matka jakartaan

Tilanne on siis seuraava: Ranskalaiset ovat lähteneet tai lähdössä sanomatta sen kummemmin näkemiin. Pohjoisessa yritetään toteuttaa kommunismin aatetta ja luokkasodan luonnetta yritetään ymmärtää ja toteuttaa. Maassa toteutettiin sosialismia vietnamilaiseen tapaan, jossa pyritiin välttämänn niitä virheitä mitä Kiinassa ja NL:ssä tehtiin. Etelässä amerikkalaisen dollarinipun päällä makoilee Ngo Dienh Diem ja hallitsee niin kuin lystää. Odotellaan yhdentymisvaaleja - turhaan. VietMinhin sotilaallinen menestys olisi edellyttänyt maan jakamisen 13 tai 14 leveyspiiriltä. Näin monet historioitsijat ajattelevatkin: Koko voitto – koko maa, puolivoittoa – puoli maata, kolme-neljännes voittoa – kolme neljäsosaa maasta jne. Harva pohjoisessa kuitenkaan uskoi vaaleihin, vaikka Ho Chi Minh luotti kansainvälisiin sopimuksiin ja oikeuteen. Siellä pikemminkin tiedostettiin Amerikan uhka ja Geneven kompromississa haluttiin vain saada hengähdystauko ja rakentaa maa jollain tavalla vahvak

Seuraava esitys ei kuulu kovin olennaisesti Vietnamin sotien kokonaiskuvaan. Monet historioitsijat eivät juurikaan mainitse tapahtumista montaa riviä enempää. Ovathan tapahtumat esimerkki siitä, miten Vietnamin sotaa tullaan markkinoimaan myöhemmin suurelle yleisölle, ruokkimalla valheita, väärinymmärrystä ja tehtailemalla raportteja sekä muita metkuja, joilla ei ollut mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Kansakuntaa valmisteltiin tulevaan sotaan. Humanismin kaapuun voidaan ommella melkein mitä vain. Lokakuun 9 laskettiin ranskan trikolori Hanoissa ja viimeinen ranskalainen joukko-osasto lähti kaupungista. Geneven sopimuksessa oli sovittu sotilaiden kotiuttaminen ja siviilien vapaa liikkuminen kumpaankin suuntaan. Amerikkalaiset käynnistivät välittömästi Geneven jälkeen ”Passage to Freedom”- hankkeen, muuttoaallon etelään. Harvoin vaan ei ole huomattu, että tämä humanitaarinen toiminta oli vahvasti sidoksissa Dwight D. Eisenhowerin käymään ideologiseen sotaan kommunis

Käymme seuraavassa hieman pohtiman Geneven konferenssia vuonna 1954, ehkäpä turhankin yksityiskohtaisesti ja laveasti. Motiivina esitykseen on havainto siitä kuinka häikäilemätöntä ja ihmishengistä piittaamatonta voi kansainvälinen politiikka ja diplomatia olla kun panoksena on suunnaton omaisuus ja poliittiset intohimot. Tarina on kertomus hyvistä, pahoista, rumista ja ovelista. Hyviä olivat Vietnam, VietMinh ja Ranskaan vastavalittu radikaalihallitus, rumia olivat Ranskan konservatiivihallitus, pahoja olivat Yhdysvaltojen republikaaninen äärioikeisto ja monet ultra konservatiiviset britit ja ovelia olivat kiinalaiset. Maailman tilanne alkoi olla melko tulehtunut jo 50 luvun alussa. Amerikkalaiset uskoivat vakaasti dominoteoriaansa ja Neuvostoliitolla oli ydinase elokuusta 1949. Kiinaa hallitsi Mao Zedongin kansan vapautusarmeija ja Josif Stalin kuoli maaliskuussa 1953. Oltiin astuttu uuteen sotilaalliseen oppiin, puhuttiin kylmästä sodasta. Koreassa ja Vietnamissa jänn