Luc Da:n t(h)ai ihmiset

Vieraita kieliä ja yhteinen perimä

Lähellä Con Cuong kaupunkia sijaitsevan thai kylän (Luc Da) raitti on ehdotettu UNESCOn maailmanperintöluetteloon. Jos Mai Chaun stilt talojen muodostamat yhteisöt tuntuvat liian kultivoituneilta (turistisilta kenties) niin täällä pääsee jo kosketuksiin yhteen vietnamin 54:stä etnisen vähemmistön elämän tyyliin paljon pintaa syvemmältä. Pu Matin läheisyydessä asuu thai-ihmisten lisäksi myös Kinh ja Dan Lai ihmisiä.

Ehkä kysyt mitä kumman thai-ihmisiä. Eivätkö ne ole niitä jotka asuvat entisen Siamin nykyisen Thaimaan alueella. Onko niitä tosiaan muuttanut etelästä pohjoiseen sankoin joukoin? Ei suinkaan. Asia on olennaisesti mutkikkaampi. Itse asiassa vietnamissa kutsutaan (virheellisesti) thai ihmisiksi ihmisiä jotka kuuluvat Tai kieliperheeseen puhuvien ihmisten haaraan. Nämä ovat Vietnamin suurin etninen vähemmistöryhmä. Thaimaan asukkaat ovat saman perustan eri haaroja (näitä on siellä myös useita eri etnisiä alaryhmiä ja eri kieliä). Nämä kaikki ovat siis ihmisiä, jotka periytyvät kadonneesta muinais- tai proto-tai kieltä puhuneista ihmisistä. Periytyviä ainakin kielitieteellisessä mielessä. Tai kieli kuuluu niin sanottuun Tai-Kadai kieliperheeseen. Tähän perheeseen kuuluu ainakin 24 eri kieltä. Näistä kielistä monet ovat nykyään katoamassa, jo pelkästään sen takia että väestö sekoittuu ja nuoremmat muuttavat pois isien mailta (kuten käy niin monelle muullekin kielelle ympäri maailmaa).

Tämä kieliperhe asia ehkä kuulostaa mutkikkaalta mutta ei se ole sen kummallisempi kuin suomalais-ugrilainen kieliperhe. Tähän kuten tiedämme kuuluvat suomen ja viron puhujien lisäksi komin, marin ja hanti kielen taitajia monien muiden ohella. On yhtä kiistanalainen asia onko perus Tai kieli koskaan ollut olemassa kuin, että onko perus suomalais-ugrilainen kieli ollut olemassa.

Vuonna 2004 muuan kielitieteilijä nimeltään Lauren Sagart esitti hypoteesin, jonka mukaan perus Tai-Kadai kieli olisi periytynyt austronesialaisesta kieliperheestä. Jos näin on niin kielet olisivat kulkeutuneet Taiwanista manner Kiinaan ja sieltä eteenpäin sekoittuen paikallisiin kieliin. Kulkeutuneet pitkin Kaakkois-Aasiaa Burmaan, Vietnamiin, Laosiin, Siamiin ja lopulta Pohjois-Intiaan Assamin alueelle. Matkallaan ovat sekoituneet vahvasti Sino-Tiibetiläisiin ja Hmong-Meng kieliin. Pari tuhatta vuotta sitten alkanut Han kiinalaisten valloitusretket saattoivat vielä lisätä sekoittumista ei pelkästään äänneasun ja sanaston vaan myös rakenteiden suhteen. Vähän samaan tapaan kuin Espanja ja Ranska polveutuvat latinan kieleen tai englannin kieli polveutuu pohjois germaaniseen Anglien ja Saxien kieleen (josta taasen skandinaaviset kielet ovat eriytyneet). Näiden kantakieltä kutsutaan proto-germaaniksi.

Näitä Tai kieliä puhuvia on Vietnamissa muutamia etnisiä ryhmiä kuten Sapassa Sapa kieltä puhuvat (hyvin vähän eli n. 300) ja Tai Daeng-taitoiset. Viimeksi mainttuja onkin jo paljon jakautuneena Vietnamiin (140 000 tuhatta), Laosiin (25 000) sekä Thaimaahan ja Yhdysvaltoihin (kummassakin tuntematon määrä). Ollaksemme nyt ihan tarkkoja niin ihmisiä jotka tapasin Mai Chaussa ja täällä Pu Matin liepeillä ovat Tai Daeng ihmisiä, vaikka niitä kutsutaan täällä yleisesti t(h)ai ihmisiksi.

