Sihanouk hurjistuu

Vuoden 1966 vaalien jälkeiset  kolme vuotta Sihanouk, urbaani konservatiiivnen eliitti, maaseutuväestö ja piilostaan esille noussut maan vasemmisto ottivat yhteen kuolettavassa taistelussa. Kambodzhan poliittisten ryhmien välinen jännitys purkautui avoimeksi kapinaksi vuonna 1967 ja 1968 saaden sisällissodan piirteitä. Kaupungeissa kuohui ja maaseudulla kuohunta eskaloitui aseelliseksi kapinaksi. Kipinä maaseudun tyytymättömyyden ruutitynnyriin lensi Samlautin kylässä lähellä Battambangia. Seuraavana vuonna kapina levisi yli koko maan. Samlautin kapina oli oli  kuten Donald Kirk sanoi kirjassaan Wider War, The Struggle for Cambodia, Thailand and Laos 1971(Praeger, New York): ”esinäytös, mikrokosmoksessa, siitä konfliktista, joka pyyhkäisi maan kolme vuotta myöhemmin”. - Voimme olla vain hyvin ylimalkaisia tässä ja seuraavissa postauksissa, kiinnostunut voinee lukea vaikkapa moneen muun ohella:

Shawcross W.: Sideshow, Kissinger, Nixon and the Destruction of Cambodia, 1979, Simon and Schuster
Kiernan B: How Pol Pot Came to Power, Colonialism, Nationalism, and Communism in cambodia 1930 – 1970, Second Edition, 2004 Yale Univerisity Press
Kierman B, Boua C. (ed.): Peasants and Politics in Kampuchea 1945 - 1981, 1982, Zed Press, University of Michigan
Chandler D.: The Tragedy of Cambodian History, Politics war and revolution since 1945, Yale Univeristy Press, 1991
Chandler D.: Brother Number One, A political Biography of Pol Pot, WestView Press, 1992
Short P.: Pol Pot Anatomy of A Nightmare, John MacRae/Holt Paperbacks, 2004

Näistä Shawcross keskittyy tuonnempana esitettävään Lon Nolin aikakauteen ja kummastakin Chandlerista saa hyvän yleiskuvan, Pol Pot kirja keskittyy pitkälle henkilöhistoriaan. Kiernan taasen referenssien ja haastattelujen määrällä on huikaiseva. Short on huolellisesti kirjoitettu ja selkeäsanainen journalistin tekemä eepos.  Painotukset ovat kussakin kirjassa erilaisia. Shawcross keskittyy amerikkalaiseen politiikkaan, Chandlerissa Sihanouk ja Pol Pot ovat keskeisessä roolissa ja Kiernanin kirjassa kuulee usein tavallisten ihmisten äänen. Kiernan ei kyllä jätä yhtään kiveä kääntämättä ja hän näkee yhtäläisyyksistä Kiinan kulttuurivallankumouksen ja punakhmerien toiminnan välillä. Vaikka Shortilla painotus on henkilössä niin hän ei unohda kontekstia, Kambodzhalaista todellisuutta eikä yleistä aatehistoriaakaan.Yleiskuvan saamiseksi pitäisi lukea kaikki ja kuva ei silti ole kovin selkeä. Ei oikein tiedä kuka on hyvä, paha tai ruma (paitsi Nixon ja Kissinger, jotka olivat sekä pahoja että rumia).

Sihanoukin lähtölaskenta oli alkanut maan ajautuessa poliittiseen ja taloudelliseen kaaokseen, ja urbaanin nuoren eliitiin levottomuus kasvoi ja vasemmisto ryhmittäytyi. Sihanouk pyrki tekemään kaikkensa, ettei mikään ulkovalta puuttuisi maan politiikkaan ei niin Kiina, Yhdysvallat, Thaimaa tai Vietnam. Peli lopulta muuttui niin mutkikkaaksi ettei hän oikein pystynyt enää sitä hallitsemaan. Sihanoukin ehkä merkittävin poliittinen ansio oli se, että hän kykeni pitämään maansa erossa vuosien 1955 ja 1970 välisenä aikana Vietnamin tulimyrskystä. Tämä vaati häneltä valtavasti jalkatyötä ja palkkioksi hän sai Etelä-Vietnamin, Thaimaan ja Yhdysvaltojen valtiojohtajien vihat päälleen kuten jo edellisessä postauksessa kerrottiin. Samoin maan poliittinen oikeisto suhtautui enenevissä määrin häneen varauksellisesti ja monesti vihamielisesti.

