Humanismin kaapuun puettua propagandaa, metkuja ja valheita

Seuraava esitys ei kuulu kovin olennaisesti Vietnamin sotien kokonaiskuvaan. Monet historioitsijat eivät juurikaan mainitse tapahtumista montaa riviä enempää. Ovathan tapahtumat esimerkki siitä, miten Vietnamin sotaa tullaan markkinoimaan myöhemmin suurelle yleisölle, ruokkimalla valheita, väärinymmärrystä ja tehtailemalla raportteja sekä muita metkuja, joilla ei ollut mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Kansakuntaa valmisteltiin tulevaan sotaan. Humanismin kaapuun voidaan ommella melkein mitä vain.

Lokakuun 9 laskettiin ranskan trikolori Hanoissa ja viimeinen ranskalainen joukko-osasto lähti kaupungista. Geneven sopimuksessa oli sovittu sotilaiden kotiuttaminen ja siviilien vapaa liikkuminen kumpaankin suuntaan. Amerikkalaiset käynnistivät välittömästi Geneven jälkeen ”Passage to Freedom”- hankkeen, muuttoaallon etelään. Harvoin vaan ei ole huomattu, että tämä humanitaarinen toiminta oli vahvasti sidoksissa Dwight D. Eisenhowerin käymään ideologiseen sotaan kommunismia vastaan. Siirrettyjen ihmisten määrä, eri laskentatavoista riippuen, vaihteli 600 000 ja 900 000 välillä. Tarkkaa lukua ei tiedä kukaan. Niitä ihmisiä mitkä oikeasti äänestivät jaloillaan oli kuitenkin olennaisesti vähemmän. Huomattava osa muuttaneista oli jo jättiläismäisiin mittasuhteisiin paisuneen propagandasodan uhreja. Osa taasen oli edestakaisin kulkeneita, avustuspakettien perässä juoksevia ”raitiovaunuja”. 

 

Moni tämän päivän mainosmies vihertyykin seuratessaan markkinoinnin, propagandan tehokkuutta ja moni amerikkalainen Vietnamin veteraani toteaa hieman kyynisesti, että kansakuntaa huijattiin pikkuhiljaa, pala kerrallaan ja valmisteltiin sotaan. Sota, joka tuli pilaamaan satojen tuhansien nuorten miesten elämän vuosikymmeniksi jopa loppuelämäksi (kuten käy selväksi kun seuraa veteraanijärjestöjen taistelua Agent Orangen ympärillä), puhumattakaan niistä miljoonista jotka kuolivat tai haavoittuivat henkisesti ja fyysisesti sekä sairastuivat vielä tänään kaukaisessa Vietnamin maassa.

Amerikkalaisille hanke oli valtava propagandavoitto, jossa väitettyä pohjoisen kommunistien sortoa pakeni ”vapaaseen maailmaan” valtava määrä ihmisiä amerikkalaisten pyhittämän Ngo Dinh Diemin diktatuurin alle. Eisenhower halusi osoittaa maailmalle ihmisten näin äänestävän jaloillaan. Pääosa muuttajista oli pohjoisen katollisia ja niinpä muutolle keksittiin osuva nimi:”Neitsyt Maaria muuttaa etelään”. Koska pääministeri Ngo Dinh Diem oli harras katolilainen, sopi hänelle vallan mainiosti katollisten määrän lisääminen sinänsä buddhalaisessa etelässä. Tosin myöhemmin syntyi kärhämää pohjoisten katollisten ja eteläisten välille kun valtion päämies suosi omiaan toisinaan hieman kovin ottein.

