Tay Son kapina ja Vietnamin viimeisen dynastian perustaminen

Nyt on tullut aika kertoa hieman siitä, miten kivenkova ja neuvokas kansa vietnamilaiset ovat vastustaessaan epäoikeudenmukaisuutta ja sortoa. Tarina päättyy viimeisen eli Nguyen-dynastian perustamiseen vuonna 1802. Vietnamilaiset, kuten muut kansat kaikkialla muuallakin, tarvitsevat oman Jean d'Archinsa, Orleansin neitsyeensä, ihmisiä, jotka valoivat uskoa kansaan. Ho Chi Minh oli yksi näistä, Tay Son veljekset toiset, monien muiden legendaaristen johtajien ohella. Olisivatpa amerikkalaiset ja ranskalaiset lukeneet historiansa kunnolla. Valtioita voidaan vallata, kansan sielun ja suosion voittaminen onkin jo paljon vaikeampaa, aina ja kaikkialla. Valtio ilman kansan suosiota on kuin sisällyksetön tyhjä kuori.

Tarinan päähuomio keskittyy Tay Son kapinan, koska tätä kautta saamme jonkinlaisen käsityksen, siitä mitä Vietnam on ja oli. Kapina kautta syntyi sellainen yhtenäisen alueellisen Vietnamin mitä nykyään, karttoja katsoessamme, näemme sen olevan. Kapinan johtajan enneaikaisen kuoleman jälkeen vuonna 1792 maa heikkeni suuresti ja näin pohjusti katolisuuden ja ranskalaisuuden invaasion maahan. Tarinan rinnalla kulkee kaksi miestä muuan Nguyen Anh tuleva keisari Gia Long ja katolisten jumalan kolmannen luokan varavaltuutettu piispa Pigneu de Behaine.

Tay Son kapina

Kuten aikaisemmista postauksista on mahdollisesti käynyt ilmi, niin 1700 luvun Vietnam oli yksi kuningaskunta, jossa keskenään nahisteli kaksi ruhtinaskuntaa. Muodollisesti valtiota johti poliittisesti ja sotilaallisesti voimaton Le dynastia. Todellinen valta oli kahdella ruhtinaskunnalla nimittäin pohjoisessa Trinh-ruhtinailla ja etelässä Nguyen-ruhtinailla. Kummatkin ruhtinaskunnat vakuuttelivat vakuuttelemasta päästyään lojaalisuutta Le dynastian keisareille, mutta heti kun selkänsä käänsivät, ryhtyivät nahistelemaan keskenään vieläpä usein aseellisestikin. Samanlainen ruhtinaskuntiin perustuva yhteiskuntamalli oli hyvin voimissaan monissa Kaakkois-Aasian maissa kuten Siamissa  ja Burmassa.

Vietnamissa talonpoikien asema 1700 luvun puolivälissä oli vaikea, suorastaan tukala. Päivästä toiseen maanomistus siirtyi enenevissä määrin suurtilallisten ja maalordien hallintaan. Maattomien talonpoikien määrä oli suuri ja kasvoi päivästä toiseen. Byrokratia oli erittäin epäoikeudenmukainen ja korruptoitunut. Hallitseva luokka eleli omissa palatseissaan hyvin tuhlailevasti ja ylenpalttisesti aivan toisin kuin tavallinen kansa. Väki nurisi, natisi ja kärsi.

Trinh ja Nguyen dynastioiden välinen vuosikymmeniä kestänyt sota päättyi 1673. Pohjoisten talonpoikien elämä oli tämän jälkeen kohtalaisen rauhallinen. Etelässä taasen Nguyen ruhtinaat käynnistivät sarjan sotia heikentynyttä Khmer kuningaskuntaa, Kambodzhaa, vastaan ja myöhemmin melko vahvaa Siamia (tulevaa Thaimaata) vastaan. Yleensä Nguyen ruhtinaat voittivat nämä sodat. Vaikka uudet vallatut alueet usein muodostivat hyvät mahdollisuudet maattomille talonpojille päästä leivän syrjään kiinni, niin jatkuvat sodankäynnit olivat myös henkisesti raskaita ja sodan kustannusten peittämiseksi ruhtinaskunnan kantamat verot olivat myös lähes kohtuuttomat. Siksi jatkuvat sodat eivät juurikaan saavuttaneet kansan suosiota. Khmerien keskuudessa syntyi ja kehittyi myös syvä epäluulo Nguyen hallitsemaa etelävietnamia kohtaan (sama epäluulo on vielä hyvin voimissaan koko Kambodzhassa, vähän kuten meillä Suomessa elelee perusteeton ryssäviha). Tähän epäluuloon törmäämme tuonnempana vielä useampaan otteeseen.

1769 Siamin uusi kuningas Taksin käynnisti sodan Khmer kuningaskuntaa vastaan tavoitteenaan hallita koko Kambodzha. Sota ulottui ajoittain myös Nguyenin aikaisemmin valloittamille alueille. Talonpojat menettivät maitaan, verot olivat kohtuuttomat ja korruptio riehui. Selväähän se on, talonpoika ei ollut alkuunkaan tyytyväinen. Näihin aikoihin eleli Tay Sonin kylässä kolme veljestä nimeltään Nguyễn Nhạc, Nguyen Lu ja Nguyen Hue. Nämä ryhtyivät kapinaan, eteläistä ruhtinasta, Ngyuen Phu Thuania vastaan vuonna 1771. Veljekset saivat suuren kansan suosion. Heitä kannattivat köyhien talonpoikien lisäksi myös vuoristoseutujen heimot sekä monet kiinalaiset kauppiaat. Viimeksi mainituilla oli herneitä nenässä, koska Nguyen ruhtinaskunnassa heidän toimintaa rajoitettiin suuresti. Veljesten johtaja Nguyen Hue oli myös erittäin taitava ja innostava sotapäällikkö. Seikka, joka selittää osittain kapinan voitollisuuden. Nykyään sanottaisiin hänen olleen karismaattinen mies, joka sai ihmiset helposti puolelleen. Kapinnalliset esittivät tavoitteenaan olevan kansan sorron lopettamisen, yhdistää maa uudelleen ja palauttaa Le dynastialle valta. Lisäksi he lupasivat poistaa korruptoituneet virkamiehet ja jakaa maan uudelleen jonkinlaisena maareformina. Käytännössä he jakoivat ruokaa nälkäisille, hävittivät vero- ja maanomistusrekisterit.

Tay Son veljekset muodostivat armeijan An Khe ylängöllä Binh Dinh läänin länsipuolella. Alue oli strategisesti tärkeä ja sieltä he saivat myös tukea kaltoin kohdelluilta vähemmistökansoilta. Kapinallisarmeijan koko oli 10 000 miestä. Vuoden 1773 keskivaiheilla, sopivasti kevätkylvöjen jälkeen, huolellisen valmistelun jälkeen ryhtyivät he sotaan Nguyen ruhtinaita vastaan.

