Suivaantumista Ninh Binhissä

Päiväunipaikka tämäkin

Forwärts, forwärts, vaikka haikein mielin. Hieman helpotti alakuloa kun ukkonen oli katkaissut internet yhteydet kylästä eteenpäin. Ensin takaisin Hanoihin sitten seuraavana päivänä Ninh Binhiin. Paikallisbussilla tietty.

Takaisin Hanoihin oli melkein yhtä vauhdikas matka kuin meno kylään. Osoittautui nimittäin, että bussin rahastaja oli varsinainen pikku hitler. Kukaan ei saanut syödä eikä juoda bussissa kunnes rahastajalle tuli jano ja nälkä. Sieppasi van syötävät kädestä ja heitti ikkunasta ulos. Bussin lähestyessä Hanoita ajettiin kolmikaistaista tietä. Bussin piti kääntyä oikealle mutta voi keskellä kaistaa olikin moottoripyörä ja omalla kaistallamme oli suoraan edessä valoihin pysähtynyt rekka. Kaistan vaihto ei siis onnistunut. Bussin ovi auki ja rahastaja huuteli jotain nokkelaa motoristille. Tämä saapui lähemmäs. Rahastaja heittäytyi rääväsuiseksi kun selvästi motoristi suuttui, otti kypärän päästään ja kääri hihat ylös. Tämä taasen lausui jotain yhtä nenäkästä, josta taasen rahastaja suuttui. Yritti rynnätä ulos mutta eräs rotevanpuolenen täti otti kädestä kiinni ja pidätteli rahastajaa. Valot vaihtuivat ja bussi jatkoi matkaansa. Tappelu tästä olisi jo syntynytkin. Olisihan sen seuraaminen omassa haikeudessani ollut vaihtelua. - Eikö totta ?

Bussin alkumatkakin oli melkoisen vauhdikas. Joku oli liimannut erään koppalakkisen pönäkän oloisen ukon kuvan bussin ikkunaan (varmaankin valtionpäämies tai armeijan komentaja tai joku muu tärkeä henkilö - kukaties). Bussissa istui muuan iäkkäänpuoleinen äijä. Minut nähdessään hän ylisti ukkoa ja kirosi kiinalaiset (muuan kalastaja-alus oli tällöin törmännyt kiinalaiseen sotalaivaan ja uponnut Paracell-saarten lähistöllä). Pitkän kiroamisen jälkeen hän selvin elein näytti mitä hän tekisi kiinalaisille jos ne tulisivat vastaan. Sen minkä ymmärsin hän olisi ensin kuristanut ne, sitten hirttänyt, paloitellut miekalla, käristänyt hiljaisella tulella ja lopulta syönyt. Voi kiinalaisraukkoja jos ukon tielle olisivat törmänneet. - Monessa muussakin yhteydessä olin huomannut, ettei tässä maassa oikein kiinalaisista pidetä, vaikka kiinalaista pääomaa otetaan mielellään vastaan (ja kiinalaiset saavat halpaa työvoimaa).

Nukuin yöni erinomaisessa retkeilymajassa (5 dollaria yö aamiaisineen). Aamulla jatkoin matkaani kohti Ninh Binhiä. Hienona oppaana sainkin erään vietnamilaisen luonnonpuiston työntekijän. Tämä puhui erinomaisesti englantia ja oli matkalla kotiin jostain biologian tentistä. Puhumista riittikin kestävästä kehityksestä Vietnamissa. Hieman valitteli, että maassa on teollistamisessa samanlainen meininki kuin Kiinassa oli alkuaikoina. Eli ympäristöstä viis kunhan talouskasvu saadaan kaksinumeroiseksi.

Näin saavuin Ninh Binhiin. Kaupunkiin, joka on tunnettu erinomaisesta paikallisesta oluestaan. Olut ei kuitenkaan ole yleinen syy vierailuihin vaan kaksi luonnonpuistoa. Toinen näistä on hauska joki, joka on puhkaisut kalkkikivi vuoriin käytävät itselleen. Toinen taasen on Ho Tsi Minhille omistettu luonnonpuisto. Puisto on vietnamin ensimmäinen ja tunnettu apinalajeistaan ja kilpikonnistaan sekä luonnonkauneudestaan. Ho Tsi Minhin kerrotaan ihastuneen paikkaan ja lomailleen siellä usein.

