matka jakartaan

Olet ehkä nähnyt matkailumainoksissa kuvan Khmerien hovitanssijattarista. Tiedäthän sellaisen kuvan joka esittää kuvan kaunista tyttöä, jonka vartalo on taipunut S:n muotoon sormet kääntyneet käden selkäpuolelle ja hänellä on päässään kultainen kruunu. Näitä kuvia näkyy silloin tällöin thaimaan matkailumainoksissa. Aivan niin, thaimaa mainostaa näitä houkutellessaan ulkomaisia matkailijoita. Harvemmin moni  kuitenkaan tulee ajatelleeksi, että tanssityyli syntyi alunperin Khmerien hoveissa Angkorissa ja on hyvin vanhaa lainaa Intiasta ja mahdollisesti Champasta. Tanssijattaren jonka tällöin olet nähnyt, tanssii melko varmasti ns. Aspara tanssia, missä taivaalliset nymfit ovat syntyneet tanssiakseen jumalille. Tanssi, nykytietämyksen mukaan, on syntynyt Intian hoveissa jo niinkin varhain kuin 100 luvulla. Nykyään tanssia pidetään Khmer kulttuurin ikonina, siitäkin huolimatta, että Thaimaa mainostaa sitä. Kun Siamilainen Ayutthaya valloitti Angkorin 1431, ottivat he lähes 90 000 vank

Asvaltoitu päätie päättyi ja tie jatkui kuraisena, savisena hiekkatienä. Tiesin saapuneeni pääkaupunkiin. Olin hieman hukassa - kuten aina kun teitä on enemmän kuin kaksi. Ei muuta kuin seurata liikennevirtaa, yleensä suurempi vie keskustaan ja keskustassa – melkein aina - löytyy yöpaikka. Kenties jostain löydän pelastavan kyltin: Wi Fi. Jos en - niin ainakin trendikkään oloisen kahvilan. Kenties turistin sieltä toisen täältä – aina voi kysyä neuvoa. Lonely Planetin olin jättänyt repun pohjalle kun sen majapaikkasuositukset Vietnamissa eivät oikein olleet minua varten. Hostelworld taasen vaatii Wi Fi:tä. Tietenkin olisin voinut selvittää majapaikkani edellisenä iltana – näin vain on jännittävämpää. Onni suosii ottajaansa.  Liikenne oli melko väljää ollakseen aasialainen suurkaupunki. Autoja harvakseen ja ne joita näkyi olivat melko uusia. Talot ovat matalia 2 – 3 kerroksisia, hieman rähjäisen oloisia. Esikaupungissa puistot hoitamattomia kuin venäläisessä maalais

Ensimmäinen ja päällimmäisin tunne matkustaessani ympäri Kambodzhaa oli, että maassa on jokin asia pahasti pielessä. Maa tuntui olevan sellainen missä valtion johto ja taloudellinen eliitti ei vähäkään välitä kansalaisistaan. Valtion organisaationa pitäisi olla kansalaisiaan varten eikä päin vastoin – ajatellaan nykyään. Valtion korkein poliittinen johto ja näihin läheisesti oleva eliitti elää omassa suljetussa hermeettisessä maailmassa kaukana kansastaan. Ja kansa kärsii köyhyydessä ja puutteessa. Maa oli kuin Friz Langin elokuvassa Metropolis. Missään muualla en näin voimakasta tunnetta ole kokenut. Kovin kuvittelin tunteeni olevan oman synkän mielikuvitukseni tuotetta kunnes eräänä päivänä luin 4.10.2014 päivätyn Reutersin laatiman artikkelin: “Cambodian land grabs are 'crime against humanity', lawyers tell ICC” .  En ollut yksin tunteitteni kanssa – helpotuin. Toisaalta ahdistuin, painajainen ei päättynytkään Pol Potin julman hallinnon kaatumiseen Vietnamin valloitettu

Niin matka jatkui aamulla lompakko täynnä dollareita kohti Phnom Penhiä, maassa, josta ei oikeastaan tiedetä juuri mitään. Maisemat ovat yksitoikkoisen tylsiä. Vielä tylsempiä kuin Suomen pohjanmaalla. Peltoja peltojen perään. Ei kukkoluita, ei mäkiä. Ei  mitään sellaista, josta voisi ajatella: Kunhan jaksan tuonne saakka. Eteenpäin, eteenpäin tasaisella nopeudella jatkuu kulku. Maantie, valtatie 1, on toki asvaltoitu mutta viivasuora. Mikä suunnaton ilonaihe kun tie taipuu 15 asetetta. Onneksi ei ole pahemmin liikennettä. Sillä silloin autot varmaankin paahtaisivat sen minkä kerkiäisivät. Ajaisivat ohi ja ajotaito on se mikä nyt sattuu olemaan. Ei juuri pysähdyspaikkoja kun tie ei juurikaan halkaise kyliä. Kenelle virvokkeita sitäpaitsi myytäisiin, kun juurikaan ei ole liikennettä ? Kenelle virvokkeita myytäisiin kun ihmiset ovat köyhiä eikä heillä ole varaa limonaadiin ja kahviin? Missäköhän ihmiset asustavat? Varmaan, savisten sivuteiden varsilla. Jos en olisi ottanu

Matka HCMC:stä Phonm Penhiin on pitkä. Aivan liian pitkä lihaksilleni. Kysyin ennen matkaan joutuani missä nukkua. ”Nuku Casino Hotellissa, niitä on rajakaupungissa useitakin. Noutavat rajalta eikä kyyti maksa mitään”. Sanottiin. Näin lähdin. Saavuin Krong Bavetiin, muutenkin köyhän Kambodzhan köyhimpään nurkkaan. Olihan lähellä rajaa moniakin kasino hotelleja, mutta ne eivät vastanneet mielikuvaani hotellista. Myöhemmin opin, että ne olivat varattu pelaamisen lomassa uupuneille. Niille, joilla oli ikuinen kuvitelma kuuluvansa fortunan siunaamaan kuoroon. Vain havaitakseen, että ainoa, joka uhkapelissä hyötyy, on kasinon omistaja. Löysin hotellin ja mukavan ravintolan, varattu niille matkailijoille, jotka eivät ole pelihimon riivaamia. Kysyin voinko maksaa luottokortilla. Tottakai, täällä käy myös kaikki maailman rahat Amerikan dollarit, Euroopan eurot, Australian dollarit, Vietnamin dongit, Kiinan jenit ja Thaimaan bathit vaan eivät Venäjän ruplat mutta sen sijaan myö