Vuonna 1773 kapinnalliset valtasivat Qui Nhonhin satamakaupungin. Kapinnalliset perustivat tänne pääkaupunkinsa. Kaupungin kauppiaat ryhtyivät tukemaan kapinnallisia sekä henkisesti että aineellisesti. Syynä tukeen oli siinä, että Nguyen hallinto kaikkine määräyksineen ja rajoituksineen ei oikein ollut kauppiaiden mieleen. Kapina siis levisi ja voimistui. Seuraavana siirtona oli Quang Nai ja Quang Nam läänien valloittaminen.

Mitä tekee tässä tilanteessa Nguyen ruhtinaat? Muodosti rauhan Siamin kanssa, jotta voimavaroja olisi paremmin suunnattavissa kapinan kukistamiseen. Ruhtinaat luovuttivat myös osan valtaamistaan Ala-Kambodzhan alueista Siamille. Entäpä pohjoisessa, Trinh ruhtinaiden valtakunnassa, mitä siellä asioista tuumailtiin? Päättivät lopettaa 100 vuotuisen rauhan etelän kanssa. Kas kun arveltiin kapinan heikentäneen Nguyenin väkevyyttä. Pohjoisen ruhtinas Trinh Sam lähetti armeijansa Phu Xuaniin (tämän päivän Hueen). Armeija valloitti kaupungin ja Ngyuen-ruhtinas hovineen pakeni Saigoniin.

Pohjoinen Trinh armeija jatkaa matkaansa kohti etelää. Tay Sonin armeija taasen jatkoi eteläisten kaupunkien valloittamista ja hallitsemista. Pohjoisessa varmaan tuumailtiin: ”Mitäs kumman tyyppejä nämä taasen ovat. Nenäkkäitä talonpoikia, jotka turhan aikaisesti kukkoilevat. Hyvä, että Nguyen-ruhtinaista päästään eroon mutta tilalle tulee tällaisia. Se kyllä on liian paksua.” Sota pohjoisen Trinhin ja kapinallisten välillä oli väistämätön. 1775 pohjoinen voitti kapinalliset yhdessä taistelussa ja he uhosivat tuhoavansa koko kapinan. Tay Son kapinalliset elelivät hiljakseen Trinh kanssa, kunnes nämä väsähtivät ja vetäytyivät takaisin pohjoiseen pitäen kuitenkin valloittamiaan alueitaan hallinnassaan.

Nyt kapinnalliset olivat jälleen vapaita tappelemaan Nguyenin kanssa. Nguyen-ruhtinaiden suosio oli pohjalukemissa ja heidän vastavoimansa oli liian voimakas, joten kapinnallisten marssi oli voitokas. Vuonna 1776 kapinnalliset valtasivat viimeisen Nguyen tukialueen Gia Dinhin (tulevan Saigonin alias Ho Chi Minh-kaupungin). He teloittivat kaupungin Han kiinalaiset ja koko Nguyen perheen, luukunottamatta yhtä veljenpoikaa prinssi Nguyen Anhia ja tämän pikkuveljeä Nguyen Phuc Mania. Prinssi oli tällöin 15-vuotias ja onnistui pakenemaan ensin Mekongin suistoalueelle ja täältä hyvin etelään Ha Tieniin. Täällä hän tapasi silloin neljännen luokan katolisten jumalan varavaltuutetun pappi Pigneau de Behainen. Tällä oli tavoitteenaan saattaa Kristuksen valo, laupeus ja suvaitsevaisuus pakanien päähän jos ei muuten niin ainakin miekalla ja tulella. Ja siinä sivussa harrastaa hieman maailmanpolitiikkaa.

Jos kapinnalliset olisivat olleet tietoisia, siitä mitä Nguyễn Anh (tuleva keisari Gia Long) saa aikaan olisivat he varmaan etsiessään häntä kääntäneet jokaisen kiven koko Vietnamissa ja Siamissa. Eivät arvanneet millainen, lähes epäinhimillinen kiihko ja vimma Nguyễn Anhilla oli päästä keisariksi ja hallitsemaan maata.

Nyt Nguyễn ruhtinaat oli lyöty ja vanhin veljeksistä Nguyễn Nhạc, julisti itsensä keisariksi vuonna 1778. Kapinnalliset poistuivat Gia Dinhista (Saigonista) tapellakseen pohjoisessa Trinhin kanssa, vallatakseen Huen takaisin. Mitä tekee tässä tilanteessa prinssi Nguyễn Anh? Kaksi asiaa. Ensinnäkin hän nimittää itsensä Nguyễn vuongiksi (Nguyen kuninkaaksi) parantaakseen omaa poliittista statustaan. Toiseksi kun kapinnalliset ovat poissa Saigonista, niin hän ryhtyy revanssiin - kuinkas muutenkaan. Prinssin armeijan oli koonnut yhteen muuan Do Tham Nhom. Armeija muodostui Kambodzhalaisista palkkasotureista ja kiinalaisista merirosvoista. Hän onnistuu joukkoineen valtaamaan takaisin Gia Dinhin ja Binh Thuan provinssit. Eihän prinssin – mokoman häirikön - toiminta taasen sopinut ollenkaan kapinnallisille. Nyt kävi kuitenkin niin onnellisesti, että prinssi murhautti, armeija kokooja, Nhomin. Syynä murhaan oli se, että Nhomin suosio ja sotilaallinen kyky asettivat prinssin täysin varjoon. Prinssi kun halusi gloriaa yli kaiken. Sitä paitsi olisihan ollut mahdollista, että Nhom omalla strategisilla ja diplomaattisilla kyvyillään olisi onnistunut juonimaan prinssin syrjään. Parempi murhata koko mies. Eletään vuotta 1781. Kapinnallisten kannalta murha oli kuin onnenpotku. Nhom nimittäin oli se henkilö, joita kapinnalliset pelkäsivät eniten. Kapinnalliset siis ryhtyvät vastahyökkäykseen ja pakottavat Nguyễn Anhin vetäytymään Phu Quoc saarelle.

Elokuussa 1782 tilanne taasen muuttui kun Nguyễn Anhin pikkuveljen Nguyen Phuc Man ja tämän kenraali Chau Van Tiep onnistuvat heittämään kapinnalliset pois Gia Dinhistä (Saigonista). Pigneu ja prinssi palaavat kaupunkiin. Valtaus oli kyllä kovin lyhytaikainen kun kapinnalliset hyökkäsivät takaisin ja löivät Nguyễn Phuc Manin joukot varhain 1773. Pikkuveli kuoli taistelussa – niin siinä helposti käy kun soditaan – mutta toisaalta onhan se urhoollista kuolla miekka kädessä ja saappaat jalassa. Eikö totta?

