Vietnam, ikävä menneisyys

Vietnamissa on sodittu aina. Milloin vastassa on ollut kiinalaiset, milloin mongolit, khmerit, Champan kadonnut kuningaskunta, japanilaiset, ranskalaiset ja amerikkalaiset. Aina kun maa on valloitettu, on noussut myös aktiivinen vastarinta. Kaikki tunnemme toisen Vietnamin sodan, missä amerikkalaiset kävivät pyhää retkeään Etelä-Vietnamissa. Intoa puhkuen kävimme suurmielenosoituksissa huutamassa ”Nixon murhaaja, Alas USA:n imperialismi jne.” - Muistathan. Oli hienoa kävellä pitkin Mannerheimintietä suurella joukolla rutiköyhän kehitysmaan puolesta vaikka monelle tämä olikin pelkkää biletystä ja kavereiden tapaamista. Eikä muuta. Moni tunsi Vietnamin juuri sen verran, että osasi sijoittaa sen kartalle.

Amerikkalaiset kävivät pyhää kommunismin vastaista ristiretkeään. Olihan heillä hieman tukalaa kun kommunistinen internationaali levisi kaikkialle: sosialismia Kuubassa, Afganistanissa, Koreassa, Etelä-Amerikassa ja taivas ties missä. Ylimpänä loisti Neuvostoliiton sirppi ja vasara. Vain harva kysyi Amerikasssa miksi näissä kehitysmaissa kansanliikkeet luottavat marksismi-leninismiin eikä autuaaseen neo-liberaaliin markkinatalouteen. Amerikan intervention syyt eivät kuitenkaan olleet kolonialismissa tai imperialismissa kuten meille niin hurskaasti uskoteltiin, eikä edes taistelussa kommunismia vastaan vaan ihan muualla: sekä oman maan kulutuksessa ja talouden kasvussa että maailman status quossa. Edelliset syyt (kulutus ja kasvu) taasen nykyään ohjaavat Euroopan Unionia laajentumaan itään, Ukrainaan ja Valko-Venäjään. Eikä Euroopassa asia näytä kovin hyvältä.

Voi, voi poloinen Vietnamin kansa. Viattomia, julman ra'an sotakoneiston uhreja. 2 – 3 miljoonaa kuolutta. Hirvittävää. Mutta ei kuitenkaan niin poloinen kuin annettiin ymmärtää. Sodan jälkeen hieman vain ihmettelimme, miksi sadat tuhannet Vietnamilaiset pakenivat maasta kehnosti kyhätyissä veneissä. Tuhannet hukkuivat. Eikö tämä onnela ollutkaan niin onnellinen – kysyivät harvat puhumattakaan siitä, että ymmärrettäisiin sodan jälkeisen rauhan taloudellisia mekanismeja. Muistan kun Berliinin elokuvajuhlissa esitettiin luonteeltaan hyvin pasifistinen Michael Ciminon elokuva ”Kauriin metsästäjät”. Elokuvassa ei vietnamilaisia kuvattukaan kiltteinä partiopoikina kuten propagandakoneistossa niin annettiin ymmärtää. Saksassa nousi valtaisa vastalauseiden myrsky. Jep ja elokuva on yksi pasifistisimmista, joita olen koskaan nähnyt. Sota kuvattiin kaiken tuhoavana kaaoksena.

Täällä on siis veri vuotanut aina, melkein yhtä usein kuin Euroopassa. Jos Washingtonissa olisi ollut edes vähäinen tietämys tämän sitkeän ja urhean kansan historiasta olisi ehkä voitu välttää ehkä 20 vuosisadan kauhein ja brutaalein sota. Sodan traumat elävät vielä tänään Yhdysvaltain kaduilla, elävinä muistomerkkeinä, kodittomina narkomaaneina ja alkoholisteina päässään lakki, jossa teksti: Viet. - vet.

