HCMC yön kaupunki
Kaupunki
yrittää riisua rahvaanomaisen viitan päältään, haluaisi kovasti
olla korkeakulttuurillinen ja ylhäinen. Se on kuin yksinäinen
saksofoni, joka soittaa
näyttämöllä omaa surullista melodiaan siihen yhtyen
Billie Holiday:n klooni. Elämä kuin saksofonin soolo, laulu on
surusta ja ilosta tehty. Yleisö taputtaa hillitysti kappaleiden
jälkeen. Juomien hinnat kalliit. Kovasti paikka
yrittää olla kultivoitunut ja intelligenttinen unohtaen
kuitenkin musiikin olennaisen elementin paatoksellisuuden ja syvästi
koetun elämän. Kun musiikki
on ohi, jää näyttämölle yksinäinen mikrofoni kaivaten vain
laulajaa; ääntä
jaettavaksi kuulijoille.
Väkevän
elämän musiikki on kultivoitunut siistiksi klubeissa esitetyksi
väljähtyneeksi elämykseksi. Snobien
maailmaksi. Kun
avaan klubin oven ja menen kadulle, vastaan tulee jälleen se Ho Chi
Minh City, jossa elämä pauhaa
iloinen ja suruineen. Se
josta laulun sanan juuri kertoivat.
Anteeksi vain kaupunki, mutta en oikein
voi kutsua sinua Ho Chi Minh Cityksi kuten suositellaan. Toisen
maailmansodan jälkeisen ajan yksi merkittävimmistä ikoneista, setä
Ho, olisi ansainnut paljon arvokkaimman kaupungin kunniakseen. Hän
on yksi niitä harvoja suurmiehiä, jonka edessä kumarran ja pokkaan
ihan vilpittömästi ihailua tuntien. Toisaalta en oikein voi kutsua
sinua Sai Goniksi, koska silloin taasen asettuisin niiden puolelle,
jotka pakenivat ulkomaille ja toivovat (salaa) revanssia. Sai Gon
myös liittää sinut niin läheisesti kolonialistiseen Ranskaan eikä
nimeä oikein voi käyttää kun tämä surullinen aikakausi on ohi.
Aikakauteen, josta ei oikein mitään hyvää seurannut. En toisaalta
voi myöskään käyttää sinusta vanhoja khmer- tai kiinankielisiä
nimiä (Prey Nokor tai Gia
Định) kun silloin ei kukaan tietäisi mistä
puhun. - Pulmaa kerrakseen. Pohdin ja pohdin. Lopulta annan periksi
ja kutsun sinua Ho Chi Minh-kaupungiksi (Thành
phố Hồ Chí Minh, Tp.
HCM) kun puhun
nykyisestä kaupungista, Saigon (tai Sai Gon) kun puhun ranskanvallan
aikaisesta kaupungista ja Gia Định
kun tarkoitan kaupunkia, joka
oli tässä ennen vuotta 1860 ja
myöhemmin, vuonna 1932,
sulautui kiinalaisten
asuttamaan Cholon kaupungin kanssa.