Nguyễn Anh pakenee jälleen Puc Quoc saarelle. Nyt kapinallisten vakoojien onnistuu samaan selville hänen olinpaikkansa. Pikapikaa hän pakenee Koh Rong saarelle, jossa jälleen olinpaikka paljastui. Kapinnalliset lähettävät laivastonsa piirittämään häntä. Prinssin onneksi puhkesi myrsky ja hän pakenee toiselle saarelle. Nyt, oleskellessaan saarella – kuten arvaat – prinssi on jo melko epätoivoinen. Jotain pitäisi tehdä ja äkkiä. Hän kääntyy Siamin puoleen ja pyytää apua täältä vuonna 1783. Avunpyyntö taasen sopi vallan mainiosti Siamille kun he näin arvelivat voivansa vallata suuria alueita Vietnamista ja prinssin avulla hallita maata. Heille Mekongin suistoalue, Ala-Kambodzha, on elintärkeä. Siamissa ei varmaan oikein uskottu talonpoikaisarmeijan kykyyn sotia ja olihan heidän perusvihollisensa Nguyễn ruhtinaat jo teloitettu. Siam lähetti vuonna 1784 suuren armeijan läntiselle Mekongin suistoalueelle. Armeija muodostui 20 000 – 50 000 sotilaasta ja 300 laivasta. Siamin valloituspolitiikka oli melko raakaa, joka johti siihen, että monet vietnamilaiset siirtyivät tukemaan Tay Sonin kapinnallisia. Tammikuun 19 vuonna 1785 Nguyễn Hue houkutteli siamilaiset My Tho joelle, jossa kapinnalliset jo väijyivät. Siamin suuri armeija lyötiin perusteellisesti vain 2000 sotilasta pääsi pakenemaan takaisin Siamiin. Prinssiin asema on nyt entistäkin surkeampi. Siamin lyöminen oli merkittävä voitto Vietnamille koska tällä estettiin myöhempien aikojen Siamin expansio Etelä-Vietnamiin ja Nguyễn Huesta tuli kansallinen sankari. Pohjoisen Trinh ruhtinailla oli hieman vaikea niellä tapahtumat.

Pohjoisessa tilanne oli hieman hankala. Sato oli vuosikausia heikko ja talonpojat alkoivat menettää uskonsa ruhtinaisiin. Ruhtinasperheen pää Trinh Sam kuoli vuonna 1786. Hänen kaksi poikaansa Trinh Khai ja Trinh Can kiistelivät keskenään kummasta tulisi uusi päämies. Trinh Khai voitti mutta hän oli kovin nuori ja fyysisesti heikko. Hallinto oli valtataistelun seurauksena kovin halvaantunut. Nguyễn Hue käytti syntynyttä tilannetta hyväkseen yhdistääkseen Vietnamin. Trinh ruhtinaat eivät olleet kovin suosittuja kansan joukossa ja kapinalliset näyttivät jakavan kansalle paljon sellaista mitä se kiihkeästi halusi. Kapinnallisten armeija näytti olevan lähes voittamaton. Sota pohjoisen kanssa syttyi 15 vuotta kapinan käynnistymisen jälkeen vuonna 1786. Sota oli kestoltaan kovin lyhyt. Touko kesäkuussa 1786 vallattiin takaisin Phu Xuani (Hue). Kapinnalliset etenivät nopeasti pohjoiseen. Heinäkuussa oltiin jo saavutettu punaisen joen suistoalueet, jossa lopullisesti lyötiin pohjoisen joukot. Trinh ruhtinaat pakenivat Kiinaan.

Ruhtinas Nguyễn Anhin kannalta tilanne on tosi surkea. Mies haluaa päästä keisariksi mutta hänellä ei ole armeijaa eikä oikein valtakuntaakaan. Siamiin ei oikein voi enää luottaa, hän pohti voisiko eurooppalaisilta valtioilta kuten Englannilta, Hollannilta, Portugalilta ja Espanjalta pyytää apua. Kaikki nämä valtiot kun huseerasivat lähistöllä. Miten heitä oikein voisi lähestyä ? Nyt mieleen juolahti Pigneau de Behaine. Hän kysyi voisiko hän pyytää Ranskalta apua. Prinssi oli pohtinut mahdollista Hollannin apua Indonesiasta. Tätä tuumaa Behaine hieman pelästyi: eihän tänne voi oikein protestantteja pyytää katollisia niiden pitää olla: Uskonpuhdistajien jumalan armo ja laupeus ei oikein ole oikeata armoa ja laupeutta.  

Behaine matkustaa Intiaan pyytämään apua Ranskan asianhoitajalta – turhaan lobbaili lähes vuoden. Hän lähestyi myös Portugalilaisia kun aikaisemmin Portugali oli luvannut Nguyễn Anhille 56 laivaa kapinnallisia vastaan. Behaine kuitenkin matkustaa Ranskaan vuonna 1787 tavatakseen kuningas Ludvig XVI. Mukanaan hänellä on Nguyễn Anhin poika Nguyễn Canh luottamuksen vakuudeksi ja mahtava valtakirja. Ranska lupasi lähettää 4 fregattia, 1650 täysin varusteltua ranskalaista sotilasta ja 250 intialaista sotilasta. Vastineeksi Ranska saa Da Nangin satamakaupungin ja Con Sonin saaren. Niin sitä vaan Pariisissa sovitaan toisten ihmisten maista. Eikä tämä suinkaan jää viimeiseksi kerraksi koko Indokiinan historiassa. Voihan rähmä.

Behaine palaa Ranskan Intiaan Pondicheryn kauppa-asemalle. Täällä asianhoitaja kuitenkin kieltäytyy luovuttamasta aluksia ja miehiä. Asianhoitaja oli saanut ohjeet suoraan Pariisista luovuttaa alukset ja miehet vain jos tilanne niin sallii. Ranskan suuri vallankumous on käynnistymässä (1789 – 1799) ja Ranskalla ei ole nyt oikein varoja tukea Nguyễn Anhia.

Voi voi, mikäs nyt neuvoksi, kun Behaine halusi kovasti valaista näitä pakanoita. Hänen onnekseen oli kirkoissa kerätty kolehtia ja monet yksityiset kauppiaat olivat keränneet varoja hänen tuekseen. Näillä hän pystyi ostamaan ammuksia, aseita ja neljä pienempää alusta Nguyễn Anhin tueksi. -

On muuten mielenkiintoista huomata, että Tay Son kapina ajoittuu samoihin aikoihin kuin Ranskan vallankumouskin. Näin se on aina historiassa, tietyt yhteneväisen oloiset tapahtumat tiivistyvät aina samoihin aikoihin eri maissa ja väliaika on melko tapahtumaköyhää. Historia on kuin laiha rusinavelli, syöt lientä happamin ilmein lusikallinen toisensa jälkeen ja silloin tällöin rusina solahtaa suuhun kirkastaen ilmeesi. 