Ennakkoarvioita muuttajien määrästä

Amerikkalaiset olivat jo tehneet vuonna 1951 Tonkinin alueen evakuointisuunnitelman. Silloinen ranskalaisten komentaja de Lattre piti suunnitelmaa järjettömänä, sillä se olisi johtanut viimeisten lähtijöiden massatelotukseen. Amerikkalaiset kuitenkin de Lattren kanssa käydyn keskustelun jälkeen jatkoivat kaikessa hiljaisuudessa evakuoinnin suunnittelua. Koko suunnittelu vaati lähes vuoden työn. Suunnitelmassa kaavailtiin 80 000 ranskalaisen sotilaan, 40 000 vietnamilaisen sotilaan ja 10 000 siviilin evakuointia. Kesäkuussa 1954, kun keskustelut Genevessa jatkuivat, tarkennettiin suunnitelmaa. Amerikkalaiset arvelivat aluksi, että yksinomaan Hanoista pitää kuljettaa 600 lentokuormaa tarvikkeita, 10 000 kulkuvälinettä ja 382 raskasta tykkiä sekä 110 000 siviiliä ja arviolta 150 000 sotilashenkilöä. Lisäksi VietMinhin arveltiin vapauttavan 9 600 vankia. Ranskalainen kenraali Ely arvioi siirrettävien ihmisten määräksi 200 000. Tavattuaan amerikkalaisia diplomaatteja kertoi kenraali, että Ngo Dinh Diemin ja amerikkalaisten dramaattinen propaganda voisi kasvattaa pakolaisten määrän jopa miljoonaan.

Yhdysvallat osallistui evakuointihankkeeseen jo 28 heinäkuuta, viikko Geneven allekirjoitusten jälkeen. Tällöin (etelä) Vietnamin Valtion hallitus kertoi amerikkalaisille diplomaateille tarvitsevansa 2000 suurta telttaa, muutoin pakolaisohjelma päättyisi ennen kuin se edes olisi alkanutkaan. Elokuun 4 ja 5 Etelä-Vietnamin ulkoministeri kera Diemin pyysi suoraan amerikkalaisten apua. Siihen saakka kuviteltiin ranskalaisten hallitsevan ja johtavan muuttoa (kuten Geneven sopimuksessa arveltiin epäsuorasti). Ranskalainen kenraali Paul Ely olikin Geneven sopimuksen allekirjoituspäivänä jo aloittanut taistelujoukkojen siirtämisen pois Hanoista Haifongiin. Saigonissa taasen huomattiin, että ranskalaiset kykenevät siirtämään korkeintaan 80 000 ihmistä elokuussa kun n. 120 000 ihmistä oli saapunut odottamaan siirtoa pakolaiskeskuksiin vielä ranskalaisten valvomille alueille. Keskuksissa oli puhkeamassa humanitaarinen kriisi huonon ravitsemuksen, puutteellisen saniteettiolojen, kehnojen terveysolojen ja olemattomien sääsuojien vuoksi. Ranskalaiset pyysivätkin elokuun alussa amerikkalaisilta aluksia, joilla voitaisiin siirtää 100 000 ihmistä. Pyyntö sopikin amerikkalaisille mainiosti kahdesta syystä: ensinnäkin arvelivat saavansa propagandavoiton ja toiseksi tiedustelupalvelun asiamiehiä voisi nuuskia oloja pohjoisessa. Nämä olivat menomatkalla laivojen matkustajina. Jo 7 päivänä elokuuta amerikkalaiset antoivat hankkeelle nimen ”Passage to freedom”.

Siirto alkaa

Honkongista saapuikin ensimmäinen alus jo 10 elokuuta, sen kuitenkin käskettiin olemaan näköyhteyden ulottumattomissa rannikolta. Sen piti odottaa muiden laivojen saapumista, jotta nämä yhdessä voisivat luoda mahdollisimman vaikuttavan ja mahtipontisen näyn. Mitäs sillä nyt väliä vaikka pakolaiskeskuksissa olikin hieman kurjaa. Haifongin eteläpuolella oleva kylä varattiin pakolaisten vastaanottokeskukseksi, täällä toimi sodan aikana sotilaskoneiden huoltokeskus. Elokuun 16 siellä odotti laivoja jo 132 000 pakolaista. Ensimmäinen laivalastiin pääsi 1 900 pakolaista 18. elokuuta. Kolme päivää myöhemmin saapuivat he Saigonin, jossa Punainen Risti antoi tulijoille vastaanottopaketin.

