Hue ja vapautuminen kävelemisen vaivasta

Aikanaan juna pysähtyi Huen asemalle ja kaikki matkalaiset yrittivät purkautua yhtä aikaa junasta ulos. Koskakohan ihminen oppii sen, että junan ovesta mahtuu vain yksi ihminen kerrallaan. Tuskin koskaan. Samanlaista se on aina ja kaikkialla: Kuvitellaan, että juna jatkaa matkaa ennekuin ehditään ulos, vaikka olisi päätepysäkki. Kaksin kerran hitaammin purkautuminen vain tapahtuu kaikkien töniessä, tuuppiessa ja raahaten matkatavaroitaan toisten niskassa.

Asemalla odottikin joukko takseja. Oli ilta. Ajattelin tavoistani poiketen käyttää taksia, mittariautoa, mutterivenettä Vihreän värisillä MaiLinh taksiyhtiöllä on hyvä maine. Heidän mittarinsa ei kuulemma ollut millään tavalla ruuvattu kuten monilla muilla. Yleensä nämä on ruuvattu siten, että jokaista ajettua kilometriä kohden mittari raksuttaa 1.5 tai jopa 2 kilometriä. - Vuoromestari otti ystävällisesti vastaan ja kyseli minne menen ja tämän tiedon perusteella ohjasi oikeaan autoon. Osoite hipaisuvempaimesta, reppu konttiin ja ukko etupenkkiin. Kuljettaja osasi auttavasti englantia, kyseli millaista on Suomessa. Kerroin kesän olevan lämpimiä ja talven kylmiä. Puhuin suurista metsistä ja keskikesän rauhallisista järvenselistä. Ei ollut koskaan nähnyt lunta. Tiesi kuitenkin siitä voitavan tehdä lumipalloja, joita voidaan nakata toisia päin pläsiä. Suurena haaveena oli nähdä lumen, ehkä Kiinassa tai kaukana Siperiassa. - Siten joskus. Enkä ollenkaan epäile etteikö turistien virta käänny joskus vastakkaiseen suuntaan, Kaakkois-Aasiasta köyhtyneeseen Eurooppaan.

Valitsin majapaikkani ensimmäistä kertaa Lonely Planetin suositusten mukaan. Siinä kun selvästi luonnehdittiin valitsemaani paikkaa: Backbackers mecca. Just joo. Viimeisen kerran luotin ko. opukseen (Kiinan ja Venäjän kirjat ihan ok mutta indokiinan osat majoituksen suhteen eivät). Olin varannut paikan etukäteen hostel worldin kautta (mainio url, jos suunnittelet matkan etukäteen). Tosin varaus alkoi päivää myöhemmin. Tämän vuoksi 8 dollarin sängyn tilalle tarjottiin 12 dollarin 40 senttiä leveämpää sänkyä. Seuraavana päivänä kun lähdin pois yritin saada varausmaksun hyvitystä. Eivät siihen suostuneet sillä perusteella, että saavuin liian aikaisin.

Kun siinä varausta tehdessäni silmäilin hieman ympärilleni totesin vain. Voi ei - toistamiseen tällainen: Britts aboard tai Drunken teenager party hostel. Lopulta selvisikin, että paikan omistaa sama taho, joka vuosi sitten Hanoissa ylläpiti inhaa, tylyä matkustajakotia. Arvaappa oliko noloa siivoojatädin edessä kun joku oli vetänyt yöllä laatat sänkyynsä ja lattialle. Syynä nolouteen oli tietenkin siinä, että itsekin olen piimänaama. Täti selitti, eihän tämä nyt mitään toisessa huoneessa oli unohdettu menemään veskiin kun oli kusihätä, aikaisemmin oli joltakulta matkanteko sängystä veskiin jäänyt puoliväliin paskahädän yllättäessä, ripulit siinä keskellä lattiaa.