 

Le Ngoc Han

Vietnamin keisarilla Le Hien Dongilla ei oikeastaan ollut nyt muuta mahdollisuutta kuin hyväksyä kapinnallisten luoma tilanne: kummatkin ruhtinaskunnat olivat hävinneet. Hän lahjoitti muutaman läänin Nguyễn Hue:lle sekä suuren lapsilaumansa 21:n, nuorimman ja tavattoman kauniin tyttären Le Ngoc Han:n. Tämä oli tällöin 16-vuotias ja hyvin koulutettu. Tytär ei elänyt kovin pitkään kun kuoli 29-vuotiaana (vuonna 1799) mutta jätti Vietnamin kirjallisuuteen kaksi merkittävää runoa. Harmi kun en osaa vietnamin kieltä (Vietnamin kirjallisuutta on muutoinkin käännetty maailmankielille hyvin vähän). Kuitenkin vaikuttaa siltä, että avioliitto, huolimatta poliittisista tarkoitusperistään, oli melko onnellinen (näin varmaan puolet maailman miehistä olisi ollut kun naisi näin kauniin, ahkeran ja sivistyneen ihmisen puolisokseen).

Keisari Le Hien Tong kuoli 1787 ja hänen seuraajakseen tuli hänen lapsen lapsensa Le Chieu Tong. Mies vaikuttaa olevan melko tyhmä ja vallanhimoinen. Hänen toimintaansa näyttää olevan hyvin vaikeaa ymmärtää kuten seuraavassa ilmenee.

Tilanne Vietnamissa on nyt seuraavanlainen: Nguyễn Hue palautti Le kuninkaiden vallan pohjoisessa, hänen isoveljensä Nguyễn Nhac hallitsee keskistä Vietnamia ja Nguyễn Lu eteläistä Vietnamia Gia Dinhistä käsin. Huolimatta kärsimästään tappiosta prinssi Nguyễn Anh häiriköi taasen etelässä ranskalaisten avustuksella. On muuten sitkeä mies tämä prinssi. 

Nguyễn Hue matkustaa etelään auttamaan veljeään. Hän jättää luutnanttinsa Nguyễn Huu Chinh:n pohjoiseen. Tällä taasen on omat kiinnostuksen kohteensa. Hän päättää liittyä vastaleivotun keisarin Le Chieu Tong kanssa. Heidän tavoitteenaan on siirtää valta itselleen vahvistamalla pohjoista kapinallisia vastaan. Nyt Nguyễn Hue, kuultuaan tapahtumasta, lähettää yhden kenraaleistaan Vu Van Nahmin valloittamaan takaisin pääkaupungin Thang Longin. Taistelussa luutnantti Nguyễn Huu Chinh kuoli ja keisari Le Hien Tong pakeni pohjoiseen. 

Mitäs kenraali taasen tekee kun pääkaupunki on turvattu? Ottaa vallan itselleen ja hallitsee kuin keisari. Jassoo. Nguyễn Hue varmaa tuumaili: Voihan perse, onpas katalaa väkeä. Parempi lähettää kaksi kenraalia lopettamaan tämä pelleily. Kenraalit voivat sitten vahtia toinen toisiaan. Tuumasta toimeen kenraalit Ngo Van So:n ja Phan Van Lan:in läetettiin kenraali Vu Van Nahmin perään. Nämä uudet kenraalit teloittavat vallananastajan.

Nyt Nguyễn Hue antaa armon käydä oikeudesta ja kutsuu varsinaisen keisarin Le Chieu Tong:n takaisin. Tämä kieltäytyy. Tästäkös Nguyễn Hue suivaantuu. Hän käskee purkamaan Le dynastian palatsin (kunhan ensin arvoesineet on siirretty turvaan). Näyttävät nämä vietnamilaiset itsekin osaavan tuhota omia arvorakennuksiaan, turha kaikesta on ranskalaisia ja amerikkalaisia syyttää.

Kiinalaisten invaasio

Mitä tekee keisari Le nyt? Piileksii Vietnamin pohjoisosissa ja lähettää äitinsä ja poikansa pyytämään apua Kiinan keisarilta Qing-dynastian Qian-longilta. Kiinalaisten kannalta tilanne on herkullinen: Kolmasti aikaisemmin olivat vietnamilaiset heittäneet heidät ulos maasta. Nyt ei enää ole häiritsemässä mitkään Champa ja Khmer kuningaskunnat. Koko maa on hyvänä suupalana Kiinan keisarin suuressa päivällispöydässä. Keisari Le eleli nyt sellaisissa kuvitelmissa, että Kiina voisi palauttaa hänen kruununsa takaisin (seikka, jonka Nguyễn Hue:kin olisi tehnyt, jos ei olis suhtautunut nihkeästi talonpoikiin). Kiinassa kyllä ymmärrettiin, että Le dynastia on aina tunnustanut Kiinan hegemonian ja dynastia on maksanut suojelurahaa, tribuutteja, myös Kiinalle. - Tällainen rauhan turvaava suojeluraha ei olut mikään harvinaisuus Kaakkois-Aasian valtioissa. Ikään kuin ostettiin rauha rahalla, kas kun on olennaisesti halvempaa ostaa rauha kuin sotia. Kiina kyllä vakuutti, että heidän tavoitteensa on palauttaa Le takaisin valtaan, käytännön toimet olivat kuitenkin aivan muuta.

Kapinnallisten kannalta tilanne on surkea. Helppoahan on taistella Nguyễn ja Trinh ruhtinaita vastaan kun vielä on kansan tuki takana. Mutta Kiina, se onkin ihan eri asia. Maa on monta kertaa suurempi ja hyvin varustautunut. Vastassa on kenties 200 000 – 290 000 miestä ehkä enemmänkin. Johtajanaan legendaarinen Sun Shiyi. Etelässä taasen häiriköi prinssi Nguyễn Anh. Oma kapinallisarmeija on taasen sangen mitättömän kokoinen. Onpas surkeaa.

Marraskuussa vuonna 1788 marssivat kiinalaiset Thang Longiin (nykyiseen Hanoihin) kolmella rintamalla. Ylittivät Vietnamin rajat Cao Bangissa, Tuyen Quangissa ja Lang Sonissa. Vastarinta oli erittäin vähäistä. Monet pienet kapinallisjoukot joko pakenivat tai tekivät heikkoa vastarintaa. Kapinnallisten neuvonantaja Ngo Thi Nahm nähdessään hyökkääjien armeijan koon totesi:”Hyökkäämällä tällaisia joukkoja vastaan on kuin tiikerin metsästys laumalla vuohia.” Kiinalaiset kuvittelivat voitonhuumassaan Vietnamin valloittamisen olevan helppo nakki. Kiinalaiset käyttäytyivät valloittajan elkein ja pohjoisvietnamilaiset joutuvat ruokkimaan heitä, vaikka sato oli sinä vuonna heikko. Marssiessaan etelään perustivat he 70 tukikohtaa ja asevarastoa. Seikka, joka paljastaa kiinalaisten perimmäisenä tavoitteena olevan Vietnamin valloittaminen pysyvästi. Joulukuun 17. 1788 valtasivat kiinalaiset pääkaupunki Thang Longin. Historiallisesta perspektiivistä katsottuna Ho Chi Minhin kiinalaisten pelko ei ollut siis täysin perusteeton.

