Kohtaaminen viidakossa

Eteenpäin kohti määränpäätä, Jakartaa. Öljyt vaihdettu, renkaat täytetty ja reppu nakattu tavaratelineelle. Matka jatkuu katsomaan mahtavaa elefanttiputousta. Nimi, kuinkas muutenkaan, on Thac Voi (voi kuten muistanet on elefantti ja thac putous). Paikka on hieman vaikea löytää kun se on pari kilometriä päätiestä ja viitat ovat selkäpuolella eli sivutien oikealla puolella. -

Kun Suomessa ei juuri putouksia näe ja hieman vaatimattomatkin kosket, kuten Imatran, ovat maankuuluja. Nämä Vietnamin putoukset ovat sykähdyttäviä, luonnon omia rajuja suihkulähteitä. Mahtavampana kuin mitä ihminen voi koskaan tehdä (ainakaan halvasti). Täällä ne ovat valuneet satoja vuosia päivästä toiseen kuohuvina, pyörien hyörien, pauhaten osoittaen luonnon voiman vaatimattoman mitättömän ihmisen edessä. Täällä ne ovat virranneet kun Suomessa käytiin sisällissota, kun venäjä valloitti Suomen Ruotsilta, kun Venäjän ja Ruotsin välisissä neuvotteluissa siirrettiin itärajaa milloin sinne milloin tänne, kun Kustaa Vaasa valitutti itsensä kuninkaaksi, kun ensimmäiset pyhiinvaeltajat perustivat Viipurin. Aina vain hyörien ja hyökyen päivästä toiseen, vuodesta toiseen, vuosikymmenestä toiseen ja vuosisadasta toiseen. Mitä on sivistyksemme, kulttuurimme, näiden putousten rinnalla, kuin puraisu limpun kannikasta – ei muuta.

Please install the Flash Plugin version 11 or higher

Sadekauden aikana täyttyvät laakson joen uomat veden vallatessa penkereet tuoden puiden ja kasvien kiihkeästi kaipaamaa vettä. Vettä syöksyy hyökyen vaahtopäisinä jokaisesta pienestä kolosta kaivaten vain vapauteen ulos suurelle aavalle merelle. Haihtuen siellä ja pilvien kantamana palaten takaisin vuoristoon sataen alas. Veden kierto jatkuu alati. Näin on aina ollut ja näin tulee aina olemaan.

Nyt Thac Voi on nähty ja koettu. Kohti Ho Chi Minh cityä vaiko rannikolle? Siinäpä pulma. Vilkaisu passiin, päiviä jäljellä pari viikkoa. Rannikolle siis. Kohti Phan Thietia ja Mui Ne:n kaupunkeja. Matka jatkuu läpi huikean kauniiden maisemien. Ylös alas, vasemmalle ja oikealle vie asvaltoitu tie, johdattaen innokasta matkamiestä pyörällään kohti uusia seikkailuja. Kevään riisisato on korjattu. Syksyn satoa istutetaan paraikaa ja vedet lasketaan pelloille. Tien vierellä näet orpoja taloja. Da Latin jälkeen yksinäisiä ja köyhiä. Jos rahallisesti paljon menettävät niin maisemissa voittavat.

Please install the Flash Plugin version 11 or higher

Kohtaaminen viidakossa

Sattui matkalla ikimuistoinen tapahtuma. Ajaessani pitkin vuoristotietä tuli vastaan kaksi nuorta miestä. Olivat pysäköineet ajokkinsa (näitä ritsoja Honda Winejä). Lieneekö heillä jokin pulma – mietin - ja pysähdyin. Ei ollut. Vaan eivät uskoneet, että tie Da Latiin voi olla näin kapea ja mutkainen. Saigonin jälkeen se olikin heidän mielestä hieman sivutien kaltainen vaikka Google mapsiin merkitty päätieksi. Tutkivat siksi kännykkäkarttansa. Vakuutin heille, että oikealla tiellä ovat. Siinä jutskatessamme ääntäminen oli jollain tavalla tuttua. Joten kysymään mistä ovat: Finland, kuului vastaus. Johon vastasin suomeksi ”niin minäkin”. Siinä sitten vietimme rattoisan hetken. Olivat Korsosta ja Helsingistä, melkein naapureita.

Hieman tunnelma oli samankaltainen kuin oli varmaan Stanleyllä löytäessään Livinsgstonen Afrikassa. ”Mr. Livingstonen, I assume” - jäi tapahtumasta jäljelle kuuluisa slogan. Siispä suomalaiset tapasivat toisensa keskellä Vietnamin viidakkoa kaukana kaikkialta. Ei varmaan ihan joka päivä satu. Harmittaa kun en tajunnut ottaa kuvia, olisi sitten ollut jotain mitä voisi kotona näyttää. Suomalaisia levittäytyneenä kauas avaraan maailmaan – kummaa kansaa. Siispä jos joku näistä nuorista miehistä jotain tietää niin olisi hauska vaihtaa s-postitse mietelmiä. Ilmoittautua voi osoitteeseen: jussi.hanhijarvi@gmail.com .