Sympathy for the Devil - 1
Pray tell, my brother,
Why do dictators kill and make war?
Is it for glory, for things, for beliefs, for hatred, for power?
Yes, but more, because they can.
R. J. Rummel
Why do dictators kill and make war?
Is it for glory, for things, for beliefs, for hatred, for power?
Yes, but more, because they can.
R. J. Rummel
On yleinen harhaluulo, että Pol Potin hallinnon aikana, Demokraattisessa Kamputseassa (DK), kuoli 1 – 2 miljoonaa teloituksiin, sairauksiin, raskaaseen työhön ja nälänhätään. Näin ei ollut! Pol Potin hallinnon aikana kuoli ylimääräisesti 380 – 450 tuhatta kansalaista, joista väkivaltaisesti kuoli 150 – 200 tuhatta. Erilaisiin sairauksiin kuoli 130 – 253 tuhatta.
Sairauksista ylivoimaisesti suurin tappaja oli tuberkuloosi (110 – 150 tuhatta kuollutta). Tuberkuloosi oli täysin tuntematon 60 luvulla. Se kehittyi ja levisi Lon Nolin aikana, Khmerien tasavallassa. Se sikisi epähygieenisissä olosuhteissa elävien, kaupungeista sisällissodasta turvaa hakevien, pakolaisten joukossa. Tuberkuloosi jatkoi tuhoaan lähes samansuuruisena vuosituhannen loppuun saakka. Joten DK:n kausi ei ollut sen turmiollisempi sen suhteen kuin myöhemmätkään kaudet (Khmerien tasavalta ja Kambodzhan kuningaskunta). Toinen suuri tappaja DK:ssa oli malaria vajaat 50 tuhannen kuolonuhrein (95% luottamusvälinä 18 - 116) koko Pol Potin aikakaudella. Vertailun vuoksi todettakoon että 60-luvulla DK:n elinajan pituisena jaksona kuoli 420 - 560 tuhatta luonnollisesti (sydän- ja verisuonitauteihin, kuumeseen, vanhuuteen jne.)
Taasen Lon Nolin aikainen sisällissota vaati 600 - 800 tuhatta ylimääräistä uhria, joista yksinomaan amerikkalaisten pommituksiin kuoli 300 – 400 tuhatta ihmistä, yli kaksinkertainen määrä siitä mitä DK:ssa teloitettiin väkeä. Pommitukset ja siihen liittyvät amerikkalaisten tukemat invaasiot kehittivät vertaansa vailla olevan humanitäärisen kriisin, johon – kenties – kuoli yhteensä 100 – 200 tuhatta ihmistä nälkään ja sairauksiin rintaman kummallakin puolella. Näin lähes 800 tuhatta kuolonuhria olisi ollut vältettävissä. Khmerien tasavalta oli näin olennaisesti verisempi kuin Demokraattinen Kamputsea.
Normaalia suuremmassa kuolleisuudessa Demokraattisessa Kamputseassa näytteli omatekoinen ideologia dominoivaa roolia. Ideologia, joka Punakhmerien omien sanojen mukaan ei ollut ottanut vaikutteita ja mallia mistään ulkopuolisesta. Se oli omituinen sekoitus agraariutopiaa, ultranationalismia, menneen Angkoriaanisen imperiumin ihannointia maustettuna ripauksella Marksismi - Leninismiä. Moottorina heillä oli pelko ja viha. Pelko vallankumouksen epäonnistumisesta ja viha kuviteltuja ulkoisia ja sisäisiä vihollisia vastaan.
 |
| Entisiä punakhmerejä. Kuva on otettu Cheung Eng:n tappotantereen muistomerkistä. Paikkaan päätyivät ihmiset Tuol Slengin kidutuslaitoksen kautta. Näistä yli 80 % olivat punakhmerjä, joita kidutettiin ja eliminontiin sisäisten puhdistusten aikana. |
Vaikka kuolonuhreja oli vähemmän kuin kuvitellaan, niin DK:n kaadereiden toiminta oli äärimmäisen brutaalia. On yleinen harhaluulo että yksinomaan vain ”uudet” kaupungeissa ja muualla Lon Nolin hallintoalueen piirissä eläneet kansalaiset saivat kokea kaadereiden terroria yleisemmin kuin ”vanhat” kansalaiset. Seikkaa ei mitenkään ole pystytty osoittamaan [51]. Myös monet ”vanhat” pienissä kylissä ikiaikaisesti eläneet kokivat Punakhmerien jumalan ruoskaa. Myöhemmin myös kaaderit itse kokivat omiensa vainoa, pettureina, sisäisinä puhdistuksina. Tämä terrori, sisäinen puhdistus, oli olennaisesti suurempaa kuin muuhun väestöön kohdistuvat teloitukset [172]. Kaikki se mikä heikon hallinnon kuvitelmissa uhkasi heidän olemassaoloaan piti eliminoida.