Saigonissa rakennettiin kiireen vilkkaan vastaanottokeskuksia, joista ensimmäiseen oli jo saatu pystytettyä 30 telttaa. Mitenköhän nämä vastatullutta 1 900 mahtuivatkaan niihin? Mahtoi olla ahdasta. Yhdysvalloista oli rahdattu toimittajia seuraamaan ja kuvaamaan pakolaisten siirtoa, mutta heitä ei kylläkään päästetty Saigonin pakolaiskeskuksiin. Presidentti Eisenhoower ylisti hanketta 22 elokuuta: ”Onneksi, vapaa Vietnam on maa, jossa on runsaasti maata, minne voidaan sijoittaa lähes kaikki Vietnamilaiset, jotka haluavat paeta kommunistien herruutta”.

Eisenhowerin ylistys johti siihen, että evakuointi muodostui poliittiseksi tapahtumaksi, jota maailmalla seurattiin kiinnostuneena. Pakolaisten lukumäärä muodostui entistäkin tärkeämmäksi. Tässä vaiheessa astui näyttämölle keskustiedustelupalvelu CIA, jonka tehtäväksi annettiin tehtailla pakolaisia mahdollisimman paljon. Saigoniin lähetettiin muuan ilmavoiminen eversti Edward G. Lansdale johtamaan koko propagandakampanjaa. Lansdale saapui Saigoniin jo heinäkuussa mutta vasta elokuussa hänen joukkonsa, Saigon Militiary Mission (MSS), oli kunnolla järjestynyt. Ensitöikseen hän lähetti Hanoihin muuan majurin Lucien Coneinin. Mihen, joka CIA:n palkkalistoilla tuli vaikuttamaan ratkaisevasti tulevan Vietnamin tasavallan, etelä Vietnamin, historian kulkuun.

Aina kun etelään saapui laivalastillinen tai lentokonekuorma pakolaisia lähti paluumatkalla Lansdalen alaisia agentteja, heidän tarvitsemia tarvikkeita ja kymmeniä tuhansia lentolehtisiä, julisteita ja kirjasia jaettavaksi kaikkialle Pohjois-Vietnamia erityisesti katollisille alueille. Etelästä pohjoiseen muuttavia ihmisiä ei juurikaan otettu matkustajiksi – tietenkään. Olisihan se ollut hieman noloa Eisenhoowerin vapauden julistukselle, jos runsain mitoin muuttaisi heidän omilla laitteillaan ihmisiä pohjoiseen.

Metkuja

Heti alkuunsa Lansdalen MSS halusi lyödä kiilan Kiinan ja VietMinhin väliin (jenkit taisivat olla hieman katkeria Kiinan roolista Geneven neuvotteluista kun eivät päässeetkään sotimaan inhoja kommareita vastaan nyt). He julkaisivat lentolehtisen, jossa väitettiin kiinalaisten joukkojen hyökänneen maahan ja tappaneen runsaasti pohjoisvietnamilaisia köyhiä talonpoikia. Lehtinen pelästytti Vietnamissa asuvat kiinalaiset perin juurin. Toinen metku oli räikeä julistekampanja, jossa väitettiin VietMinhin olevan täysin hallitsemattomassa tilassa, jossa pienet huligaanijoukot voisivat mellastaa mielin määrin ja aiheuttaa sekasortoa maahan.

