Kon Tum – loistava paikka nähtävyyksien vähyyden vuoksi

Istun ja katselen tyhjää ruutua. Kolme kertaa olen yrittänyt aloittaa tätä postausta. Aina hieman eri puolilta katsottuna. Muutama virke tuli kirjoitettua kunnes kirjaimet, sanat ja virkkeet tekivät jyrkän käännöksen ylöspäin. Vaikka kuinka yritin kiivetä niitä pitkin ja jatkaa niin aina vain livuin alas - kolina vain kuului. Olo on kuin yrittäisi mennä huoneeseen avaamatta ensin ovea. Kuhmuja päähän siitä vain tulee ja mustelmia otsalle. Mietin ja pohdin, pyörin ja kierin, ähkin ja puhisin saadakseni edes jotain tolkkua asiaan ja nasevan esityksen postaukselle. Lopulta onnistuin – jotenkuten.

Saavuin Kon Tumiin iltapäivällä, aurinko paistoi ja mieli oli kevyt. Vihdoinkin olin oppinut ajamaan pyörälläni niin etten pelännyt jatkuvasti kaatuvani. Valehtelisin jos sanoisin saapuneeni tänne jonkun muun syyn takia kuin sen, että Kon Tum sattui vain olemaan matkani varrella. Toki minun erinomainen turistikarttani kertoi kaikenlaista kuten etnisistä vähemmistöistä, erikoisista taloista jne. Mutta nämä eivät olleet pääasiallinen syy vaan nukkumapaikka matkalla tarujen Saigoniin – Ho Chi Minh cityyn.

Monet istuvat kotona ja huvittavat itseään tutkimalla karttoja. Tiedäthän näitä taitettuja paperinpalasia, joissa on hassuja muhkuraisia kynän jälkiä, eri paksuisia ja värisiä suoria ja käyriä viivoja sinne tänne ripoteltuna. Oikein muhkuraiset viivat rajoittuvat yleensä johonkin siniseen johon on kirjoitettu jotain sanoja. Näistä voimme päätellä niiden olevan meriä ja järviä. Kapeammat ja suoremmat viivat usein kuvaavat polkuja, teitä ja katuja. Oikean leveät viivat joko kertovat missä läänin rajat kulkevat tai kuvaavat valtakunnan rajoja. Näin olemme oppineet sijoittamaan Kreikan, Ranskan, Englannin ja Maltan oikeille paikoille. Aasian karttoja tutkivat osaavat sijoittaa Thaimaan, Kiinan ja Japanin kohtalaisen oikeille paikoille. Tiedämme, missä on Rein, Tonava tai Keltainen joki. Osaamme panna paikalleen Alpit, Uralin ja Schwarzwaldin puhumattakaan Ardenien tai Bolaven ylängöistä. Näin meistä on tullut taitavia vain siksi, että meillä on ollut käytössämme näitä hienoja taitettuja paperipalasia. - Tosin opettajat koulussa vaativat meiltä sijoittamaan maat ja kaupungit oikeille paikoilleen – mutta tämä taasen on ihan eri asia.

Silloin tällöin postiluutukusta tipahtaa matkatoimistojen esitteitä. Niitä selaillemme ahneesti ja mieleen palautuu nämä kartat. Olisipa mukava päästä katsomaan omin silmin sellaisia paikkoja kuten Ibiza, Malta, Lontoo, Hanoi ja Phuket. Otsakkeita matkaoppaassa ja tekstejä kartoissamme. Esitteissä näet onnellisia perheitä lomailemassa hienoilla hiekkarannoilla, kauniita nuoriapareja tutkimassa Bangkokin kuninkaallista palatsia. Kuvia hienoista hotelleista, joissa upottavat matot ja sängyt. Upeasti katettuja päivällisiä, nähtävyyksiä ja elämyksiä kauttaaltaan. - Kon Tum vaan ei ole tällainen matkailuesitteiden kuvaama paikka, ei alkuunkaan. Pari hienompaa rakennusta: Ranskan kuvernöörin asunto ja katollinen kirkko Silti täällä on turisteja, ei liiemmälti mutta kuitenkin. Itsekin viihdyin täällä melkein viikon. Rought Guide ja Lonely Planet oppaatkin mainitsevat kaupungin. - Kumma.