Please install the Flash Plugin version 11 or higher
Kiinan kielinen nimesi 嘉 定 (translitteroituna nykyvietnamiksi Gia Định) on hauska. Merkki 嘉 tarkoittaa han ihmisten puhumassa mandariini kiinassa riemuisa (hyväntuulinen) ja on translitteroitu vietnamiksi Gia. Taasen 定 -merkki (vietnamiksi Định) tarkoittaa asuttamista (kotiuttamista). Eli nimi voisi olla suomeksi ”hyväntuulinen kotiuttaminen” tai ”riemuisa asutusalue”. Nimi säilyi ihan 1860 luvulle saakka kunnes ranskalaiset päättivät väkisin kutsua paikkaa Saigoniksi yhdistäen kaksi sanaa yhdeksi. Sai Gon sanatkin tarkoittavat jotain, eivät ole ihan pelkkiä nimiä. Sai tarkoittaa polttopuuta tai paaluaitaa ja Gon tarkoittaa salkoa, paalua. Tällä viitataan kapokkipuihin, jotka khmerit taasen istuttivat alueen ympärille runsaasti. Jos ihan rehellisiä niin ranskalaiset taisivat olla hieman tosikkoja kun kutsuivat kaupunkia näin tylsällä nimellä. Mutta voi tämä Sai Gon nimi taasen juontaa juurensa Cholon esikaupungistakin. Cholon oli aikoinaan itsenäinen kaupunki liki Gia Dinhia. Täällä asui paljon kiinalaisia ja kantonin kiinaksi paikkaa kutsuttiin Tai-Ngoniksi (堤岸), jota ranskalaiset varmuudella eivät osanneet lausua mitenkään. - Jos Gia Định nimi oli hauska niin sitä myös oli Khmerin kielinen nimi Prey Nokor (khmer aakkosin kirjoitettuna ព្រៃនគរ). Sana prey tarkoittaa metsää tai viidakkoa ja nokor, lainana sanskritista, tarkoittaa kaupunkia tai kuningaskuntaa. Joten nimi olisi “metsän kaupunki” tai “viidakon kuningaskunta”. Vanhat khmerien kronikat taasen kutsuvat kaupunkia nimellä Preah Reach Nokor (ព្រោះរាជនគរ), joka taasen tarkoittaa selvällä suomenkielellä “kuninkaallinen kaupunki”. Ties sitten onko jokin khmerien varakuningas asunut täällä. Pitäisi varmaan selvittää – joskus.
Please install the Flash Plugin version 11 or higher
En tiedä mikä on
tehnyt sinusta tällaisen juurettoman, irrallisen, levottoman ja
anonyymin suurkaupungin. Tuskin
amerikkalaisia voidaan täysin syyttää
siitä vaikka suuri osuus heillä kaupungin länsimaalaistamiseen
olikin. Kun luen amerikkalaisten sotilaiden
kuvauksia luonteestasi niin ei juurikaan mikään ole näyttänyt
muuttuneen. Prostioituja, parittajia, taskuvarkaita, narkomaaneja,
diilereitä, kodittomia, katulapsia lähes kaikkialla
koko ydinkeskustan alueella. Mutta
toisaalta olihan tämä ranskanvallan aikana gangstereiden paratiisi
aivan kuten Shanghai
oli Kiinassa. Paikka missä yksityiset gangsteriarmeijat partioivat,
valvoivat isäntiensä etuja ja taistelivat
toisiaan vastaan Ranskan kyynisen hallinnon
valvovien silmien alla.
Monet sanovat, että suurkaupungin ovat
aina tällaisia, asvalttiviidakkoja. Vastaan heille: eivät ole.
Joskus kauan sitten Berliini, Pariisi, Rooma, Lontoo ja Madrid olivat
samanlaisia ajelehtivia kaupunkeja. Sanotaan myös suurkaupunkien
vetävän puoleensa maaseudun köyhää väkeä kuin yksinäinen
kirkas sähkölamppu houkuttelee yöperhosia puoleensa. Perhosia,
jotka tuota pikaa huomaavat liimautuneensa katosta riippuvaan
kärpäspaperiin tai kärpäslätkän ja seinän väliin. Tulevat
unelmoidessaan paremmasta toimeentulosta ja aurinkoisesta
tulevaisuudesta. Vain ani harva on siinä onnistunut hyvin. Toiset
vain hiellä ja verellä ja kolmannet eivät mitenkään. Olethan
sinä kyllä pulskistunut aika hyvin kun vuonna 1995 asukkaita oli 4
640 400 ja vuonna 2014 asukkaita olikin jo 7 955 000. Lihominen on ollut seurausta muuttoaalloista ja alueliitoksista.
Kerran vertaisin yhden nuoren tytön
kanssa sinua Hanoihin. Hänen mielestään täällä on paljon
vapaampi ilmapiiri. Kysyinkin, onko vapaus sitä, että juottoloita
on joka nurkassa ja ne saavat olla auki puolenyön jälkeen. Ei
oikein ole. Sellainen vapaus on vain satunnaisen turistin näkemä
illuusio. Ero Hanoihin on samankaltainen kuin ero Pohjois- ja
Etelä-Euroopan suurkaupunkien välillä. Etäisyyttäkin on melkein
saman verran. Etelä on vilkkaampi ja pohjoinen jäyhempi. Aivan
kuten Euroopassakin on laita. Pohjoisessa poliisit ehkä hieman
tarkemmin valvovat, että kaupunki hiljenee puolilta öin. Täällä
ei. Kaupunki valvoo eikä koskaan nuku. Kaupungin syke on kiihkeämpi.
