Sihanouk loistaa
Vuonna 1960 muuan amerikkalainen kirjeenvaihtaja Robert Shaplen lohkaisi osuvasti ”Kambodzha on Sihanouk”, hieman myöhemmin muuan ranskalainen kirjoittaja Simonne Lacouture otsikoi yhden luvun kirjassaan Cambodge: ”Hän on valtio”, hieman lainaten aurinkokuningas Ludwig XIV slogania ”Minä olen valtio”. Kummatkin näkemykset ovat osittain totta. Sihanouk katsoi hänen olevan Kambodzhan ruumiillistuma ja toisaalta kambodzhalaiset ovat hänen lapsiaan. Näin olikin vuoteen 1970 saakka. Hän ohjasi ja hallinnoi koko poliittista ja valtiollista koneistoa oman näkemyksensä mukaan ja pyrki kaikin keinoin vaimentamaan opposition. Hän ei juurikaan uskonut kenenkään pystyvän tekemään itsenäisiä rationaalisia päätöksiä, kansalaiset olivat hänelle impulssiivisia lapsia, joille ei voida delegoida juuri mitään. Onkin sanottu hänen ”rakastaneen Kambodzhaa ja sen asukkaita suuresti mutta rakasti itseään vielä enemmän”.
 |
| Sihanouk ja Paule-Monique Izzi |
Vuosien 55 – 70 välinen Kambodzhan historia on leimallisesti Sihanoukin historiaa. Tässä ei kylläkään käänteet lopu kovin äkkiä. Mies on hyvin impulsiivinen ja hyperaktiivinen, joka parhaimmillaan teki 16 - 18 tuntisia päiviä. Muutaman kerran hän luopui pääministerin tehtävistä työuupumuksen vuoksi, vain palatakseen muutaman kuukauden jälkeen valtaan. Miehellä oli 6 virallista vaimoa ja lukuisa joukko rakastajattaria. Nämä usein pääsivät vaivojen palkaksi esiintymään yhteen tai useampaan Sihanoukin käsikirjoittamaan, tuottamaan ja ohjaamaan 50:stä elokuvasta. Neljä vaimoa otti hänestä eron ja yksi kuoli synnytykseen. Yksi vaimo (2:s) oli ylitse muiden, kuningataräiti Norodom Monineath (os. Paule-Monique Izzi), varsinainen elämänkumppani, jonka kanssa Sihanouk sai kaksi lasta. Miehellä oli ns. perintöoikeuden omaavaa 14 lasta ja sitäkin enemmän lapsenlapsia. Pol Potin aikana 4 lasta ja 14 lastenlasta menehtyi tai teloitettiin. Mies oli hyvin karismaattinen ja sai helposti ihmiset puolelleen, kuten monella narsistisen luonteenlaadun omaavilla henkilöillä kuuluukin olla. Ollessaan maanpaossa Lon Nolin aikakaudella Kiinassa hän asui valtion luksusluokan vierastalossa Maon naapurina Pekingin Diaoyutaissa ja myöhemmin muutti entiseen Ranskan suurlähetystöön, jossa oli lämmitetty uima-allas ja 7 kokkia valmistamassa hänelle ruokaa. Myöhemmin hän muutti Pohjois-Koreaan, missä Kim Il Sungin hallinto rakensi hänelle 60 huonetta käsittävän palatsin. Palattuaan kotiin Pol Potin aikakaudella joutui hän heti kotiarestiin. Pol Potin hallituksella oli suunnitelmissa eliminoida hänet, mutta sekä Kiinan että Pohjois-Korean vastustuksen vuoksi moisista suunnitelmista luovuttiin. Pol Pot olisi ehkä menettänyt teloituksen myötä viimeiset valtakautensa aikaiset tukijansa. Sitä paitsi on osittain Sihanoukin ansiota, että Pol Potin johtamat Punakhmerit saivat niin paljon kannattajia maaseudulta kun saivat (merkittävin syy kannatukseen oli tietenkin amerikkalaisten pommitukset ja Vietnamin sodan laajeneminen Kambodzhaan).
Siitäkin huolimatta, että maassa oli vallalla yksipuolue järjestelmä, niin kansalaisten olot kohenivat huomattavasti heti Geneven kokouksen jälkeen. Monet maassa vierailleet journalisti verratessaan 60 luvun alun ja 80 luvun Kambodzhaa keskenään totesivat maassa asuneen silloin onnellista ja tyytyväistä kansaa. Olivat ilmeisen tyytyväisiä Sihanoukin toimenpanemiin uudistuksiin. 60 luvun loppu ja 70-luku olikin kokonaan toinen. Vaikka Sihanoukin Sangkum oli ainoa puolue, niin siihen liittyi monia Demokraatteja ja Pacheonin jäseniä. Tällöin heidän piti luopua omasta puolueestaan. KPRP oli painunut maan alle ja vuonna 60 perustettiin tämän jäännöksistä uusi hyvin salainen ns. kommunistinen puolue, jonka johtoon valikoitui, kun puolueen johtaja Tou Samouth oli kadonnut mystisesti heinäkuussa 1962, Saloth Sar alias Pol Pot (puoluetta pohdimme myöhemmissä postauksissa).
