Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2016.

Sihanouk himmenee (täydennetty)

Kuva
Samlautuin kapinan tukahduttamista seuravana ajanjaksona ennen 1970  vallankaappausta hallitsee muutama tapahtuma. Ensinnäkin kapina kuten edellisessä postauksessa kerrottiin laajenee lähes sisällissodaksi jatkuen koko vuoden 1968, toiseksi maan talous ajautuu entistä katastrofaalisemmaksi, kolmanneksi Vietnamin sota laajenee Kambodzhan puolelle, amerikkalaisten ryhtyessä pommittamaan maata jahdatessaan NLF:n sissejä (operaatio Menu), maasta kehittyy vahva poliisivaltio, jossa toisin ajattelua ei juurikaan sallita, viidenneksi Sihanouk ryhtyy neuvottelemaan diplomaattisuhteiden palauttamiseksi Yhdysvaltojen kanssa (tyynnyttääksen hieman oikeistoa) ja kuudenneksi prinssi yrittää paikata maan taloutta lähes järjettömällä tempulla eli perustamalla valtio-omisteiset kasinot. Sanalla sanoen maan olot ajavat prinssin ohitse niin vasemmalta kuin oikealta, yläpuolelta ja alapuolelta niin, että perävalot vain näkyvät sumuisessa yössä. Ehkä siksi, tässä turhauttavassa tilanteessa, prinssi

Sihanouk hurjistuu

Kuva
Vuoden 1966 vaalien jälkeiset  kolme vuotta Sihanouk, urbaani konservatiiivnen eliitti, maaseutuväestö ja piilostaan esille noussut maan vasemmisto ottivat yhteen kuolettavassa taistelussa. Kambodzhan poliittisten ryhmien välinen jännitys purkautui avoimeksi kapinaksi vuonna 1967 ja 1968 saaden sisällissodan piirteitä. Kaupungeissa kuohui ja maaseudulla kuohunta eskaloitui aseelliseksi kapinaksi. Kipinä maaseudun tyytymättömyyden ruutitynnyriin lensi Samlautin kylässä lähellä Battambangia. Seuraavana vuonna kapina levisi yli koko maan. Samlautin kapina oli oli  kuten Donald Kirk sanoi kirjassaan Wider War, The Struggle for Cambodia, Thailand and Laos 1971(Praeger, New York): ” esinäytös, mikrokosmoksessa, siitä konfliktista, joka pyyhkäisi maan kolme vuotta myöhemmin ”. - Voimme olla vain hyvin ylimalkaisia tässä ja seuraavissa postauksissa, kiinnostunut voinee lukea vaikkapa moneen muun ohella: Shawcross W. : Sideshow, Kissinger, Nixon and the Destruction of Cambodia, 1979, Simo

Sihanouk loistaa

Kuva
Vuonna 1960 muuan amerikkalainen kirjeenvaihtaja Robert Shaplen lohkaisi osuvasti ”Kambodzha on Sihanouk”, hieman myöhemmin muuan ranskalainen kirjoittaja Simonne Lacouture otsikoi yhden luvun kirjassaan Cambodge: ”Hän on valtio”, hieman lainaten aurinkokuningas Ludwig XIV slogania ”Minä olen valtio”. Kummatkin näkemykset ovat osittain totta. Sihanouk katsoi hänen olevan Kambodzhan ruumiillistuma ja toisaalta kambodzhalaiset ovat hänen lapsiaan. Näin olikin vuoteen 1970 saakka. Hän ohjasi ja hallinnoi koko poliittista ja valtiollista koneistoa oman näkemyksensä mukaan ja pyrki kaikin keinoin vaimentamaan opposition. Hän ei juurikaan uskonut kenenkään pystyvän tekemään itsenäisiä rationaalisia päätöksiä, kansalaiset olivat hänelle impulssiivisia lapsia, joille ei voida delegoida juuri mitään. Onkin sanottu hänen ”rakastaneen Kambodzhaa ja sen asukkaita suuresti mutta rakasti itseään vielä enemmän”.  Sihanouk ja Paule-Monique Izzi Vuosien 55 – 70 välinen Kambodzhan hist