No hyvä kielisukulaisuus ei ehkä ole sama kuin geneettinen sukulaisuus. Ehkä tässä ei ole tarkoituksenmukaista paneutua geenitutkimuksen yksityiskohtiin, mutta jotain silti voidaan tässä pohtia. Geenitutkimus paljastaa, että austronesialaisilla ja Tai ihmisillä on yhteisiä geneettisiä piirteitä (tutkijat puhuvat viisaasti ns. O1 Y-DNA haploryhmistä). Kaikilla Tai kieliä puhuvilla on myös erittäin voimakas edustus toisesta DNA ryhmästä (O2a Y-DNA haploryhmä). Joten on melko todennäköistä, että nämä ovat geneettisesti lähisukulaisia. Lopulta on päätelty että kaikilla austroaasialaisia, Sino-Tiibetiläisiä ja Hmong-Meng kieliä puhuvilla olisi ollut yhteinen kantaisä joskus 30 000 vuotta sitten. Tämä taasen olisi 40 000 vuotta sittten periytynyt jostain Iranin ja Keski–Kiinan välillä eläneistä ihmisistä. Miten nämä havainnot sitten suhtautuvat niihin Vietnamissa tehtyihin hammaslöytöihin, jotka ovat 25 000 vuotta vanhoja? Kaippa täällä on sitten vaellettu edes takaisin kuten raitiovaunu (vuoroväli taitaa olla runsaat 10 000 vuotta).

Sivu mennen sanottuna: Geenitutkimus on sangen kiehtova ala. Esimerkiksi Islannin väestöstä on löytynyt samanlaisia geenijälkiä mitä esiintyy Pohjois-Kanadan intiaaneilla. Olisikohan käynyt niin, että Eerik Punainen jättäessään Kanadan siirtokuntansa olisi ottanut muutaman intiaanitytön vangiksi ja pannut nämä paksuksi (kuten sanonta kuuluu). Loppu onkin historiaa ja paljastui vasta 1000 vuotta myöhemmin. Toisaalta onhan sekin mahdollista (mutta epätodennäköistä), että joku intiaanimies olisi pannut viikinkitytön paksuksi. Nykyään tiedetään Tsingis Kaanin olleen mieskunnoltaan paljon vahvempi kuin oli kuviteltu. On laskettu hänellä olleen ainakin 300 lasta. Kaikkein parasta onkin, että ilmaisia analyysiohjelmistoja on saatavilla vaikka millä mitalla harrastelija analyytikolle, tämän iltojen iloksi. Joten kaikki nyt sankoin joukon analysoimaan julkaistuja sekvenssejä. Vain siksi, että itse kukin voisi päätellä onko ihmisellä levoton veri ja halu matkustaa alvariinsa.

T(h)ai kylä

 

Siispä ensi töikseni kun olin saapunut majapaikkaani oli purkaa reppu, ottaa kameralaukku olkapäille ja lukea hallintokeskuksesta saamaani karttaa. Kaupunki olennaisesti muodostuu yhdestä tiestä jota pitkin lähdin kävelemään oletettuun kylään. Hieman eksyin. Mutta näytettyäni karttaa muutamalle paikalliselle lopulta saavuin joen rantaan. Kartan mukaan kylän piti olla joen toisella puolella pitkän sillan päässä.

Kartta oli suurin piirtein sellainen mitä olin Suomessa tottunut karttojen olevan, kylän raitteja ei sen enempää ollut siinä kuitenkaan kuvattu. Myöhemmin Vietnamissa sain havaita, että kartta on tuiki harvinainen asia ja jos löydätkin jostain paikallisen kartan niin siinä ei juurikaan ole kaikkia katuja piirretty ja usein on piirretty aivan väärin. Monissa turistikartoissa on kyllä kuvat ja maininta eri nähtävyyksistä (vietnamiksi tietty) mutta niitä ei vain löydy kartalta. Jos satut löytämään jonkin paikallistuntemusta omaavan ja englantia taitavan niin hän usein voi auttaa kartan täydentämisessä ja puutteellisten paikkojen löytämisessä. Open street map on sangen epämääräinen ja Google mapkin on puutteellinen ja usein väärin piirretty. Monin paikoin iso jokikin vain päättyy yht'äkkiä vaikka omin silmin näet sen jatkuvan hamaan horisonttiin. Puhumattakaan siitä, että paikan nimet on usein kirjoitettu väärin tai translitteroitu aivan ihmeellisiksi.