Sihanoukin äänesti pois virastaan hänen oma kansalliskokous vuonna 1970. On harhaanjohtavaa ajatella hänen kurssinsa olevan tällöin laskusuunnassa, vaikka monet tutkijat näin arvelevatkin. Miehessä riitti vielä virtaa yhden atomivoimalan verran. Kuitenkin jo vuonna 1966 hän oli poliittisella urallaan saavuttanut käännekohdan, jossa hänen otteensa heikkeni oman itsetietoisuuden myötä. Tärkeänä tekijänä tässä oli Vietnamin sodan kiihtyminen ja sisäiset poliittiset ja taloudelliset tekijät, maan talous oli ajautumassa tällöin katastrofiin. Eikä voida väheksyä seikkaa, että hän mieluimmin tällöin ohjasi, tuotti, näytteli ja käsikirjoitti elokuvia kuin johti maataan (vuosien 1966 – 1969 julkaistiin häneltä 7 täyspitkää elokuvaa, ahkeruuden osoitus, joka suurimmalta osalta ammatikseen elokuvia tekevältä jää väliin).
Toisaalta on muistettava, että ulkopolitiikassaan hänellä ei ollut kovin paljon vapausasteita. Hän pyrki etsimään niin monta patruunaa kuin mahdollista. Politiikan keskeinen elementti oli ystävyys Kiinan kanssa. Kambodzha oli myös tärkeä Kiinalle kun he olivat välirikossa NL:n kanssa 50 luvun puolivälin jälkeen ja Vietnam oli enenevissä määrin NL:n vaikutuspiirissä. Kambodzhalle oli myös hyvin tärkeä salainen allianssi Pohjois-Vietnamin kanssa. Vaikka hän pyrki julkisesti kieltämään allianssin niin amerikkalaiset ja Etelä-Vietnam vain huomasivat yhtenä päivänä että Kambodzhan maaperää käytettiin NLF:n asekuljetuksiin ja levähdyspaikkoina.
Vaikka Sihanouk teki kaikkensa suojellakseen maatansa Vietnamin sodalta hän ei kuitenkaan voinut mitään sille, että muuan Richard Nixon Amerikassa ei halunnut olla ensimmäinen presidentti, joka häviäisi sodan. Sota levisi lähes luonnonlain tavoin Kambodzhan puolelle kuten se oli levinnyt Laosiin aiheuttaen suunnattomia inhimillisiä kärsimyksiä täysin osattomille sivullisille kansalaisille. Sota tuotti lähes 600 000 kuolonuhria. Sota oli myös syynä Pol Potin valtaannousulle tuottaen vielä suuremman hädän ja kärsimyksen. Maassa oli alkanut maailmanlopun, apokalypsin, aikakausi kunnes Vietnam miehitti maan tammikuussa 1979. Miehityksen seurauksena Kiina hyökkäsi Vietnamiin käyden lyhyen sodan siellä, puhutaan ns. Vietnamin kolmannesta sodasta. Näin kommunistinen internationalismi kärsi kovan kolauksen. Asiaa pohdimme tuonnempana kunhan olemme ensin käyneet Laosissa. Vietnam poistui maasta vasta 1991 kun heidän patruunansa, Neuvostoliitto, oli lakannut olemasta olemassa. (1900 luvun suurin draama oli totalitaarisen NL:n syntyminen ja suurin tragedia sen häviäminen).
Sihanoukin äänesti pois virastaan hänen oma kansalliskokous vuonna 1970. On harhaanjohtavaa ajatella hänen kurssinsa olevan tällöin laskusuunnassa, vaikka monet tutkijat näin arvelevatkin. Miehessä riitti vielä virtaa yhden atomivoimalan verran. Kuitenkin jo vuonna 1966 hän oli poliittisella urallaan saavuttanut käännekohdan, jossa hänen otteensa heikkeni oman itsetietoisuuden myötä. Tärkeänä tekijänä tässä oli Vietnamin sodan kiihtyminen ja sisäiset poliittiset ja taloudelliset tekijät, maan talous oli ajautumassa tällöin katastrofiin. Eikä voida väheksyä seikkaa, että hän mieluimmin tällöin ohjasi, tuotti, näytteli ja käsikirjoitti elokuvia kuin johti maataan (vuosien 1966 – 1969 julkaistiin häneltä 7 täyspitkää elokuvaa, ahkeruuden osoitus, joka suurimmalta osalta ammatikseen elokuvia tekevältä jää väliin).