Kansan keskuudessa vastarinta kiinalaisia kohtaan kasvoi. Psykologinen ilmapiiri suosi Tay Sonin kapinnallisia. Keisari Le huomasi, että hänellä ei oikeastaan ollut enää mitään valtaa kiinalaisten herruudessa. Kun sato oli heikko ja maata riivasi luonnonkatastrofit kuten taifuunit ja tsunamit, uskoivat monet pohjoisvietnamilaiset, että keisari oli menettänyt ”taivaan mandaattinsa” ja ihmiset etääntyivät hänestä, hyljeksivät häntä. Sitä paitsi hän joutui päivittäin kertomaan päivän tapahtumista ja pyytämään lupaa eri toimiin Sun Shiyi:ltä.

Nyt kapinnallisten johtajalla Nguyễn Hue:lla on kiperä tilanne. Etelässä häiriköi prinssi Nguyễn Anh ja pohjoisessa taasen kiinalaiset. Kumpaa vastaan pitää suunnata voimavaroja ? Lopulta hän päätyy siihen tulokseen, että kiinalaiset ovat suurempi uhka. Lähettää kuitenkin yhden kenraaleistaan pienen armeijan kanssa hidastamaan Nguyễn Anhia etelässä.

22 joulukuuta vuonna 1788 Nguyễn Hue pystytti alttarin eräälle kukkulalle Phu Xuanin eteläpuolella ja nimitti itsensä keisariksi. Hän otti nimekseen Quang Trung. Neljä päivää myöhemmin hän muodosti nopeasti uuden vapaaehtoisarmeijan lähes epätoivoisessa tilanteessa. Armeijaan liittyi miehiä Nghe An maakunnasta. Maakunnassa riisintuotanto oli alhainen ja syntyvyys suurta. Täältä löytyy myös kyvykkäitä ja uskollisia sotilaita. Armeijan koko oli kolmannes tai puolet kiinalaisista hyvin koulutetusta väestä. Hän valoi uskoa joukoilleen pitämällä puheen. Puheen, joka on syöpynyt kultakirjaimin historian kovaan kallioon yhtenä maailmanhistorian merkittävimmistä puheista. Näin hän sanoi:

"Qing on tunkeutunut maahamme ja vallannut pääkaupunkimme, Than Longin. Maailmankaikkeudessa jokaisella maalla ja jokaisella tähdellä on omat paikkansa. Pohjoisessa (Kiinalla) ja etelässä (Vietnamilla) on omat alueensa. Pohjoisen miehet eivät ole meidän rotuamme. He eivät ajattele tavallamme eivätkä ole mukavia meille. Han dynastian aikana he ryöstivät maatamme ja murhasivat kansaamme. Historiassamme Trung sisarukset taistelivat Han-dynastiaa vastaan, Dinh Thien taisteli Hoang Song-dynastiaa vastaan, Tran Huang taasen Dao Yanin mongoleja vastaan ja Le Loi lopulta Ming-dynastiaa vastaan. Nämä sankarit eivät alistuneet toimettomuuteen, katsomalla sivusta kun maahantunkeutujat ryöstävät maamme, he innostivat kansan taistelemaan ja heittämään ulos vihanpitäjät. Nyt keisari Qing, unohtaessaan mitä tapahtui Songille, Yanille ja Minglle, ovat vallanneet maatamme. Me tulemme heittämään heidät pois alueiltamme."

Niin siinä sitten myös kävi.

Kiinalaiset olivat suunnitelleet hyökkäävänsä kapinnallisten kimppuun kuusi päivää uuden vuoden juhlan jälkeen. Kiinalaisten komentaja Sun Shiyi sijoitti pääkaupungissa olevat joukot kolmeen paikkaan: pääjoukko sijaitsi punaisen joen kummallakin rannalla, joukot oli yhdistetty kevyellä ponttoonisillalla. Pienempi joukko sijaitsi Ngoc Hoissa, esikaupunkialueella ja kolmas joukko sijaitsi Kuohng Thuongissa pääkaupungista lounaaseen. Sun Shiy ei koskaan uskonut, että kapinnalliset voisivat hyökätä. Osittaisena syynä uskoon oli se, että uusi keisari Quang Trung (entinen Tay Son johtaja Nguyễn Hue) oli lähettänyt huijauskirjeen, jossa ilmoitti luovuttavansa jos kiinalaiset hyökkäävät ja toiseksi kiinalaiset eivät kohdanneet juurikaan vastarintaa saapuessaan pääkaupunkiin.

Quang Trung oli aikasemmin syyttänyt kenraali Ngo Van So:ta siitä, että tämä oli perääntynyt. Mutta nyt hän oivalsi kenraalin toimineen oikein, sillä näin kiinalasille muodostui väärä käsitys vastarinnan voimallisuudesta. Hän puhutteli kenraaliaan näin:

"Sodankäynnin taiteessa kun armeija on lyöty, ansaitsee sen komentajan kuolemantuomion. Kuitenkin olit oikeassa kun siirryit syrjään silloin kuin vastustaja on vahvimmillaan ja näin miestemme mieli on korkealla ja vastustaja on ylimielinen. Se oli ovela siirto."

Puolet kiinalaisista joukoista oli siis sijoitettu pääkaupunki Than Longiin. Loput oli siroteltu pitkin pohjoiseen menevää linjaa. Linja muodostui pääkaupungin lähellä suurelta osin luonnon suomasta suojauksesta kuten joista. Linja kuitenkin erkani paikoitellen näistä. Sun Shiyi oletti tiukan paikan tullen, että tätä kautta voitaisiin saada lisävahvistus jopa Kiinasta käsin kunhan viestiketju vain toimisi. Linja oli kuitenkin luonteeltaan hyökkäykseen suunnattu eikä puolustukseen. Tay Sonin onnistui katkaisemaan linja hieman pääkaupungin ulkopuolella, jolloin kaupunki ei saanut tarvitsemaa lisävahvistusta ja jäi mottiin.

Sun Shiyi ei siis uskonut Tay Sonin ryhtyvän hyökkäykseen. Kun kuitenkin kävi ilmi, että tällainen mahdollisuus oli olemassa, vahvisti hän eteläistä puolustusrintamaa lähettämällä parhaimmat kenraalinsa sinne. Puolustus oli järjestetty siten, että kuta lähemmäs kaupunkia saavuttiin olisi vastarinta ollut myös suurempi.