Moottoripyörä

Jo saapumisiltana kävin kysymässä voisinko saada sängyn seuraavana päivänä Amazing Homestayssa kun en oikein voi viihtyä nykyisessä paikassa. Kävihän se päinsä. Tästä olikin kauaskantoiset seuraukset sille miten tulen matkustamaan koko Indokiinassa ja Malakan niemimaalla. Pääsin hieromaan silmistäni ohiajavien rekkojen nostamaa pölypilveä, pelkäämään pitkänmatkan busseja, käymään paikoissa, joissa turistit eivät juurikaan käy tai ovat kielletty käymästä (viranomaisten suureksi harmiksi), haistamaan viidakkojen tuoksuja, väistämään teissä olevia koloja, tutustumaan moniin vähemmistökansalaisuuksiin, ajamaan kuolettavan tylsiä viivoittimella suunniteltuja kiinalaisten rakentamia valtateitä (Kambodzassa), kokemaan suurta riemua Vietnamin ja Laosin vuoristossa, näkemään maailman kauneimpia teitä, uimaan monissa joissa ja monin paikoin Kiinan merellä, näkemään ikiaikaisia temppeleitä ja kylien raitteja sekä kokemaan ainakin kymmenentuhatta muuta asiaa. Ja tähän kaikkeen tiivistyy vain yksi ainoa sana: Moottoripyörä. Vapauden tunne ilman lihan kahleita kuten tuskaa, hikeä ja vaivaa. Vanhan miehen sielun jatke, unelmien täyttymys ja kuvitelma ikuisesta nuoruudesta. Lämpimän tuulen, vapauden ja vauhdin hurmaa. Harasoo.

Asia on nimittäin seuraavanlainen. Olin jo Hanoissa hieman haaveilut moottoripyörästä. Kun ei oikein sopivaa ja hyväkuntoista löytynyt päätin luopua koko hankkeesta. Huessa taasen monet puhuivat vuokrapyörämatkasta Hoi Aniin ja hienoista maisemista. Yöpymispaikkani pitäjällä oli pieni moottoripyörävuokraamo. Sääntönä on: Vuokraa Huesta ja palauta Hoi Aniin. Kovasti kyselin hintoja. Nekin olivat sopivat. Mutta kun kerroin pitäväni pyörää viikon oli omistaja sitä mieltä, että ehkä minun kannattaisi ostaa oma. Hänellä olisi juuri minulle sopiva pyörä. Ihastuin siihen ensinäkemältä. Vieläpä halpakin 130 dollaria ja uusi takarengas kaks' kymppiä. Ei mikään maalaispoikien unelmoima mörisevä, testeronia huokuva Harley Davidson vaan skootterityyppinen Yamaha Nuovo. Ei pyörässä juuri muskeleita ollut mutta ei ole niitä minullakaan. On hieman vanha, kuten minäkin, kuitenkin luotettava kuten kuvittelen itsekin olevani. Henkselivetoinen automaatti, hyvässä ja pahassa. Hyvässä ajamisen mukavuusmielessä, sen kun painaa vain kaasua. Pahassa taasen kun vuoristossa ei voida käyttää moottorijarrutusta. Ei voida soveltaa nyrkkisääntöä: Alas yhtä vaihdetta pienemmällä kuin ylös.

Ja näin pääsi Jussi matkustamaan pitkin Kaakkois-Aasiaa ylös ja alas, vasemmalle ja oikealle, eteen ja taakse tuhansia kilometrejä kuten tuonnempana ilmenee. Näki paikkoja, jotka ovat turistien katseilta piilossa. Koki uhkaavan vaaran ja vertaansa vailla olevan riemun. Kenties viimeinen exodus ennen vääjäämätöntä rappeutumista ja kuolemaa.

Hieman historia (mielen virkistykseksi)

Historoitsijat tuntevat Huen ensisijaisesti kahdesta seikasta. Nimittäin muinaisten keisarien asuinsijasta, Vietnamin pääkaupunkina vuosina 1802-1945 ja Vietnamin sodan verisimmästä taistelusta vuonna 1968.