Toisaalta on muistettava, että ulkopolitiikassaan hänellä ei ollut kovin paljon vapausasteita. Hän pyrki etsimään niin monta patruunaa kuin mahdollista. Politiikan keskeinen elementti oli ystävyys Kiinan kanssa. Kambodzha oli myös tärkeä Kiinalle kun he olivat välirikossa NL:n kanssa 50 luvun puolivälin jälkeen ja Vietnam oli enenevissä määrin NL:n vaikutuspiirissä. Kambodzhalle oli myös hyvin tärkeä salainen allianssi Pohjois-Vietnamin kanssa. Vaikka hän pyrki julkisesti kieltämään allianssin niin amerikkalaiset ja Etelä-Vietnam vain huomasivat yhtenä päivänä että Kambodzhan maaperää käytettiin NLF:n asekuljetuksiin ja levähdyspaikkoina.
Vaikka Sihanouk teki kaikkensa suojellakseen maatansa Vietnamin sodalta hän ei kuitenkaan voinut mitään sille, että muuan Richard Nixon Amerikassa ei halunnut olla ensimmäinen presidentti, joka häviäisi sodan. Sota levisi lähes luonnonlain tavoin Kambodzhan puolelle kuten se oli levinnyt Laosiin aiheuttaen suunnattomia inhimillisiä kärsimyksiä täysin osattomille sivullisille kansalaisille. Sota tuotti lähes 600 000 kuolonuhria. Sota oli myös syynä Pol Potin valtaannousulle tuottaen vielä suuremman hädän ja kärsimyksen. Maassa oli alkanut maailmanlopun, apokalypsin, aikakausi kunnes Vietnam miehitti maan tammikuussa 1979. Miehityksen seurauksena Kiina hyökkäsi Vietnamiin käyden lyhyen sodan siellä, puhutaan ns. Vietnamin kolmannesta sodasta. Näin kommunistinen internationalismi kärsi kovan kolauksen. Asiaa pohdimme tuonnempana kunhan olemme ensin käyneet Laosissa. Vietnam poistui maasta vasta 1991 kun heidän patruunansa, Neuvostoliitto, oli lakannut olemasta olemassa. (1900 luvun suurin draama oli totalitaarisen NL:n syntyminen ja suurin tragedia sen häviäminen).
Sihanoukin nousukurssi
Heti alkajaisiksi Geneven kokouksen jälkeen Sihanouk pisti toimeen muutaman perustuslaillisen muutoksen kuten, äänioikeuden ulottamisen naisille, khmerin kielen asettaminen maan viralliseksi kieleksi, monarkian muuttaminen perustuslailliseksi, jossa poliittinen valta oli kuninkaan sijasta pääministerillä (eli hänellä itsellään) ja monia muita.
Aatteellisesti hän katsoi sosialismin olevan ideaalisen ratkaisun tasa-arvon saavuttamiseksi. Sosialismiaan hän kutsui buddhalaiseksi sosialismiksi, missä toisaalta kunnioitetaan perinteisiä buddhalaisia arvoja ja toiselta puolen edistetään sosialismia. Eli kummassakin halutaan korostaa toiminnan moraalisia perusteita analysoimalla (henkisen ja aineellisen) kärsimyksen syitä ja poistamalla nämä kokemuksen ja harjoittelun kautta. Aatetta hieman valaisee nykyisen Dalai Laman Tenzin Gyatson sanoma: ”Of all the modern economic theories, the economic system of Marxism is founded on moral principles, while capitalism is concerned only with gain and profitability. (...) The failure of the regime in the former Soviet Union was, for me, not the failure of Marxism but the failure of totalitarianism. For this reason I still think of myself as half-Marxist, half-Buddhist.” (Tibet, China Marxism, Nonviolence)
Sihanouk vastaanotti vuonna 1955 mielellään sotilaallisen avun Yhdysvalloilta. Hän oli ennen avun vastaanottamista keskustellut Kiina Zhou Enlain ja Hanoin kanssa ilmoittaen, ettei avun vastaanottaminen tarkoittanut sitä, ettei maa olisi ollut itsenäinen ja puolueeton. Saman aikaisesti maahan virtasi myös kiinalaista sotilaallista apua. Vieraillessaan Filippiineillä tammikuussa 1956, keskustiedustelupalvelu (CIA) yritti kovasti houkutella hänet ja koko Kambodzhan SEATO:n (SouthEast Asia Treaty Organization) suojeluksen alaiseksi. SEATO on paikallinen NATO:n kaltainen organisaatio. Tästäpä taasen Sihanoukin epäilyt heräsivät ja hän arveli USA:n pyrkivän heikentävän hänen hallitustaan ja tukevan salaisesti Demokaattista puoluetta.
