Vinh, Vietnamin Tampere
Ja niin matka jatkuu kohti etelää,
tarujen Saigoniin. Vihdoinkin päästään tien päälle, bussilla
tietty. Vietnamissa ei kaukobusseille ole juurikaan pysäkkejä,
jäädään vaan seisomaan sellaiseen paikkaan, josta yleisesti
tiedetään bussien noukkivan matkustajia. Jos kukaan ei heilauta
pysähtymisen merkiksi kättään, hidastaa bussi hieman ja rahastaja
huutaa avoimesta ovesta jotain. Jos kukaan ei reagoi niin suljetaan
ovi ja bussi kiihdyttää eteenpäin ja jatkaa on the road.
Niinpä menin itsekin liikennevalojen
jälkeiseen kadunkulmaan seisomaan, pällistelemään liikennettä
paikkaan, jossa varmaan voidaan kalastaa busseja. Kyselin varmuuden
vuoksi joltakulta joutilaalta meneekö tästä bussi Thanh Hoaan.
Juuri parahultaisesti saapui Vinhiin menevä bussi (etuikkunassa oli
suuri kyltti VINH) ja joutilas viittasi, että tämä menee. Viittasin ja
bussi pysätyi. Olin jo kuitenkin unohtanut Than Hoa nimen ja kysyin:
Vinh ? Rahastaja nyökkäsi ja niin oltiin bussin sisällä. En
kuitenkaan viitsinyt korjata määränpäätä. Tämä kun olisi
vaatinut mutkikasta selittelyä kielitaidottomana.
Tunnelma bussissa oli hyvinkin
rattoisa. Muuan nuori neiti ja rahastaja vitsailivat keskenään.
Vitsailuun osallistui silloin tällöin muuan vanhempi rouvashenkilö
ja minä taasen yritin ottaa selvää mistä kumman aiheesta näin
hauskaa rupattelua voi syntyä. Nämä naiset kun melkein
keimailivat.
Matkat jatkui leppoisin merkein kunnes
saavuimme noin 20 kilometrin päähän Vinhistä. Naapurikaista oli
työn alla, joten käytettävissä oli vain yksi kaista. Täällä
seisoi mies, joka vihaisin käden liikkein kehotti bussia tulemaan
lähemmäs. Kuljettaja avasi ikkunan kysyäkseen mistä on kyse. Eipä
päässyt edes lauseen alkuun kun mies alkoi huudella vihaisesti
jotain johon tyttö taasen huuteli takaisin. Kuljettaja sulki ikkunan
ja bussi lähti hitaasti eteenpäin. Mies ja tämän kaveri
hakkasivat bussin kylkeä minkä ehtivät. Poks poks, ikäänkuin
bussi olisi ollut syyllinen heidän tilaansa.
Matkattuamme noin viisi kilometriä oli
kummatkin kaistat suljettu skootterilla ja yhdellä miehellä.
Kenties samalla, joka aikaisemmin oli huudellut ja hakannut bussia.
Bussi joutui pysähtymään juuri jonkun ravintolan eteen. Tyttö
kehotti bussia ajamaan rampille, ravintolan pihaan. Tyttö hyppäsi
ulos bussista. Tämä nuori mies huusi jotain tytölle johon tyttö
taasen vastasi. Tästäpä mies suuttui lopullisesti eli käyttäkseni
kulunutta sanontaa "otti herneet nenäänsä". Koska hänellä oli jo
herneitä sieraimet täynnä alkoi hän lätkiä tyttöä ja tyttö
taasen lätki takaisin. Kuljettaja hyppäsi ulos bussista ja tarttui
mieheen. Ei nuoria tyttöjä noin vain voi lätkiä, varmaan
tuumaili. Pidätellessään miestä kuljettaja kaatui ja loukkasi
itsensä. Palasi takaisin ohjaamoon, mitäpä hänelle kuuluu toisten
riidat kun itsensä voi noin vahingoittaa. Kahden kauppa kolmannen
korvapuusti – sanotaan.
