Hoi An, turistien varastama kaupunki
Olit oikeassa, sinä, Huessa tapaamani
rohkea ja utelias Suomi-tyttö. Näkymät Lang Con ja Da Naningin
välisessä vuoristossa ovat huikean kauniit. Kun olit pohjanmaalta,
niin vuoristo teki varmaan sinulle syvän vaikutuksen. Niin se teki
minullekin vaikka olenkin nähnyt Uralin, Mongolian ylängön, Alpit
ja Tiibetin juuret. Merta ei näissä paikoissa näkynyt. Mutta
täällä on toisin. Noustaan ylös pitkin tietä. Tie kiemurtelee
kuin käärme vasemmalle ja oikealle. Matkalla voit nähdä Lang Co:n
kokonaan, junaradan ja meren, yhdellä silmäyksellä. Lopulta
pysähdytään huipulle, kun mies ja pyörä tarvitsevat lepoa.
Jatketaan alas ja nähdään Vietnamin kolmanneksi suurimman
kaupungin, Da Nangin, ääriviivat. Kaupunki nousee ylös merestä
kuin puistojen puut ja pensaat avaralta niityltä.
Ylhäällä, levähdyspaikassa, kuten
myös alas jatkettaessa, parhaimmilla näköalatasanteilla myydään
juomia ja kaikkea rihkamaa. Samanlaista se on kaikkialla maailmassa,
turistien rahat ovat himottua tavaraa. Mutta varo taskuvarkaita. Osa
myyjistäkin harrastaa tätä kyseenalaista ammattia suruttomin
mielin.
Kävi nimittäin
niin, että jatkaessani alas pysähdyin yhteen näköalapaikkaan.
Kauppias kiirehti
tervehtimään maireasti.
Tällöin avonainen kameralaukkuni pääsi vierähtämään kadulle.
Kukaties kauppias
hieman tönäisi
sitä. Linssit vierivät ulos. Oitis avuliaat paikalla
olevat myyjätädit kiirehtivät keräämään
tavarani. Otin muutaman kuvan ja jatkoin matkaani. Illalla
huomasinkin tablettini hävinneen. Seuraavana
päivänä kiirehdin kysymään
kauppiaalta,
onko
hän nähnyt
sitä.
- ”Kyllä olen, se on nyt siskoni luona. Saat sen takaisin miljoonalla (50 dollaria).” - Hui, hai ja tabletti maksoi puolitoista miljoonaa.
Itse totesin tähän,
että minun pitää ensin nähdä laite ennen kuin päätän yhtään
mitään. Sisko saapuikin
yhden miehen kanssa. Sisko oli, muuten,
sama, joka ylhäällä kauppasi lasihelmiä väittäen niiden olevan
aitoja. Mies yritti hieroa kauppaa.
- ”Miljoona ja eikä yhtään vähempää.”
Vastasin, että
puoli miljoonaa tai menen suoraan poliisin puheille. Sitä paitsi
enhän voi olla varma, että laite on
omani. Sisko ryntäsi hakemaan moottoripyöränsä tavaratilasta
käsilaukkunsa ja laitteeni. Vaadin
laitetta nähtäväkseni ja hipelöitäväkseni. Näppäilin
salasanan. Oli omani. Sisko kovasti yritti urkkia salasanaani. Olivat
varmaan illalla turhaan yrittäneet arvailla miten laite aukeaa.
Menin pyöräni luokse pakkasin laitteen laukkuuni. Kaivoin
lompakosta 50 ruplan setelin ja pyysin 3 00
000 takaisin väittäen 50 ruplaa olevan melkein
miljoonan. Sisko esitti että ei hänellä
nyt ole tällaisia rahoja. Sanoin:
- ”No hyvä on. En jaksa jäädä tänne odottelemaan.”
Kovasti siskolla ja tämän
miesystävällä on ihmettelemistä kun yksikään rahanvaihtopiste
ei ruplia hyväksy ja jos hyväksyvät tarjoavat niistä korkeintaan
2 euroa.