Huen alue kuului ennen Champan kuningaskunnalle (Pohjois-Vietnam oli tällöin kohtalaisen pieni alue Champan ja Kiinan välissä). Pohjois-Vietnamin kuninkaalla Tran Anh Tongilla oli kauneudestaan maailman ääriin kuuluisa tytär Huyen Tran. Tähän oli kovasti ihastunut Champan kuningas Che Man. Saadakseen prinsessan omakseen ehdotti hän Tran Anh Tongille: Voitaisiinko tehdä vaihtokaupat, minä lahjoitan kaksi lääniä O:n ja Ly:n ja vastineeksi nain tyttäresi Huan Tran:n. Sopihan se kuninkaalle (lieneekö prinsessan mielipidettä koskaan kysytty). Tämä tapahtui vuonna 1306 (paljon ennen Champan ja Vietnamin välistä sotaa 1471). Pohjoisvietnamilaiset nimesivät nämä naimakaupan tuloksena saadut paikat uudelleen Thua ja Hoa prefektuureiksi.

Pala palata Pohjois-Vietnam laajeni kattamaan lähes kokonaan nykyisen Vietnamin alueen (Dai Viet:n, suuri Vietnam), tosin halliten sitä hyvin lyhyen aikaa. Tällöin maata hallitsi Mac dynastia, jonka valtapiiriin kuului koko Vietnam vuosina 1527 – 1533 ja pohjoinen osa 1533 – 1592. Dynastian viimeisenä vuonna pakotettiin se pakenemaan pääkaupunki Hanoista Cao Bangiin (kiinalaisten Manchujen suojelukseen). - Voiko kukaan köyhtyä tämän nopeammin kun runsaassa 60 vuodessa hävisi koko valtakunta ?

Hyvin moninaisten vaiheiden jälkeen pohjoisen saamat Thuan ja Hoan alueet siirtyivät etelävietnamilaisen Nguyen dynastian ja sen sotaherrojen hallintaan. Näissä vaiheissa esiintyi sukulaisten myrkyttämistä, vallankauppausyrityksiä, kapinoita ja monia muita vaiheita. Maallikolle nämä vaiheet näyttäytyvät uskomattoman moni mutkikkailta ja sekavilta. Keskimääräisen saippuaoopperan käsikirjoittaja jää juonenkehittelyssään kyllä auttamattomasti ihan lähtökuoppiin kun Vietnamin keisarit pyörittelevät juonenkäänteitä jo maaliviivalla. Itse Shakespearen pää kääntyisi vasemmalle oikealle, seuratessaan tapahtumia, huulet pyöreänä, saaden suustaan vain sanottua: Ooh!

No hyvä. Mac Dynastia pakotettiin siis pakenemaan. Uusiksi valtiaksi tuli Le dynastia, kuninkaana Nguyen Kim. Tämä taasen myrkytettiin ja surmatyön tekijänä oli muuan Mac dynastian kenraali, joka näin pohjusti tietä vävypojalleen Trinh Kiemille. Myös Trinh Kiemin poika Nguyen Uong murhattiin, jotta valta säilyisi halutuissa käsissä. Tilanne saattaa vaikuttaa hieman sekavalta, mutta on muistettava, että keisarit olivat tällöin muodollisia valtionpäämiehiä ja todellinen valta oli enemmän tai vähemmän sotaherroilla (kuten Kiinassakin oli laita useampaan otteeseen). Trinh Kimillä oli myös toinen poika Nguyen Hoan, joka pelkäsi seuraavansa veljensä kohtaloa hautaan. Mitä tekee ? Tekeytyy hulluksi. Hän pyytää siskoltaan, Trinh Kiemin puolisolta, voisiko hän hallita eteläisiä alueita Thua Hoa:aa.