Mies vähän rauhoittui (muutama herne
kenties oli tipahtanut). Hetken kuluttua taasen alkoi lätkiä tyttöä
ja tyttö lätki takaisin. Ravintolan muut asiakkaat kukin
vuorollaan tarttuivat mieheen kun tämä vähän väliä sai
lätkimiskohtauksen. Itse menin ulos bussista tupakalle, rahastaja
kehotti kuitenkin minua elein olemaan puuttumatta asiaan. Ostin
ravintolasta muutaman vesipullon ja otin mukaani ison kasan
paperinenäliinoja, jotka annoin kuljettajalle. Näillä tämä saisi
pyyhittyä haavansa.
Tätä huutelua ja lätkimistä kesti
noin varttitunnin. Kunnes mies hyppäsi skootterinsa selkään ja
häipyi. Mistä oli kysymys jäi hieman hämäräksi. Mies oli
kuitenkin hieman samaa näköinen kuin tyttö. Veli kenties, hylätty
poikaystävä (Aasiassa on kasvojen menettäminen suuri häpeä) tai
joku muu. Loppumatka sujuikin hieman ankein tunnelmin. Enää
rahastaja ja tyttö eivät kisailleet keskenään.
Vaikuttaa siltä, että nämä
vietnamilaiset ovat helposti suuttuvaa väkeä.
Kaupunki
Vihdoinkin kaupungissa, jossa ei
pyöritetä tätä suurta turismisirkusta. Lopen kyllästynyt
krääsän kaupustelijoihin, matkapakettien myyjiin ja muihin turhiin
palveluihin. Haluan vain nähdä Vietanmia sen ilot ja surut. juhlat
ja arkipäivän. Täällä sitä näkee.
Vinh on melko lähellä muinaista
demilitarisoitua vyöhykettä. Kaupungilla oli kerran kaunis
historiallinen keskus. Tämä vahingoittui pahoin ranskalaisten
käydessä sotaa Viet Minhia vastaan. Se mitä jäi jäljelle, niin
amerikkalaiset pommittivat kirjaimellisesti sanottuna tuhannen pillun
päreiksi. Täällä kun oli teollisuutta. Tai sitten arvelivat että
tehdään tästä uusi Hiroshima (perinteisin asein) tai Dresden.
Ehkäpä siitä Vietnamilaiset hautaavat yhdentymishaaveet.
Sodan jälkeen neuvostoarkkitehdit
pääsivät hieman suunnittelemaan uutta kaupunkia. Heille kiitos
leveistä kaduista ja melko selkeästä asemakaavasta. Rakennuskanta
on pääosin hyvin matalaa, varmaan kaikki vietnamilaiset haluavat
asua omassa talossaan. Perintönä maatalousyhteiskunnasta ja
osoituksena itsenäisyydestä – kukaties.
Tänään Vinh:n elinkeinorakenne
muodostuu 55 % palveluista (merkittävä logistiikkakeskus etelän ja
pohjoisen välillä sekä suuri satama unohtamatta suurta
yliopistoa), teollisuuden osuus on 30 % (ja on hyvinkin kasvussa)
loput 15 % muodostuu – kuten arvaat – maataloudesta,
kalastuksesta ja metsän korjuusta. Näistä kaikista aloista saa
elantonsa runsaat 450 000 ihmistä (siis hieman Helsinkiä pienempi
kaupunki). Jos vertailua halutaan etsiä niin sanoisin tätä
Vietnamin Tampereeksi.
Aikoinaan kaupunkia kutsuttiin nimellä
Ke Van ja myöhempinä aikoina se sai nimet Vinh Giang, Vinh Doanh
ja lopulta Vinh Thi. Vuonna 1789 yksinkertaistettiin nimi pelkäksi
Vinh:ksi. Kas kun ranskalaisille lähetyssaarnaajille oli helpompi
lausua lyhennetty versio.