Osa selitys on myös siinä, että kaupungin työttömyysaste on
Vietnamin kaupungeista korkein. Se on imenyt väkeä, jotka
juurettomana vaeltavat sinne tänne työtä ja kotia vaille. - Kerran katujasi kävellessä sattui silmiin erikoinen talo. Se oli kun lähdössä lentoon, kun ei varmaan tykännyt naapureistaan ollenkaan. Talo jollain tavalla kuvastaa kaupungin juurettomuutta ja näennäistä vapautta tehdä mitä vaan (eiväthän talot noin vain voi lähteä lentoon, vai voivatko?).
Ho Chi Minh
kaupunki olet kiihkeä, sykkivä ja kuohuva mutta et ole Vietnamia.
Olet kuin rakastajatar muttet ole arkipäiväistä perhe-elämää.
Olet pikemminkin osa Ranskaa, osa Yhdysvaltoja ja osa kaikkialle
levittäytyvää viihteellä kyllästettyä globalisoitunutta
maailmaa. Löytääkseen Vietnamin täältä on tehtävä todella
töitä matkustettava kauas ydin keskustasta esikaupunkeihin. Sieltä
löytyy jotain perivietnamilaista kun oikein katsoo tarkkaan.
Kaikki se mitä
aikaisemmin olin kokenut on jyrkästi poikkeavaa sen kanssa mitä
edustat. Hanoi ja Hue olivat paljon enemmän vietnamilaisia. Missään
muualla en nähnyt kodittomia ja katulapsia kuin täällä. Muualla
kaikilla oli edes jonkinlainen paikka, oli se sitten rispaantunut
lastenkoti, hiilenpolttajan 2 huoneen talo tai Dalatin hieno huvila.
Täällä en näe ihmisiä pelaamassa lentopalloa, en kanoja ja
sikoja kaduilla. En täyteen lastattuja maanviljelijöiden kärryjä
en juurikaan kuhisevia toreja vaan niiden tilalla supermarketteja.
Kun muualla Vietnamissa mennään nukkumaan, niin sinä vasta heräät
yön kukoistukseen. Olet kuin murrosikäinen nousemassa
puoliltapäivin, mennäkseen pesulle ja suihkimaan raikastetta
kainaloon ja tietämättä maailmasta yhtään mitään ja osaamatta
käyttäytyä. ”Vittu, vittu kelaa ny vähä”, voisin kuvitella
sinun sanovan ja veska täynnä tarpeetonta krääsää kledjuja,
vinkkua, viihdettä ja älypuhelin.
En silti sano ettei sinua voisi
rakastaa täydestä sydämestä – kunhan vain ymmärtää puhetta,
jota kuiskaat. Elämä kaikessa kurjuudessaan ja loistoissaan näkyy
sinussa. Siinä on tavallaan viehätystä ja vaaransa. Öisin kun
istuin myymälöiden rappusilla ja puistoissa keskustellen
prostituoitujen, katulasten ja taskuvarkaiden kanssa aloin vähän
kerrallaan ymmärtää heidän elämän kurjuutta ja loistoa. Eivät
he hyvin puhuneet, toiset vähän paremmin ja toiset vähän
huonommin. Tarinat olivat väkevää ja vahvaa kieltä. ”Muut
katsovat köyhiä lapsia halveksien ja heillä on vain muutama
ystävä. Rikkaiden lapsilla on monta ystävää.”, kuulen yhden
sanovan.
Please install the Flash Plugin version 11 or higher
Hieman menneisyydestä
Kaupunki
on vanha – sen varmaan arvaat. Oikeastaan ei tarkkaan tiedetä
paikan ikää. Sitä asuttivat khmerit satoja vuosia ennen
vietnamilaisten saapumista. Vanhat kronikat kertovat, että alue
annettiin Vietnamin (kenties Champan) hallintaan myötäjäisinä kun
Vietnamilainen prinsessa nai Khmer prinssin. Tarinan todenmukaisuus
on kyllä hieman kyseenalainen.
