matka jakartaan

Forwärts, forwärts kohti ranskalaisen imperialismin kruunua Saigonia. Sinne matkustan moninaisten vaiheiden kautta. Kuten tuonnempana ilmenee pala palalta, seikkailu seikkailusta, kaupunki kaupungilta. Joutuin kulkee matkamiehen matka. Saavuin torilta kera shortsien takaisin hotelliin kun juuri parahultaisesti oli yksi taksi tuonut asiakkaita. Kehotin häntä odottamaan ja ryntäsin noutamaan valmiiksi pakatun repun. Maksoin yölaskuni. Syntyi uusi pulma. miten selittää mutteriveneen kapteenille minne menen. Piirsin muistikirjaani junan kuvan ja oitis kuljettaja ymmärsi mihin haluan (oli helpompi piirtää juna kuin linja-autoasema kun kuljettaja kuitenkin olisi ymmärtänyt haluavani mennä leipomoon kas kun piirustustaidollani olisi kuitenkin bussit näyttäneet riviltä limppuja). Lippuluukulla sanoin Hue. Johon myyjä taasen kysyi (englanniksi): ”Hard seat or soft seat?”. Tietenkin kolmas luokka, hard seat. Syynä on se että vuosi sitten matkasin Lao Cai:sta Hanoihin junal

… ja näin astui yksinäinen matkamies, kaukaa lopun maasta, tarunhohtoisen Champan kuningaskunnan päänpuoleisille maille: Satuaan neuvon mennä valtatien varteen, odotti hän sopivaa linja-autoa. Aikansa varrottuaan saapui bussi, jonka etuikkunassa oli suurella kirjoitettu Dong Ha. Viittasi kuin koululainen opettajalleen ja auto pysähtyi. Matkamies hyppäsi sisään ja sanoi: ”Dong Ha ?” rahastaja nyökkäsi ja niin asettui hän istuimelle ja nakkasi repun vierelleen. Aikansa matkattuaan saapui Dong Ha:n kaupunkiin, jossa turisteja ei nykyään juurikaan parveile. Takavuosina oli kaukaisten maiden matkamiesten määrä hieman suurempi – ei enää. Matkalla ei juurikaan suurempia kommelluksia sattunut paitsi yksi vaaranpaikka. Asia oli nimittäin niin, että matkamiehen bussi kierteli, kaarteli pitkin mutkaisia ja pölyisiä teitä. Koht' sillään takaa yritti yksi pitkän matkan bussi ohitse. Ajoi rinnalle ja töräytteli niin, että nukkuvatkin heräsivät, juuri parahultaisesti ku

Kaukana Vietnamin maassa lähellä Laosin rajaa sijaitsee kaunis luonnonpuisto nimeltään Phong Nha-Ke Bang. Paikka on niin hieno, että maailman kaikkia kauniita ja arvokkaita paikkoja luokitteleva järjestö UNESCO on kirjoittanut sen kauneudesta, arvokkuudesta ja merkityksestä hienon luvun suureen paksuun kirjaansa. Paikalla on paljon luolia. Joihinkin voidaan soutaa sisään, toisiin laskeutua rappusia pitkin ja toisiin taasen yksinkertaisesti vain kävellä. Kerran, vuonna 2005, muuan metsästäjä samoili luonnonpuiston rinteillä. Istahti kiven päälle lepäämään. Tässä katseli ympärilleen ja huomasi puskien välissä pienen tuskin miehen mentävän aukon. Kurkisti sisään ja näki täällä valtavan salin. Metsästäjä kiiruhti läheiseen kylään ja kutsui paikalle viranomaisia ja muita tärkeitä miehiä. ”Hmm, hmm sanoi kaikkein tärkein viranomainen. Tämä pitää tutkia perin juurin perusteellisesti”. Johon pienemmät virkamiehet yhtyivät: ”Niin pitää. Tutkia perin juurin perusteellisesti”.