Kon Tum, orpokodin lapset

Kontum kirkko

Majapaikkaani oli asettunut asumaan muutama keski-ikäisiä australialaisia miehiä. Tavallisen ja reippaan oloisia, eivät mitenkään uskovaisia tai muuten aatteen läpivärjäämiä. He olivat täällä vapaaehtoistyössä kun eräs heidän kaverinsa oli suositellut vaihtoehtoista lomanviettotapaa. Tälle vaihtoehtoisuudelle on keksitty oma nimensä: voluntourism. Tämä turismin muoto on kasvava trendi maailmanlaajuisesti kun ihmiset eivät ole enää innostuneita löhöämään rannoilla ja lihottamaan krääsäkauppiaiden, ravintoloiden ja hotellien kassoja.- Kaupungissa on ainakin kaksi katolista orpokotia, joissa asusti monet ympäristön lapsista, kun vanhemmat tai isovanhemmat olivat kuolleet tai omat vanhemmat eivät pystyneet hoitamaan heitä. Nämä australialaiset miehet olivat täällä tekemässä remonttia toisessa lapsenkodissa, ei niin hyvässä. Ostivat työkaluja ja maalasivat, tekivät sen mitä osasivat. Voivat sitten kotona kehuskella, etteivät ainakaan kuulu tyhjäntoimittajiin, kassojen lihottajiin.

Yhtenä aamuna saapui myös orpokodinkodin johtaja. Pieni mies, pienet hyvin ilkeät silmät aivan kuin krokotiililla. Suu oli pieni, hyvin irstaan ja ahneen oloinen. Kavahdin miehen niljakkuutta ja jäin miettimään mahtaakohan lapsilla olla siellä hyvä olla. Johtajakin kun on tuollainen vastenmielinen limainen nuljake. Kysyin pitääkö lasten kääntyä katollisiksi jos he asuvat orpokodissa. Johtaja ei aluksi ymmärtänyt kysymystäni. Selvensin esimerkillä. Jos teille tulee 10 vuotias buddhalainen poika ja haluaa pitää uskontonsa, niin voiko hän asua teillä. Australialaiset miehet olivat tässä vaiheessa myös kovasti uteliaita kuulemaan vastauksen, ehkäpä hieman epäröivät olleensa hieman väärässä paikassa. Mies vastasi: ”Jos osoitamme heille jumalan laupeutta ja he eivät sitä halua ottaa vastaan niin he eivät tietenkään voi asua meillä.” Niinpä niin. Vietnamissa ei ehkä ole kohtalokasta joutua pois potkituksi orpokodista. Kambodzhassa se taas on usein kuolemankysymys.

Näin vain vahvistui käsitykseni katolisuudesta, Rooman imperiumin perillisestä. Sille oli kerääntynyt keskiajalla aineellinen, henkinen ja maallinen valta vailla vertaansa. Kuninkaat tottelivat paavia, omaisuus oli huikea ja ihmiset pelkäsivät kirkon maalaamaa kostoa viimeisellä tuomiolla. Katollisuus loi henkisen maaperän Holokaustille, katollisuus syyllistyi muinaisen Inka-kulttuurin perusteelliseen hävittämiseen, katollisuus pohjusti Ranskan invaasion Vietnamiin, katollisuus kieltää abortin ja ehkäisyn, kielsi evoluutio-opin ja se kerää yhä vieläkin valtavaa omaisuutta laillisin ja laittomin keinoin, katollisuus siunaa aseet. Sanalla sanoen sorron ja orjuuttamisen uskonto. Ei mikään ihme, että uskonpuhdistus syntyi vastareaktiona moiselle puuhalle. Miten katolisuus vastasi tähän. Keksi noitavainot, miljoonat ihmiset kuolivat, paavina taisi olla Innocentius 4. Mies jolla on tunnetusti kaksi lasta, lukuisia rakastajattaria ja kirjoitti inhan kirjan ”Noitavasara”. Aikaisemmin 1100 luvulla Rooman kirkko julisti kissat pirun keksinnöksi sillä seurauksella, että, rutto, musta surma pääsi leviämään pitkin Eurooppaa 1300 luvulla. Kas kun rotat levittivät sairauden ja niillä ei ollut luonnollista vastustajaa. Kolmannes Euroopan väestöstä kuoli. Sairaus iski lapsiin ja nuoriin hedelmällisiin aikuisiin, näille kun ei ollut kehittynyt luonnollista vastustuskykyä. - Hyvä näin, muutoin väkilukumme olisi varmaan Kiinan luokkaa.