Kun Euroopassa Sihanoukin tähden himmenemisen aikoihin 67 – 68 kuohui, niin oliko Kambodzhan kuohunnan ajoittuminen vain sattuma vaiko oliko asioiden välillä jonkinlaista henkistä (ja konkreettista) yhtäläisyyttä on yhä vielä avoin kysymys. Lukuisat  nuoret eliitin jäsenet opiskelivat Euroopassa kolmannen asteen opinahjoissa (yliopistoissa ja korkeakouluissa). Pariisissa Thiounn Mumm ja hänen ympärilleen ryhmittyneet monet muut khmer opiskelijat seurasivat tarkkaan Sihanoukin tähden himmenemistä ja Kiinassa käytyä kulttuurivallankumousta kovin ihastuneena. Monille heille maailmanvallankumous, jonka aktiivisena pelurina he voisivat olla, näyttäytyi reaaliselta vaihtoehdolta. Pariisin ja Berliinin barrikadien henki iskostui heille syvään mielen sopukoihin. Tosin kulttuurivallankumouksesta harva tiesi mistä oikein oli kysymys, vallankumous näyttäytyi vain kiinalaisen propagandakoneiston hyvin kiilloteltu patsaalta (tuhansista kuolleista kukaan ei tiennyt mitään). Kotiin palatessaan khmer opiskelijat toivat mukanaan uusia radikaaleja ajatuksia. Euroopassa radikalismi sulautui ja sopeutui vallitseviin yhteiskunnallisiin rakenteisiin mutta ei Kambodzhassa.

60-luvun lopussa kuilu rikkaiden ja köyhien, kaupunkien ja maaseudun välillä syveni. Hallituksen kulut kasvoivat mutta vientikauppa kuihtui. Väestömäärä kasvoi mutta ruuan tuotanto pysyi samana. Seurauksena oli kymmenien tuhansien muutto kaupunkeihin palkkatöihin, joista maksettu korvaus oli riittämätön. Maaseudulla korruptiosta, kroonisesta velkaistumisesta ja  työttömyydestä paikalliset kommunistit syyttivät Sihanoukia ja paikallista eliittiä. Tulevat ruutitynnyrit alkoivat täyttyä raadannan, tuskan ja vaivan saattelemana.

Kuten aikaisemmin mainittiin, niin Kambodzha tarjosi NLF:n joukoille maaperäänsä levähdyspaikoiksi. Maahan oli rakennettu Etelä-Vietnamin rajaa vastaan hyvin mutkikas labyrintti teitä, vesiväyliä ja polkuja tarvikkeiden kuljettamista varten. Labyrintista käytettiin nimeä Sihanouk polut kun Laosin ja Pohjois-Vietnamin vastaavista rakenteista käytettiin nimeä Ho Chi Minh polut. Rakennelmat olivat uskomattoman nerokkaita kuten tullaan myöhemmin Laosin postauksissa näkemään. Monille Kambodzhan armeijan upseerille ja maan vanhoillisille poliitikoille tilanne oli hieman ongelmallinen kun he pelkäsivät Vietnamin miehittävän maan. Toisille taasen vietnamilaiset olivat hyvä tulolähde. Monet upseerit loivat omaisuuden tällöin myymällä vietnamilaisille tarvikkeita, aseita ja ruokaa pimeillä markkinoilla. - Äiti historia näyttää omaavan joskus ironisen luonteenlaadun kun ympäri vuoden auki oleva maantie Sihanoukvilleen rakennettiin amerikkalaisin avustus miljoonilla. Nyt tietä käytetään tarvikkeiden kuljettamiseen jenkkien päänmenoksi – ihan kirjaimellisesti.

Toinen merkittävä Sihanoukin ansio oli koulutuksen kehittäminen, jopa 20 % valtio budjetista käytettiin koulutuksen edistämiseen. Tällä oli vain kyllä sellainen sivuvaikutus että lukionsa päättäneillä kymmenillä tuhansilla ja sadoilla yliopiston käynneillä ei lopulta ollut töitä ollenkaan. Monet näistä radikalisoituivat ja monet syyttivät Sihanoukia kohtalostaan. Monet näistä seurasivat Samlautin kapinan jälkilöylyissä pakoon lähteneitä  Khieu Samphania, Hou Yonia ja Hu Nimia maan koillisosaan liittyäkseen muotoutumassa olevaan punakhmerien johtamaan kapinnallisarmeijaan.

Vaikka Sihanoukin suhtautuminen maansa köyhiin oli usein sentimentaalinen, niin köyhillä kuitenkin kasvoi itsearvostus ja he samaistuivat myös Kambodzhan valtioon ja sen loisteliaaseen Angkoriaaniseen menneisyyteen, perinteisen patruunan tai buddhalaisen sanghan sijaan. Toisaalta kasvattamalla köyhien poliittista tietoisuutta vallitsevasta epäoikeudenmukaisuudesta hän myös peruuttamattomasti kiirehti oman loistonsa laskua, oman tähtensä himmenemistä taivaalla. Kun monet samaistuivat kansana menneisyyden loistoon, heille myös muodostui käsitys khmerien erikoislaatuisuudesta maailmanhistorian pyörässä. Monet nuoremmat kambodzhalaiset ajattelivat voivansa menestyksekkäästi vastustaa Vietnamia ja kun Pol Potin vallankumouksen aika tuli niin kumous olisi heidän mielestään kattavampi ja puhtaampi kuin mikään muu kumous tähän saakka (kuten Venäjän, Kiinan, Korean, Vietnamin tai Kuuban kumoukset). Monelle muodostui käsitys, että Pol Potin aikakaudella urbaanin korruptoituneen eliitin ja sivistyneistön orjuuttaminen ja näännyttäminen on vain oikeutettua osana paluusta agraariseen primitiiviseen esikommunistiseen yhteiskuntaan so. luokattomaan, rahattomaan, sosiaaliseen vaihtotalousyhteiskuntaan.  Samoin monet katsoivat Ala-Kambodzhan, Kokin-Kiinan, palauttamisen 300-vuotisesta eristyksestä olevan heidän pyhä velvollisuutensa.