Sihanouk pyrki luomaan hyvät suhteet Kiinaan, jossa jo hänen ensivierailullaan vuonna 1956 Kiinan Zhou Enlai lupasi 40 miljoonan USD avustuspaketin maalle. Kun prinssi palasi niin Yhdysvaltoihin myötämieleisesti suhtautuvat Thaimaan Sarit Thanrat ja etelä Vietnamin Ngo Dinh Diem syyttivät häntä kommunistimieliseksi. Etelä-Vietnam tuota pikaa käynnisti kauppasaarron maalle. Tässä estettiin Mekong jokea pitkin purjehtivien kauppa-alusten matka Phnom Penhiin. Vaikka Sihanouk julisti maansa olevan puolueeton, niin nämä naapureiden päämiehet olivat kovin epäluuloisia häntä kohtaan. Epäluulo sen kuin kasvoi vain kun prinssi loi muodolliset diplomaattiset suhteet Kiinan kanssa vuonna 1958.
Paitsioon joutunut Demokraattinen puolue jatkoi omissa lehdissään Sangkumin ja Sihanoukin arvostelua prinssin tyrmistykseksi ja harmiksi. Arvostelua käytiin siitäkin huolimatta (tai ehkä siksi), että huomattava osa entisistä Demokraateista oli liittynyt Sangkumiin. Syyskuussa 1957 prinssi menetti lopulta malttinsa ja kutsui Demokraatit keskusteluun väittäen näiden vaarantavan hänen politiikkaansa. Viisi osallistui kuninkaallisessa palatsissa pidettyyn neuvonpitoon. Koko keskustelu johdettiin suuriin kaiuttimiin läheisyyteen kerääntyneen suuren väestöjoukon korvien kuultavaksi. Tämä väestöjoukko hämmensi Demokraattiedustajat eivätkä he oikein pystyneet esittämään selkeitä näkemyksiä kun prinssi ja hänen avustajansa huusivat ja pauhasivat sangen riidanhaluisena pyytäen todistusaineistoa hallituksensa virhetoimista. Poistuessaan tilaisuudesta pahoinpitelivät sotilaat ja poliisit Demokraattiedustajia. Yksi edustajista joutui sairaalahoitoon. Myöhemmin juuri ennen lomalle menemistään ulkomaille Shinaouk palkitsi nämä huligaanit (sotilaat ja poliisit) kunniamerkein. Keskustelu johti puolueen lopettamiseen.
No hyvä. Merkittävin oppositiovoima oli siis hävinnyt näyttämöltä. Nyt olisi hyvä pitää vaalit. Ainoat vastustavat rintamat olivat enää vasemmistolainen Pracheachon puolue ja Son Ngoc Tanhin johtama marginaalinen Khmer Serei. Pracheachon oli saannut yli 20 000 ääntä 1955 vaaleissa. Uudet vaalit pidettiin maaliskuussa 1958. Sangkumin vasemmistosiivestä prinssi valitsi muutaman ehdokkaan Pracheachon puolueen vastanavaksi (näitä olivat mm. Hou Yuon, Hu Nim ja Chau Seng, osa valituista kuului maanalaiseen kommunistiseen puolueeseen). Pracheachonon puolueella taasen oli viisi rohkeaa ehdokasta asettaa vaaleihin. Näistä neljä vetäytyi myöhemmin kun poliisi esti heitä pitämästä vaalitilaisuuksia. Ainoa jäljelle jäänyt kandidaatti oli Keo Meas, joka sai 350 ääntä alueen parista tuhannesta äänestä.
Mikä oli tästä draamasta tuloksena: Sangkum, voitti kaikki paikat. Keo Meas pakeni maan alle välttääkseen pidätyksen. Sangkum kieltämättä oli eurooppalaiseen parlamentarismin tottuneelle melkoinen riikinkukko: Samassa järjestössä oli jäsenenä niin piilokommunisteja kuin patakonservatiiveja: Sihanouk valvoi puoluetta, josta prinssi valitsi edustuslaitoksen vaaliehdokkaat ja prinssi nimitti hallituksen, jonka toimintaa taasen ohjasi prinssi itse (hieman samanlainen systeemi taisi olla Brezhnevin NL:ssä ja Maon Kiinassa). Kaikki poliittinen valta oli lopulta Sihanoukin käsissä. Toisaalta on muistettava, ettei maassa ole koskaan ollut pluralismin perintöä. Ikivanhat sosiaaliset järjestelyt, kuten absoluuttisen kuninkaan olemassaolo, patruuna-asiakassuhteet ja okya järjestelmä ovat olleet merkittäviä rakenteita aivan toiseen maailmansotaan saakka (ja vaikuttavat yhä vieläkin) kuten pohdittiin postauksessa Kambodzhalainen maaperä ennen ranskalaisia.