Kun
Champa oli voitettu (1471), niin pikkuhiljaa Dai
Viet (suuri Vietnam)
valui kohti etelää. Huessa hallitseva Nguyen loordi lähetti
kenraalinsa Nguyen Huu Canhin vuonna 1698 alueelle. Tämän tehtävänä
oli liittää Gia Dinh ja ympäröivät läänit Vietnamiin.
Strategisesti tämä oli tietenkin tärkeä kun Khmerien
kuningaskunta tekee pienen niemen Vietnamin puolelle juuri täällä
ja toisaalta Kiinan meri muodostaa oivan lahden lähellä Gia Dinhia.
Lahteen laskee kaupungin sivuitse kulkeva leveä
Đồng Nai
joki (Sông Đồng Nai). Joki on 586 kilometriä pitkä laskeutuen
keskiseltä ylänköalueelta alas mereen. Alue katkaisee pohjoiset
osat Mekongin suistoalueelta, joten sieltä käsin voidaan hallita
niin etelää kuin länttäkin.
Gia
Dinhilla (tulevalla
Saigonilla Ho Chi Minh kaupungilla)
oli siis ennen
muinoin merkittävä strateginen asema. Ensinnäkin sieltä käsin
pystyivät Vietnamilaiset tehokkaasti sulkemaan khmerien (tulevien
kambodzhalaisten) kaupankäynnin kiinanmerelle. Ennen
vietnamisointia kaupunki oli khmerien tärkein kauppasatama
ulkomaailmaan. Sen menetys oli vakava isku.
Toiseksi
kuten
Tay Son kapinan
kuvauksesta
muistetaan, niin kaupunki oli
myös Nguyen
Anhin tukikohta, josta hän lopulta onnistu pääsemään Vietnamin
keisariksi (ranskalaisten suosiollisella
avustuksella). Tay
Sonin joukot valtasivat
kaupungin moneen kertaan ja aina Nguyen Anhin joukot valtasivat sen
takaisin. Moisesta edestakaisesta raitiovaunuliikenteestä tuli loppu
kun Ngyuen Anh rakensi ranskalaisten neuvosta vahvan linnoituksen
1790 kaupungin puolustukseksi. Myöhemmin ranskalaiset merivoimat
pommittivat linnoituksen tuusan nuuskaksi vuonna 1859. Linnoituksen
rakentaminen oli Ngyuen Anhille sikäli tärkeää, että hän pystyi
nyt vahvistamaan asemansa etelässä ja myöhemmin käymään
sotaansa Tay Son johtajaa
Nguen Huen (keisari Quang Trungin) perustamaa dynastiaa vastaan. -
Historian käänteet ovat usein
tosi kummallisia, sillä
ehkäpä koko linnoitusta ei
olisi kannattanut rakentaa kun Quang Trung kuoli vuonna1792 ja hänen
perillinen oli tosi heikko. Mutta
toisaalta keisarin ennen
aikaista kuolemaa taasen
Ngyuen
Anh ei voinut
millään tavalla edeltä
käsin tietää.
Kun
Nguen Anh oli päässyt keisariksi Gia Longiksi, niin hän muutti
pois Gia Dinhistä. Etelään jäi hallitsemaan hänen kenraalinsa Lê
Văn Duyệt. Tämä
taasen otti alvariinsa yhteen Gia Longin perillisen Minh Mangin
kanssa. Erityinen kiistakysymys oli katollisten asema. Minh Mang
katsoi tämän uskonnon olleen vieraan konfutselaiselle traditiolle.
Kun taasen Lê Văn Duyệt suhtautui hieman suopeammin
heihin. Gia
Longin mandariinin, kenraali
Lê Văn Duyệt:n, ansiota on pitkälti se, että kaupungista
muodostui kovin kukoistava. Hän salli alueelle kiinalaisten
pakolaisten asuttamisen läheiselle
Cholon-kaupunkiin.