Koska Trinh Kiemillä ja hänen sotalordeillaan oli aivan riittävästi puuhaa karkotetun Mac dynastian kapinnallisten kanssa ja halusi rauhoittaa eteläisen rintaman, suostui hän puolisonsa pyyntöön. Tuumaili varmaan: Ei kai siitä mitään vaaraa voi olla jos muutamaa pikkulääniä hallitsee puolihullu nuorukainen. Nguyen Hoan muuttaa etelään ja rauhoitti alueen. Hän ja hänen perillisensä Nguyen Phuc salaa tekivät alueen lojaaliksi etelää hallitsevalle Nguyen perheelle. Tämän allianssin jälkeen nämä nousivat kapinaan pohjoista Trinh perhettä (isäänsä) vastaan. Näin syntyi Vietnamiin sisällissota kahden maata hallitsevan perheen välille, eteläisen Nguyen perheen ja pohjoisen Trinh:n välille. Ehkäpä Trinh Kiemin toinenkin poika olisi sittenkin kannattanut murhata eikä päästää hullua näyttelevää etelään. Nguyen lordit valitsivat Thua Hoa:aan kuuluvan pienen pohjoisen alueen (Thue Thien) omaksi asuinpaikakseen ja näin saivat näköalapaikan pohjoiseen.

Joka tapauksessa monien vaiheiden jälkeen valta siirtyi Nguyen Phuc:lle, joka hallitsi Etelä Vietnamia vuosina 1613 – 1635. Hän hallitsi aluetta Phu Xuanista (Huesta) käsin. Vähät välitti Hanoista ja sen keisarista (Vietnam oli tällöin yksi maa, jossa kaksi kuningaskuntaa). Lopulta kieltäytyi maksamasta veroja pohjoisen herroille. Seikka johti taasen lähes 50 vuotiseen etelän ja pohjoisen väliseen Trinh-Nguyen sotaan (1627 – 1673). Hänen valtakautena myös perustettiin Saigon. Saigonin alue kuului tällöin Kambodžalle, mutta jälleen hyvien naimakauppojen jälkeen kaupunki siirtyi Nguyen perheen hallintaan vuonna 1623. Kambodzha kyllä teki emämunauksen, sillä Saigonista käsin voitiin myöhemmin vallata koko Mekongin suistoalue.

Myöhemmin 1687 käynnisti Nguen-loordi Nguyen Phuc Tran linnoitustyöt Phu Xuanissa (Huessa), joka tällöin oli pieni kylä Thua Hoassa. Linnakkeen rakentamisen tarkoituksena ei suinkaan ollut luoda tukeva puolustuslinna, vaan tarkoituksena oli muistuttaa pohjoisen Trinh dynastialle etelän mahtavuudesta. Symboli vallasta ja voimasta. Lopulta, vuonna 1774, muodostui Phu Xuanista pääkaupunki keskiselle ja eteläiselle Vietnamille.

Ehkä kuvittelet, että juonenkäänteet päättyvät tähän ja kaupunki elelee rauhallisesti. Ei suinkaan. Phu Xuan (Hue) kuului siis etelävietnamille. Mutta viimeinen Pohjois-Vietnamilaisista Trinh dynastiaan kuuluvista sotaherroista Trinh Sam (1739 – 1782) herätti uudelleen Trinh – Nguyen sodan marssimalla marraskuun 15 vuonna 1774 Nguyenin hallitsemille alueille. Tämä tapahtui silloin kun etelässä puhjennut ns. Tay Son kapina heikensi Nguen dynastian voimaa ja valtaa. Trinh Sam näki tällöin tilaisuutensa tulleen. Phu Xuan valloitettiin helmikuussa vuonna 1775. Etelä taasen iski takaisin hieman myöhemmin. Vuonna 1802 sotaherra Nguyen Anh (tunnetaan paremmin nimellä keisari Gia Long:ina) onnistui valloittamaan ja hallitsemaan koko Vietnamia kun ensin oli päihittänyt Tay Son kapinan myötä tulleen uuden keisarin. Huen keskeisen sijainnin vuoksi päätti Nguyen Anh perustaa Huen maan pääkaupungiksi.