1960 luvun alkuun mennessä Sihanouk oli muodostanut taktisen allianssin maansa vasemmiston sekä Kiinan kanssa. Tästä allianssista oli muutama seuraus. Ensinnäkin kirjallinen media (kuten lehdistö) ajautui hieman vasemmalle. Sihanouk itse ei kovin paljon perustanut lehdistön valtaan, olihan hän viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa aikakaudella jossa koko mediaa ei oikeastaan ollut olemassa. Tosin hän itse kirjoitti paljonkin lehtijuttuja ja sensuroi monia lehtiä. Toiseksi maassa sallittiin vasemmistoon kallellaan olevat opettajat, joista osa kuului salaiseen kommunistiseen liikkeeseen. Nämä opettajat olivat moraaliselta selkärangaltaan hyvin vahvoja ja näin saivat myös monen vanhemman opiskelijan liittymään salaiseen kommunistiseen puolueeseen. Kolmanneksi vasemmistoallianssin seurauksena vuoden 1962 vaaleissa sallittiin muutaman Ranskassa opiskelleen vasemmistolaisen osallistumisen vaaleihin. Nämä olivat liittyneet Sangumiin ja prinssi palkitsi heitä siitä hyvästä kun taasen heidän kollegansa Paranchumissa taasen eivät palkkioita saaneet laisinkaan (vaan keppiä ja risuja). Lopulta vasemmistoallianssi näkyi siinä, että lähes kaikki Kambodzhan vasemmistoradikaalit selvisivät hengissä 50 luvun ja 60 luvun alussa kun taasen prinssiin oikeisto-oppositioon kuuluvat eivät olleet yhtä onnekkaista.
Vuonna 1961 vasemmistopuolueen Pracheachonin puhemies, Non Suon, arvosteli Sihanoukia kyvyttömyydestä hoitaa inflaatio, työttömyyttä ja maassa rehottavaa korruptiota. Nuon Suonin kritiikki antoi Sihanoukille hyvän syyn pidättää Pracheachonin johtajat, prinssi kun arveli puolueen valvovan ulkovaltojen toimeksiannosta maassa tapahtuvaa poliittista kehitystä. Tyypillistä Sihanoukille: Kaikki kritiikki on ulkovaltojen ohjaamaa.
Vuonna 1962 Tou Samouth, Prachechonin pääsihteeri katosi yhtä äkkiä. Puolueen ideologinen kumppani, Kambodzhan kommunistinen puolue, epäili, että poliisi on salaisesti hänet kaapannut ja tappanut. Katoamisesta huolimatta Sihanouk salli Sangkumin vasemmistosiiven politiikkojen osallistua vuoden 1962 vaaleihin ja he kaikki voittivat paikan. Hän jopa nimitti vaalien jälkeen kaksi vasemmistosiiven poliitikkoa (Hou Yuonin ja Khieu Samphanin) suunnittelun ja talousasioiden sihteereiksi.
Sihanoukista tulee valtion päämies
Huhtikuun kolmantena vuonna 1960 Sihanoukin isä kuningas Suramarit kuoli. Seuraavana päivänä kokoontui kuninkaallinen neuvosto valitsemaan uutta kuningasta (kuten muistetaan aikaisemmista postauksista, Kambodzhassa on sellainen järjestely, missä seuraava kuningas valitaan kaikkien kandidaattien joukosta). Sihanoukin äiti valittiin väliaikaiseksi sijaishallitsijaksi. Seuraavan kahden kuukauden aikana Sihanouk laati perustuslakiin lisäyksen missä luotiin uusi valtionpäämiehen virka. 5 kesäkuuta 1960 hyväksyttiin kansanäänestyksessä Sihanoukin ehdotus ja hän – kukas muukaan - valittiin valtion päämieheksi. Uuden viran lisäksi hän toimi aktiivisti politiikassa Sangkumin johtajana ja pääministerinä.