Osa pakolaisista oli poliittisia mutta joukossa oli myös rosvoja ja
muita lain kouraa paossa olevia kansalaisia. Toinen syy oli
menestyksekäs sota Khmerejä vastaan, jolloin hänelle annettiin
vapaus kerätä veroja valloitetulta alueilta. Samoin hän
virkamiehineen
hallitsi
tehokkaasti kaupankäyntiä ja
kauppiaiden verotusta.
Kaupungin vaurastuminen oli väistämätöntä. Alueesta
muodostui kukoistava ja rauhallinen (siinä sivussa mandariinin valta
kasvoi merkittäväksi).
Lê
Văn Duyệt ei
ollut kovin koulutettu ja ei juurikaan välittänyt opillisista
kiistoista konfutselaisista perinteistä vaan oli ensisijaisesti
sotilashenkilö. Hänelle eurooppalainen aseteknologia oli hyvin
tärkeä ja siksi suuntasi katseensa liittolaisiinsa eli
ranskalaisiin. Tässä yhteydessä katollisten suosiminen oli
ensiarvoisen tärkeää. Näin hän pohjusti osittain tulevaa
kolonisointia.
Näihin
aikoihin juontaa juurensa kaupungin kehittyminen kiinalaisten
hallitsemaksi oopiumi keskukseksi. Toiminta, joka kukoisti ranskan
vallan aikana ja päättyi vasta kun kaupunki vapautettiin vuonna
1975. Asia oli seuraavanalainen. 1820 luvulla mandariini
Lê
Văn Duyệt kehitti
suhteitaan vasta maahan muuttaneiden kiinalaisten kauppiaiden kanssa.
Kauppiaat
antoivat suotuisuusasemastaan vastapalveluksina
lahjoja
ja muita taloudellisia
hyödykkeitä. Hyödyt
olivat molemminpuolisia.
Etelä-Vietnamissa oli niihin aikoihin riisin ylituotantoa ja hinnat
olivat paljon alhaisemmat
kuin muualla. Pohjoisessa taasen oli pulaa riisistä ja hinnat
nousivat siellä jopa 100 %. Keisari Minh Mang vaati etelän riisin
toimittamisen pohjoiseen pitääkseen
hinnat siedettävinä.
Vastaavasti Kiinassa oopiumin tuotanto kasvoi ja
riisistä oli sielläkin pulaa.
Nyt mandariinin suosimat kiinalaiset kauppiaat salakuljettivat riisin
ulkomaille saadakseen olennaisesti paremman hinnan. Vastaavasti tulo
matkalla rahdattiin
uusia emigrantteja sekä
oopiumia maahan. Selityksenä keisarille mandariini esitti, että
kummatkin rodut (kiinalaiset ja vietnamilaiset) harrastavat laitonta
kauppaa, eikä tämä ole näin millään tavalla vietnamilaisten
asettamista toissijaiseen asemaan. Oopiumin tuonti taasen johtuu
siitä että vastatulleet olivat riippuvaisia aineesta eikä asiasta
voida syyttää kiinalaisia kauppiaita. Selitys
sekin. Tosiasiassa kauppiaat tiesivät
hyvinkin
laivanneensa
oopiumia maahan
ja
antoivat emigranttien
kuljettaa aineen viimeiset metrit. Keisari
Minh Mang yritti estää laittoman riisin viennin ja oopiumin tuonnin
kieltämällä kiinalaisilta merenkulun. Kauppiaat
onnistuivat kiertämään taasen
tällaiset
määräykset (mandariini virkamiesten avustuksella) merkitsemällä
kaupankäynnin virheellisesti vietnamilaisten vaimojensa
ja palvelijoidensa
nimiin. Pohja oopiumin
kaupalle oli näin luotu. Kauppa jota ranskalaiset niin mieluusti
harrastivat (tästä enemmän tulevissa postauksissa).
Sitten
saapuivat ranskalaiset (ja hieman myös espanjalaiset). Napoleon
III määräyksestä hyökkäsi ranskalainen amiraali
Pierre-Louis-Charles
Rigault de Genouilly 14 laivan avulla Gia Dinhiin. Hänen
komennossaan oli 1000 ranskalaista ja 1000 flippinneiltä peräisin
olevaan espanjalaista. Muodollisesti syynä oli katollisten
suojeleminen.
