Matka Phnom Penhiin, maanviljellyksessä silti toivoa
Niin matka jatkui aamulla lompakko täynnä dollareita kohti Phnom Penhiä, maassa, josta ei oikeastaan tiedetä juuri mitään. Maisemat ovat yksitoikkoisen tylsiä. Vielä tylsempiä kuin Suomen pohjanmaalla. Peltoja peltojen perään. Ei kukkoluita, ei mäkiä. Ei mitään sellaista, josta voisi ajatella: Kunhan jaksan tuonne saakka. Eteenpäin, eteenpäin tasaisella nopeudella jatkuu kulku. Maantie, valtatie 1, on toki asvaltoitu mutta viivasuora. Mikä suunnaton ilonaihe kun tie taipuu 15 asetetta. Onneksi ei ole pahemmin liikennettä. Sillä silloin autot varmaankin paahtaisivat sen minkä kerkiäisivät. Ajaisivat ohi ja ajotaito on se mikä nyt sattuu olemaan. Ei juuri pysähdyspaikkoja kun tie ei juurikaan halkaise kyliä. Kenelle virvokkeita sitäpaitsi myytäisiin, kun juurikaan ei ole liikennettä ? Kenelle virvokkeita myytäisiin kun ihmiset ovat köyhiä eikä heillä ole varaa limonaadiin ja kahviin?
Missäköhän ihmiset asustavat? Varmaan, savisten sivuteiden varsilla. Jos en olisi ottanut matkan varrella kuvia niin ainoa muistikuva matkasta olisi ollut ikävystyminen. Tuonnempana tulin havaitsemaan, että Kambodzhaa ei voi mitenkään kehua luonnonkauniiksi. Tiedäthän sellaiseksi, että pysäytät haltioissasi pyörän ja jäät ihailemaan maisemia. Vietnam oli täynnään ihastuksen kohteita putouksia, laaksoja, kukkuloita, lahtia ja meren rantaa mutta täällä ei juurikaan ole ihailuun saakka.
Tie ohittaa läänin pääkaupungin Krong Svay Riengin. Yliopistokaupunki, jossa olisi voinut käydä, mutta kun oli kiire Phnom Penhiin ja valtatie ohittaa kaupungin. Lopulta päädyttiin mahtavan Mekongin varrella Neak Loengiin, jossa olikin lautta odottamassa. Sillä ylitettiin joki. Mieleenpainuva henkilö lautalla oli muuan mies, joka kuljetti moottoripyörällään eläviä lintuja kaupungin markkinoille. Kun mitään kylmäkuljetusta ei ole niin tietenkin linnut oli sidottu elävinä jaloistaan poikittaiselle orrelle. Toinen oli muuan kuvankaunis tyttö, josta otin kuvan ja halusi että ottaisin kuvan myös hänen lapsestaan. Kerran kuvittelin, että kiinalaiset tytöt ovat maailman kauneimpia, mutta kambodzhalaiset taitavat sittenkin olla ylivertaisia. Tosin kerran muuan nuori mies matkustajakodissa totesi, että laosilaiset ne vasta kauniita ovat.
Tätä nykyä joen ylitse on rakennettu silta. Kätevää paikallisille, mutta tylsää turisteille. Lopulta päästiin pääkaupunkiin. Sen tunnisti siitä, että asvalttitie päättyi ja jatkui vasta 5 kilometrin kuluttua jälleen päällystetyllä tiellä. Väli oli kuopaista, pölyistä, savitietä. Täällä ei juuri ylinopeutta pääse ajamaan. Sinänsä kaupungissa on helppo suunnistaa kun käyttää nenäänsä. Siellä missä tuoksuu vesi, niin siellä on suuri joki.
