Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2016.

Kuninkaasta korvaamattomaksi maan auringoksi

Kuva
Geneven kokous pidetty. Vietnam jaettu kahtia, yhdentymisvaalit luvataan pitää kahden vuoden kuluttua, Kambodzha ja Laos saavat itsenäisyyden. Ranska sai lähteä, helpottuneena. Sovittujen asioiden valvontaan on nimetty valvontakomitea, jonka jäseninä Intia, Kanada ja Puola. Vietnamissa sallitaan ylimenokauden ajaksi jaetun maan ihmisille vapaa liikkuminen puolin ja toisin. Amerikkalaiset eivät ole hirveän ihastuneita tilanteesta kun pelkäävät yhdentymisvaalien voittajiksi VietMinhiä. Tulee kiire. He nimittävät, Graham Greenen romaanin Hiljainen amerikkalainen pääosan esittäjän, eversti Landsdalen junailemaan asioita mieleisekseen. Maahan päätetään muodostaa tasavalta, vaaleihin ehdokkaaksi nimitetään ainoa mies jonka he tuntevat eli Diemin. Vaalit pidetään ja hups, Diem voittaa ylivoimaisesti, monin paikoin kannatus oli 125 % äänioikeutetuista. Pieni tarkistuslaskenta ja 98 % kannatti tasavaltaa ja Diemia. Keisari Bao Dai sai väistyä. Tämähän sopi hänelle hyvin, kun vastedes saattoi

Sihanoukin ristiretki

Tähän mennessä on siis tapahtunut seuraavaa: Demokraatiti ovat voittaneet vaalit jälleen kerran, Issarak on vallannut suuren osan maasta, kenties ¾ on tavalla tai toisella heidän vallassaan, kuningas on järkyttynyt kun saattaisi pian olla entinen kuningas. Hän pontevoituu ja tekee vallankaappauksen omaa hallitustaan vastaan ja luo itselleen mieluisen hallituksen. Edustuslaitos kieltäytyy hyväksymästä valtion budjettia, rajuja mielenosoituksia esiintyy ympäri maata. Lopulta Sihanouk julistaa maahan sotatilan, jonka varjolla monia merkittäviä Demokraattipoliitikkoja pidätetään. Kuningas lupaa saavuttavansa itsenäisyyden kolmessa vuodessa ja toivoo näin saavansa rauhoitettua kapinan, osittain siinä onnistuikin. Kuningas ryhtyy yhden miehen ristiretkelle itsenäisyyden puolesta. Ranskalaisilla alkaa myös olla huolia riittämiin. Vietnamissa strategia täysin hukassa, sota maksanut ihan älyttömästi, Indokiina on generoinut kotimaassa skandaalin toisensa jälkeen. Kambodzha on hieman paremmin

Issarak

Kuva
Issarak liikkeen lippu: Viisitorninen Angkor Wat Vietnamilla oli VietMinh ja Kambodzhalla Khmer Issarak (Khmerien vapaus tai itsenäisyys). Kuten kaikki muukin Kambodzhassa järjestö oli hyvin epämääräinen vailla minkäänlaista selkeää johtajaa, organisaatiota, tavoitteita ja strategiaa. Ainakin aluksi, vasta toisen maailmansodan jälkeen 40 luvun lopussa osalle issarak liikettä muotoutui selkeä aatteellinen ja rakenteellinen struktuuri. Jopa siitä, koska se oikeastaan perustettiin, on olemassa hyvin ristiriitaisia näkemyksiä.  Monet väittävät järjestön syntyneen  vasta vuonna 1945. Siinä ovat väärässä kuten Eiji Murashima on meille kertonut artikkelissaan:”Opposing French colonialism, Thailand and independence movements in Indo-China in the early 1940” (South Asia Research 13, 3 pp 333 -384). Mutta ovat oikeassa siinä mielessä, että aseelliseen taisteluun varsinaisesti ryhdyttiin vasta toisen maailmansodan jälkeen. Vaikka postaus opn pitkä emme valitettavasti voi käsitellä Issarak