Kambodzha – maa vailla tulevaisuutta
Mitä tiedämme Kambodzhasta? Eipä juuri mitään. Ehkä osaamme sijoittaa sen kartalle: Se on siinä Vietnamin ja Thaimaan välissä. Pieni valtio, josta ei ole kuulunut muita kuin huonoja ja vielä huonompia, suorastaan surkeita uutisia. Kun seurasimme Vietnamin sodan etenemistä, luimme Nixonin laajentaneen sotaansa maan pommituksin. Mattopommituksin haluttiin estää NLF:n saamasta kalustoapua. Emme tienneet, että pommituksia oli alettu jo Johnsonin aikakaudella. Emmekä tieneet myöskään kuinka laajaa maan pommitus oli. Vielä tänään, 40 vuotta sodan jälkeen, kuolee satakunta ihmistä suutareiksi jääneisiin pommeihin. Tästä määrästä 40 % on lapsia.
Lehdistä luimme, että maata hallitsi kuningas Nordom Sihanouk, mies, jolla on varmaan maailman ennätys maanjohtajan virkanimissä. Milloin oli kuningas, milloin presidentti, milloin pääministeri ja taasen kuningas. Mies, jolla oli ainakin viisi vaimoa ja 14 lasta. Rakastajattarienien määrää ei tiedä kukaan ja yksi vaimo, Monineath, oli pysyvämpi elämän kumppani. Nykyinen valtionpäämies, vuonna 1953 syntynyt, vuonna 2004 valtaan astunut ja Shinoukin vanhin poika on lapseton kuningas Norodom Sihamoni. Tämä taasen isänsä Sihanouk mukaan ”rakastaa naisia kuin siskoja”.
Tietenkin olin kuullut Angor Watista khmerien muinaisesta hallintokaupungista. Paikka, joka oli länsimaille täysin piilossa ja löydettiin vasta 1800 luvun loppupuolella. Olin nähnyt kuvia paikasta, mutta silti en tiennyt kuinka mahtavasta paikasta on kyse. Kaikki vanhat temppelit mykistävät suuruudellaan ja määrällään.
Kambodzha oli jollain tavalla hieman sivussa, siellä Vietnamin takana. Eipä moni ollut kiinnostunut siitä. Vietnam oli vain helpommin lausuttavissa. Vietnam oli jollain tavalla eurooppalainen, ranskalaisen kulttuurin vaikutuspiirissä. Kambodzha taasen oli paljon vieraampi ja epämääräisempi. Eikä kovin keskellä maailmanpolitiikan polttopistettä. Se oli paljon nuorempi, jossa joskus kauan sitten hallitsi mahtava Khmerien kuningaskunta.
Yhtenä päivänä 70 luvun puolivälissä Pol Potin Punakhmerit ottivat vallan. Emme oikein tienneet mistä oli kysymys. Kiina tuki heitä. Pol Potille lojaalit Punakhmerit asettuivat vastustamaan Vietnamia. Tämähän sopi Kiinalle siksi, että se huomasi häviävänsä poliittisen pelin Neuvostoliitolle Vietnamissa. Samanaikaisesti Kiina ja Yhdysvallat lähenivät toisiaan diplomaattisesti. Kummatkin tukivat Pol Potia joko avoimesti tai salaa siitäkin huolimatta, että tiesivät mitä maassa tapahtui. Ja maassa tapahtui kauheuksia - vertaistansa vailla.