Varhain 1964 prinssi allekirjoitti salaisen sopimuksen NLF:n ja Pohjois-Vietnamin kanssa. Sopimuksessa sallittiin kiinalaisten ja neuvostoliittolaisten aseiden kuljettamisen Sihanoukvillen sataman kautta. Samoin Kambodzhan armeijalle maksettiin ruuan toimittamisesta NLF:n sisseille. NLF:lle annettiin lupa rakentaa asetoimituksissa käytettäviä polkuja itäiseen Kambodzhaan, poluista käytettiin usein nimeä Sihanouk polut kun Vietnamin puolella ja Laosissa niistä käytettiin nimeä Ho Chi Minh polut. Sopimus oli Kambodzhalle edullinen kun se näin sai myös sotilaallista avustuksia Tsekkoslovakiasta, NL:stä ja Kiinasta. Sopimus oli salainen siksi, että Sihanouk korosti maansa olevan neutraali ja halusi maansa pysyvän poissa Vietnamin sodasta. Sopimus oli välttämätön kun Pohjois-Vietnam olisi joka tapauksessa toimittanut aseita Kambodzhan maaperän kautta NLF:lle. Jos sitä ei olisi laadittu niin Vietnam olisi vain käynyt voitokasta sotaansa Kambodzhan armeijaa vastaan saadakseen tahtonsa läpi kuten kävi Lon Nolin aikakaudella. Jos taasen Sihanouk olisi tehnyt allianssin Etelä-Vietnamin kanssa olisi siitä ollut seurauksena sodan leviäminen Kambodzhan maaperälle, jonka seuraukset Sihanoukille itselleen ja Kambodzhalle olisivat olleet täysin arvaamattomat ja kohtalokkaat. Tuoreessa muistissa oli varmaan se miten laajasti ja tehokkaasti VietMinhiin myötämielisesti suhtautunut UIF oli itsenäisyyspyrkimyksissä vastustanut Ranskaa. Lon Nolin aikakaudella liittoutuminen Etelä-Vietnamin kanssa johti tuhoisaan sisällissotaan. Sopimus Pohjois-Vietnamin kanssa oli väistämätön poliittinen realiteetti. Lopulta Sihanouk uskoi Pohjois-Vietnamin ja NLF:n voittavan sodan, näkemys jonka hän ilmeisesti oli omaksunut Kiinan Zhou Enlailta ja Ranskan Charles De Gaulelta.
Salajuonia
50-luvun lopussa Sihanouk ja hänen hallituksensa selvisivät hengissä joukosta ulkomailta (Saigonista, Bangkokista ja Washingtonista) ohjatuista salajuonista. Näistä juonista on syytä mainita kolme Sam Saryn, Dap Chhuonin juonet ja matkalaukkupommi. Näissä taustapiruna hääri amerikkalainen keskustiedustelupalvelu CIA, Allen Dullesin johtama presidentistä ja amerikan valtarakenteista piittaamaton valtio valtiossa. Amerikkalaisten motiivina oli ilmeisesti näkemys siitä, että ne jotka eivät ole puolellamme ovat meitä vastaan. Amerikkalaiset halusivat vaihtaa Sihanoukin toiseen itselleen mieluisampaan henkilöön. Sihanouk oli kieltäytynty SEATO jäsenyydestä, salli etelä vietnamilaisten kommunistien maassa olon maiden rajan läheisyydessä oli Kiinan ystävä. Kaiken kaikkiaan epäilyttävä hahmo jenkkien silmissä.
Sam Sary oli 40 luvulla toimineen poliitikon Sam Nheanin poika ja nykyisin oppositiossa olevan Sam Rainsy:n isä. Mies oli Ranskassa opiskellut ja armoitettu naisten mies. Sam Sary oli 50 luvulla varapääministeri, kun oli toiminut aktiivisti itsenäisyysneuvotteluissa Genevessä ja avusti Sangkumin perustamisessa. Hän oli kuitenkin Shinoukin lähipiirissä se paha mies, joka kunnostautui 1955 vaalien äänivilpeissä ja maassa pidetyn kauneuskilpailujen voittajattarien palkkaamisessa omaan henkilökuntaansa taivas ties mitä palveluja tekemään. Kuten Khmerization blogin artikkelissa Sam Sary's history muuan Keng Vannsak kuvasi miestä:
“The evil genius behind the repression was Sam Sary—a bestial man. As an investigating magistrate in the 1940s, he had beaten suspects to death with his own hands. Then he went study in France. In 1955, he joined the Sangkum and became Sihanouk's closest aide ... After Sihanouk decided to use strong-arm tactics, Sary handed out money and arms to hire ruffians to come and break our meetings.”
Mies oli pahaksi epäonnekseen mieltynyt rahaan. Tätä saadakseen hän myi tuontilisenssejä ja salakuljetti suuria määriä kambodzhalaista ensimmäisen laatuluokan pippuria ulkomaille. Seikoista tuli julkisia ja hänet lähetettiin Lontooseen suurlähettilääksi pakoon mahdollisia korruptiosyytöksiä. Lontooseen hän otti mukaan neljä vaimoaan ja kolme palvelijatartaan. Kuusi kuukautta myöhemmin Sary oli taasen sotkeutunut uuteen skandaaliin. Yksi hänelle ”siunatussa tilassa” oleva palvelijattaristaan Iv Eng Seng haki poliisilta suojelusta kun mies oli pahoinpidellyt tätä vähäisistäkin virheistä niin pahasti, että joutui hakeutumaan sairaalahoitoon (toiset lähteet väittävät naisen olleen Soeung Son Malyn joka oli seurustellut Saloth Sarin, tulevan Pol Potin, kanssa mutta vaihtoi tämän varakkaampaan Sam Saryyn.) Mies kutsuttiin kotiin vasta kun tämä oli tehnyt selonteon englantilaiselle lehdistölle tapahtumista kertoen: ”oikaisin häntä lyömällä Kambodzhalaisella ruoskalla. En koskaan lyönyt kasvoihin, aina selkään tai reisiin – tavallinen tapa rangaista maassani”.