Maanviljelysvaltio
Seutua missä kuljin, pääasiassa koko Kambodzhassa, oli kaakkois-luode suuntaisessa laaksossa. Saman suuntaisessa kuin Tongle Sap järvi. Tämä on maanviljelys- ja kalastusaluetta. Lähes 80 % maan väestöstä asuu maaseudulla kun taasen esimerkiksi Suomessa 15.9 %. Työllisyydestä maatalous työllistää runsaat 70 % vuonna 2008 ja vuonna 2012 noin 50 % työvoimasta (Suomessa tasaisesti noin 4.7 %). FAO:n tilastollisen vuosikirjan (FAO Statistical Yearbook ) maailman väestöstä lähes puolet eli 3 miljardia ihmistä asuu maaseudulla. Maaseutuväestöstä ansaitsee elantonsa taasen noin 2.5 miljardia ihmistä maataloudesta (mukaan lukien kalastus, metsästys ja metsänhoito). Arviolta ¾ osaa maailman maataloustuotteista tuotetaan kehitysmaissa. Maatalous on näin kehitysmaissa ehkä keskeisin moottori taloudelliselle kasvulle ja sodassa köyhyyttä vastaan.
Historia on opettanut meille, maatalouden kasvun olleen edellytyksenä laajemmalle taloudelliselle kehitykselle. Niin tapahtui Faaraoiden Egyptissä, missä sivilisaatio pääsi kukoistamaan vasta kun Niilin vedet onnistuttiin valjastamaan maataloudelle. Unohtaa ei voi 1700 luvun Ruotsin nouseminen todelliseksi teollisuuden supervallaksi, jossa tutkimus ja taiteet kukoistivat. Tämä oli mahdollista kun kehittynyt maanviljely vapautti väkeä kaivoksiin ja rautaruukkeihin. Ruukit taasen vaativat runsaasti energiaa eli siihen aikaan polttopuuta, jonka riittävyys taattiin metsänhoidolla. Englannissa ja Irlannissa tapahtunut teollinen vallankumous ei olisi ollut mahdollista ilman maatalouden kehittymistä, pienemmällä työvoimalla pystyttiin ruokkimaan maata ja vapautunut työvoima siirtyi tehtaisiin töihin. Uusimpina esimerkkinä maatalouden hedelmällisestä vaikutuksesta mainittakoon ”Suuri harppaus eteenpäin”-kampanjan jälkeinen maatalouden uudelleen järjestely Kiinassa ja Vietnamin nousu sodan jälkeen. Investoinnit, kastelujärjestelmän kehittäminen, koulutus, viljeltävien lajikkeiden diversiteetin kasvattaminen ja infrastruktuurin rakentaminen on ollut keskeinen tekijä kansakunnan hyvinvoinnille, niin myös on Kambodzhassa.
Maailman Pankin raportin Campodian Agriculture in transition opportunies and risk kertoo että kuluneena vuosikymmenenä 4 miljoonaa ihmistä saatiin siirrettyä köyhyysrajan paremmalle puolelle kehittämällä maanviljelystä. Köyhien ihmisten lukumäärä on voitu pudottaa 50 % :sta vuonna 2007 18 %:iin vuoteen 2012. Köyhyydellä tarkoitetaan tässä sitä että tulot ovat alle 1.15 $/henkilö päivässä. Siis viisihenkinen perhe, jossa yksi tekee töitä ja jonka tulot ovat alle 5 $ päivä, on erittäin köyhä. Tässä kehitysprosessissa Australialla muun kansainvälisen avun ohella on ollut merkittävä osuus (kuten myös mainitun raportin laadinnassa). Kuluneena vuosikymmenenä (2002 – 2012) maanviljelyksen vuosittainen produktiivisuuden, tuottavuuden, kasvu oli huikeat 5.3 % vuodessa mitattuna GDP:nä (kansantuotteena) eli rahaksi muunnetulla tuottona vähennettynä kuluilla. Kasvu oli tarkastelujaksona ehkä maailman korkein. Kokonaistuotannon keskimääräinen kasvu oli 9.6 % vuosittain tänä aikana. Kasvu saavutettiin useamman eri viljelylajin kehittämisen yhteisvaikutuksella: riisin tuotannon kasvu oli 9 %, maisiin 20 %, maniokin 51%, sokeriruon 22% ja vihannesten kasvu oli 10 % mitattuna tuotantomäärinä. Muu tuotanto kuten kalastuksen kasvu oli vähäisempää.