Gia Dinh vallattiin 17 helmikuuta 1859 ja
kaupungin puolustukseksi rakennettu linnoitus tuhottiin moninaisten
vaiheiden jälkeen.
Indokiinan
kolonialisointi alkoi nyt
toden
teolla. Ehkäpä siksi kaupungin nimikin muutettiin ettei kenenkään
mieleen olisi juolahtanut: Hei tämähän on osa Vietnamia. Uudet
isännät – uudet nimet.
Ranskalaisten
arkkitehtien
kädenjälki
näkyy keskustassa lähes kaikkialla. Ranskalaiset
rakensivat eurooppalaistyylisiä hienoja huviloita, palatseja,
oopperatalon,
katedraalin
rakennusaineet rahdattiin Ranskasta
ym. vuodesta
1859 lähtien. Kadun nimet ovat monin paikoin ranskalaisia kuten: Le
Loi, Le Lai, Pasteur, Alexander de Rhodes (tosin suurin osa nimistä
on kuitenkin vietnamilaisia). Välistä kun katselee talojen
fasadeja, niin on vaikea uskoa olevansa juuri kehitysmaan viitan
riisuneessa valtiossa. Kuvittelisi olevan jossain Euroopassa,
varakkaassa
pääkaupungissa.
Ilma
on
vain hieman kuumempi, sateet
rankempia
ja ihmiset
eri
näköisiä. Ei
mikään ihme, että ranskalaiset kutsuivat kaupunkia itämaan
helmeksi, kaunis
ja kova.
Koskaan
kaupungista ei tullut yhtenäisen Vietnamin pääkaupunki. Se oli
joko Hanoi, Hue tai Pariisi
kaukana Euroopassa. Nykyinen
Ho Chi Minhin kaupunki on Vietnamin suurin, rikkain ja menestynein
mutta ei kuitenkaan hallinnon keskus. Vain lyhyen aikaa siellä oli
hallinnollinen keskittymä. Se
oli Kokinkiinan (Ranskan provinssi) pääkaupunki ja koko Indokiinan
pääkaupunki 15 vuoden ajan eli vuodesta 1887 vuoteen 1902.
Myöhemmin kun ranskalaiset
sotivat pohjoista vastaan ja keisari Bao Dai oli etelän
nukkejohtaja,
hallittiin ranskalaisten ja
Bao Dain joukkojen valtaamia alueita Sai Gonista käsin.
Välittömästi
Geneven sopimuksen jälkeen
1954, muodostettiin
Saigonista,
Diemin hallitseman Vietnamin
Tasavallan, pääkaupunki.
Kaupungin
hallinnollinen asema päättyi
kun Vietnamin yhdistettiin
1976. Riippuen puhujasta –
kaupunki joko vallattiin tai vapautettiin – 30
huhtikuuta vuonna 1975,
päivänä,
jolloin Vietnamin
sota
päättyi.
Tällä on suuri symbolinen
merkitys sekä kaupungille
että maalle.
Kaupunki kun edusti tavallaan
imperialismin tiivistymää, niin sen vapautus merkitsi kolonialismin
uuvuttavan, läpimärän ja
painavan palttoon riisumista. Vihdoin maa oli vapaa, yhtenäinen ja
itsenäinen satavuotisen painajaisunen jälkeen. Hinta vaan oli kova,
aivan liian raskas.
Yritteliäisyyttä
Please install the Flash Plugin version 11 or higher
Yhdessä suhteessa,
Ho Chi Minh City, olet kyllä peri vietnamilainen. Monet asukkaasi
ovat kovin sitkeitä ja katsovat valoisasti tulevaisuuteen. Ovat
ahkeria ja työteliäitä. Kerran kun ajelin pitkin katujasi,
pysähdyin yhden kauniin rakennuksen eteen. Vaikutti joltain
instituutilta, kenties yliopiston laitos. Siinä pyörittelin päätäni
hämmästyneen oloisena. Mihin lienenkin joutunut? Portinvartija
viittasi ajamaan peremmälle. Pysäköin pyöräni sinne, minne sadat
muutkin olivat tehneet. Kiertelin rakennusta siellä täällä.