Sihanoukilla oli siis paljon positiivisia ansioita mutta toisessa vaakakupissa oli hänen toisinaan hyvin impulsiivinen johtamistyylinsä, jota luonnehti turhamaisuus kaikesta siitä, mitä hän teki sekä malttamattomuus kuunnella neuvoja. Hän - ja vain hän - kykenisi ohjaamaan ja johtamaan maan loistoon ja auringonpaisteeseen. Hän oli haluton kohtaamaan Kambodzhan taloudelliset, infrastruktuuri ja sosiaaliset realiteetit. Hän ummisti silmänsä maan köyhyydeltä, kaikkialla rehottavalta korruptiolta ja virkamiesten väärinkäytökseltä. Vitsauksia, jotka rehottavat maassa vielä tänään.  Hän myös suhtautui oppositioon hyvin ra'asti. Satoja tai tuhansia toisinajattelijoita vain hävisi - todennäköisesti teloitettiin.

Poliittinen julkinen oppositio, kuten aikaisemmin kerroin, on kokonaan hävinnyt luukunottamatta pientä radikaalien joukkoa, muutamaa eliitin jäsentä ja kuningashuoneen jäsentä (yleensä Sisowath haaraan kuuluvia prinssin ultrakonservatiivisia serkkuja ja pikkuserkkuja tai entisiä Demokraatteja). Oppositio oli hajanainen ja huonosti organisoitu. Tämän vuoksi prinssi oli lähes yhtä suosittu kun hän kuvitteli olevansa ja hänen neuvonantajansa kertoivat hänelle. Hän kuvitteli, ettei toisin ajattelua juurikaan esiintynyt. Hän kyllä erehtyi tässä kovasti kun oikeistolainen antirojalistinen Son Ngoc Tanhin johtama Etelä-Vietnamista ja Thaimaasta ohjattu Khmer Serei (Vapaa Khmer) sekä hyvin salainen Kambodzhan kommunistinen puolue (CPK) olivat vielä hyvin voimissaan. Jälkimmäinen voimistui merkittäväksi voimaksi Samlautuin kapinaa seuranneena aikakautena ja lopulta vuonna 1975 otti vallan käsiinsä traagisin seurauksin.

Hyvänä esimerkkinä prinssin omahyväisyydestä oli vuosina 1968 ja 1969 pidetyt Kultainen Aspara filmifestivaalit. Näissä jaettiin yksi suurempi keskuspankista otetusta puhtaasta kullasta valmistettu 2 kg pääpalkinto ja useita pienempiä patsaita. Sihanouk - kuinkas muutenkaan – voitti kummassakin  pääpalkinnon. Onkin sanottu hänen kilpailleen sarjassa, joka oli varattu valtioiden päämiehille.

Ensimmäinen merkki prinssin tähden himmenemisestä tuli jo 1963, kuten aikaisemmin kerrottiin, silloin kun Shinaouk kieltäytyi vastaanottamasta amerikkalaista sotilas- ja talousapua. Seurauksena oli armeijan tehokkuuden aleneminen siitäkin huolimatta, että Kiina täydensi vajetta hieman. Todennäköinen syy avustuksen kieltäytymisestä oli Sihanoukin halu pysyä poissa kuumenevasta Vietnamin kriisistä (kriisi oli hiostava jo ennen Tonkinin lahden provokaatiota 2 elokuuta 1964) sekä Diemin ja Kennedyn murhat ilmeisesti pelästyttivät hänet, joten oli viisainta päästä jenkeistä eroon. Paikatakseen vajetta prinssi kansallisti vienti- ja tuontikaupan sekä sulki yksityiset pankit. Näistä kahdesta seikasta oli seurauksena ensinnäkin armeijan moraalin aleneminen, toiseksi korruption leviäminen  ja kolmanneksi taloudellinen eliitti pyrki tekemään salaa kauppaa sekä Pohjois-Vietnamin että Etelä-Vietnamin NLF:n sissien kanssa, kun nämä kummatkin maksoivat hyvin (paremmin kuin kansallistettu valtion hinta). Esimerkiksi vuonna 1967 yli neljännes maan riisin tuotannosta salakuljetettiin näille vietnamilaisille osapuolille. Valtio menetti merkittäviä verotuloja. Lopulta koska vientikauppa oli kansallistettu, niin sitä usein hoitivat korruptoituneet ja epäpätevät virkamiehet. Musta pörssi kukoisti, saattaen monen perheen pulaan. Hovin ja hallinnon elämäntyyli oli myös hyvin tuhlaavainen syöden omalta osin valtion tuloja. Pikkuhiljaa maa oli ajautumassa taloudelliseen katastrofiin.

Tällaiseen hieman invalidisoituneeseen maahan astui uusi vuonna 1966 valittu Sihanoukista riippumaton edustuslaitos. Edustuslaitos oli pääosin konservatiivinen ja siihen kuului muutama vasemmistolainen kuten Khieu Samphan, Hou Youn ja Hu Nim. Myöhemmin nämä vasemmistolaiset joutuivat pakenemaan henkensä edestä. Lopulta vuonna 1970 laitos äänesti Sihanoukin pois valtionpäämiehen virasta. 

