Mai Chau onnellisten kylät
Ja niin koitti aika, jolloin tunteet
väljähtyvät ja tilalle astuu arki kaikkine tylsine tapoineen.
Kuten aina aikaisemminkin on käynyt. Sille ei voi mitään. Hanoi on
paikka, jonne on helppo jämähtää. Helposti löytää
matkustajakodista sängyn vajaalla 5 eurolla yö, 7 eurolla saa syödä
maittavan aterian. Päivästä toiseen rutinoituminen kasvaa.
Toimettomalla matkailijalla sunnuntaiden määrä vain lisääntyy.
On siis aika lähteä. Mutta minne ? En tiedä. - Kyselin sieltä
täältä. Yksi sanoi menevänsä yöbussilla Hue:een toinen taasen
lentävänsä suoraan Saigoniin, kolmas Sapaan ja niin edelleen. Otin
kartan käteen ja tavasin: Bac Kan, Haiphong, Nam Dinh, Thanh Hoa ja
Mai Chau.
Mai Chau, onpa
hauska nimi. Vähän niinkuin Maija tsau. Varmaan miellyttävä
paikka. Kun
paikan nimi on näin hauska, niin varmaankin siellä asuu mukavia
ihmisiä. Se täytyy nähdä. Nyt
syntyi uusi pulma. Ehket usko mutta kovin harva Hanoilainen
oikeastaan tietää missä kaupungin bussiasema sijaitsee ja
miten sinne pääsee: kaikki kun kulkevat moottoripyörällä.
Itse asiassa kaukoliikenteen asemia
on kolme kuten internet niin pyyteettömästi
ja auliisti kertoi. Lopulta monet
(matkustajakodin henkilökunta
mukaan lukien) olivat sitä mieltä, että
et kyllä bussiasemalle mitenkään voi päätyä. Joudut vaihtamaan
paikallisbussia moneen kertaan ja harhailemaan siellä täällä. Jos
lopulta – kuin enkelin ohjaamana - pääset
My Dinhin asemalle, niin sinua kuitenkin vaanivat taskuvarkaat,
huijarit ja muut epäonniset onnen onkijat. Mene turistibussilla, noutaa
sinut aamulla klo 8 matkustajakodin edestä. Eikä hinta ole kuin
kolme kertaa kaukobussin hinta. Mutta kun matkustamisen osittainen
viehätys on matkustaa samoilla välineillä kuin paikalliset. Kas
kun silloin näkee paljon enemmän
ja kohtaa ihmisiä, joita ei muuten tapaisi. Varoitukset ovat kyllä
osittain totta kuten voimme lukea esimerkiksi Vietnamilaisten omalta
ohjesivustolta http://www.vietnamonline.com/transport/bus-in-vietnam.html.
Lopulta kun
matkailija saapuu bussiaseman aulaan, niin paras tapa on suunnata
suoraan lippuluukulle, riippumatta kaikista pysäyttäjistä. Kun
lipun olin saanut
käteeni nyökkäsi virkailija vieressä seisovaan naiseen päin ja
ilmeellä kehotti
minua seuraamaan tätä. Tämä johdatti minut suoraan oikeaan
bussiin vaikka kyydin tarjoajia ilmaantui muutama jo tähän väliin.
- Näin alkoi ikimuistoinen bussimatka halki pohjoisvietnamia,
pitkin pölyisiä mutkaisia teitä. Eikä matka ikimuistoisuudessaan
jäänyt suinkaan viimeiseksi.
Bussi
toimi myös oivana pakettien kuljetuspalveluna (kuten meillä
aikoinaan toimi myös postibussit). Yleensä pakettien vastaanottaja
oli valmiina odottamassa mutta toisinaan ei. Tällöin rahastaja
hyppää ulos ja
menee soittamaan
joidenkin talojen ovikelloa toimittaakseen
lähetyksen perille. Noin puolivälissä matkaa kannettiin sisään
n. 2 metriä pitkiä sokeriruokoja. Toinen
toisensa perään melkein ikuisuuden.