Tosi lyhyt historia

Nykyisin on arkeologien piirissä vahva käsitys tämän ihmisiksi kutsun lajin vaelluksesta Ambomaalta, ensin Suezin kanavalle noin 150 – 200 tuhatta vuotta sitten. Täältä osa levisi ylös Turkkiin ja Eurooppaan ja osa Intian niemimaan kautta Burman seudulle, josta osa taasen haarautui ylös pohjoiseen ja osa taasen etelän kohti Indonesiaa. Niinpä Vietnamissa on ollut asutusta jo varsin pitkään. Jotkut arkeologiset hammaslöydöt viittaavat asutuksen ollen täällä jo n. 25 tuhatta vuotta sitten. Aikojen aamuna jo 5000 – 6000 vuotta sitten harrastettiin alkeellista maanviljelystä ja metsästystä. Asuivat luolissa ja elivät huolettomina, tosin kovin lyhyen aikaa. Yhteiskuntaelämä myös kehittyi hiljakseen. Oli yhteisiä asioita hoidettavana ja joku aina halusi olla alfa yksilö. Vuonna 2879 eaa. perustetiin Hong Bang Dynastia. Ennen tätä ihmiset elivät eräänlaisissa klaaneissa tai kyläyhteisöissä. 1000 luvulla eaa kehittyi alueella pronssikautinen Dong Song kulttuuri, tunnettu pronssiin valetuista rummuistaan.Näitä rumpuja on löydetty niinkin etelässä kuin Indonesiassa.

Kiina valloitti Vietnamin pohjoiset osat, punaisen joen suistot, jo 200 luvulla eaa. Etelässä hallitsivat Kambodzalainen Funinanin kuningaskunta sekä keskisessä Vienamissa Champan Hindu kuningaskunta. Näissä kahdessa käytettiin pyhissä kirjoituksissa sanskriittia. Kiinan tuleva pohjoinen dominanssi kesti yli 1000 vuotta.

Ehkä arvaat, ettei kansan olot Kiinan herruudessa olleet kovin hääppöiset. Vuonna 40 syntyi kansannousu, jota johti Trung:n sisarukset (Trung Trac ja Trung Nhi). He organisoivat kapinaan kykenevän armeijan. Kiinalaisella kuvernöörillä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin paeta alueelta. 

 

Sisarusten valtakunta kesti 3 vuotta, kunnes Kiina iski takaisin. Lyhyestä valtakaudesta huolimatta heillä on merkittävä symbolinen arvo kun tänään useissa Vietnamin kaupungeissa monet kadut ja kaupunginosat on nimetty sisarusten nimien mukaan. Kapinan ajalta kerrotaan legendaa kapteenista Phung Thi Chinh. Tämä oli raskaana kapinan alkaessa. Hän synnytti eturintamassa ja yhtyi joukkoihin kantaen toisessa kädessään miekkaa ja toisessa vastasyntynyttä vauvaansa. Tässä yhteydessä ei voida unohtaa myöhempien aikojen naispuolista vietnamilaista taistelijaa Trieu Thi Trinh:a, joka kohti menestyksekkäästi kapinoita kiinalaisherruutta vastaan. Monet historioitsijat, luettuaan näistä ovat muodostaneet sellaisen käsityksen, että Vietnamin yhteiskunta oli matriarkaalinen ennen kiinalaistamista. Ties sitten miten oli, hurjia mimmejä kuitenkin eivätkä suinkaan viimeisiä laadultaan. Mahtoi amerikkalaisilla sotilailla olla ihmettelemistä kun vastapuolella oli nuoria tyttöjä kalasnikovit ja kranaatit käsissään.

Vietnam on ollut ja on vielä tänään vahvojen naisten valtakunta. Se näkyy kaikkialla. Naiset tekevät raskaita töitä, pitävät hotellia, myyvät sitkeästi turhaa ja tarpeetonta krääsää turisteille, viljelevät maata jne. Mitä miehet tekevät: Joko makaavat moottoripyöriensä päällä tai istuvat nurkkakuppiloissa juoruamassa.