Kerran Vietnam sai tarpeekseen Kambodzhan häiriköinnistä ja valloitti maan. Tämä ei sopinut millään tavalla anti-imperialistiseen maailmankuvaamme. Vietnam oli uhri, eikä se voisi jotain tällaista tehdä. Yritimme vain vähätellä ja unohtaa tapahtumaa. Yhtenä päivän aamulehteä lukiessamme järkytyimme pahan päiväisesti. Punakhmerit olivat toimeenpanneet maailmanhistorian pahimman kansanmurhan - kirjoitettiin. Neljännes väestöstä oli kidutettu, tapettu ja näännytetty kuoliaaksi muutaman vuoden aikana - sanottiin. Vieläpä hyvin ra'alla ja systemaattisella tavalla - puhuttiin. Kaippa Vietnam tiesi mitä se teki valloitusretkellään, huokasimme helpotuksesta. Emme joutuneetkaan kääntämään maailmankuvaamme. Vietnam piti maata hallinnassaan pitkään. Seikka ei kyllä häirinnyt meitä mitenkään. - Jos Vietnamilaiset eivät pidä Kiinasta millään tavalla niin eivät Kambodzhalaiset pidä Vietnamilaisista yhtään sen enempää siitäkin huolimatta, että he lopettivat kansanmurhan siihen paikkaan. Turistit vähän ihmettelevät tätä vihanpitoa, kun arvelevat Vietnamin pelastaneen maan.
Joskus syksyllä 2010 luin lehdestä, että Reindeerspottingin elokuvan päähenkilö Jani Raappana oli kuollut Phonm Penhissä joko hirtettynä tai hirttäytyneenä. Surullinen uutinen. Lueskelin juttuja sieltä täältä ja selvisi, Kambodzhan olevan narkomaanien paratiisi. Täällä saa katon päälleen ja piikin käsivarteensa kahdella eurolla. Maan hallitus, oikeuslaitos ja poliisi ei tee huumeasioiden suhteen oikeastaan juuri mitään. Paitsi, että jos joku salakuljettaa huumeita pois maasta niin siihen puututaan. Käyttäköön niitä täällä niin narkkaristakin on tuloja – tosin laihanlaisesti mutta silti.
Maahan on helppo saada viisumi. Ensimmäisellä kerralla haetaan kuukauden turistiviisumi ja tätä voidaan jatkaa business viisumilla, joka oikeuttaa oleskelua vaikka kuinka pitkään.
Näillä tiedoilla saavuin maahan. Rajavartija ei ollut vähääkään kiinnostunut moottoripyörästäni, ei ajoluvistani ei vakuutuksista eikä juuri mistään muustakaan paitsi passin välissä pilkottavasta kahdesta dollarin setelistä.
Kun matkustin pitkin maata, niin päällimmäinen tunne oli, että mikään valtio ei voi pitkän päälle elää näin. Monet asiat olivat pahasti pielessä. Valtio ei ollut millään tavalla kiinnostunut kansalaisistaan. Phonm Penhissä elelee satumaisen rikkaita ihmisiä, joilla on autotallissaan Maseratteja, Rolls Royceja ja Ferrareita. Kun he menevät ajelulle niin heitä on saattelemassa 4 moottoripyörällä varustettuja turvamiestä yksi kullakin auton kulmalla. Maaseudulla törmää kyliin, joissa ihmisillä ei ole juuri yhtään mitään: Ei lapsilla koulua, ei sähköä, tiet surkeassa kunnossa, terveyspalvelut taivas ties missä. Kylissä saattaa olla yksi kaivo ja sekin on jokin ulkomainen NGO (Non Goverment Organization) rakentanut. Nälkä on usein nähty vieras. Nykyinen meno ei voi pitkään jatkua. Valtiot ovat kansalaisia varten eikä päinvastoin.
Tietosanakirja vahvisti näkemyksiäni. Bruttokansantuote per kapita on vaivaiset 1080 dollaria. Köyhyys on laajalle levinnyt ja etuoikeutettujen luokka on hyvin kapea. Lähes kaksi kymmentä prosenttia maan väestöstä elää alle köyhyysrajan eli suomen kielellä sanottuna eivät pysty tyydyttämään perustarpeita, kuten ruokaa, asumista ja terveydenhoitoa. Muutama vuosi sitten tilanne oli vielä surkeampi. Sanoin kuvaamaton. Esimerkiksi pääkaupungissa on ihan tavallinen näky missä äiti pistää lapset nukkumaan jalkakäytävälle yötä vasten.