Olisikohan joku tutkimuslaitos kun nousin toiseen kerroksen ja
katsoin vanhoja käytäviä. Yhdessä messinkikyltissä näin nimen
Pasteur, muu teksti käsittämätöntä. Kun kävelin alas
sisäpihalle näin huoneita joissa liitutauluja: Pitävätköhän
tutkijat mietintöjään täällä? Seuraavan oven luona kysyin
yhdeltä tytöltä, mikä rakennus tämä on. Entinen Pasteur
instituutti nykyään iltakoulu, vastasi. Kun vietnamilaiset tytöt
eivät mitään ujostele, niin pyysi sisään kun englannin tunti ei
ollut vielä alkanut. Opiskelijat opiskelivat kaupallisia aineita
työn ohella. Yksi oli töissä kaupassa, toinen varastossa, kolmas
virastossa ja kaikki halusivat tutkinnon sekä glooriaa täynnä
olevan tulevaisuuden. Ahkeruus pyhittää elämän ja siunaa
tulevaisuuden. Monet olivat tulleet maaseudulta, joissa heillä ei
oikein tulevaisuutta ollut.
Kysymykseen
haluavatko he mennä ulkomaisen yrityksen palvelukseen oli vastaus
suurimmalla osalla opiskelijoilla: Totta kai. Ulkomaiset yhtiöt
maksavat parempaa palkkaa ja pääsee matkustamaan. Eikö heitä
sitten pelota vieras työkulttuuri. Ehei ollenkaan, kuului
päättäväinen vastaus. Ja jatkoivat: Vaikka meillä on paljon
opittavaa, niin vierailla on vielä enemmän. Tässä yhteydessä
heillä on paljon annettavaa: Osaavat Vietnamin kielen, tuntevat
suurin piirtein maan lainsäädännön, verotuksen ja maan tavat.
Näillä seikoilla kuvittelisi olevan työnhakutilanteessa merkittävä
arvo. Kun kysyin, miten perhe-elämä sopii tähän kuvioon. Ei
meillä vielä ole vakituista tyttö- tai poikaystävää, kuului
vastaus. Sen aika tulee vasta sitten kun opinnot ovat valmiit ja ovat
löytäneet vakituisen työpaikan. Samankaltaista määrätietoista oman elämän rakentamista näin muuallakin Vietnamissa. Tiellä on välillä ylämäkiä, välillä alamäkiä ja toisinaan matkan keskeyttää suuri kivi, joka puhkuen ja äheltäen kammetaan tien penkalle.
Liikenne
Liikenne on
legendaarinen. Ei voi löytää turistiopasta, joka ei mainitsisi
sanaakaan siitä. Toiset ovat kauhuissaan, toiset peloissaan ja
kolmannet – kuten minä – ihastuksissaan. Kaupungissa on ainakin
kolme miljoonaa moottoripyörää ja kaikki ne ovat juuri siinä
missä sinäkin. Hanoissa pelkäsin kaoottisen järjestäytynyttä
liikennettä. Täällä se on vielä toisessa potenssissa ja lopulta
opin rakastamaan tätä täydestä sydämestäni. Kun punainen valo
palaa ja edessä on tilaa niin miksi pitää pysähtyä. Kun oikealle
voi aina sujahtaa riippumatta valojen väristä niin miksei sitä
voisi tehdä kunhan hieman varoo päälle tulijoita vasemmalta. Jos
oma kaista on täynnä ja vastaantulevien kaista tyhjä onhan se
asfaltin halveksimista pitää sitä tyhjänä. Liikennemerkkejä on
siroteltu pitkin katujen varsia vain siitä syystä, että
merkkitehtaassa oli ylituotantoa ja merkit piti sijoittaa jonnekin
varastoon odottamaan hyödyllisempää käyttöä. Niinpä niitä
siroteltiin katujen varsille sinne ja tänne kun kaupunkiin on
levitetty niin paljon asfalttia talojen väliin kaduiksi. Kun edessä
on pienikin rako tyhjää tilaa, niin on kaksi vaihtoehtoa joko sinä
olet siinä tai joku toinen. Tila oli tyhjä vain sitä varten, että
joku sen täyttäisi (eihän se muuten olisi tyhjä).