Nguyen dynastian keisarin Gia Longin ensimmäinen poika kruunuprinssi Canh kuoli nuorena vuonna 1801. Vallanperimysjärjestyksessä oli seuraavana Minh Mang, joka hallitsi maata 14 Helmikuusta 1820 (hänen 29 syntymäpäivästä) kuolemaansa saakka 20 Tammikuuta 1841. Persoonana Minh Mang on hyvin kiinnostava. Hän vastusti ponnekkaasti ranskalaisten invaasiota maahan. Syynä oli se, että hän vaali konfutselaista perinnettä ja katsoi ranskalaisen katollisuuden olevan vierasta kulttuuria, joka ei alkuunkaan soveltunut vietnamilaiseen perinteeseen. Aivan oikein. Olisipa Minh Mangin perilliset olleet yhtä ponnekkaita ja panneet suitset ranskalaisille, niin silloin koko Indokiinan historia olisi varmaan ollut toisenlainen. Mutta toisaalta historiankirjoitus ei jossittele se vain toteaa ja jäljestäpäin on hyvä olla viisas.

Hue säilyi vietnamilaisten omana pääkaupunkina vuoteen 1945. Viimeisen keisarin ollessa Bao Dai. Hän on monin paikoin hyvin kiinnostava persoona, johon palaamme tuonnempana.

Hue ja Vietnamin sota

Huen sijainti lähellä DMZ vyöhykettä teki siitä hyvin haavoittuvaisen toisessa Vietnamin sodassa (Amerikan sodassa). Vuonna 1968 vietnamilaisten uudenvuoden juhlan Tet:n aikana käynnistettiin kohtalaisen hyvin organisoitu Tet hyökkäys. Hyökkäys käynnistettiin tammikuun 30 vuonna 1968. Hyökkäys oli suuri yllätys etelävietnamilaisille, amerikkalaisille ja näiden liittolaisille. Yllätys johtui senkin syyn takia, että nämä kuvittelivat voittavansa Vietnamin sodan lähikuukausina. Tet hyökkäyksessä hyökättiin noin 100 kaupunkiin 80 000 miehen (ja naisen voimin). Amerikkalaiset ja heidän liittolaiset eivät uskoneet VietCongilla ja ViethMinhillä olevan voimavaroja näin massiiviseen ja hyvin organisoituun taisteluun. Amerikkalaisille oli myös täysin hämärän peitossa miten aseita ja miehiä voitiin kuljettaa täysin huomaamattomasti. Erityisen raskaat ja veriset taistelut käytiin Huessa. Amerikkalaiset kuvittelivat, että kaupunki vallattaisiin takasin 24 tunnissa mutta siihen meni melkein kuukausi. Hueta pommitettiin ankarasti. Ennen hyvin kaunista kaupungista tuhottiin 70 %. Kuten eräs amerikkalainen sotilas totesi: ”Tuhoamme ensin kaupungin voidaksemme vapauttaa sen.” Vaikka Tet hyökkäys epäonnistui osittain, niin kuitenkin sillä oli suuri vaikutus amerikkalaiseen kotirintamaan. Siviilivastarinta USA:ssa kasvoi sellaisiin mittasuhteisiin, että amerikkalaisilla ei oikeastaan ollut muuta vaihtoehtoa kuin luopua sodasta, Nixonin kaudella. Hyökkäys ajoitettiin kohtalaisen hyvin: Amerikassa oli presidentin vaalit 1968 (Johnson luopui ehdokkuudesta, heikon kannatuksen vuoksi). Hyökkäystä voidaan luonnehtia sanonnalla: Hävisimme taistelun mutta voitimme sodan.

Rehellisyyden vuoksi on tässä todettava kuitenkin, että Huessa pohjoisvietnamilaiset ja VietCongin sissit toimeenpanivat kaupungissa verilöylyn. Monia, joiden arveltiin myötäilevän Amerikkalaisia ja heidän liittolaisiaan teloitettiin. Näinhän se sodassa aina on: Veri vaatii verta ja kukaan ei jää puhtaaksi.