Hanoissa eleli 6000 ranskalaista siviiliä ja koko Tonkinin alueella n. 24 000. Yhtä äkkiä nämä kauppiaat, ylemmät virkamiehet, varakas väestö oli ensiarvoisen tärkeitä, Propagandan kannalta olisi ollut suunnaton katastrofi jos he olisivat jääneet VitMinhin muodostaman hallituksen alaisuuteen. Eli ne piti saada muuttamaan sankoin joukoin pois. Eräs metku olikin kirjanen, joka ulkoasultaan näytti viralliselta VietMinhin säännökseltä. Kirjanen sisälsi tiukat kuvaukset ja määräykset tulevasta rahareformista, omaisuuden lakkauttamisesta ja ohjeet minkä mukaan työntekijät voisivat jättää työnsä 3 päiväksi, lomapäiviä VietMinhin saapumisen kunniaksi. Kirjanen vaikutti toivotulla tavalla. Hanoin ja Tonkinin ranskalainen porvaristo ilmoittautui lähtijöiden joukon jatkoksi. Lansdalen tilastot näyttivät nyt propagandistien mielestä valoisilta: evakuoitaviksi ilmoittautui kolminkertainen määrä kirjasen julkaisemisen jälkeen. Kirjanen ajautui VietMinhin käsiin ja välittömästä julkaistiin radio-ohjelma, jossa todettiin kirjasen tiedot paikkansa pitämättömiksi, valheelliseksi sepitelmäksi.

MSS:n toiminta saavutti kunnon agenttitarinan piirteitä. He onnistuivat rekrytoimaan yhden poliisimiehen, joka vapautti toiminnassa kiinnijoutuneet agentit. Hanke hieman epäonnistui kun poliisimies ryhtyi levittämään propagandakirjasia ja jäi kiinni yöllisessä pakomatkassa pitkin Hanoin katuja. Agentit saastuttivat yhden paikallisen linja-autoyhtiön öljyt siten, että bussien moottorit rikkoutuivat. Heillä oli apunaan CIA:n sabotaaseihin erikoistuneet joukot. Nämä asensivat räjähdysaineita Hanoi Haifongin rautateille kun ranskalaiset poistuivat Hanoista lokakuussa. Samoin räjäyteltiin maantiesiltoja ja jokiveneiden noutolaitureita. Näin Lansdalen porukka yritti osoittaa VietMinhin olevan täysin hallitsematon huligaanijoukkio ja piittaamaton aselevosta ja Geneven kokouksen päätöksistä. Pitkään maailmalla kuviteltiin sabotaasitöiden tekijöiden olevan VietMinh mutta nykyään kun monet agentit ovat avanneet suunsa ja tutkijoita on päästetty arkistoihin, on paljastunut näiden myyräntöiden olleen suurelta osin MSS:n aikaansaannoksia.

Thomas Dooley

Haifongissa työskenteli lääkärinä muuan Thomasa Dooley III. Mies loi kirjoituksillaan julkisen väärinkäsityksen ilmapiirin, joka pyhitti tulevan Amerikan sodan suuren yleisön silmissä ja mielessä. Hän julkaisi (1956) hilpeä kirjan Deliver Us from Evil kokemuksistaan Vietnamissa ja kaksi kirjaa The Edge of Tomorrow ja The Night They Burned the Mountain kokemuksistaan Laosissa. Näissä hän esitti näkemyksensä siitä, että maailman suurimmat ongelmat ovat taudit ja kommunismi. Kuollessaan 1961 syöpään amerikkalaiset gallup tutkimukset kertoivat hänen olevan kolmanneksi kunnioitettavin henkilö heti paavin ja Eisenhooverin jälkeen. Hänen maineensa hieman kärsi katollisten silmissä kun hän ensimmäisen kirjan markkinointikiertueella paljastui olevan homoseksuaali. Monille asia oli melkein suurempi kauhistus kuin kommunismi ja näin hänet erotettiin laivastosta. Muuan isä Maynard Kegler halusi kanonisoida miehen (eli julistaa pyhimykseksi). Tutkittuaan CIAn arkistoja paljastui, että siellä oli tallennettu yli 500 Dooleyn laatimaa muistiota, raporttia, kirjeittä ja muita dokumentteja. Näissä käsiteltiin pohjoisen Laosin kyläläisten henkistä ilmapiiriä, Pathet Laon ja kiinalaisten toimintoja alueella. Vahvasti epäillään hänen olleen CIA:n agentti ja verraton tietolähde. Näin voi tapahtua vain Amerikassa, tiedustelupalvelun agentti voidaan kanonisoida lähes pyhimykseksi.