Salaa olin tyytyväinen kun Kustaa Vaasa takavarikoi kirkon omaisuuden. Varat tarvittiin valtion kehittämiseen, eikä Vatikaanin pienen eliitin elättämiseen. Kustaa II Adolf taasen kävi suurta 30 vuotista sotaansa vääräuskoisia vastaan. Vaikka sotaa usein kuvataan uskonsotana niin tosiasiassa se oli varhaisia kolonialismin ilmentymiä, ryöstöretki vailla vertaansa. Kas kun Ruotsi-Suomi silloin oli merkittävin taloudellinen maallinen mahti Euroopassa. Hieman häiritsi vain tämän tyttären, Kristiinan kääntyminen katolisuudeksi ja luopuminen kruunusta (Kristiinalle on kuitenkin lausuttava kiitos Kristiinankaupungin perustamisesta).

Eräs aikaisemmin tapaamani New Age tyttö vain vahvisti näkemystäni. Hän totesi katollisen kirkon olevan saatanan palvontaa. Perusteli näkemystään eräällä maalauksella, jossa muuan paavi piti rukousnauhaa siten, että krusifiksi oli väärinpäin. Ikiaikainen saatanan palvojien symboli. Näin minä kuljin ympäriinsä, pitäen vahvaa mielipidettäni katollisuudesta. Tapaamani orpokodin johtaja vain naulasi lujemmin epäluuloani paavin alaisten hyvyydestä.

Sanalla sanoen katollisuus oli minulle ahdasmielinen, ihmisistä piittaamaton, ahne, omahyväinen ja vallanhaluinen instituutio. Hieman vain häiritsi uskoani sellaiset ihmiset kuten Fransiscus Assisilainen, äiti Teresa, ja lukuisat Etelä-Amerikan vapauden teologit kuten Gustavo Gutierrez, hyvää tarkoittavat ihmiset. Poikkeustapauksia, kaippa niitäkin joukkoon mahtuu, selitin. Vaikea oli niellä katollisuuden suuri vaikutus Euroopan taiteelle: Monet hienot kirkot, Händel, Bach, Hildegard Bingeniläinen ja Michelangelo muiden joukossa. Jos rahaa on niin paljon, ettei sitä tiedä mihin sen tunkisi, niin varmaan siitä roiskuu vähän taiteellekin, uskoin.

Kontum se parempi orpokoti

Hyvä, ettei Vietnamissa kaikenmaailman hihulijärjestöjä pääse tekemään vapaaehtoistyötä. Seuraukset voisivat olla ennalta arvaamattomia. Suurin työ onkin usein saada viranomaiset vakuuttuneiksi toiminnan ylevyydestä ja rehellisistä tarkoitusperistä. Kontrolli on tiukka. Usein on helpompaa ja tosi yleistä ottaa yhteyttää Vietnamilaisten omiin järjestöihin ja viranomaisiin. Tapasinkin Vietnamissa monia, jotka saapuivat tänne omien maiden yhteistyöjärjestöjen kautta. Silloinkin henkilöiden taustat kartoitettiin omissa maissa. Hyvä näin. Vietnam tarvitsee yhä vielä paljon kansainvälistä apua. Erityisesti vammaisten ja orpojen huolehtimisessa. Pohjoisvietnamissa elää köyhääkin köyhempiä ihmisiä. Rahallinen tuki, terveyden huolto (kuten äitiysneuvolat) ja koulutus ovat kipeimmät pullonkaulat.Jos Suomessa terveydenhuollon opiskelijoilla on pakollinen harjoittelu, niin miksi he eivät tekisi sitä täällä, kuten muuan, Hanoissa tapaamani, norjalainen tyttö teki.