Saavuttuani ihan kelvolliseen hotellin ja tingittyäni huoneen hinnan itselleni sopivaksi ehdotti emäntä kahta retkeä. Vielä samana päivänä voisin käydä tutustumassa jokeen ja huomenna voisin osallistua kahden päivän retkeen Ho Tsi Minh luonnonpuistoon. Vaivaiset 150 dollaria. Puhui ja puhui kuin savolainen helppoheikki. Lopulta hinta tingittiin 125 dollariin (melkoinen lovi matkabudjetissani). Kuinkas sitten kävikään? Päättyi ensimmäinen retki kuningasvitutukseen ja toista ei tullut.

Moottoripyörä kuljetti minut 7 dollarilla edes takaisin joelle 3 kilometrin matkan (Vietnamissa matkustaa paikallisbusseilla about 60 – 120 kilometriä 4:llä dollarilla ja junalla vielä halvemmin). Jäin odottamaan venettä. Tähän astui varsinaisen soutajan lisäksi apusoutaja, jonka virka selvisi myöhemmin. Joki oli mahtava ja luolat häikäiseviä. Matkan puolivälissä yhytti meidät yksi juomien myyjä. Ilmoitin etten tarvitse mitään. Väitti kivenkovaan, että soutajilla on varmaan jano. Osta kaksi pulloa ylihintaista juomaa, kumallekkin soutajalle. Sanoin ettei minulla ole oikein varaa ja näytin lähes tyhjää lompakkoa. Myyjä oli kiinnittänyt huomiota paidan alta pullottavaan kaulapussiin ja osoitti sormellaan tätä ja totesi: Big money. Johon totesin, että passi ja muutama matkustusasiakirja. Lopulta ostin yhden pullon tuplahintaan, päästäkseni vain hänestä eroon (alkuperäinen hintapyyntö oli vähittäiskauppaan nähden nelinkertainen). Pääsimme lopulta perille.

Takaisin tulo matkalla otin muutaman kuvan naapuriveneissä olleista seurakunnista (Hanoin yliopiston matkailualaa opiskelevia nuoria). Kovasti halusivat nähdä kuvani. Kirjoittivat lappuun viestin, jonka sitten yrittivät ojentaa minulle. Apusoutaja sieppasi lapun ja minä taasen häneltä ja pistin visusti lompakkooni. Lappuun oli kirjoitettu heidän s-postisosoite, johon toimitinkin parikymmentä (kehnoa) kuvaa.

Veneeni hieman hidasti näiden nuorten ulottumattomiin. Nyt apusoutaja alkoi kovasti kaupata erilaisia T-paitoja ja matkamuistoja. Ilmoitin, etten a) tarvitse paitoja b) inhoan t-paitoja, c) minulla on kaikki mitä tarvitsen, d) reppuni on ääriään myöden täynnä ja e) minulla ei ole varaa tuhlata joka käänteessä. Tyrkytti ja tyrkytti, pakoon ei päässyt. Jos mukana ei olisi ollut kameralaukkua olisin varmaan hypännyt jokeen ja uinut loppumatkan. Kun huomasi myynnin olevan turhan alkoi hän ruinata ruinaamasta päästyään juomarahoja. Tarjosin sen mitä lompakon pohjalla oli. Ei kuulemma riittänyt kahdelle rouvalle, heillä kun kuulemma on suuri lapsikatras jne. Kun ei enempää tippunut niin alkoi sättiä minua huonoksi ihmiseksi. - Nyt vitutti oikein kunnolla.

Kaippa tästä omansa löytää.

Suivaantuminen oli siinä määrin kuninkaallista, että tipahdin moottoripyörän kyydistä heti alkumetreillä. Palasin hotellin ja ilmoitin närkästyneenä, että huomisen päivän retki on peruttu. Kiitti vaan mutta mulle riitti. Levätköön harvinaiset apinalajit ja kilpikonnat ilman pällistelyäni ihan rauhassa.

Loppuillasta vietin kävelemällä kanavan rannalle maistamaan olutta. Täällä eräs rakennusporukka kutsui pöytäänsä ja juotiin olutta Vietnamin kunniaksi varmaan pari litraa mieheen (yhdellä amerikan dollarilla saa 4 litraa olutta). Ei ihan huono päivän päätös.

Tämä tästä kaupungista.