Lopulta kasasta muodostui n. puolimetriä
korkea pino keskelle käytävää. Tulevat
ja menevät matkustajat joutuivat hyppimään pinon yli.
Ulkomaisena matkustajana oli itseni
lisäksi hyvin koreavartaloinen kanadalainen poika. Tämä oli tullut
linja-autoasemalle taksilla ja jatkoi Mai Chauhin tappaakseen pari
päivää kunnes tyttöystävänsä saapuisi Vietnamiin. Poika istui
ikkunapaikalla ja vieressä oli tyhjä paikka. Bussiin nousi kaksi
nuorta naista joista toinen runsaat 25 ja toinen varmaan runsaat 30.
Nuorempi oli kaunis kuin syksyn punertama kuurainen puun lehti.
Katsoivat tarkkaan tätä nuorta miestä. Vaikka vietnamia en ymmärrä
niin kuitenkin saattoivat keskustella pojasta vaikka näin:
- Onpas komea makupala.
- Niinpäs onkin.
- Olisipa mukaa päästä
kutittelemaan.
- Sanos muuta.
Tuumasta toimeen,
kas kun Vietnamilaiset
naiset ovat vahvoja ja elämänjanoisia. Nuorempi
kaunis heilakka
istahti pojan viereen. Tarjosi tälle luumun (ja minullekkin,
säälistä varmaan). Poika otti ja söi.
Ystävätär kommentoi ja yllytti. Neito nosti jalkansa kaidepuulle,
jotta selvästi näkisimme hänen kauniisti
värjätyt kynnet ja isovarpaiden kynsiin liimatut perhoskoristeet.
Näillä kahdella oli tosi hauskaa (kuten myös minullakin).
Neiti hivuttautui lähemmäs poikaa, joka lopulta tajusi heidän
puhuvan hänestä. Kysyi tietty: Are you talking about me. Vähän
kävi jo sääliksi poikaa kun neito hivuttautui lähemmäs poikaa
sentti sentiltä,
ystävättären yllyttäessä. Lopulta reisi oli reittä
vastaan
tytön vielä hieman
kihnuttaessa päälle päätteeksi. Poika
parka oli todella
hukassa ja ymmällään. Varmaan mietti
pitäisikö kohtalon antaa viedä mennessään vai panna hanttiin.
Jälkimmäisessä tapauksessa mietti
varmaan, kaduttaako sitten loppuelämä vaikka tyttöystäväkin
on tulossa Hanoihin. Suuri moraalinen pulma.
Miten sitten kävi.
Bussi pysähtyi pysäkille, neidit jäivät bussista, heiluttivat
iloisesti kättään
hyvästiksi ja sillä selvä. Ei kuitenkaan
täysin. Bussin saapuessa Mai Chauhin
kysyin pojalta pitäisikö meidän etsiä yöpaikkaa yhdessä kun
neljä silmää löytää helpommin hotellin kuin kaksi. Poika oli
vielä niin hämillään ettei saanut sanaa suustaan. Hyppäsin
moottoripyörän kyytiin ja poika jatkoi kävelyä sekavien
ajatusten vallassa.
Näin saavuin Mai
Chaun vieressä olevaan pieneen thai-kylään. Unelmani olivat
tulleet täytetyksi kun paikka on kiiltävän
loistokas - kuinkas muutenkaan kun kohtalo
ohjasi kulkuani.
Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan tulen
olemaan onnellinen kuten tuonnempana
huomataan. - Kun järjestin Kiina näyttelyni kuvia, mietin usein
löydänkö Olhonin saaren ja Emei-Shanin lisäksi kolmannen paikan,
jolla olisi suuri merkitys kaikelle mitä tulen kokemaan ja tekemään.
Jälleen kerran löysin unelmieni
eldoradon. Jee.
Kylän asukkaat kuuluvat valtaosin
pieneen thai vähemmistöön. Tämä vähemmistö on levinnyt monin
paikoin pitkin kaakkoisasiaa. Jotta tämä postaus ei paisuisi liian
pitkäksi kerron näistä sitten myöhemmin.