Jäin miettimään miksi keski-ikäiset
naiset ryhtyvät moiseen puuhasteluun. Ovatko niin köyhiä, että
varastaminen on ainoa keino selvitä elämästä? Kenties.
Rehvastelevatko äveriäät turistit rahoillaan köyhien ihmisten
edessä. Aivan varmasti. Kuka milläkin on ai fone ja kuka milläkin
on ai padi tai muut älyvermeet jatkuvasti esillä. Lompakko pullottaa
kuin täysinäinen leili. Kateuttahan sellainen herättää kun
itsellä ei ole juurikaan varaa päivittäiseen ruokaan. Vai onko
ahneus ja kataluus näiden ihmisten geeneihin kirjoitettu
perusluonne? En oikein usko. Ainakaan minun tehtäväni ei ole
tuomita heitä. Ainoastaan yritin ruplillani osoittaa, ettei
tällainen toimintamalli ole kovin hyvä. - Joten, toiminko väärin,
päätä itse.
Hoi An on Da Nangista seuraava. Osa
matkaajista pysähtyy Da Nangiin yöksi. Syynä on varmaankin se,
että Forbes lehti kehui rantaa yhdeksi maailman 10:stä hienommasta
rannoista. Hotellihinnat siellä ovat kyllä huikeat, hilliten kyllä
monien matkaajien haluja pysähtyä paikkaan. Da Nang on Vietnamin
kolmanneksi suurin kaupunki, jonka asukasluku lähenee miljoonaa.
Onhan sen ranta hieno, kuin kiiltokuva keräilyalbumissa.
Kun saavut Da Nangiin pohjoisesta,
käännyt vasemmalle ja ylität uuden pitkän sillan. Jatkat vain
suoraan kunnes tulet rantakadulle. Nurkkauksessa on hyvä
telttaravintola. Tänne joutuu lounasaikaan jopa jonottamaan. En
koskaan ole syönyt yhtä maistuvaista yrttien ja sipulin kera
paistettua mustekalaa. Muistan sen loppuelämäni. Kokin mieli ja
kädet ovat varmasti jumalien pyhittämät. Jatkat rantakatua pitkin
ja saavut lopulta Hoi Aniin. Kaupunkiin, joka on kestänyt sodat,
luonnonmullistukset ja taloudelliset taantumat muttei ole kestänyt
varvastossuin ja shortsein varustautuneiden turistien hyökkäystä.
- Niin se vain käy - nykyaikana.
UNESCO on liittänyt Hoi Anin suureen
maailmanperintöluetteloonsa. Perusteluna mainitaan kaupungin olevan
poikkeuksellisen hyvin säilynyt kaakkoisaasialainen kauppasatama
1400 luvulta 1800 luvun loppuun. Sen rakennukset ja asemakaava
heijastavat paikallisten ja ulkopuolisten virtausten vaikutusta.
Täällä näkee eurooppalaisten, kiinalaisten ja japanilaisten
tuulien puhalluksen kaupungin ilmeeseen. Tosin seurantaraportissa
vuodelta 2008 UNESCO mainitsee, että turismi on tuonnut kestämättömiä muutoksia. Kaupunki vaatisi UNESCO:n mukaan parempaa suunnittelua.
Kun eksyin kerran kaupungin
ulkopuolella olevaan toriin, oli myyjien ja asiakkaiden ilmeet paljon
puhuvia: Te olette varastaneet kaupunkimme, täytyykö teidän vielä
ängetä tännekin omille toreillemme, sydän mailemme. Myöhemmin, Laosissa, tapasin
erään Hoi Anista peräisin olevan asukkaan ja kerroin tapahtuman
hänelle. Hän kyllä vahvisti luuloni oikeaksi. Turismi kyllä tuo
rahaa ja työpaikkoja mutta kaupungin ominaispiirteestä on menetetty
myös paljon.