Kontum orpokoti

Siinä alkuillasta maleksin tyhjänpanttina pitkin Kontumin katuja kiviä pitkien ja vihellellen turhaa ja tarpeetonta renkutusta. Saavuin kaupungin toiselle nähtävyydelle, katollisen kirkon pihamaalle. Se toinen nähtävyys on ranskalaisen kuvernöörin talo. Ihailin hienosti tehtyjä ikkunoiden lyijylasitöitä. Siihen saapui viisi tyttöä noin 16 – 18 vuotiaita. Heidän kanssaan sukeutui keskustelu, tietty. Englanninkielen taito oli erinomainen. Kertoivat asuvansa kirkon taakse rakennetussa orpokodissa. Harvinaisen tyytyväisiä ja onnellisen oloisia lapsia, se täytyy sanoa. Olivat saapuneet pääosin ympäröivistä kylistä. Vaikka olivat murtoikäisiä, niin verrattuna suomalaisiin vastaavanikäisiin näytti tämä suomalaisilla yleinen, vaihtoikään mukamas kuuluva, kestovitutus loistavan poissaolollaan.

Kovasti oli uteliaisuus molemminpuolista. Kysyinkin heti alkuunsa, ovatko kaikki lapset kristittyjä. Eivät kaikki, osa piti perinteistä buddhalaisuutta yllä. Kertoivat tulevaisuuden suunnitelmistaan, kävivät kaikki lukiota. Yksi halusi turismibisnekseen (restonomiksi kenties), kaksi halusi yliopistoon kieliä opiskelemaan yksi insinööriksi, yksi lääkäriksi ja yksi sairaanhoitajaksi. Kaikilla selkeä päämäärä elämässään, johon pyritään määrätietoisesti. Tiedetään sen saavuttamisen myös vaativan työtä, mikään ei tule ilmaiseksi.

Kontum orpokoti

Kysyivät kaikennäköistä Suomesta ja sen luonnosta.

Kerroin heille synkistä marraskuun ja joulukuun ilmoista. Kun maa on märkä ja pimeys vallitsee kaikkialla. On pimeää kun menet töihin, on pimeää kun saavut töistä. Pellonpientareet loskaa täynnä, kuraa ja märkää, etkä pakoon pääse. Ihmiset käpertyneinä omaan surkeuteensa, kuin oravia tipahdettuaan lätäkköön ja kuusen oksalle paeten surkeana, viluisina ja läpimärkänä. Lokakuussa kun yöllä on pakastanut, on pakkasherra puhaltanut, niittyjen korret, puiden lehdet ja rungot kuuraisiksi. Auringon noustessa voit ihailla valon heijastuksia kuuran läpi. On kuin valo siivilöityisi pienten timanttien läpi. Kuningatar aurinko siinä vain leikittelee kun tietää aikansa käyvän päivä päivältä vain lyhyemmäksi ja ihmisten mieli yhä viheliäimmäksi.

Kerroin heille lumen saapumisesta tammikuun alussa. Koko luonto peittyy valkoisen ohuen lakanan alle. Aivan kuin luonto peittelisi lapsensa yöksi. Silloin ihmisten mieli hieman virkistyy masentuakseen taas uudelleen kylmyyden kuristaessa. He eivät olleet koskaan nähneet lunta. Tosin tiesivät, että pari vuotta sitten pohjoisvietnamissa satoi lunta. Mitenköhän köyhääkin köyhemmät ihmiset pärjäsivät tulisijattomissa ja eristämättömissä taloissaan silloin. Monilla lapsilla ei ollut edes housuja saatikka sitten vällyjä yön ajaksi. Voi paitaressuja, vain vaivoin pystymme kuvittelemaan heidän hätäänsä, eristetyissä lämpimissä taloissamme. Monet kansalliset ja kansainväliset järjestöt toimittivat hätäapua - vain riittämättömästi.