Kylän
talot (kuten lähes kaikki muutkin ympäristön maanviljelytalot)
olivat ns. pylvästaloja joille myös on
annettu nimi stilth
talo.
Majapaikassani sain nukkua suuren suuren huoneen lattialla. Tänne
oli levitetty patja ja sen ympärille moskiitto verkko. Yöpyminen
oli tosi halpaa, päivällisen kanssa hinta 200 0000 VND (eli noin
10 USD eli noin 7
euroa). Yleensä matkailijat, talon emännän
kertoman mukaan, viipyvät täällä päivän pari, itse viihdyin 5
päivää ja olisin ollut pidempäänkin jos ukkonen ei olisi
rikkonut internet yhteyksiä.
Pylväs talot
En voi olla kuvailematta pylvästaloja,
kun ovat kiinnostava rakennustyyppi. Talotyyppi on hyvin vanha ja sitä
esiintyy kaikkialla maailmassa. Euroopassa pylväiden päälle
rakennettuja taloja esiintyi jo pronssikautena eli n. 5000 vuotta
sitten. Tyypin luonteenomaisena piirteenä on se, että varsinainen
asuinhuone ja huoltotilat kuten keittiö on rakennettu pylväiden
päälle. Kuivilla mailla alapuolinen osa toimii tarvekaluvarastona
ja joissakin tapauksissa myös karjasuojana. Syynä rakenteeseen on
ensinnäkin se että on haluttu pitää maakosteus ja monet
tuhoeläimet poissa. Tulvakausina asukkaat ovat myös suojassa. Koska
Mai Chau on kostean riisin viljelyaluetta, on talotyypille hyvät
perusteet. Tässä viljelytyypissä lasketaan vettä istutetuille
riisintaimille. Joku saattaa muistaa aikaisemmasta blogistani
postauksen ”Hanien maassa” kuvattuja taloja. Ne olivat tyystin
erilaisia. Alunperin ne oli rakennettu savesta ja oljista ulottuen
soraperäiseen maahan saakka. Rakennetyyppi oli sikäli perusteltu,
että talot olivat rakennettu jyrkille rinteille karkean soran
päälle. Sora toimi näissä kapilaarisulkuna. Silmiinpistävänä
piirteenä oli siellä melko syvät avo-ojat, jotka kiersivät pitkin
katuja ympäröiden kylän.
Vaikka Mai Chau on melko vuoristoista
aluetta, niin pellot ovat kuitenkin aina laaksossa (päinvastoin kuin
Yuannin maakunnassa, jossa pengerretyt pellot rinteillä). Talot
sijaitsevat melko lähellä peltoja, jolloin talotyyppi on melko
perusteltu. Itse jäin hieman miettimään miten on estetty pylväiden
mätäneminen juuresta. Nykyään tämä on hoidettu siten, että
puiset pylväät on tuettu ja upotettu n. 1 metrin korkeisiin
betonipylväisiin. Kapilaarikosteudesta ei myöskään ole
varsinaisesti haittaa kun alaosa on melko hyvin tuuletettu. Siitäkin
huolimatta, että monin paikoin betonipilarit nousevat lammesta.
Muutamassa talossa näin isoja kivikasoja tontin reunalla, joissakin
jopa talon ympärille oli rakennettu kiviaita. Mahdollisesti pylväät
ennen muinoin onkin tuettu siten, että pylväiden kohdalle on
kaivettu iso kuoppa, joka sittemmin on täytetty puoliväliin
kivillä. Näiden päälle asetettu pylväät ja niiden kaatuminen
estetty sullomalla kiviä pylväiden ympärille. Talojen ympärille
oli kaivettu myös syvät ojat hulevesiä varten.
Alunperin katot oli tehty palmupuun
lehdistä. Näissä noin 70 cm pitkät ja 3 cm leveät lehdet on
levitetty viuhkaksi. Juuresta lehdet on taivutettu ohuen halkaistun
bamburiun ympärille ja sidottu yhteen. Näin on saatu aikaan 50 cm
leveitä ja metrin mittaisia viuhkoja. Toisissa taloissa viuhkat
taasen ovat kapeampia, koska näissä ei varsinaisesti ole käytetty
bamburiukoja vaan viuhkat ovat yksinkertaisesti sidottu vain yhteen
juuresta. Näitä viuhkoja ladottiin sitten päällekkäin katoksi.