Ketä tänne sitten oikein matkustaa ? Ensinnäkin Vietnamin sodan veteraanit. Kon Tumissa ja tämän ympäristössä käytiin, ehkä suurin yksittäinen taistelu koko sodan aikana. Toiseksi täällä näkyi jonkin verran vapaaehtoistyöntekijöitä, viihtyvät täällä kahdesta neljään viikkoon. Kolmas ryhmä ovat nämä nuoret yhden yön viipyvät nuoret miehet. Tänne saapuvat vapisevin käsin kun ovat koko päivän ajaneet hajoamispisteessä olevilla ylihintaisilla Saigonista ostetuilla moottoripyörillään, Honda Wineillään (on se muuten ihme, miten nuoria miehiä voidaan huijata tölkillisellä spray maalilla). Neljäs ryhmä ovat nämä pettyneet matkailijat, jotka turistioppaasta saattoivat lukea eri etnisten vähemmistöjen asuvan kävelymatkan päässä kaupungin keskustasta. Ovat pettyneitä siksi, että alkuperäisasukkaat eivät enää asu perinteisissä taloissa, rangon talossa ei pidetä kansankäräjiä, eivät pukeudu juurikaan perinteen mukaisesti jne. Hei haloo. Kuinka moni etnoerikoisuuksia keräävät kuvittelevat, että Suomessa eletään vielä savupirteissä, kynnetään pellot hevosella, kasketaan ja tehdään työkalut puusta. Kaikki tiedämme, että näin ei meillä enää tehdä. - Onneksi meillä on Juhani Aho, Ilmari Kianto ja Aleksis Kivi kaunokirjailijoina, Samuli Paulaharju ja Kustaa Vilkuna tutkijoina sekä Eino Evert Mäkinen ja Sakari Pälsi valo- ja elokuvaajana. Ilman heitä emme tietäisi mitään menneisyydestämme, maamme valo ja muisti olisi tosi köyhä. Nykyaika on vain toista niin Vietnamissa kuin Suomessakin. Näin kuuluukin olla.

Itse viihdyin Kon Tumissa erinomaisesti. Kiertelin ja kaartelin pitkin maaseutua. Pitkin teitä, joita Open Street Map tai Google Map ei tiennyt olevan edes olemassa. Jatkoin kylien jälkeen paikkoihin, joissa viljeltiin ja kasvatettiin ruokaa. Tiet olivat monin paikoin kurjia (kuten kuvissa näkyy) mutta täällä opin käsittelemään pyörääni. Taitoja, joita myöhemmin tulin tarvitsemaan Kamputseassa ja Laosissa.

Selaimesi ei tue HTML5 canvas tagia.

Kun sanon Kon Tum, niin eipä juuri kukaan muu kun vietnamilainen tiedä missä ollaan. Yleiskartat eivät auta. Eivätkä kaikki vietnamilaisetkaan tiedä. Aivan kuten moni suomalainenkaan ei tiedä kumpi on lännempänä Vammala vai Parkano, puhumattakaan Ähtäristä (eikä moni osaa laittaa näitä kartallekaan oikeaan paikkaan, miettimättä). Jaa ja missä mahtaa sijaita Äetsä sekä Toijala.

No hyvä. Vietnam on 1650 kilometriä pitkä, hieman ässän muotoinen valtio joka on hyvin kapea keskellä (50 km) ja pohjoisessa kohtalaisen paksu ja keskinen kapeus levenee etelää kohti. Pinta-ala on suurin piirtein sama kuin Suomen eli 331.2 tuhatta neliökilometriä. Monet osaavat varmaan karkeasti sijoittaa kartalle Hanoin ja Saigonin (nykyisen Ho Chi Minhin kaupungin). Tämä sijoittaminen lienee ainoa hyödyllinen asia, jonka toinen Vietnamin sota opetti meille. Siispä, missä on Kontum? Jos piirrät suoran viivan Hanoista Saigoniin (viiva menee Kamputsean ja Laosin poikki) ja jaat janan kolmeen osaan. Kontum on samalla korkeudella kuin janan alempi kolmas osa. Hieman alempana sitä kohtaa missä yhdistyvät Kamputsea, Laos ja Vietnam. Itä länsi suunnassa sijaitsee taasen yhden kolmas osan Kamputseasta itään. Kaikki tulevat postaukset eri paikoista sijoittuvat pohjois-eteläsuunnassa Saigonin ja Kontumin väliselle alueelle. Ettäs sitten tiedät.

Kon Tum, kuinka ollakkaan, on Kon Tumin läänin pääkaupunki. Läänissä on asukkaita jotakuinkin 430 tuhatta, joten pääkaupunki ei mikään järin suuri ole. Asukkaat näyttävät harrastavan kauppaa, maanviljelystä ja kumipuun kasvatusta. Aivan jokapäiväinen näky onkin härkävankkurit keskellä kaupunkia. Somaa ja pittoreskia kaikkeen tottuneille paatuneille silmilleni.