Kun kaikki ajoivat
käyttäen luovaa mielikuvitusta ei mikään oikein yllättänyt
paitsi turistit. Siinä he seisovat katukivetyksellä astuvat yhden
askeleen ja sitten takaisin edes takaisin kuin olisivat
tanssilattialla. Tuli oikein paha mieli katsellessani moista
päättämättömyyttä. Lopulta otin ja ryhdyin neuvomaan, miten
kävellään. Jostain kumman syystä eivät sitä taitoa olleet vielä
oppineet kunnolla. Yli vaan tasaisella nopeudella, kyllä kaikki
sinua väistävät. Eikä koskaan taaksepäin kun siellä on jo joku.
Suomessa ajaminen on taasen niin yksitoikkoisen tylsää, täällä
kun joku tulee omalla kaistallasi vastaan, yllätyt perin juurin ja
et oikein tiedä mitä tehdä. Sellainen on vaarallista.
Talous
Keskustan
ultramoderneja pilvenpiirtäjiä katsoessa tuntuu kuin olisi jossain
Kiinassa vastikään vaurastuneessa kaupungissa (vakkapa Sanghaissa)
tai New Yorkin Manhattanilla . Täällä jos missään näkee
Vietnamin talousihmeen. Katse kiinnittyi hotelli Pullmannin edessä
olevaan lipputankoihin: Sosialistisen Vietnamin lippu oli täydessä
tangossa kun taasen amerikkalaisen hotelliketjun lippu taasen
puolitangossa (mitä lienee surevat).
Tp.
HCM on Vietnamin taloudellinen keskus. Tietosanakirja esittää
(kuten
aina)
hieman tylsiä ja
selkeitä lukuja taloudesta: Kaupungin pinta-ala on vain 0.6 % maan
pinta-alasta, väestö on 8.34% koko maan väestöstä,
bruttokansantuote (GPD) on 20.2 % koko
maan GPD:stä, Vietnamin
teollisuustuotannosta 27.9 % kulkee kaupungin kautta (tosin laitosten
pääkonttorit ovat kaupungissa ja tuotanto saattaa
olla hajautettu pitkin maata, joten luku on hieman harhaanjohtava),
34.9% ulkomaalaisella pääomalla (FDI) tehdyistä projekteista
kulkee kaupungin kautta. Vuonna
2009 GPD per kapita oli 2 800 USD kun koko maan keskiarvo oli 1 042
USD. Kaupunkiin on
perustettu lukuisia taloudellisia erityisalueita, joista sijoittajat
hyötyvät monellakin tapaa. Infrastruktuuri on valmiiksi rakennettu,
verotuskohtelu on suotuisa jne. Vietnam ja erityisesti Ho Chi
Minhin-kaupunki pyrkii tosissaan olemaan Hi Tech kaupunki.
Koulutukseen on satsattu paljon samoin erityistalousalue 9 ja Quang
Trungin ohjelmistopuisto on keskittynyt yksinomaan korkeaan
teknologiaan. Tänne
ulkoistavat eurooppalaiset ja amerikkalaiset ohjelmistotalot
tuotantoaan hieman Intian malliin.
Yritysten joukossa
on myös omaa tuotantoa ja alihankintoja kuten elektroniikan
sopimusvalmistusta.
Esimerkiksi Intel on investoinnit
yli miljardi dollaria kaupungissa sijaitseviin tehtaisiin.
Please install the Flash Plugin version 11 or higher
Ehkä jokaisen Aasiassa käyvän ihmisen pitäisi käydä Ho Chi Minh-kaupungissa. Toista yhtä värisevää kaupunkia ei maailmassa varmaan liene. Mutta älköön kukaan kuvittele silloin käyneensä Vietnamissa. Kaupunki on isoloitu saareke Vietnamissa aivan kuin yksinäinen saari keskellä aavaa merta.