Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2018.

Sympathy for the devil - 6

Kuva
Vihdoinkin pääsemme kliimaksiin eli laskemme ylimääräisesti kuolleiden määrän koko Kambodzhan taraagisen vuosikymmenen aikana. Osoittautuu, että Lon Nolin aikana kuoli ylimääräisesti n. 750 tuhatta kansalaista kun Pol Potin aikana heitä menehtyi jotakuinkin 380 – 460 tuhatta. Lähes 1.2 miljoonaa menehtyi tarpeettomasti 70 luvulla kahden eri valtiomuodon alaisuudessa. Se on paljon 7 miljoonan kansasta, likimain 17 %. Johdanto No hyvä. Olemme pohtineet tähän saakka elinoloja DK:ssa yleiseltä kannalta , pohtineet Khmerien tasavallan kriisiä pohdimme myös väestölaskentaa vuodelta 1962,1998 sekä vuodelta 1980 jotta saisimme tukevan pohjan laskelmiimme. Referoimme laajalti eräitä keskeismpiä tutkielmia . Lopulta olemme yhtä sekaisin kuin alussa. Emme vain oikein tiedä kuinka monta kuoli maassa. Puhutaan maassa kuolleen ylimääräisesti 30 tuhannen ja 3 miljoonan välillä.  Sanotaan välillä, jotain, noin, jotakuinkin jne. Ei ole olemassa mitään sellaista kuin 30 tuha