Kuten aikaisemmissa postauksissa on
käynnyt ilmi, niin Vietnam syntyi pohjoisessa ja etelää hallitsivat
muut kuningaskunnat kuten tarunhohtoinen Champa. Vinh oli portti
etelään, jota kautta Vietnam asteittain kasvoi. Tay Son dynastian
(1788 – 1802) aikana esiintyi näkemyksiä, että Vinhistä pitäisi
tulla maan pääkaupunki. Olihan sen sijainti pohjoisen ja etelän
välillä sangen suotuisa. Mutta Vinhin suureksi harmiksi dynastia
eli kohtalaisen lyhyen ajan ja pääkaupunki haaveet sittemmin
haudattiin. Tosin nämä aatteet saivat aikaan sen, että kaupunkia
rakennettiin voimallisesti. Eivätkä ranskalaiset myöhempinä
aikoina olleet kovinkaan innostuneita kehittämään maata juurikaan.
Mitä nyt teollisuutta hieman kehitettiin Vinhissä (tämäkin
ranskalaisten hyödyksi).
Koko Vinhiä ympäröivä alue on ollut
merkittävä kapinakeskus 1800 ja 1900 luvulla. Näistä
kapinnallisista mainittakoon runoilija Nguyen Du, nationalisti Phan
Boi Chau (jonka ranskalaiset agentit vangitsivat Shangaissa ja
kuljetettivat kotiarestiin Hue:en), Nguyen ThiMinh Khai (ranskalaiset
teloittivat tämän ollessa 31 vuotias vuonna 1941) sekä itse Ho
Tshi Minh. Kävellessä pitkin Vietnamin katuja törmää silloin
tällöin kadun nimiin, jotka on nimetty Nguyen ThiMinh Khain mukaan.
Ei siis mikään vähäinen nainen (Vietnamissa naiset ovat tosi
vahvoja. Seikka joka ilmenee myös myöhemmissä postauksissa.)
Patriotismia ja äärinationalismia
Kuten tuli jo aikaisemmassa
postauksessa ”loistava tulevaisuus” hieman pohdittua Paracel-saaria ja kiinan merta. Piti tässä
postauksessa hieman käsitellä aihetta syvemmin, mutta se olisi
pitkittänyt tätä yli sallittujen rajojen joten päätin siirtää
koko jutun erilliseen otsakkeen alle (ehkä pistän otsakkeeksi
kaikkien halpahintaisten seikkailuromaanien tapaan: ”Kuumaa kuhinaa
Kiinan merellä”).
 |
| Tänne on haudattu Vietnamin (Amerikan) sodan uhreja |
Miten öljyporauslautan pystyttäminen
näkyi Vinhissä, teollisuuskaupungissa. Monellakin tapaa.
Kävellessäni pitkin katuja jaettiin useitakin Kiinan vastaisia
lentolehtisiä. Näitä ihmiset lukivat kahviloissa sangen innoissaan
ja äijäporukat pohtivat keskenään tilannetta. Kun televisiosta
tuli uutislähetys ja televisio oli jonkun kahvilan katonrajassa,
kokoontui kadut täyteen ihmisiä seuraamaan uutisia. Yleisö oli
aivan hiiren hiljaa jopa juopuneet eivät örisseet.
Kaikki, jotka vähänkin uskalsivat
puhua kanssani, kyselivät kantaani tapahtumiin. Tietenkään en
voinut esittää mitään muuta näkemystä kuin jyrkän tuomion.
Kaupungissa oli useita rahankeruulippaita. Kaikki olivat melkein
täynnä. Itse on oikein ymmärrä mitä tarkoitusta varten nämä
keräävät rahaa. Ei kai nyt sentään yksityistä laivastoa varten.
Ehkäpä vain lentolehtisten painatusta ja banderolleja varten.
Tunnelma oli vähän samanlainen kuin hiiriperheellä, joka juuri oli
päässyt kissaa pakoon. Ei uhkaava mutta levoton.
Seuraavana päivänä menin
aamukahville yhteen kahvilaan (hotellihuoneeni ei sisältynyt
aamiaista). Kahvilassa työskenteli muuan mies. Yht'äkkiä saapui
toinen moottoripyörällä ja kuiskutti jotain tämän korvaan.