Vuonna 983 vapautui Vietnam Kiinalaisesta herruudesta Bach Dang joen taistelussa (kuten kuvailin hieman LaoCai postauksessa Matka Hanoihin blogissa). Vietnamin kultakausi syntyi. Ei kuitenkaan viimeistä kertaa, kun he joutuivat hässläämään pohjoisen naapurin kanssa. Mongolit olivat valloittaneet Kiinan 1200 luvulla ja seuraavaksi se himoitsi Champan kuningaskuntaa. Tie sinne johti Vietnamin lävitse. Mongoli armeijan vahvuus oli 500 000 miestä. Jälleen kerran Bach Dang joki astui historian kirjoihin. Vietnamilaiset onnistuivat kukistamaan mahtavan Kublai Khanin armeijan. Ihme kerrakseen. Vain muutama valtio on onnistunut lyömään mongolit: Moskovan ja Kiovan valtioliitto sekä Vietnam. Tietenkin kiinalaiset olivat, mongoli valloituksen jälkeen, myös harmissaan menetettyään tämän alueen ja yrittivät useaan otteeseen hyökätä maahan milloin paremmalla milloin huonommalla menestyksellä. Kerran onnistuivat jopa valloittamaan alueen (1407 – 1427).

Vaikka Kiinalaisten herruus oli paikoitellen raakaa rosvousta ja terroria, joka johti vain moniin verisiin kapinoihin, on kuitenkin hyvä muistaa kiinalaisten tuoneen monia hyviä asioita kuten kehittyneen kastelu- ja kirjoitusjärjestelmän. Väestön hyvinvointi kaikesta huolimatta kasvoi merkittävästi. Itsenäisen Vietnamin kasvava väestöpaine pakotti valtakunnan laajenemaan etelään. Vietnam valloitti monia Khmer kuningaskunnan ja Champan alueita.

1600 ja 1700 luvulla Vietnam oli hyvin väljästi ymmärrettynä yksi Le dynastian hallitsema keisarikunta, jossa oli kaksi ruhtinasskuntaa. Pohjoisen Trinh- ruhtinaiden ja etelän Nguyen- ruhtinaiden hallitsemat kunnat. Etelä tunnusti pohjoisen herruuden mutta kuitenkin käyttäytyi kuin olisi oma itsenäinen kuningaskuntansa. Näiden välille syntyi silloin tällöin aseellistakin kärhämää ja sitäkin useammin olivat tukkanuottasilla.

No niin. Nyt astui kehään Ranska vuosiksi 1859 – 1954 Geneven sopimukseen saakka. Ranskalaiset kehittivät hienon ideologian ”mission civilisatrice” sivistyksen valon vienti pimeään viidakkoon. Ranskalaiset katsoivat heidän velvollisuutena olleen uusien poliittisten ideoiden esittäminen, takapajuisten alueiden teollistaminen, tuotantomenetelmien kehittäminen, sosiaalisten reformien edistäminen jne. Huijausta kuitenkin kaikki tyyni. Ensisijainen ja tärkein tavoite ranskalaisilla oli ryöstää mahdollisimman tehokkaasti alusmaiden luonnonvaroja ja hyödyntää halpaa työvoimaa. Alusmaiden oloja kehitettiin vain siellä missä Ranskalla oli jotain hyötyä kehityksestä.

Olin aina pitänyt Ranskaa hienona sivistysvaltiona, joka loi edellytykset sellaisten jättiläisten kuten Voltairen, Sartren ja Hugon kirjalliselle tuotannolle, Debussyn hienoille sinfonioille, lukuisille maalareille, merkittäville matemaatikoille ja fyysikoille jne. Sanalla sanoen eurooppalaisen sivistyksen kehto. - En enää. Ranskalaisten toimet Vietnamissa ja Kiinan Yuannin maakunnassa saavat kansallissosialistisen Saksan hurjimmat toimet tuntumaan partiopoikien häsläämiseltä. Ranskalaiset pakottivat milloin väärin lupauksin milloin aseellisesti miljoonia työntekijöitä työskentelemään heidän hyödyksi eikä enää itselleen. Elinolot olivat surkeat ja palkat olemattomat. Työpäivät saattoivat olla 15 tuntia ilman taukoa ja tuoretta vettä. Erityisen surkeat olot olivat kumiplantaaseilla. Esimerkiksi Michelin omistamilla plantaasilla työskenteli runsaat 40 000 työntekijää, joista maailmansotien välisenä aikana, 20 vuotena, kuoli 17 000. Sellaiset maanomistajat, jotka eivät työskennelleet plantaaseissa joutuivat maksamaan raskaita veroja, kuten palkatonta työvelvoitetta kuukauden kaksi joka vuosi. Maanviljelyksen tuotannosta maksettiin huomattava vero. Ranskalaisilla oli monopoliasema monin paikoin, jolla se pystyi määräämään viljelijöiltä ostettujen hyödykkeiden hinnan.