Maailmassa on laskettu indeksejä sille millainen merkitys on lain laadinnalla ja oikeudenmukaisuudella. Yksi näistä on World Justice Project Rule of Law Index , tässä tarkasteltiin sellaisia tekijöitä kuin korruption poissaoloa, rajoituksia hallituksen vallalle, yleinen kansalaisten turvallisuus, siviilioikeuden ja rikosoikeuden kattavuus ja oikeudenmukaisuus jne. Kambodzhan sijoitus on tosi surkea: sija 91. Tutkituista valtioista vain 8 on huonommassa jamassa. Tilannen on hieman parantunut kun takavuosina sijoitus oli vielä kehnompi. Raportin mukaan maassa on laajasti rehottava korruptio, lääkeaineet eivät kulkeudu niitä tarvitseville, rikoksia ei tutkita, lakia sovelletaan valikoidusti ja mielivaltaisesti jne. Rikos ja siviilioikeudet sijoitettiin sijalle 94 ja 95. [Suomen pisteet taasen oikeuttivat sijaan 4. Suomessa hallinnon avoimuus on kompastuskivi heikentämässä sijoituksia.] Raporttiin täytyy suhtautua kuitenkin hieman kriittisesti, kun sillä oikeastaan halutaan kartoittaa niitä yhteiskunnallisia riskejä mitä (amerikkalaisen) busineksen tekemisessä saattaa olla.
Vaikka maa muodollisesti on perustuslaillinen monipuolue kuningaskunta, niin tosiasiallisen vallan otti vallankaappauksella itselleen nykyinen pääministeri Hun Sen. Mies, joka on vastustanut monia Punakhmerien johtajien vangitsemisia ja saattamiseen oikeuden eteen valtakaudellaan tekemistä massamurhista. Hänen hieman omituisen käyttäytymisen selittäjänä on tietenkin se, että hän itse oli aktiivinen Punakhmeri ja vahtoi puolta kun hän oli joutumassa itse teloitettavaksi. Hänestä tuli pääministeri 33-vuotiaana vuonna 1985 ja on näin maailman pitkäikäisin yksinvaltias. Vuonna 1997 hän järjesti vallankaappauksen murskaamalla vastustajansa. Kambodzhan hallitusta syytetään maailman korruptoituneimmaksi. Ja se tosiaankin näkyy maassa. Jopa vakavistakin rikoksista kuten murhista selviää rahalla.
En kuitenkaan sano, ettei maassa kannattaisi käydä. Päinvastoin. Phonm Penhin historiallinen museo ja palatsi ovat vertaansa vailla olevia elämyksiä. Jos pääsee näkemään kansanmusiikkiesityksen niin se kyllä saa paatuneemmankin matkustajan sydämen sulamaan. Kieltämää Siem Riepin läheisyydessä olevat Angor Wat, Angor Thom ja monet muut rauniot ovat vakuuttavia. Tuskin niitä voi unohtaa koskaan.
Tulevissa postauksissa tulen esittämään moniakin paikkoja, joten ehkä on parasta näyttää kartalta, mitä polkuja pitkin kuljin. Orientoitumista helpottaa suuresti kun painaa mieleensä missä on suuri järvi Boeng Tonle Sap. - Tiet ovat kylläkin kuolettavan tylsiä. Kilometri toisensa viivasuoraa reittiä halkomassa peltomaisemia. Monet tiet ovat kiinalaisten rakentamia, ja he vähät välittivät maanomistusoloista ja siitä oliko linjalla jokin kylä tai talo vai ei. Ehkä heillä ei ollut käyriä viivottimia ollenkaan, suoria vain. Kiinalaiset lainasivat rahaa, voitelivat virkamiehet ja rakensivat omin voimin. Kambodzhalaisille ei jäänyt mitään muuta tehtävää kuin maksaa. Tiet ovat sitä paitsi melko huonosti tehtyjä. Niiden kantavuus on vain osa siitä mitä ne joutuvat kestämään. Käytännössä tämä tarkoitta, että teissä on alvariinsa syviä kuoppia. Pahasti pelkään (en tiedä), että Kiina pitää maata tiukasti hyppysissään ja haluaa sen olevan pelkkä vilja-aitta itselleen.