Katolla viuhkat sidottiin toisiinsa naruilla tai muilla vitsoilla.
Kun viuhkoja on kymmeniä päällekkäin, limittäin ladottuna, on
katto myös kohtalaisen tiivis ja riittävän ilmava. Nykyään
kuitenkin monissa taloissa perinteiset lehtikatot on korvattu
enenevissä määrin tiilillä mineriittilevyilla ja toisinaan myös
aaltopelillä. Vrakkaimissa taloissa saattaa olla myös paneloitu
sisäkatto.
Kattokulmat olivat kohtalaisen jyrkät
eli 2:1 tai jopa jyrkemmät. Lappeet oli yleensä murrettu
poikittaisella lipalla. Räystäiden ollessa melko leveät,jopa
metrin. Pylväät oli monissa taloissa lovetut. Loviin oli sitten
asetettu yläjuoksut. Näihin juoksuihin oli kiinnitetty kattotuolit.
Joissakin taloissa kiinnitti huomiota, se että kattotuolit oli
sidottu vitsalla kiinni juoksuihin toisissa taasen ei.
Silmiinpistävänä piirteenä on naulojen, ruuvien ja muiden
kiinnikkeiden vähäinen määrä. Esimerkiksi kattotuolien eri osat
olivat melko poikkeuksetta lovetut. Timpurin keskeisenä työkaluna
on täällä siis taltta ja nuija. Työkaluja, jotka melkein kokonaan
on hävinnyt suomalaisissa rakennustyömaissa (tilalle astunut
akkuporakone, paineilmanaulain jne.). Toinen keskeinen työkalu oli
pokasaha, joita oli kolme: kaksi hienohampaista (leveämmällä ja
kapeammalla terällä) ja yksi karkeahampainen halkaisusahausta
varten. Muina työkaluina näkyi myös sähköinen jiirisaha ja
pienikokoinen puusepän yleiskone (sirkkeli, taso- ja oikohöylä,
sekä pitkänreiän pora). Katon laudoitus oli tehty ristikkona
eli lappeen suuntaisiin rimoihin oli kiinnitetty harvalaudoitus,
joka lehtikattoisissa taloissa todella harva 30 cm tai harvempi (toki
tiilikattoisissa laudoituksen pitää olla tiheämpi).
Köyhemmissä taloissa seinät ovat
yleensä rakennettu halkaistuista bamburuista tehdyllä matoilla.
Matot solmitaan ylä- ja alajuoksuun. Varakkaimmissa taloissa oli jo
laudoitus. Laudoitus oli vapaasti liikkuva sikäli että ne oli
pujotettu vapaasti ylä- ja alapuolella oleviin loviin. Näin talon
rakenne saatiin hyvin joustavaksi, jopa elastiseksi. Koska kylä,
jossa yövyin sai pääasiallisen toimentulonsa sekä turismista että
maanviljelystä olivat talot myös hieman varakkaamman oloisia. Tämä
näkyi kattomateriaalien ohella myös seinissä: Ulkoseinissä oli
käytetty erilaisia koristeellisia paneeleita. Lisäksi taloja oli
jatkettu, jolloin myös porrasrakenteet olivat myös poikkeavia
perinteisistä rakenteista.
Vietnamilaisessa pylvästalossa lattia
on vanhastaan tehty halkaistusta bamburiuista. Riut oli ladottu noin
metrinlevyisiksi ja 2 pitkiksi levyiksi. Levyt taasen oli ladottu
lattiavasojen päälle. Joissakin taloissa näkyi jo lautalattioita
ja asuinpaikkani lattia oli tehty liimapuulevyistä.