Poistui saman tien mutta teki sotilaallisen tervehdyksen johon toinen
vastasi samalla mitalla ja huusivat jotain sellaista kuin: Eläköön
Vietnam. Tämä tervehdys oli - kuten varmaan tiedätkin - sellainen
missä lyödään kantapäät yhteen, otetaan kunnon ryhti ja käsi
lippaan. Ehkäpä olivat suunnittelemassa hieman vauhdikkaampaa
mielenosoitusta. Viranomaisilla lienee täysi työ pidätellä näitä
ääriaineksia – kuuma-Kalleiksi kutsuttuja hemmoja.
Arkea
Alunperin piti Vinhissä ollla vain
yksi yö. Mutta kun täällä ei pyörinyt turismibordelli ja Hanoi
postaus oli vähän vaiheessa päätin jäädä. Onnekseni.
Vihdoinkin pääsin seuraamaan hieman vietnamilaisten arkipäivää.
Usein kun kuljen toimettomana kaupungilla, silloin kun en ole
eksynyt, on tapanani kysellä erilaisia hintoja kuten
moottoripyörien, hotellihuoneiden, silmälasien, televisioiden jne.
Niin nytkin olin kysellyt hotelleista. Hinnat vaihtelivat 15 – 40
amerikan dollariin. En kuitenkaan löytänyt tätä halvinta.
Etsiessäni sitä törmäsin hotelli Beijingiin. Täällä hinnat
alkoivat 20 ylöspäin ilmoitin, että etsin hieman halvempaa. Heti
oitis apulaisjohtaja tarjosi halvempaa. Syykin selvisi myöhemmin:
Hän halusi keskustella kanssani englanniksi (kielitaito ruostuu
käytön puutteessa vähän kuten vanha auto). Tämähän sopikin
itselleni vallan mainiosti. Pääsin hieman utelemaan vietnamilaisten
arkipäivästä. Ilman häntä en olisi ikinä löytänyt Pu Matin
luonnonpuistoa enkä varmaan uimarannallekkaan. Sitä paitsi pääsin
kaljoittelemaan erinomaista hanaolutta hänen kanssaan pari iltaa.
Uimaranta
Bussi 2 vie uimarannalle ja 1 tuo
takaisin. Vai oliko se toistepäin ? Joka tapauksessa eri reittejä
pitkin. Mennessäni uimarannalle kääntyy bussi pitkän tien päässä
takaisin. Tien varrella on kaikenlaista rantahärveliä ja kahvilaa.
Rahastaja kuitenkin kehotti olemaan poistumatta. Vasta saavuttuamme
julkiselle rannalle antoi hän luvan poistua. Hieman ihmettelin
tapahtumaa. Joten seuraavana päivänä menin jälleen rannalle (eri
rahastaja) ja jäin pois siellä missä kahvilatkin. Ei olisi
pitänyt. Jälleen kerran kaiken maailman perään huutajaa ja
sisäänheittäjää. Ei kiitos. Onneksi about 5 km pitkää
bulevardia pitkin sukkuloi sähköinen rantabussi, johon hyppäsin ja
pääsin julkiselle uimarannalle. Edellisen päivän rahastaja oli
varmaan arvannut etten juurikaan välitä turismisirkuksesta vaan
haluan olla omissa oloissani.
Täällä sain olla rauhassa.
Aamupäivällä melkein autiota. Tosin kerran yksi mies pyysi
ottamaan kuvan vaimostaan ja pienokaisestaan. Ei mitenkään
häiritsevää. Melkeinpä somaa. Pienokaisella oli uimarengas, josta
keskeltä nousi pitkä kaula ja pää muodoltaan kun Disney ankka.
Väriltään keltainen ja oranssi. Harmittaa etten älynnyt pyytää
s-postiosoitetta. Mielelläni olisin kuvat lähettänyt. Pistän sen
tähän jos vaikka joskus sattuisi eksymään sivulle.