Lopulta löydät tien haaran ja kuljet pitkää riippusiltaa pitkin ja tulet t(h)ai kylään. Sillan toisella puolen on suuri kyltti, joka kertoo kylän raitin kuuluvan UNESCO:n maailmanperintöluetteloon. Niinpä sitä olikin mukava kävellä edes takaisin vaikka oli kuuma päivä. Hieman voi levätä niityn reunalla. Taloja siellä täällä, talojen sijainti tiehen ja tonttiin nähden sellainen, että suomalainen kaupunkisuunnittelija kaikkine määräyksineen voisi saada järkytyskohtauksen.

Sadekuuro yllätti. Yksi poika pyysi talon alle sateensuojaan. Hieman varakkaamman oloinen talo kun pylväät olivat betonista. Pojan isä pyysi sisälle juomaan teetä. Onpas hienoa sisältä. Kenties olivat keskimäärin hyvinvoivempia kun siellä olikin jo lautalattia ja huonekaluja. Puinen sohvaryhmä, iso sänky, ruokapöytä sekä muutama kaappi ja lipasto. Näitä en juuri ollut nähnyt muissa Stilt taloissa. 

Selaimesi ei tue HTML5 canvas tagia.

Karttani kääntöpuolella oli maininta mahdollisuudesta nukkua kylissä ns. homestaynä. Tietenkin halusin tällaista. Olisihan se hienoa nukkua paikallisessa kylässä ja tarkkailla elämän tyyliä. Kyselin sieltä täältä. En oikein saanut kunnon vastausta. Elekieleni ei ehkä ollut kyllin ilmaisuvoimainen. Tai jos oli niin en ymmärtänyt vastausta.

Kattolehtien sitoja

Paluumatkalla tarjosi yksi poika moottoripyöränsä takapenkkiä. Kyselin häneltäkin mahdollisuutta homestayhin. Eipä osannut englantia mutta soitti jollekulle joka auttavasti osasi kieltä. Selitin asiani puhelimessa. Tämä taasen ymmärsi, ettei minulla ole ollenkaan yöpaikkaa. Niinpä menimme ensin yhteen kahvilaan juomaan kahvia. Sitten poika kuskasi minut johonkin laitokseen ja näytti omaa huonettaan. Oletan laitoksen olevan orpokoti mutta saattaa se olla myös asuntola niille nuorille jotka tulevat pitkien matkojen päästä opiskelemaan tänne. Poika oli sikäli poikkeuksellinen että hänellä oli oma huone (hieman vanhempi kuin muut). Toiset lapset ja nuoret nukkuivat yhteishuoneissa (6 lasta tai nuorta samassa huoneessa). Ihan siisti ja asiallisen oloinen laitos. Tietenkään en voinut olla siellä yötä, kuten joku laitoksen henkilökuntaan kuuluva selvitti pojalle. Eivät orpokodit ole mitään (yleensä) turistinähtävyyksiä ja lomahotelleja (vain yksi orpokoti on turistinähtävyys, mutta siitä sitten myöhemmissä postauksissa). Lopulta jatkettiin hotelliini ja sillä hyvä.

Seuraavana päivänä palasin kylään. Edellisen päivän ensi kosketus kun kesti vain muutaman tunnin. Kävellessäni pitkin raitteja kuului yhdestä talosta musiikkia ja tietty halusivat minut mukaan juhliin. Olin otettu. Tervehdin sisään tullessa. Istuma järjestys oli sangen kiinnostava. Tultaessa sisään istuivat vanhemmat naiset omassa ryhmässään terassikäytävällä. Tämä ryhmä jatkui nuoremmilla naisilla, jotka seisoivat ja varsinainen nuoriso istui taka-alalla. Miehet taasen istuivat lattialla piirissä varsinaisen huoneen puolella ja ryyppäsivät hienoa kotipolttoista viinaa. Kännissä kaikki, tietty. Niin kännissä etten onnistunut saamaan terävää kuvaa vaikka kamerani autofocus on kohtalaisen nopea. Toki vanhemmat naisetkin siemailivat kotipoltoista.