Kerroin talvesta. Hiihtämisestä metsän keskellä, kuusista, joiden oksille oli tykyttänyt lunta. Oksat alakulossaan ovat vaipuneet lähes maan tasolle. Jäätyneistä järvistä, laduista, jotka laskeutuvat metsästä järven kannelle. Kerroin kuinka mieli virkistyy pienen pakkasen purressa posket punaisiksi ja sitä kuinka mukava olo tulee kun siemaisee kuumaa marjakeittoa keskellä lumista metsää.

Kerroin maaliskuusta ja huhtikuusta. Kuinka voimallinen kevätaurinko painaa hankia ja kinoksia alemmas ja alemmas. Nietosten alta alkaa sulamisvesi solista hyytyäkseen yön pakkasissa ja jälleen päivän koittaessa hyydän sulaessa. Päivien pidetessä sulaa loputkin lumet puroiksi ja noroiksi. Ihmiset ovat kuin uudelleen syntyneitä. Vihdoinkin alkaa uusi vuosi, vähitellen luonto herää venytellen, haukotellen ja hitaasti palvoen aurinkoa. Samoin ihmisten mieli on aluksi hieman hapuileva, hiirenkorvalla, saavuttaakseen kaiken voiman kesän saapuessa, puhjetakseen suuriin lehtiin.

Kerroin heille humisevista petäjistä. Puista, jotka ovat pidempiä kuin tuo kirkontorni. Tuuli käy oksistossa riemumielin tanssia kuin iloiten omasta olemassa olostaan. Kerroin alkukesästä kun laiho viheriöi ja tuomi käy kukkaan. Kerroin tyynistä järvenselistä, ilta-auringon laskiessa ja hienoisesta aaltojen liplatuksesta laituria vasten. Kerroin kesäisistä saunailloista ja huolettomista päivistä, kun on hauska maata kalliolla ja ihailla pilvien purjehtimista taivaankannen läpi.

Kerroin loppukesän ja alkusyksyn marjamatkoista ja sienestyksestä. Marjoja saattaa olla niin paljon, että voi vain istua mättään reunalla ja saada mahansa täyteen mustikoista ja tämän jälkeen heittäytyä upottavaan sammaleeseen vain torkkuakseen.

Kerroin keskiyön auringosta. Eivät uskoneet minua alkuunkaan. Onhan se uskomatonta, että napapiirin pohjoispuolella katsot länteen horisontin taakse laskevaa aurinkoa ja heti käännyt 180 astetta ja sama aurinko näkyy idästä jo nousemassa.

Kontum orpokoti

Siinä tarinoidessamme saapui paikalle muuan nunna. Oli hyvin pienikokoinen ja vaikutti jäntevän oloiselta. Koko kävelytyyli ja olemus huokui syvää rauhaa ja tyytyväisyyttä. En ole koko elämässäni tavannut yhtä aurinkoista ja säteilevää ihmistä. Jo pelkkä läsnäolo sai kaikki murheet haihtumaan. Todellinen lihaksi tullut Jeesus Kristus. Ihminen, joka on palvellut koko elämänsä vain hyvää tuottaakseen. Kysyin häneltä, ovatko kaikki lapset kristittyjä. Hän vastasi ettemme pakota ketään mihinkään muottiin, vaikka suurin osa lapsista ovat katollisia. Hän korosti Jeesuksen saarnanneen suvaitsevaisuutta ja rauhaa. Ihmisen hyväksymistä sellaisena kuin hän on. Aivan täydellinen vastakohta kuin aikaisemmin tapaamani limaniljake.

Palasin hotelliin sekaisin mielin, jälleen yksi stereotypia on romahtamaisillaan niin, että rutina vain käy. En oikein itsekkään enää tiedä miten katolisuuteen pitäisi suhtautua. Niin on siinä niin paljon hyvää kuin myös niin paljon pahaakin.

Kontum orpokoti