Sary katsoi toimintansa olleen oikeutettua kun suurlähetystön on “Kambodzha Lontoossa”. Mies ei oikein ihastunut kotiinkutsusta ”näin vähäisestä tapauksesta” vaan hänestä kehittyi Sihanoukin vastainen, perustaen mm. prinssiä arvostelevan lehden. Hän yritti perustaa oman puolueen epäonnistuen tässä kuitenkin. Yhtä huonosti kävi hänen suunnittelemassa vallankaappausyrityksessä. Nykyään arvellaan hänen toimineen hyvin läheisesti CIA:n kanssa. Tapahtuman yksityiskohdista kinostunut voi lukea vaikka The Phnom Penh Postin artikkelin ”The ambassador, the maid and the spankings - end of an envoy”
Tammikuun 13 vuonna 1959 Sihanouk piti puheen, jossa hän totesi olevansa täysin tietoinen USA:n pyrkivän syrjäyttämään hänet. Viikko puheen pitämisen jälkeen Sary pakeni Thaimaaseen todennäköisesti USA:n neuvosta. Täällä Thai virkamiehet yrittivät luoda allianssin Son Ngoc Tanhin ja Sam Saryn välille, jotta nämä voisivat syrjäyttää Sihanoukin. Saryn oleskelu Thaimaassa oli koko lailla usvan peitossa ja lopulta hän katosi salaperäisesti vuonna 1963.
Joulukuussa 1958 Etelä-Vietnamin Diemin nuorempi veli Ngo Dinh Nhu sai päähänsä – joko omasta aloitteestaan tai amerikkalaisten avustuksella – loistavan ajatuksen: Sihanouk pitäisi syrjäyttää vallankaappauksella, kun Pohjois-Vietnamilaisia ja NLF:n joukkoja on soluttautunut Kambodzhan Vietnamin vastaiselle rajalle. Tuumasta toimeen Nhu otti yhteyttä brutalisuudestaan tunnettuun entiseen oikeisto Issarakiin Dap Chhuoniin, jospa tämä voisi kaapata vallan pomoltaan. Hänellä oli hyvät yhteydet Thaimaan virkamiehiin jo 40 luvulta kun Thaimaa hallitsi läntisiä Kambodzhan alueita (kuten muistetaan Issarak postauksesta). Hän oli Siem Riepin kuvernööri ja luoteisen sotilaspiirin komentaja. Hän oli kalmankalpea ja luonteeltaan hyvin pelottava. Hänen toimenpanemat rangaistukset olivat ankaria, joten alueella ei juurikaan ollut rikoksia matkailijoiden suureksi iloksi. Nhun ehdotus sai Diemin toteamaan: ”tämä on kuin Amerikka, yhteistyö meksikolaisten banditien kanssa”. Ollessaan sisäministerinä Chhuon piti Sihanoukia kommunistimyönteisenä, seikka josta hän jaksoi paasata kuvernöörinä jos joku vain jaksoi kuunnella. Kun Sihanoukin korviin kantautui Chhuonin tyytymättömyys, nimitti hän Puth Chhayn alueen sotilaskomentajaksi. Tästä Chhuon ilmeisesti suivaantui ja päätti ryhtyä toimiin prinssiä vastaan. Kaappausyritystä kutsutaan Bangkokin kaappaukseksi. Monet historioitsijat arvelevat em. Saryn toimineen Chhuonin ohella kaappauksen puuhamiehinä.
Sivuutamme yrityksen yksityiskohtaisen selvityksen tässä. Kiinnostuneet voivat lukea hienon kuvauksen David Chandlerin teoksesta The Tradegy of Cambodian History, Politics, War and Revolution since 1945 (Yale Univeristy Press 1991). Yrityksessä on kyllä kunnon agenttitarinan ainekset, missä Chuonnille toimitetaan 270 kiloa kultaa, miehille maksamista varten, tehokas radiolähetin jne. Yhtenä päivänä saapuu lastattu lentokone Siem Riepiin ilmeisesti kulta- ja lähetinlastin kanssa. Varttitunnin kuluttua saapuu amerikkalainen kevyt kone, jossa ei ole matkustajia vain lentäjä. Chhuon keskustelee lentäjän kanssa 15 minuuttia kunnes se jatkaa matkaansa jne. Lopulta helmikuussa Sihanouk lähettää armeijan sieppaamaan Chhuonin, joka pakenee ja parin päivän kuluttua löydetään ja ammutaan siihen paikkaan.