Ranskalasisista oli kuitenkin yksi hyöty, ja sekin juontaa juurensa 1700 luvulle. Nimittäin kirjoitusasu. 1300 luvulle saakka maassa käytettiin kiinalaista merkistöä. Tämän jälkeen mukautettiin merkistöä omalla versiolla. 1700 luvulla jesuiitta Alexandre de Rhodes romanisoi puhutun kielen. Romanisoitu versio saavutti sangen suuren suosion ja otettiin virallisesti käyttöön kaikkialla 1918. Järjestelmä näyttää päälisin puolin olevan paljon ilmaisukykyisempi kuin Kiinassa käytetty hieman epäonnistunut Pinyin romanisointi.

Ranskan dominanssi alkoi vähän kerrallaan pieninä valloituksina toisensa perään vuodesta 1859 vuoteen 1885, katolisen vapaaehtoisarmeijan avustaessa riemumielin. Ranskalaiset asettuivat Saigoniin. Kansa ryhtyi kapinaan vierasta herruutta vastaan - tietenkin. Varhaisista kapinaliikkeistä mainittakoon nopeasti tukahdutettu rojalistinen Can Vuong liike. Kapina kesti noin kymmenen vuotta ja he onnistuivat murhaamaan n. 10 000 kristittyä eli vajaan kolmanneksen ranskalaisista asujaimistosta. Liike tukahdutettiin 1890. Vietnamilaiset halusivat kovasti itsehallintaa ja kansalaisoikeuksia. Pariisi oli kuuro näille vaatimuksille, kas kun Vietnam oli rikas luonnonvaroiltaan. Vietnamissa nousi legendaarisia kapinajohtajia kuten Phan Boi Chau, Phan Chu Trinh, Phan Dinh Phung, keisari Ham Nghi ja viimeisenä Ho Chi Minh. Monet näistä teloitettiin surutta. Olivathan ranskalaiset kehittäneet tehokkaan päänkatkaisukoneen, giljotiinin. Tosi taloudellinen laite kun sitä voitiin käyttää useampaan kertaan peräkkäin ja teroittaakin piti harvakseltaan.

Ranskalaisten herruus kesti pitkälle toiseen maailmansotaan Japanilaisten tuloon vuonna 1941. Japanilaiset sallivat Vichyn Ranskan virkamiesten läsnäolon ja hallinnon. Japani ryöväsi tietenkin maan luonnonrikkauksia ylläpitääkseen omaa sotakoneistoaan. Kun tilanne Euroopassa alkoi näyttää akselivaltioiden kannalta huolestuttavalta, miehitti Japani maan kokonaan maaliskuussa 1945 ja riisui yllätyshyökkäyksessä Ranskalaiset aseista. Syynä miehitykseen oli se, että japanilaiset pelkäsivät Vichyn hallituksen kaaduttua uusien isäntien alkavan ahdistella Japanilaisia. Seurauksena tästä miehityksestä oli suuri nälänhätä, jossa on arveltu 2 miljoonan ihmisen kuolleen nälkään. Toisen täysi maha on toisen nälkä.

Vuonna 1941 perustettiin Ho Chi Minhin johtama Viet Minh , kommunistinen ja nationalistinen liike. Liikkeen tavoitteena oli saada aikaan itsenäinen Vietnam Ranskan ja Japanin herruudesta. Nopeasti Japanin nukkehallituksen kukistuttua Ho Chi Minhin joukot valtasivat Hanoin ja valtion virastot kautta koko maan sekä julistivat kansallisen itsenäisyyden 2 Syyskuuta. Tämäpä ei sopinutkaan Ranskalaisille. Nyt Englanti aseistaa Ranskalaiset Vietnamjoukot. Aseistamiseen oli syynä se, että englantilaiset pelkäsivät sekä oman siirtomaahallinnon kaatuvan että Malesiassa nousevia kapinaliikkeitä.