Ihmisiä pahoinpideltiin kuoliaaksi, naisia raiskattiin surutta, kuulustelukeskuksissa monia näännytettiin janoon ja nälkään. Siamin valloituksista 1800 luvun alkupuolelta khmerit olivat oppineet hitaan tappamisen tavan: Ihminen sidottiin käsistä ja jaloista ja upotettiin seisaalleen hiekalla täytettävään kuoppaan kaulaansa myöden. Näin tappaminen oli mahdollisimman hidasta ja tuskallista. Huomattava osa teloituksista tapahtui käsin: leikkaamalla terävällä bambun oksalla uhrin kurkku auki tai lyömällä vasaralla kallo halki [161]. Ammuksia ei juurikaan tuhlattu.
Teloitukset olivat sporadisia ja hyvin aluekohtaisia ennen vuotta 1977, paitsi jos ei sattunut olemaan erityisesti Punakhmerin ”kohde” eli Lon Nolin armeijan esimiesasemassa oleva, ex-poliisi, korkeampi virkamies tai luokkavihollinen so. kapitalistiksi katsottu. Näitä teloitettiin lähes kaikkialla saman kaavan mukaisesti. Joten hyvinkin voidaan olettaa, että eliminointipäätös tehtiin hyvin korkealla hierarkiassa jo ennen Phnom Penhn valtausta. Kun Pol Potin hallinnon vihanpito Vietnamin kanssa kiihtyi vuodesta 1977 eteenpäin, siirrettiin paljon itäpuolen väkeä länteen, jossa taasen monet teloitettiin samantien. Väitettiin heillä olleen ”khmerien vartalo mutta vietnamilainen mieli”[8]. Kun kaaderilla oli asunaan musta puku ja punaruudullinen huivi niin siirretyt velvoitettiin käyttämään siniruudullista huivia aivan kuten kansallissosialistisessa Saksassa juutalaisten vaatteisiin ommeltiin keltainen Davidin tähti [175]. Vapaata riistaa – kuinkas muutenkaan.
Lopulta kahdessa väestösiirtoaallossa kuoli ihmisiä runsain mitoin. Ensimmäinen tapahtui kuten jo kerrottiin kaupunkien tyhjentämisen yhteydessä ja toinen hieman myöhemmin raivaamaan metsittyneitä alueita peltoaloiksi ja rakentamaan kanavia. Nämä väestösiirrot olivat sekä fyysisesti rasittavia että kaaderit käyttäytyivät niissä hyvin brutaalisti.Näihin pakkosiirettyihin, yleensä urbaaneihin, ihmisiin iski malaria erityisen rajusti. Ensinnäkin siksi, että alueet joihin heitä siirrettin olivat monasti malariahyttysen endeemisiä alueita ja toiseksi siksi, että uusilla tulokkailla ei ollut samassa määrin luontaista vastustuskykyä kuin alueen alkuperäisellä väestöllä oli.
[Itse asiassa kansainvälinen erityistuomioistuin tuomitsi Khieu Samphanin ja Nuon Chean elinkautiseen vankeuteen juuri näistä pakkosiirroista ja niihin liittyvästä väkivaltaisesta terrorista.]