Keittiö oli lähes poikkeuksetta
alakerrassa maata vasten tai muutamassa talossa se oli erillisessä
talousrakennuksessa, vajassa. Nestekaasukäyttöisiä keittolevyjä
oli melkein joka talossa kuten myös jääkaappi. Ruoka kuitenkin
yleensä valmistettiin avotulen päällä. Talon nurkassa oli
tulisija, josta savukaasut johdettiin savupiippuun. Ruoka valmisttiin
suurissa kattiloissa tämän avotulen päällä. Täällä
paistettiin kalat ja lihat sekä keitettiin keitot ja muhennokset.
Sähköinen riisinkeitin oli myös hyvin yleinen apuväline
ruuanvalmistuksessa.
Vaikka pylvästalot ovat melko yleisiä
Kaakkois-Aasiassa, on vietnamilaisissa taloissa myös omat
erityispiirteensäkin. Ensinnäkin rappuset ovat melko poikkeuksetta
oikealla puolella Poikkeuksia vain muutama. Rappusten jatke jatkuu
jonkinlaisena terassina. Oviaukot ovat pienemmät kuin muualla.
Kyseltyäni seikkaa muutamalta hieman englantia osaavalta, kertoivat
syyn olevan kansanuskonnossa. Pienemmästä oviaukosta arvellaan
pahojen henkien olevan ahtaampi astua sisään. Uskonto on täällä
jonkinlainen sekoitus konfutselaista moraalioppia, buddhalaisuutta ja
samanismia (tästä ehkä tuonnempana, jos viitsin).
Tämä taloista (ehkä hieman turhan
pitkä selvitys, kuvista selvinnee varmaan loputkin seikat).
Asukkaat
Näin siis saavuin MaiChauhin, pieneen
jylhien vuorten ympäröimään pohjoisvietnamilaiseen kylään,
keskelle riisivainioita. Sain olla yksin ja iloita maaseudun
rauhasta kunnes sadekuuro yllätti. Kun täällä sataa niin myös
sataa. Ei mitään sellaista tihkua mitä Suomessa oli tottunut.
Varmaan sata litraa neliömetrille. Seisoin sateessa ja iloitsin.
Luonnon lahja hikiselle matkamiehelle. Puut kaatuivat sateen painosta
ja tuulen voimasta. Kun sade oli ohi, tarttuivat naiset pitkään ja
tukevaan veitseen. Joka muistutti hieman vesuria ilman nokkaa.
Pilkkoivat ja silvoivat oksat irti rungosta ja rungot palasiksi. Isku
toisensa perään. Poks, paks ja oksat kaaressa kasaan. Miesten vain
katsellessa vierestä. Kysyin yhdeltä naiselta miten on mahdollista,
että naiset tekevät työt ja miehet vain seisovat tyhjän panttina.
En oikein voinut käsittää tällaista. Kysymys ilmeisesti huvitti
kun alkoi nauraa.
Niin saapui ilta ja aamu kuten aina
aikaisemminkin on aina saapunut. Vuokrasin polkupyörän ja lähdin
ajamaan etäisimpiin kyliin paahtavan auringon alla. Saavuin moniin
paikkoihin. Otin kuvia ja ihmettelin näkemääni. Digikameralla
saatoin näyttää kuvat malleille heti. Kutsuivat sisään,
tarjosivat teetä ja usein miten lounasta. Pakko oli maistaa kun
ateriana oli keitettyjä kasveja, riisiä ja paahdettuja hyönteisiä.
Ei ollenkaan mautonta ja ikävää. Näin pääsin kurkistaman
vietnamilaiseen perhe-elämään hieman vilaukselta aivan kuin
kurkistaisi keittiön oven raosta.
Juhlat
On perjanai-ilta. Illan ystävät ovat
toimettomuus, viihde ja juhlat. Kuten melkein kaikkialla on ja on
aina ollut, varmaankin tiedät. Niin on Vietnamissakin. Eräässä
talossa äijäporukka vietti ties mitä juhlaa. Syömiseen ja viinan
ei tarvita kovin kummallista syytä, aivan kuin Suomessakin on laita.
Ja vietnamissa on juhlia vaikka millä mitalla on uudenvuoden juhla,
sadon korjuujuhla, kuolleen sukulaisen muistelujuhla, syntymäpäivät
jne. Äijäporukka juhliin oli kutsuttu viihdykkeeksi tanssijoita, joihin myös
asunpaikkani emäntä kuului. Tietty kutsui minutkin mukaan.