Jos Huen rikkipommitettu kaupunki on
ollut vähäänkään Hoi Anin näköinen, on maailma menettänyt
paljon. Snif, snif. Mutta toisaalta mikä tekee kaupungin kaupungiksi
? Rakennukset, kadut, puistot ja ennen kaikkea sen ihmiset, heidän
elämäntapansa ja asenteensa, tunteensa ja järkensä. Näitä
ihmisille luonteenomaisia seikkoja ei voi mikään pommitus tuhota
niin kauan kun pää on elävä olkapäiden välinen kohouma. Joten
Hue on syntynyt uudelleen, vain hieman toisenlaisena.
Kaupunki
Kaupungin nimi
kirjoitetaan mandariini kiinaksi kahdella merkillä 會
安,
joista ensimmäinen merkki, pinyin romanisointuna hui, tarkoittaa
tavata, yhdistää, tulla yhteen, paikka, jossa ihmiset tapaavat
toisensa ja jälkimmäinen an taasen tarkoittaa rauhallinen,
hiljainen. Kirjaimellisesti siis Hoi an (hui an) tarkoittaa siis
rauhallista tapaamispaikkaa. Jos katsot huolellisesti karttaa, niin
ymmärrät hyvin, miksi kiinalaiset antoivat kauan sitten paikalle
tällaisen nimen. Kaupungin eristää merestä pieni kannas ja se on
rakennettu Thu Bon joen suistoalueelle. Kapean salmen kautta
kauppalaivat voivat purjehtia suoraan laitureihin ja noutaa lastinsa.
Tämä lasti taasen on tuotu pitkin jokea läntisiltä ylämailta tai kauka aavalta mereltä.
Kannas taasen toimii luonnollisena aallonmurtajana. Vietnamilaiset
mieluusti käyttivät kaupungista nimeä Hoi An pho (Hoi Anin
kaupunki). Koska eurooppalaisilla on huono muisti, niin he lyhensivät
nimen Hoi pho:ksi, joka sitten myöhemmin muuntui muotoon Faifo, ranskalaiseen suuhun paremmin sopivammaksi nimeksi.
Kaupungin varhainen historia on
erottamaton osa Champa kuningaskunnan historiaa. Champa imperiumin
perustivat aikoinaan austronesialaisia kieliä puhuvat
malesia-polynesialaiset ihmiset, cham kansa. Nämä puhuivat omaa
kieltänsä, joka vieläkin on hieman muuntuneena elossa (itäinen
cham, Vietnamissa, n. 100 tuhatta puhujaa ja läntinen cham
Kambodžassa, 200 tuhatta puhujaa). Samaan kieliperheeseen kuuluu
myös Vietnamissa Raglai, Rade, Jaral, Chru ja Haroi vähemmistöjen
kielet, Kiinan Hainanin saarella Tsat ihmisten käyttämä puhe sekä,
yllättävää kylläkin, Pohjois-Sumatran (Indonesian) Acehin
maakunnassa tavattavaa Aceh kieli. Jälkimmäinen hieman kyllä
kummastuttaa kun Sumatra on kovin kaukana menneestä Champa
kuningaskunnasta. Palaan tähän erikoisuuteen tunnempana kun vierailen Malesian Malakassa.
Champa kuningaskunnalla oli kolme
keskusta, nimittäin henkinen keskus My Son, kaupallinen keskus Hoi
An ja hallinnollinen keskus Tra Kieu. My Sonin temppelit ja
muistomerkit vaurioituivat pahoin amerikkalaisten pommituksissa..
Muinaisen kaupungin monet arvokkaimmat taideteokset ranskalaiset
ryöväsivät hymysuin ja kuljettivat ne Ranskaan. Ranskalaisille
kuitenkin on lausuttava kiitos kun he a) löysivät paikan ja b)
aloittivat rakennusten restauroinnin ja c) perustivat historiallisen museon lähelle Hoi Ania. Itseäni jäi monesti
harmittamaan, etten vieraillut paikassa, joka muuten sijaitsee
lähellä Duy Phu kylää noin 70 kilometriä Danangista lounaaseen.
Hallinnollisesta keskuksesta ei ole juuri mitään jäljellä. Mutta
Hoi An se on vielä jäljellä ja vieläpä hyvissä vaatteissa.
Hoi Anin historia ulottuu hyvin kauas.