Charles De Gaulin valtiovierailu

No hyvä. Charles De Gaulle päätti tulla valtiovierailulle Kambodzhaan vuonna 1966. Ranska oli juuri eronnut NATOsta (liittyi uudelleen vuonna 2009) ja kehittänyt oman ydinaseen. Valtiovierailu oli osa De Gaullen matkaa seuraamaan ydinpommin koeräjäytystä Ranskan Polyneesiaan kuuluvalla Mururoan atollilla. Sihanouk ihaili miestä suuresti, oli hänen idolinsa. Näin tärkeän tapahtuman järjestelyä ei voitu delegoida kenellekään muulle.

Kuvassa on kieltämättä symboliikkaa: Suuri Ranska ja pieni Kambodzha (AFP)

Vierailu vain tapahtui juuri ennen kuin maassa pitäisi pitää vaalit. Sihanoukin tarmo ei riittänyt kumpaakin tapahtumaan ja hän päätti panostaa valtiovierailuun. Niistä tulikin prameat, maksoivatkin huikeat 2 miljoonaa USD. Vierailun huippuhetki saavutettiin kun kuninkaallinen baletti piti näyttävästi valaistun esityksensä Angkor Watin terassilla. Valtiovierailulla De Gaulle piti yhden kuuluisimmista puheistaan, jossa todetaan ettei Indokiinassa ole olemasa sotilaallista ratkaisua. Puheen englanninnoksen löydät täältä  ja nähtävissä you tubessa  .

Syyskuussa 1966 pidettiin kohtalokkaat vaalit. Tämä oli ensimmäinen johon Sihanouk ei itse ollut valinnut ehdokkaita. Hänelle tulvi hakemuksia tulla valituksi vaaliehdokkaaksi, näitä olikin 425 Sangkumin jäsentä. Mutta kun valtiovierailu oli paljon tärkeämpi kuin vaalit päätti hän vaalien olevan avoimet. Monet ehdokkaat olivat jo edustuslaitoksen jäseniä ja heille paikan säilyttäminen merkitsi muodollista mahdollisuutta tehdä rahaa (maassa jatkui ikiaikainen korruption perinne kuten jatkuu vieläkin).  Vaaleissa menestyivät ehdokkaat, jotka suosivat paikallisia etuja niiden sijaan joiden pääasiallisena ansiona oli lojaalisuus prinssille. Taatakseen valitsemisensa monet ehdokkaat, kuten niin monesti muuallakin  maailmassa, antoivat epärealistisia lupauksia ja käyttivät suunnattoman summan rahaa tullakseen valituksi.  Tuloksena oli että Sangkumin oikeistosiiven jäsenet dominoivat vaalien jälkeistä edustuslaitosta. Kun valtiovierailu oli ohi, niin kohdattiin arki. Ensimmäistä kertaa sitten 1951 vaalien jälkeen edustajat eivät olleet prinssille mitään velkaa.

Uusi pääministeri, konservatiivinen kenraali, armeijan komentaja Lon Nol oli toki lojaali Sihanoukille ja armeija oli lojaali hänelle. Monet keski-ikäiset konservatiivit, erityisesti kiinalais-kambodzhalainen eliitti, myös tukivat pääministeriä. Nämä pitivät Sihanoukin hallitsemistyyliä nolona ja talouspolitiikkaa katastrofaalisena (niin kuin se tosiasiassa olikin). Monet näistä, kuten suurin osa armeijan upseereista eivät olleet kovin ihastuneita maan välirikosta Yhdysvaltojen kanssa. He myöskin katsoivat tuonnin ja viennin kansallistamisen johtaneen taloudellisesti kannattavan seikan vain pätemättömien virkamiesten puuhasteluksi. Näin syntyi vastakkainasettelu, missä toisaalta esiintyi Sihanouk ja toisaalta uuden edustuslaitoksen edustajat ja kaupallinen eliitti. Saman aikaisesti Sihanouk (ties mistä syystä) keskittyi enenevissä määrin elokuvien tekemiseen, iskelmien sanoitukseen ja saksofonin soittoon oman bändinsä kanssa.

Samlautin kapina

Keväällä vuonna 1967 puhkesi Samlautin kapina, joka levisi pitkin maata. Seuravana vuonna kapina oli jo paisunut niin laajaksi, että voidaan puhua sisällissodasta, Kambodzhan ensimmäinen sisällissota.  Pohdimme tätä hieman, paristakin syystä. Ensinnäkin kun katsoo nykyään maasta esitettyjä uutisfilmejä ja lukee lehtiartikkeleita, joissa käsitellään maassa syntyneitä mielenosoituksia korruptiota ja maan anastuksia vastaan niin usein haastateltavat mainitsevat Samlautin kapinan. Voisiko samanlainen tilanne syntyä uudestaan kuin vuonna 1967? Voisi, erityisesti silloin kun nykyinen johtaja Hun Sen väistyy. Huolimatta kaikesta kansainvälisestä avusta maa ei ole mitenkään stabiili eurooppalaiseen traditioon verrattuna. Tähän kysymykseen palaamme vielä myöhemmissä postauksissa.