Suuri ero eri tutkijoiden ja journalistien näkemyksistä kuolonuhrien määrästä perustuvat hyvin pitkälle osin perustelemattomiin näkemyksiin synnytysten määrästä ja imeväisyyskuolemista sekä Lon Nolin että Pol Potin aikakaudella, näkemyksiin siitä mikä oli väestön koko Pol Potin astuessa valtaan ja sieltä poistuessaan, migraation suuruuteen ja ajankohtaan so. pakolaisvirran kulusta sisään ja ulos maasta sekä lopulta sisällissodan ja amerikkalaisten pommitusten aiheuttamista kuolonuhrien määrästä. Nämä seikat ovat hyvin hypoteettisia, kiistanalaisia ja spekulatiivista [172]. Tutkijoiden kirjoituksissa sekoittuvat subjektiiviset näkemykset, henkilökohtaiset tunteet ja valtavirran myötäily asioista josta ei ole olemassakaan mitään täysin kiistatonta, varmaa ja kriittisesti arvioitua tietoa. Seikka on sangen ymmärrettävää kun monet menettivät vainoissa läheisiä khmer tuttaviaan. Myös monet tutkijat eivät oikeastaan halua uskoa, että humanitäärinen kriisi sisällissodan rintaman kummallakin puolella vaikutti ratkaisevasti väestön kokoon ja kasvuun.
Humanitäärisellä kriisillä tarkoitan tässä kolmea asiaa nälänhätää, terveydenhoidon ja hygieniaolojen romahtamista. Nälänhätä khmerien tasavallassa oli seurausta siitä kun viljeltävä peltoalue oli rajusti supistunut ja kotieläimet kuolleet. Näihin taasen vaikutti ratkaisevasti sisällisota ja sen kylkiäisenä maan pommitukset. Kun taasen DK:ssa nälänhätä aluksi oli seurausta samasta syystä kuin Khmerien tasavallassa ja myöhemmin maanviljelyn tehottomuudesta ja ihmisten siirtämisestä ruuantuotannosta kastelujärjestelmän kehittämiseen ja muun maaseudun infrastruktuurin rakentamiseen. Sinänsä kastelujärjestelmän kehittäminen oli keskeinen tehtävä maan kehittämiseksi, mutta siihen pyrittiin liian nopeasti eikä otettu huomioon vallitsevia olosuhteita, kansallisia perinteitä sekä asiantuntijoista oli huutava pula (monet olivat paenneet maasta ja jäljellejääneet eivät paljastaneet ammattiaan teloitusten pelossa). Nälänhätä oli kuitenkin ajoittaista [180].
Terveydenhoidon romahdus oli seurausta lääkkeiden ja pätevän henkilökunnan puutteesta. Potilasmäärä kasvoi räjähdysmäisesti yli terveydenhoitojärjestelmän sietokyvyn Khmerien tasavallassa. DK:ssa taasen suljettiin monia sairaaloita ja klinikoita, lääkkeistä oli edelleen vielä huutavampi pula. Lopulta terveydenhoidon henkilökunta ajettiin maaseudulle viljelemään maata. Sihanoukin ajan korkeakoulutetusta 500 lääkäristä DK:ssa toimi vain 50, siitäkin huolimatta, että maan terveysministerinä toimi Thiounn Thioeunn, Phnom Penhin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan entinen dekaani [54]. Hän oli opiskellut Hanoissa ja väitellyt 50 luvulla Ranskassa. Sisäisten pakolaisten määrä oli Lon Nolin aikakaudella valtaisa, josta taasen oli seurauksena hygieniaolojen romahdus. Malaria, tuberkuloosi, lavantauti, kolera ja ripulitaudit niittivät satoaan.
Pol Potin ja Lon Nolin aikakaudet eivät suinkaan olleet ensimmäiset, joka saivat kansakunnan polvilleen. Viimeksi kyse oli Sihanoukin yksinvaltaisen narsistisen politiikan vastustamisesta, Vietnamin sodasta ja Nixonin vietnamisointidoktriinista ja näiden seurauksena syntyneestä sisällissodasta, josta taasen oli seurauksena Punakhmerien väen kasvu ja vallankumous. Aikaisemmin taasen kyse oli Siamin käyttäytymisestä. Vuonna Siamin hyökättyä maahan vuonna 1431 menetti se suunnattomia maa-alueita ja väestöä. Eikä se tahtonut millään toipua tapahtumista. Siihen aikaan Aasian valtiot eivät muodostuneet maantieteellisestä laajuudesta vaan hallittavien ihmisten määrästä. Kaikki ne ihmiset, jotka tunnistavat tietyn kuninkaan omakseen, asuivat he missä tahansa, muodostivat valtion. Romuttamalla hallintokoneiston sai Siam aikaiseksi teknisen infrastruktuurin romahduksen ja väestön pirstaloitumisen omiksi yksiköikseen ja näin tehtyä maan heikoksi. Jälleen 1830 ja 40 luvulla Siam hyökkäsi maahan. Nälänhätä ja brutaali Siamin armeija verotti kansaa, väkiluku putosi runsaaseen 800 tuhanteen [173, 11]. Sen sijaan Vietnamin yritys ottaa maa hallintaansa 1800-luvulla omaksi vasallivaltiokseen ei ollut erityisen verinen (kts postaus Kambodzha muotoutuu 1800 luvun alku ).