Dooley toimi siis kuljetusalusten ja myöhemmin Haifongissa vastaanottokeskuksen lääkärinä. Koska hänellä oli hyvät suhteet Lansdaleen, hän tietenkin osallistui propagandakampanjaan ja jatkoi ”tutkimuksiaan” rintaman toisella puolen ja julkaisi raportin, jonka mukaan infektiosairaudet, parasiitit ja muut terveysongelmat ovat lukumäärältään suurempi kuin siirtoa odottavien ihmisten täiden määrä. Dooleyn vuodatus tapahtumista, Deliver Us to Freedom, oli kuin kirjoitettu Lansdalen propagandatehtaassa.

VietMinh kyllä yritti myös laatia vastapropagandaa. Tosin heidän häpeäkseen on todettava, etteivät olleet alkuunkaan yhtä taitavia. Kummallakin puolella propaganda sai joskus nykyihmisen kannalta katsottuna huvittaviakin piirteitä. Kummatkin osapuolet syyttivät toisiaan kannibalismista. Ilmeisesti heidän mielestään vastapuolella sipulin kera haudutettu imeväisikäinen sinappikastikkeen kera on erityisen haluttu herkku.

Hanoista lounaaseen

Mittavien aikataulu ja logistiikkaongelmien rinnalla suurin vaikeus oli Tonkinin maanviljelijöiden evakuointi. Erityisesti kahden provinssin nimittäin Phat Diemin ja Bui Chu läänien katollisten siirto oli kohtalaisen hankala prosessi. Nämä alueet sijaitsevat Hanoista lounaaseen. 

 

Heti Dien Bien Phu:n kaatumisen jälkeen ranskalaisten joukkojen komentaja ryhmitti armeijansa uudelleen varmistaakseen Hanoin ja Haifongin välisen käytävän. Käytännössä mainitut katolliset alueet hylättiin VietMinhille, joka valtasikin ne melko nopeasti ilman mainittavaa vastarintaa.

Nyt näissä lääneissä tulikin hätä, kas kun kaikista Tonkinin alueista ne olivat olleet lojaalisimpia ranskalaisille. Monin paikoin usein seurakuntien pastorien johtamat katolliset militantit muodostivat täydennyksen ranskalaisille. Monilla alueen asukkailla ei ollut epäilyksen häivääkään mitä VietMinh oli varannut heille ja tämän vuoksi rukoilivat ranskalaisia jäämään. Kun Ely ryhtyi vetämään joukkojaan pois, sattui muutaman kerran missä kyläläiset ja pro-Ranskalaiset militanttijoukot ampuivat vetäytyviä Elyn alaisia joukkoja. Monta kertaa Lansdalen salaiset CIA sotilaat puuttuivat tapahtumien kulkuun estääkseen suuremmat katastrofit. Esimerkiksi kerrankin he pysäyttivät nälkäisen militanttinaisen heittämästä käsikranaatin varastorakennusta vartioivien ranskalaisien sotilaiden päälle.

Ranskalaiset olivat hyvin tietoisia läänien katollisten hädästä. Genevessä oltiin sovittu asukkaiden vapaasta liikkumisesta. Neuvottelutulosta ei oltu vielä testattu käytännössä ennen elokuuta kun VietMinh otti nämä alueet hallintaansa. Täysin tietoisena käyttäytymisensä poliittisista seurauksista VietMinh näki erityistä vaivaa voittaakseen katollisten pappien ja näiden seurakuntalaisten luottamuksen.