Ranta on tosi hieno (myöhemmin törmään
moniin lähes autioihin kilometrejä pikiin hiekkarantoihin). Se
suorastaan kerjää uimaan. Vaatteet lukittuun komeroon, uimahousut
jalkaan, avain ranteeseen ja äijä veteen. Autuasta, kuuman auringon
alla. Hurmoksellista kuin herätyskokouksessa. Kivut sulivat, pää
selkeni. Nyt tiedän miltä Aatamista ja Eevasta tuntui kuin
joutuivat paratiisista lähtemään. Itselleni vain tapahtui
päinvastoin: lihan orjuudesta paratiisiin.
Esikaupunki
Ensimmäisen päivän kotimatkalla
kiinnitti huomiota bussin ikkunasta esikaupunkialue. Täälläpä
olisi mukava kävellä ja hieman katsella ympärilleen. Kävellä
pitkin kuoppaisia, savisia sivukatuja. Palmupuiden lomassa.
Ihastella ihmisiä, jotka nojaavat aitoihin ja jutskaavat naapureiden
kanssa. Talot hieman ränsistyneitä ja pieniä. Kadut täynnä
lapsia ja kaikkialta sieraimiin tunkeutuva ruuan tuoksu. Kuka paistaa
lihaa, kuka taasen kalaa ja kolmas keittä vihanneksia. Samoin olisi
kovin mukava piipahtaa torilla katsomassa mitä siellä myydään.
Niinpä jäin bussista pois. Ja kävelin torille. Pällistely oli
kyllä molemminpuolista, eipä täällä ole varmaan kovin usein
piimänaamoja näkynyt. Kaikkea yritettiin tyrkyttää, mutta
uskoivat ensimmäiseen kieltäytymiseeni. Mitäpä olisinkaan tehnyt
elävällä kukolla tai tiulla kananmunia. Enpä mitään. Otin
muutaman kuvan ja siitäkös riemu syntyi. Ensimmäinen alkoi nauraa
johon toinen yhtyi. Ties vaikka arvostelivat minua, kuten
torikauppiailla on aina ollut tapana. Parempi etten osaa Vietnamia
ollenkaan. Lopulta tottuivat kun istahdin kahvilaan juomaan jotain
juomaa.
Takaisin piti päästä. Menin
seisomaan oletetulle pysäkkipaikalla. Aikanaan viimeinen bussi
saapui tosin väärää kaistaa pitkin (harvoin tähän aikaan kukaan
menee keskustaan täältä). Viittilöin ja bussi vaihtoi kaistaa ja
pysähtyi. Juoksin perään ja huokasin: Huh. Tästäpä ihme syntyi
matkustajille: Mitä kummaa tuollainen piimänaama tekee täällä ?
Eikö se riitä että niitä lappaa kerran vuodessa keskustassa,
pitääkö sitten tunkeutua ihan sydänmaillekin ?
Rahastaja oli sama kuin edellisenä
päivänä. Ilmoitti suureen ääneen, että olen Suomesta. Näin
hänkin sai lisäpisteitä kas kun on suhteita ulkomaalaisiin. Piti
päästä pois mahdollisimman lähelle hotelli Beijingiä. Rahastaja
kysyi yleisöltä tietääkö kukaan missä hotelli on. Yksi tiesi
yhden paikan johon toinen vastasi, ettei se nyt ainakaan siellä ole.
Kolmannella oli myös mielipide. Näin syntyi yleinen keskustelu
paikan sijainnista ja monet perustelivat paikkaa niillä ja näillä
muistikuvilla. Lopulta jäin siinä paikassa missä enemmistö katsoi
minulla olevan lyhin matka hotellin. Paikka osoittautui oikeaksi.
Näin demokratia jälleen kerran osoitti voimansa.
Vinh on hieno kaupunki, jonka matkaajat
turhaan jättävät väliin. Siellä on paljon nähtävää ei
niinkään nähtävyyksiä vaan tärkeintä kaikista eli asukkaat.