Kon Tumin asemakaava on kohtalaisen helppo. Muutama poikittainen melkein suorat pitkät tiet ja näitä risteilevät poikkikadut. Muutama kiemurteleva katu on tehty vain asemakaava-arkkitehdin huvitukseksi ja mielen virkistykseksi (ehkäpä seuraavat muinaisia polkuja). Hieman toisella laidalla on suuri markkinapaikka ja toisella laidalla paikallisen etnisen vähemmistön ränsistymään päässyt rango-talo. Katollinen kirkko on joen töyrään lähellä, kuten myös muutama muu katollisuuden jalanjälki. Lähetyssaarnaajat aloittivat käännytystyön pois synnin poluilta jo vuonna 1851. Kaupunki on alunperin syntynyt Dakbla joen mutkaan.

Kun iltaisin kävelet pitkin jokea läheisintä tietä, löydät lukuisia kahviloita ja ravintoloita. Ravintolat ovat yleensä täynnä Vietnamilaisia juhlimassa ties mitä päivää. Kahviloissa voi istua ja nauttia jäätelöä ja erilaisia virvokkeita. Niissä on on mukava istua, katsella ohi käveleviä nuorisoa ja perheitä sekä nauttia lemon-juicea, mielijuomaani. Juoma valmistetaan puristamalla yhden tai kahden sitruunan menu, makeutetaan sokerilla ja laimennetaan vedellä sekä jääpaloilla. - Tuolla näet yhden nuorenparin kävelevän ujosti, aivan kuin joku yllättäisi heidät. Tuolla taasen isovanhemmat ja perheen nuoripari on iltakävelyllä. Isä kantaa sylissään pienintä ja isosisko rupattelee mummon kanssa. Tuolla taasen pojat ovat pysähtyneet keskustelemaan kaverinsa uudesta moottoripyörästä. Seurustelua, maleksimista ja ajatusten vaihtoa.

Vietnamissa ei juurikaan näy kerjäläisiä. Kon Tum oli ainoa paikka, jossa muutama tuli vastaan. Liikuttavia näkyjä. Usein miten heillä oli epämuodostuneet raajat. Jalat saattavat olla tyngät tai väärinpäin kasvaneet, eivät kuitenkaan mitenkään kantavia. Liikkuminen, raahustaminen, tapahtui istumalla epämääräisen vaneripalan päällä, usein ei ollut sitäkään. Varakkaimmilla oli jo pyörät alla. Kädettömillä oli jonkinlainen olkalaukku, johon armeliaat pistivät kolikon. Voi ihmispoloja. Sosiaalihuolto pitää huolta vain perustarpeista ei muusta. Näiden ihmisten kärsimykset ovat seurausta amerikkalaisten kylvämästä kasvismyrkyistä, joista Agent-Orange oli hirmuisin ja tuhoisin, aiheuttaen geneettisiä muutoksia vanhempien sukusoluihin. Myrkkyjen vaikutus näkyy vielä tänään maassa ja ihmisten muodoissa lähes neljäkymmentä vuotta sodan jälkeen.

Nälkä yllätti ja poikkesin ravintolaan. Kaikki paikat varattu lukuunottamatta yhtä. Täällä istui jo valmiiksi muuan ranskalainen nuorimies. Puhuimme niitä näitä. Vertailimme eri Open Street sovelluksia. Itse olin ihastunut Route 66:een ja hän taasen OsmAndiin. Myöhemmin siirryin käyttämään viimeksi mainittua, kun sillä on jonkinlainen kaveri media liittymä. Puhelimme pyöristä. Kovasti valitteli omaansa. Tyypillinen tapaus: oli maksanut 350 dollaria loppuun ajetusta 20 vuotta vanhasta pyörästä Honda Winistä. Maassa, jossa vastaavankokoisella moottorilla varustettu upo uusi pyörä maksaa kaupassa 800 – 900 dollaria. Jee, kenties on huijattu. Vietnamilaiset eivät enää itse ajele näillä, joten käytetyille pyörille on keksitty hyvä markkinarako, turistipojat. Hänen pyörässä sähköt oli korjattu teipinpaloilla, sähköstartti ei enää toiminut. Nopeusmittari oli täysin harmaa, eikä toiminut. Ei valoja eikä äänimerkkiä. Öljynvaihdon jälkeen alkoi moottori savuttamaan. Syynä oli tietenkin se, että akku oli ladattu sähköpistokkeesta ja generaattori oli sökö. Ostohetkellä akussa oli puhtia käynnistämään ja sytyttämään valot. Öljyn sekaan oli sekoitettu STP:tä eli pitkämolekyylistä lisäainetta, joka muodosti männän kaapijarenkaan yli pienen kalvon. Kalvo esti sen, ettei öljyä päässyt kertymään palotilaan. Myöhemmin tapasin monia, joilla oli samanlaisia kokemuksia pyöristään. Myyjä vakuutti, että palautusoikeus on olemassa, mutta minkäs teet kun olet rikkinäisen pyörän kanssa parin sadan kilometrin päässä. Et mitään.

Kon Tum muodosti itselleni majapaikan, josta risteillin pitkin maakuntaa.