Vietnamilaisten sodankäynnin strategiana näyttää olevan yllätys. Uuden vuoden juhlat lähestyvät. Nyt tulee Quang Trungille kiire. Kun kiinalaiset juhlivat uutta vuotta hyökkäsivät kapinallisten pääjoukot yllättäen Qing armeijan kimppuun tavoitteenaan vallata sekä Dong Da että Ngoc Hoi tammikuun 25 vuonna 1789. Tämä oli ensimmäinen kerta kun valloittajat saivat kokea TET päivänä tehdyn hyökkäyksen (toisen kerran saivat amerkkalaiset kokea saman). Quang Trungin (kapinnallisten) joukot etenevät viidessä rintamassa. Pääjoukkoja komensi Quang Trung itse. Tämä oli jalkaväen lisäksi muodostunut hevosmiehistä, tykistöstä sekä norsuista vetämässä tykkejä. He suuntasivat kulkunsa Ngoc Hoi:hin. Täällä olisi kiinalaisten yksi pääjoukko ja eteläisen rintaman komentokeskus.

Laivastonsa eli kolmannen ryhmän, hän lähetti Hai Phongin satamakaupunkiin. Siellä oli pieni keisari Le:n laivasto. Tämän tuhottuaan heidän piti hyökätä punaista jokea pitkin idästä ja tukea pääjoukkoja näiden edetessä.

Neljännen ryhmän piti hyökätä samaan paikkaan kuin Quang Trungin pääjoukko mutta sen piti edetä toisia teitä pitkin ja yhdistyä Ngoc Hoissa. Viidennen ryhmän, joka pääasiassa muodostui norsuista ja hevosmiehistä piti hyökätä lounaasta hyvin nopeasti ja yllätyksellisesti. Tavoitteenaan lannistaa kiinalaiset heti alkuunsa.

Quang Trung päätti hyökätä aina öisin. Päiväsaikaan levättiin ja huollettiin joukkoja. Taistelut etenivät hyvin nopeasti. Tarkoituksena oli lyödä kiinalaiset viidessä päivässä. Hyökkäys käynnistyi 25 tammikuuta keskellä yötä ja oli edennyt 20 kilometriä pääkaupungista etelään 3:ssa päivässä. Neljäntenä päivänä saavutettiin Ngoc Hoi. Täällä sijaitsi 30 000 kiinalaista. Quang Truang päätti odottaa lounaaseen lähettämien joukkojen saapumista. Seuraavan päivän aamun koitteessa hyökättiin. Norsut johtivat joukkoja. Kiinalaiset hevosmiehet pystyttiin lyömään helposti. Kiinalaiset pakenivat linnoitukseen. Quong Truong lähetti eliittijoukkonsa etenemään. Nämä olivat muodostuneet 20 sotilaan ryhmistä. Näillä oli suojanaan veteen kastettuja puisia kilpiä. Kiinalaiset vastasivat nuolisateella ja kanuunoilla. Taempana olevat Quang Trungin joukot ampuivat raketteja. Ilma oli mustanaan ruudin savusta. Kun eliittijoukot saapuvat linnoituksen juurelle heittivät he kilpensä pois ja ryhtyivät taistelemaan mies miestä vastaan. Quang Trungin joukot olivat voittoisat, monet kiinalaiset upseerit kuolivat ja loput ollessaan ilman johtajia pakenivat tuota pikaa. Myös muut Quang Trungin joukot olivat yhtä voittoisia. Esimerkiksi lounaaseen lähetetyn joukon voittoisan taistelun seurauksena puolustajia komentanut kiinalainen kenraali teki itsemurhan kuten maan tapoihin kuului.

Vasta tammikuun 29 päivänä kantautui Sun Shiy:n korviin miten laajasti ja perusteellisesti hänen joukkonsa oli lyöty. Samana päivänä Quang Trungin joukot jo saapuivat pääkaupungin esikaupunkialueelle. Nyt Sun Shiy:llä on jo kiire, hän ei edes vaivautunut satuloimaan hevosensa vaan ryntää tuota pikaa pitkin punaisen joen yli rakennettua ponttonisiltaa. Heti hänen peräänsä ryntää kiinalainen tykistö ja joen rannalle majoittuneet miehet. Silta ei kestä tätä painoa vaan sortuu. Punainen joki on täynnään hukkuvia miehiä. Mikä enteellinen nimi onkaan joella. Le kuningas myös pakenee perheineen nopeasti Kiinaan. Näin dynastian 300 vuotinen historia päättyi: Sakeaan ruudin savuun, ilman täyttävään huutoon ja valitukseen, kuolleisiin ja haavoittuneisiin.

Viidennen päivän illan suussa Quang Trungin joukot saavuttivat Thang Luongin keskustan. Kuten joukkojen komentaja oli luvannut, niin silloin juhlittiin myöhästynyttä TET juhlaa ja juhlittiinkin oikein perusteellisesti, kiinalaisten taakseen jättämät varastot tyhjenivät tuota pikaa.

Lopulta ajaessaan takaa kiinalaisia ylittivät Tay Sonin joukot maan rajat ja valtasivat monia kiinalaisia provinsseja kuten Guanxi ja Guangdongin. Nyt kapinnallisten voitokas sotapäällikkö Nguyen Hue, keisari Quang Trung, hallitsi Vietnamia, joka olikin kaksi kertaa suurempi kuin aikaisemmin.

Kiinaa vastaan käyty taistelu tunnetaan historiassa nimellä Ngoc Hoi - Dong Da:n taistelu, tai nykyään usein siihen viitataan nimellä ensimmäinen TET hyökkäys. Vietnamilaiset itse pitävät taistelua yhtenä merkittävimmistä voitoistaan saman veroisena kun vuonna 1954 käyty Dien Bien Phu:n taistelua. Vaikka voitokas hyökkäys oli niinkin merkitsevä kuin se oli niin monet läntiset historioitsijat eivät juurikaan mainitse sitä. - Kumma juttu.

Quang Trungin valtakunta 

Keisari Quang Trung nimesi pääkaupungin Than Long:n BacThanh:ksi (pohjoinen kaupunki) ja vähän myöhemmin keisarin kuoltua nimeksi tuli Ha Noi. Keisarina hän oli sangen suosittu kun jakoi maat köyhille viljelijöille, rohkaisi artisaaneja toimissaan, salli uskonnon vapauden, avasi Vietnamin uudelleen kansainväliselle kaupalle jne. Hän korvasi virallisena kielenä käytetyn klassisen kiinan kielen vietnamilaisella versiolla (tässä versiossa monet, eivät kuitenkaan kaikki, kirjainmerkit ovat lähestulkoon samanlaisia kuin kiinan kielessä). Hän uudisti koulujärjestelmän periaatteenaan: ”kansakunnan rakentamisessa mikään ei ole niin tärkeää kuin ihmisten kouluttaminen”. Lopulta 1790 hän teki valtiovierailun Pekingiin. Hän kosi myös yhtä Kiinan keisarin tyttäristä, normalisoidakseen suhteensa Kiinan kanssa. Tässä moniavioisuudessa ei ole mitään ihmeellistä, keisarilla oli yleensä monta vaimoa ja vielä suurempi määrä rakastajattaria.