Pohjoisesta Vietnamiin oli marssimassa kiinalaiset Tsian Kai Shekin joukot. Vietnamilaisilla on kautta historian ollut suuri epäluulo Kiinaa kohtaan.Nyt Ho Tshi Minh laittoi kaikki yhden kortin varaan sallimalla ranskalaisten joukkojen palaamisen maahan. Ranskalaisten kanssa tekemällä sopimuksella hän halusi estää Kiinan uhon. Ho Tsi Minhin tiivisti tapahtuman sanomalla:"On parempi haistella ranskalaista paskaa muutaman vuoden kuin syödä kiinalaista paskaa 1000 vuotta". Ho Tsi Minh ei ollut tietoinen Jaltan Kokouksessa käydyistä neuvotteluista joissa Tsian Kai Sek oli kieltäytynyt miehittämästä Vietnamia, sillä perusteella, että Vietnamilaiset eivät ole Kiinalaisia ja olisivat kuitenkin kapinoillaan aiheuttaneet melkoisen päänsäryn kiinalaisille. Kiinalaiset saapuivat maahan vain japanilais vaaran vuoksi. Ranskalaisten kanssa tekemästä sopimuksesta huolimatta eivät ranskalaiset poistuneet maasta vaan käynnistivät laajamittaisen sodan Vietnamissa.

Näin syntyi ensimmäinen indokiinan sota, jota Jean-Paul Sartre kutsui likaiseksi sodaksi. Erityisen likaiseksi sodan teki sen, että huomattava osa sotilaista oli muukalaislegioonaan värvättyjä arveluttavan taustan omaavia miehiä. On arveltu, että jopa 50 – 60 % legioonan sotilaista olisi ollut sotarikostuomiota paossa olevia saksalaisia natseja. Ranskalaiset olivat hyvin tietoisia miesten taustoista. Kerran kysyin eräältä ranskalaiselta, että eivätkö he ole oppineet mitään toisesta maailmansodasta. Hän vastasi: Kyllä opimme sen miten kidutus tehdään tehokkaasti.

Ranskalaisten miehitys päättyi 60 vuotta sitten Dien Bien Phu:n taisteluun. Ranskalaisten taktiikkana oli houkutella Vietnamin joukot ansaan ja tuhota nämä täällä. Mutta toisin kävi. Tänään kävellessä Hanoin katuja näkyy kaikissa virastoissa banderolleja, joissa muistellaan tämän merkittävän taistelun päättymistä. Sotahistoriasta kiinnostuneet voinevat varmaan lukea Bernard Fall:n hienon kirjan Hell in a Very Small Place. Tässä kuvataan taistelun vaiheita hyvinkin täsmällisesti.

Sota lopetettiin Geneven konferensissa, jossa sovittiin Laosin, Kambodzhan ja Vietnamin itsenäisyydestä. Vietnam jaettiin kahtia ja päätettiin, että etelävietnamissa pidetään kansanäänestys vuonna 1956. Äänestyksen aiheena olisi liittyminen Pohjois Vietnamiin. Äänestystä ei koskaan pidetty. Sen sijaan Etelä-Vietnamin pääministeri Ngo Dienh Diem julisti itsensä Vietnamin tasavallan presidentiksi ja lakkautti Bao Dain johtaman keisarivallan.

Yhdysvaltalaiset olivat toimittaneet jonkin verran aseistusta ranskalaisille jo sodan alkuvaiheessa. Geneven kokouksen jälkeen amerikkalaisten osuus kasvoi päivä päivältä.

Pohjois-Vietnamissa ei tapahtunut myöskään kovin kivoja asioita. Maassa toimeenpantiin väkisin maauudistus, jossa väitetään teloitetun runsaasti varakkaita maanomistajia ja muita feodaaliherroiksi kutsuttuja ihmisiä. Kovin luotettavia arvioita maauudistuksen uhrien määrästä ei kuitenkaan ole julkisuudessa esitetty. Monet esitetyt arviot ovat silkkaa propagandaa, jolla haluttiin pyhittää amerikkalaisten ristiretki. Etelä-Vietnamissa taasen Ngo Dienh Diemin hallitus taasen tukahdutti koko poliittisen ja uskonnollisen opposition. Kymmeniä tuhansia kuoli teloituksissa.

