunut syntyvyys ja sodan uhrit otetaan huomioon niin kansakunta oli luonnollisen kuolemien lisäksi kutistunut runsaat miljoonalla hengellä. Monia näiden tekijöiden suuruutta ei ole useamman tutkijan papereissa oikeastaan perusteltu mitenkään. On vain heitetty ilman näkemyksiä ja näin saatu kansan kooksi Huhtikuun 17 päivänä (DK:n syntymäpäivänä) melkein mitä vain ja näin myös DK:n kansamurhan suuruus on heidän julkaisuissaan myös vähän niin ja näin.
Käytetyt lähteet löydät täältä
<-edellinen luku | seuraava luku -> |