Maan talous alkoi olla totaalisen kuralla 1967. Maatalouden ongelmat eivät olleet koskaan kiinnostaneet prinssiä. Siitäkin huolimatta, että maatalous oli ja on Kambodzhan talouden tukiranka. Myös Sihanoukin aikana sato oli usein huono, kastelujärjestelmä olematon, viljelijät elivät velkakierteessä kun korot olivat suuret. Saman aikaisesti väestö kasvoi räjähdysmäisesti ja maailmanmarkkinahinnat olivat laskusuunnassa ja toisinaan sangen turbulentit. Esimerkiksi vuonna 1967 koko kansantalous kasvoi 2.3 % eli huomattavasti vähemmän kuin väestö. Pitkällä tähtäyksellä kansakunta köyhtyy tällöin. Maanviljelijät elivät jatkuvassa velkakierteessä, jossa monissa tapauksissa vuotuinen sato ei kyennyt kattamaan edes lainojen korkoa. Seurauksena tästä oli maattomien talonpoikien muutto kaupunkien slummeihin, joissa elämä ei ollut sen hääppöisempää. 

Samlautin alue oli vielä Ranskan vallan aikana sangen metsittynyttä. Sinne siirrettiin harrastetun asutuspolitiikan (transmigraatiopolitiikan) alaisuudesta väkeä muualta erityisesti Etelä-Vietnamista Vietnamin sotaa pakoon saapuneita Khmer-Kromeja vuosina 65 - 66.   Samlautin pohjoispuolella oli merkittävää puuvillankasvatusta, joka ruokki  Battambangin tekstiiliteollisuutta. Puuvilla-alueen väestö oli kasvanut lähes kaksinkertaiseksi vuosina 64 – 66. Kauppiaat ja virkamiehet olivat ajaneet monet paikalliset viljelijät pois. Samoin vastamuuttaneet syrjäyttivät monet paikalliset vuokramailtaan pois. Vuonna 1966 puuvillasato oli ollut kehno ja maailmanmarkkinahinnat olivat alhaiset joten viljelijät olivat velkaantuneita.

Maanomistusolot olivat ajan oloon kehittyneet hyvin epätasa-arvoisiksi ja tuloerot olivat sangen suuret. Rikkaiden erityisesti kiinalaisten maanomistajien ja virkamiesten sekä köyhien maalaisten elintasokuilu oli suuri ja kasvava. Näiden syiden vuoksi sosiaaliset ongelmat kärjistyivät. Lopulta alueella korruptio, kuten koko maassakin oli suurta. Sihanoukin politiikka ei mitenkään kyennyt hillitsemään sitä. Tyytymättömyys vallitsevia oloja kohtaan oli kasvanut sekä Samlautissa että muualla Kambodzhassa sellaisiin mittasuhteisiin, että se vain tarvitsi pienen impulssin purkautuakseen sarjaksi väkivaltaisia mellakoita.  Kiernanin mukaan oli siis melko selvää, että "korruption, sotilaiden ja muun virkamiesten väärinkäytökset ja kasvava köyhtyminen esimerkiksi Samlautisa, Pailinissa ja Andoeuk Heapissa kasvatti valtavan talonpoikien levottomuuden täyttämän  varaston, jolta puuttui vain kyvykäs johto“ (Kiernan & Boua op. cit.)

Samlautuin kapina (maaliskuusta toukokuuhun vuonna 1967) tuli kommunistiselle puolueelle täysin yllätyksenä, mutta sen leviäminen seuraavana vuonna oli jo paljon koordinoidumpi osana kommunistisen puolueen taktiikkaa.  Perusluonteeltaan se oli kuitenkin spontaani ja lokaali  eikä kommunistisen puolueen keskuskomitealla ollut sen suurempaa koordinoivaa osuutta siihen. Kuten CPK:n historiassa vuodelta 1977 Pol Pot totesi: "Tämä syntyi kansalaisten oman liikehdinnän tuloksena. Puolueen keskuskomitea ei ollut päättänyt mitään yleisestä sotilaallisesta vastarinnasta kautta koko maan” (Chandler op. cit.). Se kuitenkin levisi ympäri maata seuraavana vuonna synnyttäen maahan sisällissodan, jossa kapinnalliset hallitsivat jo viidesosaa maan pinta-alasta.

Alkuvuodesta 1967 Sihanouk oli hoitamassa terveyttään Ranskassa. Hän oli usein aikaisemminkin toiminut näin: toivoi, että asiat joko sujuisivat kuin ihmeenkaupalla itsestään tai Lon Nolin hallitus tekisi suuren mokan, jolloin hän voisi jälleen kerran palata suurena pelastajana. Sihanoukin taktiikkana oli nyt määrätä Lon Nol vaimentamaan maassa puhjenneita vasemmisto mielenosoituksia. Näin hän usuttaisi oikeiston ja vasemmiston tappelemaan keskenään. Kun hän on poissa niin vasemmisto saattaisi ajatella hänen olevan suojelija Lon Nolia vastaan - tuumi prinssi. Kuten eräässä puheessaan hän totesi (Kiernan):

”... Tämä on muistutus eikä uhkaus, olette velkaa Sihanoukille etuoikeutenne suorittaa toiminojanne ilman pelkoa päivänne päättymisestä. Onko olemassa tarvetta muistuttaa teille, että Indonesiassa ei ollut suurempia vaikeuksia pyyhkäistä pois seitsemänsataa tuhatta kommunistia ja tähdentää että minulle riittää ei edes antaa määräystä vaan yksinkertaisesti pysyä hiljaa ja te, joita on vain muutama sata, häviätte vielä nopeammin”.