Amerikkalaiset oli kytketty sotaan jo 50-luvulla eikä ulospääsytietä näkynyt vaikka sen alunperin piti kestää vain 8 päivää. Parhaimmillaan amerikkalaisia sotilaita oli 500 000 (1968). Amerikkalaisten strategia oli täysin hukassa. Varsinaisia vastapuolen, kansan vapautusrintaman NLF:n, sotilaita ei näkynyt missään, aseiden kuljetusreitit aivan hämärän peitossa, ei rintamalinjoja ja vihollinen oli nopea liikkeissään. Päivällä oltiin köyhiä maanviljelijöitä ja yöllä sissejä. Lopulta amerikkalaisille jäi vain ”search and destroy”-strategia. Täytenä yllätyksenä amerikkalaisille oli tet-hyökkäys vietnamilaisten tet juhlapäivänä vuonna 1968. Yhtä äkkiä aivan kuin taivaasta syntyi täysin aseistettu sissijoukko kaikkialle Etelä-Vietnamiin. Mitään merkkejä aseiden salakuljetuksesta ja sissien liikkeistä ei oltu saatu etukäteen. Hyökkäys ei kuitenkaan ollut kovin suuri sotamenestys mutta sillä suuri moraalinen vaikutus Amerikan kotirintamalla. Sitä voidaan luonnehtia sanonnalla: "Hävisimme taistelun mutta voitimme sodan". Ennen tet hyökkäystä kenraalit vakuuttivat sodan päättyvän piakkoin, mutta hyökkäys osoitti kuinka vahva NLF oli eikä mitään loppua ollut näköpiirissä. Sodan vastustus kasvoi. Amerikkalaisilla oli vähän vaikea käydä sotaa kun ei oikein tiedetä kuka on vihollinen ja missä se luuraa. Monin paikoin amerikkalaiset aloittivat siviilien silmittömän murhaamisen. Näin kerran dokumenttielokuvan Vietnamin sodasta. Yhdessä autenttisessa kohtauksessa partiovene purjehti pitkin Mekong jokea. Rantatöyrään kaislikko hieman värähti. Ei kun konekiväärillä varmuuden vuoksi perään. Kaislikko hiljeni. Sotilaat tarkastivat tilanteen: Kuollut vesipuhveli ja vietnamilainen köyhä maanviljelijä perhe: kaksi lasta, isä ja äiti. Jeesus Kristus. Pohjois-Vietnamia pommitettiin tauotta, Haiphongin satama miinoitettiin. Hyöty oli plus miinus nolla. Aseita kuljetettiin Neuvostoliitosta Kiinan kautta, Vietnamista Laosiin ja Kambodzhaan ja sieltä joko soutuveneillä pitkin Mekong jokea tai yli Anamiten vuorten.

Sodassa kuoli amerikkalaisia sotilaita runsaat 60 tuhatta ja 300 tuhatta haavoittui fyysisesti. Henkisesti haavoittuneiden lukumäärää ei kukaan ole laskenut. Laosin ja Kambodzhan kansalaisia kuoli vajaa miljoona ja vietnamilaisia runsaat 2 - 3 miljoonaa, joista sotilaita runsaat 1.1 miljoonaa. Tosin Vietnam on ilmoittanut siviiliuhrien määrän olleen 2 miljoonaa kun taasen amerikkalaiset ilmoittivat niitä olleen 65 000. Amerikkalaisten arvio on kyllä hurskastelua ja Vietnamin ilmoitus kenties hieman liian yliampuva.

On vähemmän tunnettu asia että sodassa taisteli myös Uusi-Seelanti, Australia, Thaimaa ja Etelä-Korea amerikkalaisten rinnalla. Näiden merkitys oli kuitenkin taistelujoukkoina vähäinen mutta Thaimaan lentokentillä oli ratkaiseva merkitys maan pommituksiin. Amerikkalaisten sotilaallinen osuus Vietnamissa päättyi 15 elokuuta 1973. Tämän jälkeen annettiin vielä kalusto- ja taloudellista tukea Saigonille. Saigon kukistui toukokuussa 1975 ja Vietnam yhdistyi 2 kesäkuuta1976. Amerikkalaiset jatkoivat vielä kauppasaartoa vaikka monista maista virtasi avustus miljoonia Vietnamin jälleenrakentamiseen.