Vaikka VietMinhin saapuminen tuntui asukkailta usein rasittavalta päättivät monet jäädä esi-isiensä maille. Huolimatta Lansdalen propagandasta, katollisten uskonnollisesta painostuksesta (”Jumala on hylännyt maan”), ranskalaisten ahdistelusta puolet läänien asukkaista päätti jäädä. Monet kuitenkin hakivat matkustuslupaa. Monesti lupa evättiin ja vain 15 000 etelään matkustavaa evakkoa matkusti VietMinhin lupalappu taskussaan. Tiedetään myös VietMinhin ampuneen kohti poismuuttoa haluavia kyläläisiä rannikon tuntumassa. Tiedetään myös tapaus, missä kyläläiset olivat linnoittautuneet kirkkoon sen jälkeen kun pakolaiset olivat kapinoineet muuttoa estämään lähetettyjä VietMinhin miehiä vastaan. VietMinhin joukot tunkeutuivat kirkkoon ja pidättivät papin ja kyläpäällikön, jotka sittemmin vietiin Kansanoikeuden eteen ja tuomittiin vankeuteen. Kummatkin olivat yllyttäneet väkensä väkivaltaiseen kuolemaan johtaneeseen kapinaan.

Etelästä pohjoiseen

Pohjoiseen muuttajia kuljetettiin pääasiassa neuvostoliittolaisilla ja puolalaisilla aluksilla. Myös tällä rintamalla Lansdalen agentit olivat puuhakkaita, pyrkien estämään ja haittamaan muuttoaaltoa. He mm. julkaisivat lentolehtisen, jossa syytettiin laivojen kuljettavan ihmiset Neuvostoliittoon työleireille. Samoin he yrittivät organisoida mellakoita muuttajien keskuudessa. Myöhemmin kun Diemin hallituksen vainot kehittyivät vangitsemisiin ja teloituksiin ryhtyivät monet etelässä asuvat nationalistit, entiset VietMinhin jäsenet avoimeen aseelliseen kapinaan. Tällöin syyttivät amerikkalaiset taasen pohjoista siitä, että Geneven sopimuksen mukaan kaikkia etelässä olevia VietMinhin jäseniä ei oltukaan kotiutettu pohjoiseen. Ensin estetään muuttamasta ja sitten valitellaan etteivät muuttaneetkaan. Ota tästä sitten selvää.

Sitä paitsi on huomattava, että etelään jääneet VietMinhin jäsenet olivat pääasiassa maanviljelijöitä, jotka halusivat vain asustaa synnyinseutujaan. Budhalaisen tradition mukaisesti he halusivat oleskella siellä, missä heidän esi-isänsä olivat asustaneet. Liittyminen VietMinhiin Ranskan sodan aikana oli tapahtunut välttämättömyyden pakosta: halusta puolustaa isänmaataan ja saavuttaa itsenäinen Vietnam. Myöhempien aikojen kriitikot eivät oikein usein ymmärtäneet VietMinhin luonnetta: Se oli ensisijaisesti sekä nationalistinen että patrioottinen ja toissijaisesti kommunistinen liike. Etelään jääneet VietMinhin joukot muodostivat sittemmin Kansallisen Vapautus Rintaman (National Liberation Front, NLF) ydinjoukon. Tästä rintamasta yleisesti käytetään nimitystä VietCong, lyhennelmänä käsitteestä Viet Nam Cong-san (vietnamilainen kommunisti), jota taasen Saigonissa julkaistuissa lehdissä mieluusti käytettiin ja myöhemmin amerikkalaisessa propagandassa kun NLF termi ei kuulostanut kovin hyvältä.