Sihanouk siis toimisi ikään kuin vasemmiston suojelijana. Näin maahan syntyisi hallituskriisi ja edustuslaitos voitaisiin hajoittaa hänen palattuaan matkaltaan. Uuteen edustuslaitokseen Sihanouk voisi valita kandidaatit vaaliehdokkaiksi (kuten oli tehty aikaisemmissa vaaleissa).  Aika oli kuitenkin toinen ja näin ei nyt käynytkään.

Kun Sihanouk oli poissa, niin ensitöikseen Lon Nolin hallitus päätti pistää maan talouden kuntoon (Sihanoukin määräyksestä). Kun riisintuotannosta osa salakuljetettiin inhoille vietnamilaisille kommunisteille ja valtio ei siitä juuri saanut tuloja niin ei tämä oikein käynyt päinsä.  Battambangin lähistöllä Samlautin kylään lähetettiin armeijan joukko-osasto hankkimaan viljelytuotanto valtion varastoihin. Tuotannosta maksettiin olennaisesti alhaisempi valtion hinta kuin mitä salakuljettajat maksoivat. Valtion hint aoli jopa 1/3 osa salakurjettajien maksamasta hinnasta. Tästä taasen velkaantuneet viljelijät eivät oikein pitäneet, joutuivat myymään aseilla uhaten satonsa olennaisesti alhaisempaan hintaan. Sotilaiden käyttäytyminen oli myös paikoitellen hyvin brutaalia, kohtelivat naisia kaltoin ja ryöstelivät irtonaista omaisuutta.


Aamulla huhtikuun 2 syttyi kapina armeijan joukkoja vastaan.  Samlautin kylässä seipäin, kotitekoisin asein ja puukoin aseistautuneet viljelijät hyökkäsivät viljan keruu matkalla olevan prikaatin kimppuun. Tällöin he tappoivat kaksi sotilasta ja ryöstivät heidän aseensa. Samana päivänä kyläläiset hyökkäsivät muutamaan muuhun prikaatin asemapaikkaan. Yöhön mennessä kapinnalliset olivat saaneet haltuunsa Sihanoukin mukaan ”kolmetoista kansakunnalle kuuluvaa kivääriä”.  Kahakat jatkuivat pari päivää kunnes tuoreita joukkoja saapui paikalle palauttamaan järjestystä. Kapina kuitenkin laajeni ja kesäkuuhun mennessä satoja kyläläisiä oli paennut metsiin liittyäkseen suurempaan kapinnallisjoukkoihin. Paikallisten kommunistien tukemana kahakka levisi koko Samlautin ympäristöön. Nyt Lon Nol julistaa alueelle (Sihanoukin suostumuksella) poikkeustilan, sotatilalain. Tarkoituksena oli murskata kapina brutaalisti. Tuhannet viljelijät pakenivat metsiin. Satoja viljelijöitä tapettiin ja kokonaisia kyliä tuhottiin.

Palattuaan takaisin huhtikuussa Sihanouk hylkäsi oman asemansa poliittisessa keskustassa ja määräsi vasemmistolaiset kapinajohtajat  pidätettäväksi. Nämä pakenivat maan koillisosaan, sinne missä CPK piti päämajaansa. Nämä pidätettävät Sangumin (ja salaisen kommunistipuolueen) jäsenet olivat aikaisemmin olleet Sihanoukin oman hallituksen ministereitä aika-ajoin.

Huhtikuussa Lon Nol erosi pääministerin tehtävistä. Syytä eroon ei tiedetä, itse hän valitti huonoa terveyttään ja matkusti puoleksi vuodeksi hoitoon Ranskaan. Sihanouk ottaa hänen tehtävänsä ja muodostaa poikkeushallituksen. Uudella hallituksella on kolme tehtävää: lopettaa poliittinen kriiisi ja Battambangin kapina, ratkaista hallinnon epäjärjestys ja löytää ratkaisu budjettivajeeseen. Toista ja kolmatta tehtävä ei, Sihanoukin haalintatavan vuoksi,  tietenkään voitu ratkaista. (Chandler op. cit.). Nämä eivät olleet mitään uusia asioita vaan hallinnon korruptoituneisuus  kuten myös budjettivaje oli kehittynyt jo pitkän ajan puitteissa.

