Näkemiin Vietnam

… ja niin käynnistyi aamulla moottoripyörä ja vei minut kohti Kambodzhan rajaa. Olo oli apea. Parahultaisesti alkoi sataa. Niin oli Vietnam suuri ja merkittävä. Siellä asuu surujen ja vastoinkäymisten karaisema kansa, joka on taistellut omasta olemassaolostaan liki 2500 vuotta. Eikä lannistunut koskaan vaikka tiellä olisi kuinka suuri kivi tahansa sulkemassa matkantekoa. Näin on vieläkin.

Hieman mieltäni painaa Kiinan ja Vietnamin suhteet, ovat aina olleet ongelmallisia ja vaikeita. Ovat yhä vieläkin. Kun matkustin pitkin Kiinaa, niin ihastuin kansaan ja sen ikiaikaiseen kulttuuriin moniin tapoihin ja tottumuksiin. Kiinalaiset ovat hyvin itsetietoista väkeä. Ei mikään ihme, sillä se on maailman vanhin yhtäjaksoisesti elänyt sivilisaatio, jonka viimeaikainen taloudellinen kehitys on tuonut vaurautta lähes kaikille. Helppo on hymyillä kun vuosi toisensa jälkeen palkkapussi on entistä paksumpi. Vietnamilaiset taasen ovat hieman totisempia. Ei mikään ihme sillä sodat tuhosivat lähes kaiken ulkoisen, mitä heillä oli. Kansalle tärkeät kulttuurihistorialliset muistomerkit ovat poissa ja tilalla valtava määrä kärsimystä. Toisaalta yksikään pommi ei pysty historiaa hävittämään. Mikään ei voi tuhota kansan sitkeyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Ne ovat kirjoitettu geeneihin.

Vietnamilaisilla on ollut aina suuri epäluulo kiinalaisia kohtaan. Siitäkin huolimatta että Ranskan ja Amerikan pyrkimysten vastustaminen ei olisi ollut mahdollista ilman kiinalaista ja neuvostoliittolaista kalustoapua ja sotilasasiantuntijoita. Kiinalainen Tsou En Lai oli Geneven 1954 rauhan pääarkkitehti. Kiinalaisilla oli suuri vaikutus 50 ja 60 luvun pohjoisen yhteiskunnan rakentamiselle. Tänään kiinalainen pääoma on Vietnamin kehitykselle ensiarvoisen tärkeä. Silti vietnamilaiset suhtautuvat sangen nihkeästi pohjoiseen naapuriinsa. Eivätkä kiinalaiset kuitenkaan ole tehneet itseään helpommiksi. Helmikuun 17 1979 he käynnistivät hyvin lyhyen lähes neliviikkoisen sodan Vietnamin kanssa. Sotaa kutsutaan kolmanneksi Vietnamin sodaksi. Muodollisesti kyse oli vastaisku sille kun Vietnam oli valloittanut Pol Potin hallitseman Kambodzhan. Tosiasiassa sota oli kasvojen pesu amerikkalaisen pääoman edessä ja Neuvostoliiton vaikutusvallan minimointi Kaakkois-Aasiassa. Kiinan uusi talousuudistus kun tarvitsi kiihkeästi kapitaalia. Toinen merkittävä maineen pilaava tapahtuma oli provokatoorinen öljynporaustornin pystytys toukokuussa 2014 Paracel saarten läheisyyteen. Tämä oli kieltämättä hieman liian paksua, jopa sellaisten vietnamilaisten mielestä, jotka eivät ole maassa asuneet vuosikausiin. Itse kyllä toivoisin, että kaksi näin hienoa valtiota ja kansaa voisivat elää sulassa sovussa.

Dien Bien Phu:ssa vuonna 1954 päättyi yksi aikakausi, kolonialismi. Ho Chi Minhin johtama VietMinh opetti maailmalle, että on olemassa maita ja kansoja. Kaikilla näillä on oma itsemääräsoikeutensa niihin alueisiin missä he asustavat, aivan samalla tavalla kuin meillä suomalaisilla on Suomi, ruotsalaisilla Ruotsi, venäläisillä Venäjä ja ranskalaisilla Ranska. Amerikkalaiset eivät tätä ymmärtäneet, vaan halusivat olla maailman johtava kansa, jonka pyhänä velvollisuutena oli vastustaa kommunismia ja määrätä maailman meno, vähääkään välittämättä kansojen omasta halusta. Saigonin vapautuksessa 1975 kärsi amerikkalainen hegemonia ja oman arvon tunne kovan kolauksen. Vielä tänään elele maailmassa johtajia, jotka eivät ole vieläkään oppineet Vietnamin antamaa läksyä: Kansoilla on omat maansa ja siihen ei kukaan ulkopuolinen voi puuttua.

Sanotaan kylmän sodan päättyneen elokuussa 1991 kun Jeltsin nousi hyökkäysvaunun katolle ja julisti Neuvostoliiton loppuneen. Enää ei tarvinnut tapella kommunisteja vastaan kun suurinta kommunistista valtiota ei enää ollut olemassa. Itseasiassa kuitenkin kylmän sodan loppuminen alkoi Saigonin vapautuksesta (tai valloituksesta) 16 vuotta aikaisemmin. Sillä ei ole mitään merkitystä onko aatteen väri punainen, vihreä vai sininen suhteessa siihen että kansoilla on oma isänmaansa. Miksi käydä kylmää sotaa kuin kuitenkaan se johda mihinkään toivottuun lopputulokseen kun vastassa on nationalimsi ja patriotismi – sanojen positiivisessa merkityksessä.