Sodan jälkeen Hue jätettiin hieman oman onnensa nojaan. Eipä juurikaan viitsitty korjata vahinkoja ja siistiä paikkoja. Syynä oli se, että sen arveltiin muistuttavan menneestä feodalismista (etelävietnamissa eleli vielä paljon rojalisteja, keisarinvallan kannattajia).

Kaupunki

Selaimesi ei tue HTML5 canvas tagia.

Hue on mukava ja kotoisa kaupunki. Monet matkaavat sinne. Sijaitsee suurin piirtein Vietnamin puolivälissä, pohjois-etelä suunnassa. Kaupungissa ja sen ympäristössä on paljon nähtävää kuten ikiaikaisia muistomerkkejä, rento elämänmeno, elämää huokuvia esikaupunkeja, viihtyisiä puistoja, hieno tori, lähellä (12 km) oleva uimaranta ja kaikkea muuta, jotka pitävät matkailijan toimeliaana päivän jos toisenkin ajaen moottoripyörällä, kävellen, tuk tukilla, riksalla, bussilla ja kaikella muulla millä pääsee paikasta toiseen tai muuten vain maleksien kaupungin halkovan joen rantoja.

Suurin osa matkaajista käy tutustumassa vanhaan keisarien asuinsijaan linnoitukseen. Tämä on itse asiassa muodostunut 4 osasta, nimittäin keisarillisesta kaupungista, kielletystä purppuraisesta kaupungista, sisäisestä kaupungista ja hallintoalueesta. Alue on kooltaan 520 hehtaaria. Linnoituksen rakentaminen aloitettiin 1803 Gia Longin valtakaudella. Sisäinen kaupungin ja hallintoalueen rakentaminen aloitettiin 1805 ja valmistui 1832 Ming Mangin valtakaudella. Alueen ympärille on rakennettu lähes 10 km pitkä muuri. Alueen sisällä on keisarillinen kaupunki, jonka rakentaminen aloitettiin 1804. Sisempi alue on nelikulmainen, jonka sivujen pituus on runsaat 600 metriä. Sisäisen kaupungin toisessa päässä on purppurainen kielletty kaupunki. Tänne oli asiaa vain keisarilla, hänen henkilökohtaisilla palvelijoilla, vaimoilla, rakastajattarilla ja muilla perheenjäsenillä. Kaikilta muilta oli kuolemantuomion uhalla pääsy kielletty. Alueen rakentaminen aloitettiin 1803 ja valmistui lopulliseen muotoonsa 1821. Kieletyn kaupungin rakentaminen alkoi aikaisemmin ja valmistui ennen muita. Kas kun keisari tarvitsi mukavan kodin itselleen. Linoituksen rakentamisessa otettiin mallia Pekingin kielletystä kaupungista.

Selaimesi ei tue HTML5 canvas tagia.

Nykyään paikan näkymät ovat kylläkin monin paikoin avaraa niittyä. Pommituksessa tuhoutuivat rakennukset melkoisesti ja voimavaroja eikä kiinnostusta ole ollut paikan enisöimiseen (hiljaksittain ja verkkaisesti näitä kyllä korjataan ja kunnostetaan). Mielenkiintoisinta alueella oli kuitenkin laaja valokuvanäyttely muinaisesta keisarillisesta elämänmenosta. Näyttelyn perusteella vaikutti siltä, että Vietnamissa keisarillinen hallinto oli ranskalaisille ensiarvoisen tärkeä. Maan hallinto oli pitkälle järjestetty paikallisin voimin, jotka kylläkin tottelivat ranskalaisia toiveita. Ehkäpä keisarit arvelivat voivansa säilyttää asemansa ranskalaisten avustuksella, tasavaltalaispyrkimyksiä vastaan. Vaikutti siltä että rojalismin kannattajia oli maassa silti melkoinen määrä vielä sodan jälkeenkin. Kaikin keinoin Hanoin kommunistit halusivat minimoida keisarin vallan kannattajien vaikutusta (pohdimme hieman myöhemmin tätä kysymystä uudelleen). - Miksi sitten nykyään muistellaan vanhaa keisarinvaltaa ja entisöidään vanhaa kastellia? Ehkäpä siksi, että kansat eivät pääse historiastaan eroon millään, missään päin maailmaa. Menneisyys on ja pysyy, kääntelipä sitä miten päin vain. Keisarinvalta on ollut tärkeä, elinvoimainen ja keskeinen osa Vietnamin historiaa, niin hyvässä kuin pahassakin. Se on elimellinen osa siinä mielenmaisemassa, jota kutsumme nykyään vietnamilaiseksi kulttuuriksi. - Keisarilla ei kuitenkaan ollut kunnollista mahdollisuutta vastustaa voimallisesti ja asettua poikkiteloin ranskalasia vastaan. Viimeinen keisari Bao Dai oli tässä kyllä poikkeus (ja pakeni maasta).