Maailman Pankki on tilastoinut monia taloudellisia tunnuslukuja eri maista köyhyydestä, maanviljelystä, teollisuustuotannosta jne. Tulokset on esitetty siististi kauniina käyrinä. Näiden parissa viihtyy tilastonikkari hyvinkin illan jos toisenkin. Nämä löydät täältä. Esimerkiksi jyvien (cereal) tuotanto per hehtaari oli Kambodzhassa vuonna 2008 hieman runsaat 2500 kilo/hehtaari kun vuonna 2013 se oli jo runsaat 3000 kiloa per hehtaari. Tällä jyvien tuotannolla tarkoitetaan sellaisia jyviä tuottavia kasveja kuten maissi, riisi, vehnä, ruis jne. Suomessa ajanjaksolla tuotanto huitelee runsaat 3500 kg per hehtaari kummallakin puolella, Saksassa taasen tuplasti paremmin kuin Suomessa ja Italiassa 1.5 kertaisena. Kiinnostava tilasto oli myös maatalouden, agrikultuurin (maanviljelyksen, kalastuksen, metsänhoidon ja metsästyksen), tuottama lisäarvo per työntekijä. Tämä lisäarvo mittaa työn tuottavuutta eli agrikultuurin tuotto vähennettynä menoilla: Suomessa tämä oli vuonna 2014 tosi suuri eli 71464 USD eli likimäärin sama kuin Yhdysvalloissa, Saksassa 39490 USD kun taasen Kambodzhassa 514 USD. Eli Suomessa lisäarvo oli 139 kertainen kambodzhalaiseen maajussiin nähden. Mitä nämä maanviljelijät Suomessa alvariinsa valittavat? Eivät, tilastojen valossa, ainakaan näytä olevan köyhiä ja kipeitä.
Viime vuosina Kambodzhassa kasvu on hidastunut 2 % tasolle. Voidaan kysyä, onko kasvu jatkuvasti hidastumassa. Köyhänä valtiona Kambodzha tuskin voisi kestää tällaista, mikäli halutaan kitkeä köyhyys maasta. Teollistaminen ja turismi tuskin ovat mikään taikatemppu, joka kitkisi kurjuuden yhtenä sauvan heilautuksella, hups. Kasvusta huolimatta maanviljelysektori vaatii uusia keinoja, jotta edistyminen jatkuisi kun esimerkiksi ruuan hinta laskee ja maanviljelysmaata häviää muuhun käyttöön. Keinoina tähän on tuottavuuden kasvu, joka voidaan saavuttaa monin tavoin kuten lannoituksen parantaminen ja uusien lajikkeiden kehittäminen ja käyttöönotto.
Vaikka köyhien määrä on pudonnut, niin tilanne on kaukana hyvästä. Pelkästään 0.7 $ pudotus päivätuloista aiheuttaisi sen, että köyhien määrä kasvaisi 40 %:iin väestöstä. Maanviljely on siis sangen haavoittuvaista suurimpien riskien kuten katovuosia tai markkinahintojen vaihteluita vastaan. Erityisen uhanalaisia ovat pienten tilusten (alle hehtaarin) omistajat. Vastaavasti takavuosien kasvu saavutettiin osittain viljelyalan kasvattamisella. Enää ei alaa voida suuremmin kasvattaa. Ainakaan siinä mielessä, että kehitys olisi kestävää. Tarvitaan siis muita keinoja, jotta voitaisiin saavuttaa 5 % vuosittainen kasvu seuraavana 15 vuonna. Maailman Pankki on omissa laskelmissaan tullut siihen tulokseen että jos vuosittainen keskimääräinen kasvu on 3 % niin työn tuottavuus per henkilö nousisi 1200 $ (2012) tasosta 2450 $ vuoteen 2030 ja 3700$:iin kun kasvu 5 %.