Kuusi kuukautta Chhuonin salajuonen jälkeen 31 elokuuta 1959 saapui palatsiin kaksi matkalaukkua lahjana protokollapäällikölle prinssi Vakravanille ja Sihanoukille. Laukkujen lähettäjä oli olettanut protokollapäällikön avaavan oman laukkunsa ja toimittavan Sihanoukille tarkoitetun laukun avaamattomana. Kun kuningas oli toisessa huoneessa, avasi protokollapäällikkö matkalaukun ja se räjähti. Vakravan kuoli siihen paikkaan, hajoten tuhansiksi pieniksi palasiksi. Kun lahjapaketin alkuperää alettiin selvittää, paljastui sen lähtöpaikaksi amerikkalainen sotilastukikohta Saigonissa. Julkisesti Sihanouk syytti Ngo Dinh Diemia ja Ngo Dinh Nhuta pommihyökkäyksen suunnittelusta ja toteutuksesta kun Dap Chhuonin yritys meni mönkään. Etelä-Vietnamin johtajat halusivat istuttaa Sihanoukin tilalle Son Ngoc Tanhin, jolle maksettiin palkkaa (300 000 piasteria) Diemin salaisesta budjetista.
Näistä kolmesta tapauksesta Sihanouk syytti Etelä-Vietnamia ja Thaimaata, hän kuitenkin salaa epäili Yhdysvaltojen olevan mukana hankkeessa. Näin pikkuhiljaa Sihanoukin Kambodzha ajautui törmäyskurssille Yhdysvaltojen kanssa. Törmäyskurssi oli kohtalaisen väistämätön kun Yhdysvaltojen Kaakkois-Aasian kulmakivinä oli Etelä-Vietnam ja Thaimaa, jotka kummatkin suhtautuivat vihamielisesti kohtalaiseen itsenäisyyteen ja puolueettomuuteen pyrkivän Kambodzhaan. Maa oli Thaimaaalle vain ikiaikainen vasallivaltio, joka pitäisi kahmaista sopivan tilaisuuden tullen. USA:n pyrkimykset vain johtivat päinvastaiseen tulokseen kuin mitä he halusivat: Sihanoukin Kambodzha syvensi suhteitaan Pohjois-Vietnamiin ja Kiinaan sekä etääntyi entisestään USA:sta.
 |
| Sihanoukl ja Kennedy. Tarkkaavainen lukija huomaa Kennedyssä jotain outoa: Hartia on epäluonnollisen ylhäällä ja kaula lyhyt. Kennedy kärsi selkävaivoista ja aika-ajoin hän käytti tiukkaa tukirankaa, korsettia. Jostain kumman syystä tämä kuva on läpäissyt sensuurin. |
USA apu oli kohtalaisen merkittävä kun vuosien 1955 – 1963 välisenä aikana oli noussut lähes yhteensä 410 miljoonan USD talousapuna ja 84 miljoonan sotilasapuna. Avustus miljoonilla mm. rakennettiin ympäri vuoden käyttökelpoinen tie Sihanoukvillen satamaan. Sihanoukin ensisijainen patruuna Kiina ei vajetta kyennyt paikkaamaan kun siellä oli juuri päättynyt (1961) suureen nälänhätään johtanut utopistinen kokeilu ”Suuri harppaus eteenpäin” (vrt. Matka Hanoihin -blogin postausta Mao Zedognin kadonnut maine ). Toisaalta Ranska vaikka olikin Kambodzhan suuri ystävä ei voinut sopia ”avoimesta piikistä” maan kanssa (avustuspaketit olivat aina kohdennettuja). Budjetti vajetta pyrittiin paikkaaman kansallistamalla tullivapaan välisataman kautta tapahtuva kaupankäynti, pankit ja tislaamot.
Kun Thaimaan Sarit, Etelä Vietnamin Diem ja Yhdysvaltojen Kennedy kuolivat marraskuussa ja joulukuussa 1963 hän iloitsi, järjestämällä konsertteja ja antoi ylimääräisen vapaapäivän siviilipalvelusmiehille juhliakseen tapahtumaa. Kun Yhdysvallat protestoi moisesta käyttäytymisestä hän vastasi kutsumalla suurlähettiläänsä Nong Kimmyn takaisin kotiin Washingtonista. Syynä moiseen käyttäytymiseen oli se, että Shinaouk arveli näiden kolmen maan pyrkivän destabiloimaan Kambodzhan, puuttumaan maan sisä- ja ulkopolitiikkaan.
Lopulta diplomaattisuhteet Yhdysvaltain kanssa purettiin toukokuussa 1965. Ne solmittiin uudelleen heinäkuun 2. 1969, kun maa oli ensinnäkin ajautumassa taloudelliseen kaaokseen ja toiseksi suhteet Kiinan kanssa huonenivat hieman. Diplomaattisuhteet säilyivät ja paranevatkin koko Lon Nolin aikakaudella katketen uudelleen Pol Potin astuttua valtaan.