Kovasti ilahtuivat nähdessään minut.
Näin pääsin maistamaan pahaa, väkevää ja humalluttavaa
kotipolttoista vietnamilaista viinaa. Sitähän riitti. 1.5 litran
fanta-pulloja pitkä rivi. Tanssijoita säesti orkesteri joiden
soittimina oli iso rumpu, 3 pronssista lautasta, harmonikka ja jokin
luuttua muistuttava kielisoitin. Tanssijoilla oli myös muutamassa
esityksessä puukapuloita lyömäsoittimena. Esitetty musiikkilaji
oli myös hyvin tenhoavaa, jonka moni rock sukupolven kasvatti voi
omaksua melkein ilman vaivannäköä.
Vietnamissa musiikilla ja tansseilla on
valtavan suuri sija ihmisten mielessä. Aikaisemmassa blogissani
pohdin hieman tätä eltistisen luonteista CaTruta. Tämän tyylin
lisäksi keisarin hovissaa esitettiin lukuisia eri tanssi- ja musiikkilajeja
eri tarkoituksia varten kuten seremonioihin ja iltojen viihdykkeeksi.
Lopulta kansanmusiikin ja tanssien kirjo on valtaisa. Yhtenä syynä
tähän on vähemmistöjen runsas määrä (yli 50 kansllisuutta).
Esitys, jota pääsin koko sydämelläni
nauttimaan, oli pohjoisen thai kansan musiikkia ja tanssia. Monet tanssit olivat itse asiassa
enemmän tai vähemmän jonkinlaista tanssiteatteria,
maanviljelijöiden elämästä. Tanssi viljan istuttamisesta, tanssi
hyvälle sadolle, tanssi viljan korjuudelle ja metsästysonnelle. On
arveltu, että tämä on suora jatkumo hyvin vanhasta perinteestä ja
kansanuskonnosta. Tanssin ja musiikin kun on arveltu vaikuttavan
suotuisasti. Tansseissa viljeltiin myös joitakin modernimpia
teemojakin: Yksi tanssi selvästi oli perheonnelle ja yksi selvästi
omistettu paimenpojan ja riisinviljelijätytön romanttiselle
rakkaudelle. Tämä olikin upeaa nähtävää kun itsekkin ymmärsin
jotain tematiikasta. Aluksi hyvin ujoa arkaa hapuilua haikailevia
katseita ja eleitä, aste asteelta pari oli saamassa toisensa. Mikäli
tanssin juuret ovat vanhat, on se kahta mielenkiintoisempi kuin
muistetaan, että myös vietnamissa - kauan sitten – avioliitot
olivat järjestettyjä. Tällöin romanttiselle rakkaudelle ole samaa
sijaa kuin järjestämättömässä maailmassa. Kun seuraavana iltana
pääsin seuraamaan kahden muun ryhmän esityksiä, niiden ollessa
sisällöltään (muttei järjestykseltään) saman suuntaisia, niin
tanssit ammentavat teemansa varmaan hyvin kaukaisista ajoista
eivätkäole ryhmän omia improvisaatioita.
Esityksen lopussa oli kaksi tanssia,
joihin toivottiin myös yleisön osallistuvan. Ensimmäisessä
levitettiin kaksi pitää bamburiukua noin puolentoistametrin päähän
toisistaan. Kummallekin puolelle asettui kolme tanssijaa istumaan.
Näillä oli pitkät bamburiut käsissään. Riut ulottuivat
vastakkaisen puolen lattialla istuvalle tanssijalle. Poikitaisia
riukuja oli siis 6 kappaletta. Näitä pitkittäisiä lyötiin yhteen
ja erikseen. Yleisön piti sopivasti hyppiä riukujen välissä
silloin kun ne ovat leveimmillään eikä saa jäädä jaloistaan
kiinni kun bamburiut lyödään yhteen. Tämän jälkeen kannettiin
suuri viinirukku saliin ja yleisö tanssi ruukun ympärillä ja
lauloi. Ehkäpä sadonkorjuujuhlan peruja. Ruukussa oli tiukka
muovikansi johon työnnettiin ohuita onttoja bamburuokoja
imupilliksi. Ruukku täytetiin vähän väliä ja yleisö piti
kilpailua kuka jaksaa yhdellä rykäisyllä imeä eniten. Hupaisaa ja
hauskaa. On ihme jos tässä ei tule känniin.