Jälleen prinssi Nguyen Anh häiriköi etelässä. Vuonna 1792 Quang Trung päätti lopettaa tämän häiriköinnin Mekongin suistoalueella hyökkäämällä mereltä ja mailta Nguyen Anhin tukikohtaan. Odottaessaan merellä tuulen kääntymistä myötätuuleksi hän yht'äkkiä kaatui ja kuoli tuntemattomasta syystä, kenties sydänkohtaukseen. Hän oli tällöin 40 vuotias. On sanottu, että Vietnamin historia olisi kirjoitettu toisin, jos hän olisi saanut elää vielä kymmenen vuotta.

Valta siirtyi Quang Trungin 10 vuotiaalle pojalle Nguyen Quang Toan:lle, joka kruunattiin Cảnh Thịnh nimellä. Todellinen valta oli kuitenkin hänen enollaan Bui Dac Tuyenillä. Enon toiminta oli kuitenkin melko katastrofaalista ja pohjusti tietä Ranskan invaasiolle. Eno järjesti massiivisen poliittisen puhdistuksen. Monet, jotka olivat uskollisia Quang Trungille ja olleet aktiivisia Tay Son kapinassa teloitettiin ja monet joutuivat epäsuosioon ja poistuivat hallinnosta. Motiivina enon toimintaan olikin halu siirtää valta omiin käsiinsä mahdollisimman laajasti ja tehokkaasti. Mutta tosiasiassa hän heikensi valtiota lähes puolustuskyvyttömäksi helpoksi saaliiksi prinssi Nguyễn Anhille ja hänen ranskalaisille tukijoilleen.

Nguyễn dynastian synty 

No hyvä Tay Son kapinan synnyttämä dynastia päättyi 1802 kun prinssi Nguyễn Anh astui valtaan ranskalaisten avustukselle. Miten tämä tapahtui ? Näytelmään astuu mukaan lukuisa joukko mielenkiintoisia henkilöitä, Ranskassa tapahtui vallankumous ja maailmanhistorian pyörä juoksi hurjemmin kuin koskaan aikaisemmin niin laajoin kaarin kuin se teki silloin.

Kun keisari Quang Trung (entinen Nguyễn Hue) joutui keskittymään kiinalaisiin, huomasi Nguyễn Anh tilaisuutensa koittaneen. Hän oli piileksinyt Siamissa ja käskenyt joukkonsa tukemaan Siamin armeijaa, näiden taistellessa Burmaa vastaan. Hän kotiutti joukkonsa ja hyökkäsi Tay Sonin joukkoja vastan. Aluksi hän ei onnistunut valtamaan Gia Dinhin provinsia ja sen pääkaupunkia (tulevaa Saigonia). Hän peräytyi My Thohon, jossa organisoi armeijansa uudelleen. Lopulta hänen onnistui valtaamaan Gia Dinh kaupungin 7 syyskuuta 1788. Vähän ennen kiinalaisten massiivista offensiivia. Välittömästi kiinalaisten poisheittämisen jälkeen joutuvat kapinnalliset jälleen keskittymään Nguyễn Anhiin. Heinäkuun 24 vuonna 1789 saapui vihdoinkin piispa Pigneu de Behaine lisävahvistuksineen. Yhdessä nämä onnistuvat pitämään Etelä-Vietnamia Nguyễn Anhin hallinnassa.

Myöhemmin kapinalliset yrittivät iskeä takaisin ja ilmeisesti olisivat onnistuneet pyrkimyksissään mutta heidän johtajansa Quang Truang kuoli meritaistelun aattona vuonna 1792. Armeijalla ei ollut enää taitavaa strategista johtajaa tukenaan. Valta siirtyi, kuten edellä kerrottiin, tämän 10-vuotiaalle pojalle. Tämä, aivan varmasti, ei osannut sotia – lapsi kun oli – ja eno hoiti valtion asioita omaan pussiinsa. Ei mikään ihme että Nguyễn Anh oli voitokas seuraavat 10 vuotta.

Nyt ranskalaiset upseerit ryhtyivät kouluttamaan Nguyễn Anhin upseerikuntaa länsimaisen sotilastaidon saloihin. Kenraalikunta suoritti opintonsa erinomaisesti. Keskeisiä seikkoja oli vallattujen alueiden turvaaminen, huollon ja rahoituksen järjestäminen, armeijan kaluston modernisointi jne. Koska Vietnam on pitkä rannikkovaltio, niin merisotakäynti muodosti keskeisen seikan. Hyvin tärkeä seikka oli myös länsimaisen tykistötekniikan tuominen maahan. Alusten pitää olla nopeita, iskukykyisiä ja laivaston riittävän suuri. Pigneu de Behaine ja hänen lähetyssaarnaajansa ryhtyivät toimimaan kauppamiehinä hankkiakseen aseita ja muita armeijan tarvitsemia tappovälineitä. - Näin kristillinen laupeus ja suvaitsevuus levisi pitkin pakanoiden mieliä ja aatteita.

Ensi töikseen Nguyễn Anh ryhtyi rakentamaan Saigoniin suuren linnoituksen ranskalaisten neuvosta. Täältä käsin pysyttiin valvomaan koko kaupunkia ja estämään kapinallisten hyökkäysyritykset, parantaman omaa puolustusta. Linnoituksen suunnitteli kaksi ranskalaista nimittäin Theodore Lebrun ja de Puymanel, linnoitus rakennettiin lähes eurooppalaisten esikuvien mukaiseksi vuonna 1790. Työhön osallistui 30 000 miestä ja naista. Linnoitus tuhottiin 1830 luvulla kun Nguyễn Anh:n perillinen Minh Mang tappeli katolisten kanssa ja nämä Rooman kirkon uskovaiset puolustivat itseään linnoituksesta käsin. Linnoitusta ei kuitenkaan koskaan käytetty Nguyễn Anhin sotilaallisiin tarkoituksiin, kun se jo mahtavuudellaan toimi pelotteena Tay Sonin kapinnallisille.