Selaimesi ei tue HTML5 canvas tagia.

Ehkä linoitusta mielenkiintoisemmat paikat ovat keisarilliset haudat. Nämä ovat kohtalaisen hyvin säilyneitä. Haudoista ainakin neljään kannattaa tutustua. Jokainen näistä heijastaa keisarin mielihaluja ja esteettistä makua. Nämä ovat majesteettinen Gi Long:n hauta, vaikuttava Ming Mangin hauta, runollinen Tu Duc:n hauta ja mahtava Khai Dinh:n hauta. Ehkä ajattelet hauta kuin hauta, kumpare jossain maaseudulla. Erehdyt. Monet näistä olivat paikkoja, joissa keisari vietti myös osan  vapaa-ajastaan. Ovat suuria hyvin hoidettuja puistoja, rakennelmat tosi mielenkiintoisia katsottavia, eivät pelkästään historia fanaatikolle vaan myös kaikille niille, jotka matkan uuvuttamina haluavat istua rauhassa ja ihailla satumaisia puistoja ja metsikköjä.

Kun pääset kiertelemään pitkin Hueta näet monia upeita puistoja ja hienoja pommituksesta säilyneitä rakennuksia. Paikkoja, joissa hiivit hiljaa tai istahdat vaivihkaa puiston penkille häiritsemättä paikkojen rauhaa ja arvokkuutta. Millainen satumaa tämä kaupunki olisikaan ollut ilman pommituksia (ja inhoja neuvostoarkkitehteja, jotka eivät muuta osaa tehdä hyvin kuin asemakaavoja)! - Toisaalta onhan kyllä Helsinkiäkin tai Tamperetta onnistuttu tuhoamaan ihan omin voimin ilman suurempia pommituksia.

Huvilat 

Jos olet vuokrannut moottoripyörän niin kannattaa eksyä Huen länsipuolelle, sinne missä joki tekee suuren mutkan. Täällä törmäät mitä upeimpiin huviloihin ja yksityisiin puistoihin. Monet näistä ovat siinä määriin upeita, että Helsingin seudun varakkaimmatkin alueet (kuten Kulosaari) tuntuvat köyhälistön asuinsijoilta.Toisaalta näet myös täällä hyvin vaatimattomia asuinsijojakin (joen toisella puolella). Harvemmin kuitenkaan näet onnettomia koteja (kuten valitettavan usein on laita Euroopassa). - Oheisista kuva-animaatioista saat vain kalpean kuvan kaupungista.

Selaimesi ei tue HTML5 canvas tagia.

Vietnamissa on kaksi kaupunkia, joihin mielelläni jäisin asumaan loppuelämäkseni toinen näistä on Hue ja toinen Dalat (jonne pistän luuni monen tapahtumarikkaan vaiheen jälkeen). Ja kas kummaa: Kummatkin ovat Etelä-Vietnamissa. Usko tai älä: Ero pohjoisen ja etelän välillä on yhä vieläkin lähes käsin kosketeltavissa.