Ensimmäisellä vuosisadalla se tunnettiin nimellä Lam Ap Pho. Yli
400 vuotta 600 luvulta 1000 luvulle saakka Hoi Anissa asuvat Champan
asukkaat valvoivat strategisesti tärkeää maustekauppaa. Tämä
johti siihen, että kaupungista kehittyi erittäin varakas. Myöhemmin
1500 luvulta 1700 luvulle kiinalaiset, japanilaiset, intialaiset ja
hollantilaiset asettuivat kaupunkiin muodostaen omia yhdyskuntiaan.
Kaupunki muodostui eri maista tuleville tavaroille välivaraston.
Esimerkiksi kiinalainen silkki ja posliini kulkeutui monesti Hoi Anin
kautta Eurooppaan. Samoin Vietnamin ylämailta tulevat mausteet kuten
kaneli ja chili matkusti täältä kauas.
1535 portugalilainen kapteeni ja
tutkimusmatkailija Antonio de Faria saapui kaupunkiin Da Nangista ja
yritti luoda keskeisen kauppapaikan alueelle. Vasta joskus 1595
Nquyen ruhtinas Nquyen Hoan perusti varsinaisen kauppapaikan ja
-sataman. Nquyen-ruhtinaat olivat paljon kiinnostuneempia
kaupankäynnistä kuin pohjoisen Trinh ruhtinaat olivat. Seurauksen
olikin, että Hoi Anista kehittyi kukoistava, koko eteläisen Kiinan
meren kattava, kauppasatama. Vuonna 1619 englantilainen merenkävijä
kapteeni William Adams kävi ainakin kerran kaupungissa kauppoja hieromassa.
1700 luvulla kiinalaiset ja
japanilaiset löysivät paikan. Nämä pitivät kaupunkia kaikkein
merkittävimpänä satamana koko Kaakkois-Aasiassa. Japanilaiset
vielä arvelivat Aasian sijaitsevan jossain Hoi Anin takana.
Kaupungista muodostui tällöin hyvin tärkeä paikka, josta
erityisesti keramiikkaa purjehti kaukaisille maille, kuten Egyptin
Siinaille ja oletettavasti myös Eurooppaan.
Hoi Anin merkitys romahti hyvin
nopeasti 1700 luvun lopulla.. Syynä oli Nquyen hallinnon kaatuminen.
Kaatumisen aiheutti ns. Tay Son kapina. Kapina johti lyhyeksi
jäänesseen Tay Son dynastian perustamiseen vuosiksi 1770 – 1802.
Tay Sonin johto ei katsonut kaupankäyntiä kovin tärkeäksi. Dynastia
kukistettiin ranskalaisten avustuksella ja uudeksi keisariksi nousi
Gia Long, joka muodosti (jälleen ranskalaisten myötävaikutuksella)
sen alueellisen Vietnamin, jonka tunnemme tänään. Kiitollisena
ranskalaisille antoi tämä erityisoikeudet kaupankäyntiin Da
Nangissa. Hoi An menetti statuksena, itse asiassa jälkipolvien
onneksi. Se siirtyi taka-alalle eikä sitä pahemmin kehitetty
millään lailla eikä siitä päässyt kehittymään
suursatamakaupunkia kuten Da Nangista muodostui. Näin hyvällä
mielikuvituksella varustettu matkailija voi vaellella vanhassa
kaupungissa ja kuvitella millainen paikka oli 200 vuotta sitten.
Gia Long oli ranskalaisille suopea ja
salli monia vieraita asioita, kuten katollisuuden rantautumisen
maahan. Näin ranskalaiset saivat tukevan sillanpääaseman
Vietnamiin. Voidaan hyvinkin kysyä, loiko Tay Sonin dynastian
kukistaminen edellytykset tulevalle imperialismille. Ainakin se olisi
ollut kovasti vaikeampaa ilman myötämielistä hallitsijaa. Gia
Longin seuraaja oli kuitenkin hyvin nihkeä ranskalaisuudelle ja
erityisesti katollisuudelle. Kun annat jesuiitalle pikkusormen niin
hän vie koko käden - sanotaan.