On esitetty hyvin monia teorioita siitä, miksi amerikkalaiset osallistuivat sotaan. Vahvin näkemys näyttää olevan antikommunistinen ristiretki. Sotateollisuuden lobbaus Washingtonissa on myös merkittävä seikka. Joka tapauksessa on varmaa, että sota muodosti kansantaloudelle piristysruiskeen. Kulutus kasvoi, josta hyötyi ei pelkästään välitön sotateollisuus ja tämän alihankkijat vaan myös investointihalukkuus muualla kasvoi. Yritysten omistajilla oli halukkuutta ottaa riskejä kun tilauskanta oli vahva. Tutkimustoiminta kukoisti myös kaikilla rintamilla. Työttömyys oli hyvin matala. Sodan jälkeen vapautui runsaasti pääomia, joilla hoidettiin latinalaisen Amerikan (mm. Meksikon) valtion velkakriisi. On ironista huomata, että sekä eurooppalainen että amerikkalainen hyvinvointi perustuu osittain Vietnamin kansan kärsimyksiin.

Sota päättyi. Kaikki hyvin. Ei kuitenkaan. Sodan jälkeen hallitus käynnisti massiivisen maatilojen ja tehtaiden kollektivisoinnin. Seurauksena taloudellinen kaaos ja inflaatioluvut olivat ajoittain jopa kolminumeroisia. Ainakin miljoona vietnamilaista lähetettiin uudelleen koulutuskeskuksiin, joista kaikki eivät palanneet. Sille tielle jäi kymmeniä tuhansia. Ehkä yli 100 000 etelävietnamilaista teloitettiin pikaisesti kyhättyjen kenttäoikeuksien päätöksellä. Kuolleiden määrästä on vaikea saada luotettavaa tietoa kun hyvin pitkälle kirjoituksia ohjaa poliittinen tarkoituksenmukaisuus. Ehkä joskus Vietnamissa aletaan tutkia näitä historian kipupisteitä. Siihen menee pitkä aika. Aivan kuten Suomessa, jossa vasta 90-luvulla puhdistettiin punavankileirien synkkä pöytä.

70-luvun lopulla maailma hämmästyi jälleen kerran. Vuosikymmenen taitteessa pakeni Vietnamista satojatuhansia ihmisiä, kehnosti kyhätyissä aluksissa. Puhuttiin venepakolaisista. Yli kymmeniä tuhansia hukkui matkalla. Maailmaan syntyi valtaisa humanitaarinen kriisi. Miljoonille piti löytää paikka. Monet kysyivät: Vietnamissahan piti kaiken olla nyt hyvin? Vaan kun ei ollut. Syytkin massamuuttoon olivat monin paikoin samanlaiset kuin Saksassa vuonna 0. Ensinnäkin teollisuustuotanto oli lähes olematonta, suuret teollisuuskaupungit kuten Vinh oli tuhottu täysin. Toiseksi kuten yllä mainittiin pakkokollektivisoinnin vastustus. Kolmanneksi inflaatio oli hurjaa. Neljänneksi ainoat toimivat markkinat olivat mustat pörssit, jossa hinnat olivat mitä sattuu. Viidenneksi työttömäksi joutuneille sotilaille piti löytää töitä. Osa sotilaista liittyi rikollisjengeihin, näillä kun oli hyvät suhteet amerikkalaisiin huumekartelleihin löytyi myös heille töitä. Kuudenneksi monet perinteiset konfutselaiset ja buddhalaiset arvot yritettiin väkisin korvata marksismi leninismillä. Seitsemänneksi, eikä suinkaan vähäisimpänä syynä oli amerikkalaisten kauppasaarto. Lopulta suurin osa venepakolaisia olivat Hoa kansaa eli Vietnamissa eläneet kiinalaiset. He kokivat olonsa hyvin uhatuksi Kiinan hyökättyä maahan vuonna 1979, he olivat myös keskeinen taloudellinen moottori Etelä-Vietnamissa ja yhdistymisen myötä kokivat oman yrityatoimintansa olleen uhattuna ja lakkautuksen kohteena (olojen vakiinnutua ja talousuudistuksen käynnistyttyä palasivat monet takaisin). Eiköhän tässä ole syytä riittämiin ihmisten epätoivoisiin tekoihin. - Kuinka monta mielenosoituksiin osallistunutta ryhtyi avustustoimiin venepakolaisten hyväksi? Tuskin kukaan.