Turistit
Tähän saakka sain olla ainoa
vieraspaikkakuntalainen kylässä. Lauantaina saapuivat turistit.
Emäntäni kysyi minulta olisiko minulla mitään sitä vastaan, että
Hanoin yliopistosta saapuisi opiskelijaryhmä yhdeksi yöksi.
Tietenkään ei minulla ollut mitään sitä vastaan, päinvastoin.
Innolla odotin heitä.
Samoin monet matkatoimistot järjestävät
yhden päivän retkiä alueelle. Vieraat saavat nukkua stilth talojen
lattioilla ja hieman vierailla kylillä. 100 dollaria jne. Myös
hyvin paljon vietnamilaisia turistejakin saapui viettämään
viikonloppua tänne. Vietnamilaisten määrä osittain kertoo
elintason kasvusta. Niinpä vähän joka toiseen taloon pystytettiin
käsityömyymälä, matkailijoiden rahojen houkutukseksi.
Turistibussi saapui. Innokas parvi
opiskelijoita purkautui ulos bussista. Toivoa täynnä odottamassa
illan biletystä, johon myös minut kutsuttiin. Ensin kuitenkin
nukuttiin hyvät päiväunet.
Iltojen huvit
Please install the Flash Plugin version 11 or higher
Ja niin saapui ilta. Biletys paikka oli
suuri aukio. Tänne oli sijoitettu sinne tänne nuotioita. Muutama
värillinen valonheitin ja yksi diskopallo luomassa tunnelmaa. Suuria
kaiuttimia sijoitettu ympäri kenttää. Kaiuttimet oli kytketty yhteen,
jolloin sama melodia kuului kaikkialta samanaikaisesti. Diskosoundia
- kuinkas muutenkaan. Yhdessä kentän nurkassa paahdettiin
kokonainen porsas. Pikkuhiljaa kenttä täyttyi. Nuotioiden ympärillä
tanssittiin piirileikkiä. Kaikki hyvin. Kontrasti kotimaiseen
diskoihin ja ravintoloiden ylläpitämiin juottoloihin on vain
huikean suuri.
Kunnes sade yllätti. Nuotiot
sammuivat, kaiuttimet nopeasti pressujen alle. Tunnelma latistui,
Väki pressujen alle suojaan. Surkeaa. Viikon odotus pilalla.
Palasin kylään. Kävelin sateessa
potkien kiviä kunnes kuulin yhdestä talosta rumpujen ääntä.
Kiipesin yläkertaan. Tervetuloa, kaikki miehet kättelivät ja
jälleen kerran pääsin maistamaan pahaa, väkevää kotipolttoista
viinaa. Lasi piti tietty juoda kerralla tyhjäksi. Koska isäntien
mielestä mikään ei ole niin surkea näky kuin tyhjä lasi niin
tottakai se piti täyttää ja täysinäinen lasi taasen ei muuta
odota kuin tyhjennystä. Toistamisen pääsin iloitsemaan
vietnamilaista kansantansseista ja musiikista. Piirileikki
viiniruukun ympärillä oli entistä mieluisampi silloisessa
humaltumisen asteessa.
Kaikki loppuu aikanaan ja palasin
kadulle, vain törmätäkseni jälleen yhteen juhlijoiden joukkoon
eräässä ravintolassa. Täällä taasen piti näyttää taitonsa
juoda väkevää vietnamilaista ruukkuviiniä. Iloa, onnea ja
humaltumista ei voinut välttää. Olin siunattu, hyvin rasvattu
porsas purjehtimassa pohjois vietnamislaisen kymin elämää
kuohuvassa virrassa.