Sihanouk kutsui kapinnallisia Punakhmereiksi (Khmer Rouge), kun taustalla vaikuttava CPK oli lähes tuntematon. Itse asiassa kun Pol Pot otti vallan 1975 niin maailmalla ei edes tiedetty kuka ja mikä johti maata. Vasta 1977 kiinalaisten painostuksesta julkaistiin maan johtajien nimet ja taustalla olevan CPK:n olemassaolo.  Sihanouk katsoi kapinan olevan henkilökohtainen loukkaus, jossa vangitut kutsuvat häntä kaveri Sihanoukiksi kunnioittavan puheparren sijaan. Kostotoimenpiteenä syyllisten kylät tuhottiin ja nimitettiin uudestaan. Satoja ihmisiä kuoli tällöin. Toukokuussa hän ilmoitti kohtelevansa punakhmerejä samalla tavalla kuin hän kohtelee Khmer Serein jäseniä.  Varmemman vakuudeksi kolme Khmer Serein agenttia teloitettiin ja teloituksista kuvatut filmit esitettiin sittemmin ympäri maata. Khieu Samphan ja Hou Youn pakenivat henkensä edestä maan kaakkoisosaan CPK:n päämajaan. Myöhemmin Hu Nim liittyi heidän joukkoon. Kun Samphan ja Youn hävisivät näyttämöltä syntyi monissa paikoissa maassa suuria mielenosoituksia khmer-marttyyrien puolesta. Mielenosoittajat arvelivat näiden olevan teloitetun eli kuolleena ja kylmenneen.

Touko-kesäkuussa armeija brutalisoitui entisestään, lentokoneilla pommitettiin kyliä ja metsien piilopaikkoja, kylät poltettiin maan tasolle ja armeija piiritti näitä teloittaen aseettomat viljelijät. Heinäkuussa Sihanouk julisti kapinan päättyneen. Näin varmaan olikin. Mutta ovella oli jo toinen hieman koordinoidumpi kapina.

Kapina laajenee ensimmäiseksi sisällissodaksi

Kapinan brutaali murskaaminen johti siihen, että ympäri maata Samlautin viljelijät saivat sympatioita ja kapinapesäkkeitä syntyi seuraavaksi pariksi vuodeksi kaikkialle maahan.  Vuoden 1967 loppuun mennessä kerrottiin maassa esiintyneen 11 maan 18 provinssissa kapinoita (Kiernan & Boua). Maassa oli syttynyt ensimmäinen sisällissota, joka vaivoin saatiin tukahdutettua. Sodan huippuaikoina viidesosa maasta oli kapinnallisten hallussa. Vuosikymmenen loppuun mennessä ainakin kaksi lääniä oli kokonaan punakhmerien hallinnassa. Tukahduttaminen oli usein hyvin brutaalia. Esimerkiksi Phnom Penhiin saapui kuorma-autoja, joiden lastina oli kapinnallisten päitä. Nämä piti toimittaa pääkaupunkiin, koska Lon Nol halusi varmistua määräysten noudattamisesta.

Maanviljelijöiden tuki ympäri maata punakhmereille oli jatkuvaa ja kasvava trendi. Hallitus päätti nimittää suoraan kylien johtohenkilöt ja virkamiehet. Ennen vuotta 1968 kyläläiset itse valitsivat johtohenkilöt maakuntatasolla valituista kandidaateista. Näin keskusjohdon puuttuminen kylien asioihin näyttäytyi viljelijöiden silmissä puuttumisena kylien perinteiseen autonomiaan. Autonomiaan, jolla oli jo monisatavuotiset perinteet (vrt postaukseen Kambodzhalainen maaperä ennen ranskalaisia). Samoin paikallinen korruptio aiheutti kylissä suuttumusta.

Yhdysvaltojen eskaloituminen omaan sotaansa laajeni alvariinsa saavuttaen huipun tammikuussa 1968. Seikka tietty aiheutti paljon epäluuloja maan vasemmiston piirissä. Kun Sihanouk vielä ryhtyi tunnustelemaan diplomaattisuhteiden palauttamisesta loppukesästä 1967, alkoivat monet vasemmiston jäsenet epäilemään maan mahdollisesta myymisestä amerikkalaisille.

Tässä tilanteessa (puolivälissä 1967) CPK päätti organisoida talonpoikaisarmeijan Sihanoukin hallitusta vastaan. Tähän armeijaan liittyi Battambangin kapinnalliset ja alati kasvava joukko kaupunkilaisia ja opiskelleita, jotka jättivät työnsä ja pakenivat metsiin liittyäkseen kapinnallisiin. Loppuvuosi 1967 ja tammikuun alku 1968 käytettiin toiminnan suunnitteluun ja tiedonvälitykseen eri CPK kaadereiden välillä. Lopulta tammikuun 17 ryhdyttiin tosi toimiin, tällöin Kambodzhan Vallankumouksellinen Armeija (RAK) – kuten he itseään kutsuivat – hyökkäsi yhteen Battambangin provinssissa olevaan Kambodzhan säännöllisen armeijan asemaan.  Täällä poltettiin muutama parakki (yksityiskohdista kiinnostunut lukee varmaan Kiermanin & Boun  toimittamaa kirjaa).

Tammikuun hyökkäystä seurasi sarja muita yhteenottoja armeijan ja RAK:n välillä, väijytyksiä, aseiden anastuksia jne. Kapinnalliset olivat aktiivisia, toiminta oli hyvin laajalle levinnyttä ja huolellisesti organisoitunutta. Hyvin nopeasti selvisi Sihanoukille ja Lon Nolille, että alkuvuoden 1968 kapinat olivat hyvin suunniteltuja ja vakavampia kuin alkuperäinen Samlautin spontaanisti syntynyt kapina. Kypsän oloisten kapinoiden johdossa oli Sihanoukille tutut miehet Khieu Samphan, Hou You ja Hu Nim. Levottomuudet keskittyivät alussa sekä maan koillisosiin (Ratanakirin maakunnassa), missä maan hallitus oli ottanut käyttönsä maata kumiviljelyä varten että Battambangin maakuntaan. Täältä ne levisivät lähes kaikkiin pohjoisiin maakuntiin.