Vietnamin sodan päättyminen oli myös symbolinen merkitys aivan toisenlaiselle asialle. Meille suurten ikäluokkien jäsenille Vietnamin sota oli suuri tapahtuma, jota seurattiin kaikkialla. Yhtä äkkiä nuorisosta oli tullut merkittävä kulttuurillinen ja poliittinen tekijä. Pariisin rauhansopimus 27 Tammikuuta 1973 oli riemuvoitto ympäri maailmaa kehittyneestä siviilivastarinnasta (vaikka Saigonin vapautus 1975 ei ansaitse kovin suurta gloriaa).  Tässä vastarinnassa nuoriso oli rauhan airut. Tämä liike johti lopulta siihen, että Nixonilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin solmia rauha Vietnamin kanssa. Vaikka rauhanliikkeessä oli paljon varttuneempaa väkeä niin kuitenkin nuorison into ja puuhakkuus sai massat liikkeelle.

No hyvä. Olen näissä postauksissa käsitellyt ehkä turhankin perusteellisesti Vietnamin sotaa. Ei oikeastaan ollut tarkoitus. Tämän päivän Vietnam ei halua tulla mustetuksi maana, jossa käytiin tämä hirvittävä, brutaalinen sota vaan aivan muuna. Eteenpäin pyrkivänä, kehittyvänä maana, jossa asuu tyytyväinen kansa.

Punaisen joen suistoalue, pohjoisessa Vietnamissa oli kerran dominoiva talousmahti koko eteläisen kiinan meren alueella. Đông Sơn aikakauden (800 – 258 eaa) peltirumpuja on löydetty arkeologisissa kaivauksissa aivan Koreaa ja Indonesiaa myöden. Tänään Vietnamin talous kasvaa huikeaa vauhtia. Eikä tämäkään ole suuri ihme. Monet puhuvat alhaisesta palkkatasosta. Mutta tämä on vain osa totuutta. Monelle ulkomaiselle yritykselle riskit epäonnistua ovat olennaisesti pienemmät kuin esimerkiksi Kiinassa. Täällä ei ole liian nopean teollistumisen luomia ongelmia, ei laajamittaista ympäristön saastumista eikä raakaa hekou järjestelmää. Yritteliäs, sitkeä ja ahkera kansa on varmaan yksi suurimmista syistä talouden kehittymiselle. Eikä tässä yhteydessä voida aliarvioida kouluopetuksen merkitystä.

Vietnam ei ehkä tule olemaan sellainen valtio, joka voisi määrätä maailmantalouden tahdin, kuten Kiina ja Yhdysvallat ovat. Kuitenkin ilman minkäänlaista epäilyä maasta kehittyy ajan oloon samanalainen merkittävä tekijä kuin mitä Etelä-Korea on tänään ja Japani oli eilen.

Ensisijaisesti Vietnam näyttäytyi minulle tavattoman kauniina maana, jossa asuu ystävällisiä toisinaan hieman köyhää väkeä. Maana, jossa ei juurikaan ole tehty virheitä. Sosialistisen yhteiskunnan rakentamisessa ei tehty samoja mokia mitä NL:n ja Kiinan alkuaikoina tehtiin (kuten Stalinin harrastama kuviteltujen trostskilaisten vaino, suuri harppaus eteenpäin tai maanviljelyksen pakkokollektivisointi). Kun aika talousjärjestelmän uudistamiseen Keynesilaiseen suuntaan vuonna 1986 tuli, niin tämä on tehty hyvin systemaattisesti ja harkiten. Maassa ei ole tehty samanlaisia ylilyöntejä mitä Kiinassa tehtiin. Se on maa, jossa on helppo liikkua erityisesti moottoripyörällä: Majapaikkoja, kahviloita, ravintoloita ja pyöräkorjaamoja on kaikkialla. Päivämatkat muodostuvat juuri niin pitkiksi kun itse jaksaa ajaa.

Sanotaan lasten olevan yhteiskunnan peilejä. Kun kansalla menee hyvin, ovat lapsetkin tyytyväisiä kun menee huonosti niin lapset kärsivät ensimmäisinä. Vietnamissa näin kaikkialla tyytyväisiä lapsia. Lapset leikkivät keskenään, traditio, joka on häviämässä meillä vauraissa länsimaissa. Tällainen lapsissa näkyvä henkinen hyvinvointi ilahdutti itseäni kovasti.

Lopulta saavuin raja-asemalle. Olin sujauttanut dollarin passin väliin ja ojensin sen virkailijalle. Mies silmäili minua ja passia. Otti vaivihkaa rahan ja palautti passini. Käännyin Vietnamiin päin ja huusin: Goodbye Vietnam. I will miss you. Istahdin pyörääni ja katsahdin virkailijaan.

… ja mies hymyili.