Selaimesi ei tue HTML5 canvas tagia.

Heti sisään astuttua eräs mummo tarjosi puunlehden, johon siveltiin jotain valkoista tahnaa, johon yksi mies sanoi: Ettei tuota parane tarjota. Lopulta lisättiin muutama kaarnanpala ja käärittiin yhdeksi kääröksi. Käärö suuhun ja pureskellaan. Kaarnan palat ymmärrän kohtalaisen hyvin. Ne taitavat olla peräisin jostain pajukasvista. Kuten tiedetään, aspiriinin vaikuttava aineosa asetylisalihappo oli aikoinaan eristetty pajusta. Mutta mitä oli tämä valkoinen tahna? En tiedä. Paljon myöhemmin kysyin eräältä luonnon tieteilijältä, mitä tämä aine mahtoi olla. On kuulemma jostain kasvista eristetty erittäin huumaava aine. Tietty, erittäin kiellettyä. Kun tiesin Vietnamissa olevan ankaran huumelainsäädännön ja narkomaaneja viedään herkästi hoitoon, kysyin häneltä etteikö näitä käyttäjiä rangaista. Johon tieteilijä vastasi, ettei paljoa hyödytä mummoja rangaista. Ei heillä ole rahaa ja turha vankiloita heille rakentaa. Pureskelkoon nyt näitä kaarna-tahna pakettejaan kaikkiin kolotuksiinsa. On sitä paitsi halvempaa yhteiskunnalle kun ei lääkäreitä ihan joka lähtöön tarvita. Maaseudulla tapaakin paljon iäkkäitä naisia, jotka silmin nähden ovat kohtalaisen pöhnässä.

Lopulta katettiin lattialle erilaisia juhlaruokia. Nämä oli tarkoitettu miehille. Miehet istuvatkin rinkiin syömään. Itsekin sain maistaa paahtopaistia, marinoituja lihoja ja kasviksia, munia ja kaikkia muita herkkuja. Naiset istuivat tai seisoivat omissa oloissaan eikä heille sen enempää tarjottu mitään.

Kun siinä yritin seurustella ihmisten kanssa yks' isäntä oli kovin kiinnostunut kamerastani. Siinä zoomaili ja oli hauskaa kun näytössä näkyi ihmisiä lähempää ja kauempaa. Tosin hänen vaimonsa oli sitä mieltä, ettei hän saan koskea toisten tavaroihin. Kovasti olisi halunnut kamerani, vaikka itse halusin pitää sen vielä enemmän. Kun sitten menimme miesten kanssa ryyppäämään otin piippuni taskustani ja tarjosin myös sauhut tälle kun sitä niin pyysi. Olisi myös halunnut pitää piippuni mutta vaimo (ja minä) olimme hieman eri mieltä. Lopulta halusi silmälasinikin. En antanut. Tästä kaikesta tämä sitten suuttui ja alkoi meuhaamaan. Varmaan huusi: Mitä te tänne tulette rehvastelemaan tavaroillanne jne. Vaimo näytti elein, että on aika lähteä. Kuten teinkin. Mies lähti perääni ja halusi väen väkisin minun tulevan taloonsa. Ehkä esitelläkseen tavaroitaan. En kuitenkaan ollut kovin halukas kun en ollut varma mitä siellä voisi tapahtua. Varsinkin kun tarttui ranteeseen ja veti väkisin. Riuhtaisin itseni irti ja jatkoin matkaani. Mitä tästä opimme. Vaikka kuinka haluaisimme kuvittaa blogia ja ottaa kuvia jälkipolvien muistoiksi niin silti olisi hyvä olla hieman tarkkana. Meille pienetkin asiat voivat olla kehitysmaissa asioita, joihin monillakaan ei ole mahdollisuus hankkia. Claes Ohlsonin 3 euron silmälasit voivat olla monelle melkein viikon työn takana.