Koko operaatio tuli Yhdysvalloille melko kalliiksi siitäkin huolimatta, että pääosan kuljetettavista ihmisistä hoitivat ranskalaiset. Amerikkaliset halusivat osoittaa hyvyytensä tarjoamalla terveydenhuoltoa, ruokaa ja suojaa. On laskettu kustannusten nousseen 40 miljoonaan silloista dollaria (noin 360 miljoonaa nykydollaria). Kun jaetaan käytetty rahamäärä kaikkien pohjoisesta etelään muuttaneiden kesken, saadaan rahamäärä per henkilö, joka on suurempi kuin kunkin muuttajan keskimääräinen vuosipalkka. Lienee pikkusumma vapaassa maailmassa Diemin diktatuurin alaisuudessa.

Muuttaneiden määrä

Kuinka paljon ihmisiä sitten muutti pohjoisesta etelään? 2 miljoonaa vai 1 miljoona kuten amerikkalsiet ja Diem niin hartaasti olisivat toivoneet. Ei lähes tulkoonkaan. Kukaan ei tarkkaan tiedä lukumäärää. Valvontakomissio ilmoitti runsaat 890 000 ihmistä muuttaneen. Tosin heidän tilastoissaan esiintyi paljon kuolleita sieluja, amerikkalaisten ja Etelä Vietnamilaisten viranomaisten itsensä tehtailemia lukuja. Etelä Vietnam taasen ilmoitti taasen yksinomaan pakolaisten määräksi 923 152 ihmistä, joista 98,3 % oli etnisiä Vietnamilaisia. 1959 korjasi Etelä Vietnamin maahanmuuttajista vastaava virasto, COMICAL, lukumääräksi n. 600 000:ksi. Ranskalainen historoitsija Bernhard Fall päätteli amerikkalaisen laivaston kuljettaneen 310 000 ja ranskalaisten kuljettaneen meritse 270 000 ja ilmateitse 120 000 vietnamilaista ja 80 000 ranskalaista sotilasta. Lisäksi Fall arvelee 109 000 ihmisen muuttaneen omin voimin. Eli yhteensä 579 000 ranskalaisten kuljettamaa ja kaiken kaikkiaan 889 000. Fall kuitenkin toteaa näiden lukujen olevan hyvin liioiteltuja ensinnäkin siksi, että lukuja tehtailtiin, kasvatettiin todellisuutta suuremmiksi. Toiseksi siksi, että osa muuttajista kävi noutamassa avustuspaketin ja palasi takasin pohjoiseen, voidakseen uudelleen matkustaa etelään. Kolmanneksi viranomaiset eivät kovin usein vaivautuneet laskemaan ihmisiä, vaan kysyivät kyläläisten päälliköiltä kuinka paljon niitä oikein on. Nämä vastasivat usein liotellun suuren määrän saadakseen suuremmat avustuspaketit. Ehkäpä COMICAL:n luku 600 000 on lähemmäs totuutta.

Muuttaneiden määrään sisältyi 190 000 ranskalaista ja Vietnamin valtion sotilasta, 43 000 sellaista, jotka olivat riippuvaisia armeijasta, 15 000 – 20 000 ranskalaisia avustavaa heimolaista (Nung ja Tai ihmisiä), 25 000 – 40 000 ranskan kansalaista ja 45 000 kiinalaista. Eli 338 000 olisi joka tapauksessa muuttanut. Eli jaloillaan äänestäneitä lienee 260 000 – 500 000 ja ilman hurjaa propagandaa olisi määrä ehkä ollut puolet tästä.

Entä muutto etelästä pohjoiseen ? National Geographics lehti ilmoitti uskomattoman luvun 40 ja eteläiset viranomaiset luvuksi runsaat 2 300. Tosiasiassa Fallin ja monen muun tutkijan mukaan n. 45 000 siviiliä ja 109 000 taisteluihin osallistuneita sotilashenkilöitä muutti pohjoiseen.

… ja sitten rajat suljettiin ja kansat elelivät tyytyväisenä maireaa elämäänsä. Ei suinkaan, kuten kohta huomataan.