Artikkeli (postaus) on järjestetty seitsemään suureen asiakokonaisuuteen, lukuun, luettavuuden parantamiseksi. Itselläni kun on usko, ettei kukaan jaksa lukea kertaistumalla kymmenien sivujen mittaista blogia. Varsinkaan kun en oikein meinanut jaksaa kirjoittaa sitä itsekkään.
Ensimmäinen osa on tämä, jonka juuri luit. Toisessa luvussa pohdin seikkoja, joista DK:ta on yleisesti syytetty, kuten teloituksia, nälänhätää ja terveyden hoitoa. Näistä seikoista on kirjallisuudessa esitetty monenlaisia käsityksiä. On totta, että DK:ssa teloitettiin ihmisiä enemmän kuin mitä inhimillinen käsityskyky voi ymmärtää ei kuitenkaan niin paljon kuin monet kirjoittajat esittävät. Nälänhätä oli kuitenkin ajoittaista ja oli olennaisesti kuitenkin vähäisempi kuin Lon Noln kauden lopussa. Terveydenhoito tietty romahti muttei täysin.
Kolmannessa luvussa pohdimme väestön kokoon vaikuttavia seikkoja eli synnytyksiä, kuolemia ja migraatiota eli sisään ja poismuuttoa. Tarkastelu perustuu hyvin pitkälle niihin tosiasioihin, joita lukuisat historoitsijat ja journalistit ovat antaneet meille luettavaksi. Tavoittena on tietenkin pyrkimys arvioida väestön koko Pol Potin astuessa valtaan. Synnytysten määrä tietty romahti. Kukaan ei oikestaan jakasanut tehdä lapsia kun kansakuntaa riivasi ankarat ajat. Erittelemme sisällissodan uhrien määrää sekä humanitäärisen kriiisin vaikutusta, jotta voisimme laskea väestön koon Pol Potin astuessa valtaan. Pohdimme pakolaisten valtaisaa määrää. Erityisesti kolme suurta aaltoa vaikutti ratkaisevasti populaation kokoon, ensimmäinen heti Lon Nolin astuessa valtaan, toinen Pol Potin valtakunnan perustamisen yhteydessä ja kolmas Vietnamin valloitettua maan. Näiden suurten exodusten lisäksi maasta pakeni koko 70 luvun ajan pienempiä ryhmiä ja yksittäisiä perheitä.
Neljännessä luvussa käsittelemme vuosien 1962 ja 1998 väestölaskennan tuloksia kuten myös vuoden 1980 hallinnollista väestölaskelmaa. Nämä ovat ne kiinnekohdat, joiden mukaan pyrimme projektoimaan väestön koon Punakhmerien astuessa näyttämölle ja sieltä poistuessaan.
Viidennessä osassa pohdimme muutaman tutkijan näkemyksiä väitetystä kansanmurhasta. Näitä ovat mm. Ben Kiernanin, Graig Etchessonin, Patric Heuvelinen, Michael Vickeryn ja Kimmo Kiljusen laskelmat. Näissä on tehty merkittäviä virheitä kun kaikkia relevantteja seikkoja ei ole otettu riittävästi huomioon (kaikkia ei edes tunnettu tutkimusten laatimisajankohtana). Virheet ovat sikäli ymmärrettäviä, että faktojen puutteessa monia asia perustuu subjektiivisiin spekulaatioihin ja henkilökohtaisiin painotuksiin. Vain Vickery ja Kiljunen päätyivät lähemmäs totuutta.
Lopulta kuudennessa luvussa päädymme kliimaksiin eli laskelmiin väestönmäärästä ja väestönkadosta Pol Potin aikakaudella. Laskelmat perustuvat osin systemaattisiin väestömalleihin, väestölaskennan tuloksiin ja (osittain subjektiivisiin) arvioihin tapahtumien kulusta. Tarkasteluissa käytetään apuna muutamaa julkista (ja ilmaista) tietokoneohjelmaa, nimittäin YK:n MortPakkiin , Yhdysvaltojen väestölaskentaviraston julkaisemaan RUP ohjelmaan ja tähän liittyvään käyttölittymään DAPPS.