Kasvun hidastuminen 3 %:iin on maalle lähes katastrofaalista. Kolmen prosentin kasvulla maatalouden lisäarvo olisi 29 % pienempi kuin mitä se olisi 5 % kasvulla vuoteen 2030 mennessä. Tästä, Maailman Pankin laskelmien mukaan, on seurauksena että koko kansakunnan bruttokansantuote GDP olisi 18 % pienempi. Tästä taasen olisi seurauksena, että suurempi osa ihmisistä olisi sidottu maatalouteen, jolloin maaseutuväestön työn produktiivisuus olisi 34 % pienempi. Tästä taasen maanviljelijöiden ja ei-maanviljelijöiden tulojen konvergenssi kasvaisi edelleen. Siis köyhyyden poistaminen tapahtuisi hitaammin.
Vaikka Kambodzhan maanviljelyksen painopiste on riisissä, niin viime aikoina ollaan siirrytty enenevissä määrin paremmin tuottaviin lajikkeisiin kuten vihanneksiin, maniokkiin ja maissiin sekä kehittämällä maanviljelykseen sivuelinkeinoja. Näitä ovat esimerkiksi eläintenpito kuten hanhet, lehmät ja kanat. Esimerkiksi tilojen tuotto eri lajikkeiden suhteen on hieman vaihteleva maniokin tuotto 506 $/ha, maissin 303 $/ha, kasvisten 1393 $/ha kun taasen kuivan kauden riisistä saatiin 296 $/ha ja kostean kauden tuotto taasen 245 $ /ha. Kun otetaan huomioon työmäärä, niin riisintuotanto on vielä kilpailukykyinen muihin nähden. Vuonna 2002 viljelyalasta oli 86 % riisintuotantoa kun 2011 pinta-ala oli pudonnut 74 %:iin. Samana aikana maisiin ja maniokin tuotanto kasvoi. Kun tilojen koko on alle hehtaarin, niin huomataan, että köyhyysrajan 420 $/vuosi ohittaminen on nipin napin saavutettavissa.
Peltojen tuotto on myöskin kasvanut kaikissa viljeltävissä lajikkeissa 4 % vuodessa. Tämä kasvu on saavutettu soveltamalla parempia tekniikoita, laajentamalla kastelujärjestelmiä, uusimilla lajikkeilla ja suurempi mahdollisuus käyttää mekanisoituja palveluita. Lisäksi kaupallistaminen on parantunut eli viljelijöillä on paremmat yhteydet markkinoihin. Maanviljelystuotteiden vienti on kasvanut ja maailmanmarkkinoilla monin paikoin se kilpailee jo tänään Vietnamin ja Thaimaan kanssa.
Monet tilanomistajat ovat oman pienen parinhehtaarin tiluksensa lisäksi vuokranneet maita yli 10 hehtaaria riisin viljellykseen. Kasvaneilla tuloilla viljelijät ovat voineet palkata väkeä töihin (keskimäärin 5 $ per päivä). 15 hehtaarin tilalla työskentelee tyypillisesti oman väen lisäksi 5 - 6 palkattua työntekijää. Viljelymenetelmät ovat vielä hyvin työvoimavaltaisia ja vanhanaikaisia. Esimerkiksi riisin taimet istutetaan tänään vielä pääasiassa käsin.