Myöhään tammikuussa Sihanouk nimitti (jo eronnen) Lon Nolin sekä puolustusministeriksi että armeijan komentajaksi. Taistelut senkun jatkuivat vaan alati kiihtyen kummallakin puolella 25 helmikuuhun mennessä, jolloin punakhmerit käynnistivät toistaiseksi laajamittaisimman kampanjansa. Tässä toimintatapa oli samanlainen kuin aikaisemmissa hyökkäyksissä. Taktiikkana oli hyökätä eristettyjä, isoloituja,  joukkoja vastaan. Näiden hyökkäysten, yksittäisten kapinoiden, seurauksena yli 10  000 kyläläistä oli paennut metsiin liittyäkseen kapinnallisjoukkoihin.

Lopulta maaliskuussa 1968 kapinnallisten toimiessa lähes kaikkialla koko maassa ryhdyttiin päättäväisiin toimiin kapinan tukahduttamiseksi. Maakuntajohtajat korvattiin sotilashenkilöillä, ilmavoimat otettiin käyttöön pommittamaan kapinalliskeskuksia. Armeija hyökkäsi kapinallisten leireihin ja  Sihanoukin puolella olevia kyläläisiä mobilisoitiin kapinan tukahduttamiseksi. Lopullinen isku saavutettiin 8 huhtikuuta kun punakhmerien kaksi tukevasti suojattua piilopaikka tuhottiin kuten myös heidän asetehtaansa. Sitä mukaan kun punakhmerien tappiot lisääntyivät maanviljelijät joko antautuivat tai palasivat pelloilleen.

Kiinnostavaa tässä on ehkä se, että Punakhmerit saivat vahvoja aatteellisia vaikutteita kulttuurivallankumouksen Kiinasta. Mutta RAK ei saannut juurikaan minkäänlaista apua Pohjois-Vietnamilta, NLF:ltä eikä Kiinalta. Pohjois-Vietnam oli perustanut myös oman erikoisjoukkonsa 1966 opettamaan khmereille sodankäyntitaktiikoita. Vietnamilaisille oli erityisen tärkeätä pitäytyä salaisessa liittoutumassaan Sihanoukin kanssa joten avoin punakhmerien tukeminen ei oikein käynyt päinsä. Nämä kapinalliset khmerit olivat nyt Sihanoukille suuri poliittinen uhka ja päänsärky. Samanaikaisesti kulttuurivallankumouksen Kiina oli myös Sihanoukin henkilökohtainen ystävä.  Sihanouk toimi myös takuumiehenä sille, että NLF saattoi operoida maassa. Joten Sihanouk oli kiinalaisille ensi arvoisen tärkeä kumppani pitämässä amerikkalaiset poissa rajoiltaan.  Pelin mutkikkuutta lisäsi vielä se seikka, että Kambodzhan armeijan kuljetusvälineitä käytettiin toimittamaan aseita NLF:lle. Saman aikaisesti armeijan joukkoja käytettiin maassa riehuvan kommunistimyönteisen kapinan tukahduttamiseen. Tässä käytettiin sekä NL:n että Kiinan toimittamia aseita. NLF:n sympatiat olivat taasen usein paikallisten tukijoiden ja aatetovereiden, punakhmerien, puolella. NLF:n joukot taasen pyrkivät kaikin keinoin hillitsemään punakhmerien toimintaa Sihanouk-polkujen läheisyydessä. Lon Nolin armeijaa ei haluttu puuttuvan alueeseen millään tavalla. Hieman mutkikasta – eikö totta. Nyt olemmekin Kambodzhasssa, jossa kaikki vaan tapahtuu omalla tavallaan.

Tämän poliittisen pelin seurauksena saattoi olla myös se, että Pol Pot ja muut punakhmerien johtajat näkivät heidän tulevan valtakuntansa, Demokraattisen Kambodzhan olevan eristynyt ja itseriittoinen saareke ilman Vietnamin dominanssia

Kapinan rajuus oli tullut Sihanoukille ilmeisenä yllätyksenä. Miten hänen omat lapsensa voivatkaan käyttäytyä näin uhmakkaasti. Siksipä hän arvelikin kuten monasti aikaisemminkin kapinan taustalla häärivän ulkomaalaisia. Kovin helposti hän syytti taustalla häärivän KGP-CIA:ta, Etelä-Vietnamin ja Thaimaan hallituksia rauhattomuuden syntymisessä. Itse asiassa samanlainen asenne on maassa vallalla vielä nykyäänkin: Maan kärsimykset johtuvat aina jostain ulkopuolisesta ei koskaan kambodzhalaisista itsestään.

Yllättävää tässä oli kapinan tukahduttamisen rajuus ja brutaalisuus. Sihanuk ei enää ollut mukava pieni falsetilla puhuva kaveri vaan ihan jotain muuta kuin haavoittunut tiikeri. Vuosia myöhemmin hän kertoi ”lukeneensa jostain 10 tuhannen” tulleen teloitetuksi. Asia oli kuitenkin kuten David Chandler totesi: ”The killings, of course, had been carried under his orders”.