Liitteessä esittelemme väestölaskennan peruskäsitteitä hyvin ylimalkaisesti. Näitä ovat esimerkiksi TFR kokonaishedelmällisyysluku, CBR ja CDR synnytysten ja kuolemien määrät tuhatta asukasta kohden ja komponentti kohorttimalli. Voidakseni laskea väetön määriä kriittisinä vuosina 1970, 1975 ja 1979 esittelen kohortti komponentti mallin ja siihen läheisesti liittyvän elinaikataulut (life tables). Hieman pohditaan tilannetta miten menetellään kun on käytettävissä puutteellista dataa. Tarkastelu on hyvin ylimalkainen. Tavoitteena on esittää vain peruskäsitteet, jotta lukija ymmärtäisi mistä on kyse kun puhumme syntyvyydestä, kuolleisuudesta, kokonaishedelmällisyysluvusta jne. Toivottavasti saan joskus aikaa ja motivaatiota pohtia asioita hieman syvällisemmin kun väestölaskenta kehitysmaissa on hyvin kiinnostava asia. Väestön kokoon kun vaikuttaa hyvin monet sosiaaliset, taloudelliset, kulttuurilliset ja yhteiskunnalliset seikat.
Vaikka 70 luvun Kambodzhaa ei olisi pitänyt koskaan olla, niin kuitenkin haluan osittain pestä Pol Potin, Nuon Chean ja Khieu Samphanin kasvot siitä liiottelusta mitä propaganda on heidän päälleen heittänyt. He olivat johtajia ja siksi vastuussa mutta ei heitä voida kuitenkaan ihan kaikesta syyttää. Heillä oli hyvää tarkoittavat ihanteet mutta tässä tapauksessa tarkoitus ei pyhitä keinoja – ei alkuunkaan. Kun lukee Tuol Slengin (S-21) kuulustelu- ja kidutuslaitoksessa pitkän linjan kaadereiden tunnustusten yhteenvetoja Chandlerin kirjasta [8] saa sellaisen käsityksen, että maan johto eli hyvin paranoidisen ja harhaisen pelon vallassa. Pelon, jonka piirteenä on huoli vallankumouksen epäonnistumisesta ja puolueen vallan murenemisesta. Pelko johti terroriin, joka kohdistui puolueen ylempään johtoon ja täältä alemmille tasoille.
Punakhmerien kaadereiden brutaalisuus saa monin paikoin selityksensä siitä, että he olivat maanviljelijöitä, joita on sorrettu aina. Vaikka he kuinka yrittivät niin heidän elintasonsa ei kohonnut läpi 1900 luvun kuten muualla maailmassa kävi. Kaikki lisäraadannan tuoama hyöty valui korruptoituneen eliitin taskuhin. Lopulta sisällisodan ja amerikkalaisten pommitusten ikeen alla heidän elämäntyönsä, isien perintönä, pikkuruiset peltotilkut ja kotieläimet tuhoutuivat täysin. On sangen luonnollista että he tässä tilanteessa janosivat kostoa. Niin tekivät valkoiset Suomessa kesällä 1918, ja niin tekivät punakhmerit kesällä 1975.
Todelliset rikolliset olivat myös muualla, sellaiset miehet kuten Nordom Sihanouk, Tak Mok, Teas Muth, Ta An, Kaing Kek Iew, Ieng Sary, Richard Nixon ja Henry Kissinger vain muutaman mainitakseni. Nämä miehet päätöksillään ja toiminnoillaan edesauttoivat kansanmurhan syntymisessä ja khmerin kansan kärsimyksissä siinä laajuudessa mitä sen nyt tunnemme. Näistä vain Kaing Kek Iew, Nuon Chea ja Khieu Samphan ovat oikeutetusti tulleet tuomittua elinkautiseen murhanhimoisen hallinnon luomisesta ja ylläpitämisestä. Hallinnon, jota on hyvin vaikea ymmärtää kääntelisi sitä miten päin tahansa. Eikä sellaista hallintoa pidä koskaan hyväksyä.
Kaikki kommentit ovat tervetulleita, joko kommenttiosioon tuolla alhaalla tai s-postitse jussi.hanhijarvi-{at}-gmail.com (korvaa -{at}- merkillä @).
Käytetyt lähteet löydät täältä.