Suurimmat haasteet ovat tänään huonossa infrastruktuurissa, kehnoissa teissä ja vaikeudet päästä hyödyntämään modernia maanviljelysteknologiaa. Suuri ongelma on myös tuonnempana käsiteltävä maan anastaminen pienen eliitin käyttöön. Kehno infrastruktuuri on johtanut esimerkiksi siihen, että monilla viljelijöillä ei ole pääsyä kastelujärjestelmiin vaan ovat täysin säiden armolla. Tilanne on katastrofaalinen kun viljelijät elävät melkein kädestä suuhun ilman suurempia säästöjä. Kambodzhassa viljelykelpoista hedelmällistä maata on runsaat 4 miljoonaa hehtaaria, tästä määrästä kastelujärjestelmien alaista on vain 317 225 hehtaaria eli 7.9 % kun taasen esimerkiksi Kiinassa suhde on 48.6 % kun Vietnamissa on 70.5 %. On sanomatta selvää, että järjestelmien kehittäminen toisi merkittävän parannuksen viljelijöiden elinkeinoon ja lopulta luo edellytykset koko kansakunnan hyvinvoinnille. Kastelujärjestelmän kehittymättömyys on sinänsä kyllä hieman ihmeellistä kun mahtavan khmerien Angoriaaninen imperiumin tukijalka oli kehittynyt kastelujärjestelmä. Seikka on vähintään yhtä ihmeellinen kuin se, että imperiumi hävisi noin vain yks kaks ja vanha pääkaupunki hautui viidakkoon 500 vuodeksi.
Myös hyvin pienimuotoisilla hankkeilla voidaan parantaa infrastruktuuria melkoisesti. Esimerkiksi tapasin kerran yhden nuoren ulkomaisen opiskelijan matkallani. Hän oli jonkun work and travel ohjelman puitteissa saanut lyhytaikaisen työpaikan, jossa kehitettiin kioskipalveluita yhdessä Kambodzhalaisten tekijöiden kanssa. Palvelu oli sellainen, missä viljelijä voi tuotannolleen ottaa suoraan yhteyttä internetin välityksellä eri tukkureihin parhaimman mahdollisen hinnan saavuttamiseksi. Hyvä. Sanot, että palvelu on marginaalinen maassa, jossa ei ole kunnolla teitä ja sähköä on vain kolmasosalla kansalaisilla. Tosiasiassa GSM verkko kattaa koko maan. Syykin kattavuuteen on yksinkertainen. Jotta operaattori saisi toimiluvan tietyssä läänissä niin sitä velvoitetaan kattamaan koko läänin alue. Niinpä kaikkialla näkyy korkeita aurinkosähköllä toimivia välittimiä.GSM toimii, ihme kylläkin.
Yksi keskeinen ongelma on kuitenkin Kambodzhassa tradition säilyttäminen. Kulttuurin muuttumattomuus ”changeless” kuten David Chandler kirjassaan A History of Cambodia totesi, on merkittävä khmerien mieleen syöpynyt piirre. Yksi esimerkki on se, että Lang Speen kaivoksissa asuttiin jo esihistoriallisella ajalla ihmisten tullessa ja mennessä kautta aikain. Seikka ei ole sinänsä kiinnostava vaan se, että samanlaisia saviruukkuja tehtiin jo esihistoriallisella ajalla kuin mitä tehtiin 900 luvulla (jaa). Koristukset ja muoto eivät olleet muuttuneet 6000 vuoteen. Ranskalaiset usein korostivat tätä seikka kun katsoivat edustavansa sivistyksen ja muutoksen airutta. Pol Pot myös myöhemmin käytti hyväkseen propagandassaan muuttumattomuuden teemaa kun totesi maan olleen nukkumassa ja orjuutettuna pari tuhatta vuotta. Maanviljelyksen kehittämisen kannalta on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää murtaa tällainen asenne ja opastaa kansaa uudenlaisiin ajattelutapoihin ja näkemyksiin tuotantotavoissa.
Maanviljelyn ja siihen liittyvien sivuelinkeinojen kehittäminen on ehkä tärkein yksittäinen prosessi millä voidaan saada maa nousemaan köyhyydestä. Tässä prosessissa maa tarvitsee paljon kansainvälistä apua. Edellytykset maalla on siihen. Kehitys taasen riippuu sinusta ja minusta.