Nyt eteläinen alue oli kohtalaisesti turvattu. Seuraavan siirtona oli huollon parantaminen ja varallisuuden kohottaminen. Kapinnalliset olivat, hidastaakseen Nguyễn Anhin taistelua käyttäneet hieman samanlaista poltetun maan taktiikkaa kuten Pietari Suuri teki hidastaakseen Kaarle XII joukkojen etenemistä Pultavaan. Tässä tekniikassa tuhottiin Nguyễn Anhin tukialueen sadot. Näin sotilaita ei pystytty ruokkimaan kunnollisesti ja omalta osaltaan edesauttoi taistelumoraalin heikkenemisessä. Osa sotilaista kehnojen olojen vuoksi vaihtoikin puolta. Ranskalaisten neuvonantajien avustuksella ryhdyttiin maanviljelystä kehittämään voimallisesti. Kehittäminen tapahtui sotilaiden avustuksella. Näille annettiin aseiden lisäksi maanviljelyksessä tarvittavia työkaluja, eläimiä ja siemeniä. Ranskalaiset neuvoivat myös tehokkaampia viljelymenetelmiä. Sotilaita tarvittiin maanviljelyksessä siksi, että osa maanviljelijöistä suhtautui penseästi uusiin valloittajiin. Sotilaat saivat pitää osan sadosta ja osa meni suoraan valtiolle. Koska Mekongin suistoalueella maaperä on hedelmällistä, olivat uuden maanviljelystekniikan ansiosta sadot myös suuret. Moninkertaiset mitä tukialueen kansa tarvitsi. Ylimääräisen osan lähetyssaarnaajat ja muut kauppiaat myivät eteenpäin pääasiassa Euroopan ja Amerikan markkinoille. Kehittyneen verotusjärjestelmän kautta Nguyễn Anhin rahakirstu pullotti. Näillä varoilla hän pystyi ostamaan aseita, laivoja ja palkkaamaan lisää asiantuntijoita. Kipeästi armeijan tarvitsemia raaka-aineita kuten rautaa, pronssia ja rikkiä pystyttiin ostamaan riittävät määrät. Tultaessa vuoteen 1800 oli Nguyễn Anhin armeijan koko jo 30 000 miestä ja 1200 alusta. Kun alueen elintaso kasvoi niin moraali ja lojaalisuus Nguyễn Anhille myös kasvoi. Vanha roomalainen periaate: ”Kansa ei tarvitse muuta kuin leipää ja sirkushuveja”, piti myös täällä hyvin paikkansa.

Kolmas ranskalaisten neuvoma seikka oli laivaston kehittäminen. Laivastoa tarvittiin ensinnäkin maanviljelysalueen, Mekongin suistoalueen suojaamiseksi ja toiseksi – myöhemmin – taistelussa kapinnallisia vastaan. Suurin osa laivaston aluksista muodostui vietnamilaistyylisistä perinteisistä hieman kömpelöistä aluksista. Jo niinkin varhain kuin 1781 oli Nguyễn Anhin laivastossa kolme portugalilaista alusta. Käydyissä taisteluissa upposi kaksi alusta tuntemattomasta syystä (todennäköisesti siksi, että nämä vaativat hieman toisenlaista käsittelytekniikkaa kuin mitä miehistö oli tottunut). Kolmannen aluksen upottivat näiden kahden aluksen miehistöt suutuspäissään. Kun Pigneu de Behaine saapui Nguyễn Anhin avuksi 1789 oli hänellä kaksi alusta, joiden miehistö muodostui sekä ranskalaisista että intialaisista. Myöhemmin miehistö korvattiin vietnamilaisilla ja päällystö säilyi kuitenkin ranskalaisena. Alukset osoittautuivat ylivoimaisen tehokkaaksi joten samanlaisia tilattiin lisää, vuoteen 1801 mennessä laivastossa oli jo 9 eurooppalaista suurta alusta. Osa aluksista rakennettiin Saigoniin perustetulla telakalla. Nguyễn Anh henkilökohtaisesti opiskeli laivanrakennustekniikkaa ja vieraili päivittäin telakalla. Loppuvuodesta 1792 oli 15 fregattia jo työn alla.

No hyvä. Quang Trung kuoli 1792. Vihdoinkin oli Nguyễn Anhin tilaisuus koittanut. Hän siirtyi pala kerrallaan hitaasti pohjoiseen, samalla turvaten selustansa ja valloittamansa alueet. Hän purjehti kesä-heinäkuussa pohjoiseen Nha Trangiin saakka. Nopeat nykyaikaisella aseistuksella varustetut eurooppalaiset alukset aiheuttivat suurta tuhoa kapinallisten laivastolle. Merkittävänä seikkana olikin kanuunoiden kantamat, ne olivat olennaisesti pidemmät kuin vastustajalla. Laivaston alukset olivat myötätuuliosuuksilla myös nopeammat kuin Tay Sonin alukset.

Nha Trangin valtaamisen jälkeen 1794 rakennettiin kaupungin lähelle suuri linnoitus puolustamaan vallattuja alueita. Monien pienten voittojen jälkeen merkittävä voitto saavutettiin toukokuussa 1799, tällöin vallattiin Nguyen ruhtinaiden aikaisemmin hallitsema kaupunki Hue. Täällä Nguyễn Anh nimitti itsensä keisariksi nimeltään Gia Long. Nimen sanotaan juontuvan kahdesta osasta nimittäin Gia Dinh (tuleva Sagon) ja Thang Long (tuleva Hanoi). Lopulta Hanoi vallattiin 22 kesäkuuta 1802.

Näin oli koko Vietnam siirtynyt Gia Longin hallintaan ja maahan syntyi uusi lähes 150-vuotinen Nguyễn-dynastia. Dynastia pääsi hallitsemaan aluetta, joka oli suurempi kuin koskaan aikaisemmin. Le dynastian aikaiset Nguyễn ruhtinaat tuskin koskaan pystyivät edes unelmoimaan näin suuresta alueesta. Vaikka monet länsimaiset historiankirjoittajat korostavat Nguyễn Anhin osuutta suuren Vietnamin synnyttämisessä niin kuitenkin tosiasiassa kapinnalliset loivat tämän maan.

Mitä tarinastamme opimme. Muutaman asian. Koskaan ei pidä väheksyä talonpoikien ja työläisten mieltä. Tämän on osoittanut Tay Son kapina, Ranskan suuri vallankumous ja myöhempien aikojen monet kansannousut. Seikan unohtivat amerikkalaiset Vietnamissa, Ludvig XVI ja monet Afrikam ja Etelä-Amerikan diktaattorit. Toiseksi valloituspolitiikassa pitää aina pyrkiä turvaamaan valloitetut alueet ja kiirehtimään hitaasti. Tämän seikan unohti Aleksanteri Suuri, Kaarle XII (kun hän nyt ei ollut mistään muusta kiinnostunut kuin sotimisesta), Napoleon ja Hitler (olisivatpa vain pysähtynyt Ukrainaan ennen etenemistä). Nguyễn Anh oivalsi seikan, tosin vasta 1792 ja siksi hänestä tuli keisari.