matka jakartaan

                                              Ja niin matka jatkuu kohti etelää, tarujen Saigoniin. Vihdoinkin päästään tien päälle, bussilla tietty. Vietnamissa ei kaukobusseille ole juurikaan pysäkkejä, jäädään vaan seisomaan sellaiseen paikkaan, josta yleisesti tiedetään bussien noukkivan matkustajia. Jos kukaan ei heilauta pysähtymisen merkiksi kättään, hidastaa bussi hieman ja rahastaja huutaa avoimesta ovesta jotain. Jos kukaan ei reagoi niin suljetaan ovi ja bussi kiihdyttää eteenpäin ja jatkaa on the road. Niinpä menin itsekin liikennevalojen jälkeiseen kadunkulmaan seisomaan, pällistelemään liikennettä paikkaan, jossa varmaan voidaan kalastaa busseja. Kyselin varmuuden vuoksi joltakulta joutilaalta meneekö tästä bussi Thanh Hoaan. Juuri parahultaisesti saapui Vinhiin menevä bussi (etuikkunassa oli suuri kyltti VINH) ja joutilas viittasi, että tämä menee. Viittasin ja bussi pysätyi. Olin jo kuitenkin unohtanut Than Hoa nimen ja kysyin: Vinh ? Rahastaja nyökkäsi ja

Päiväunipaikka tämäkin Forwärts, forwärts, vaikka haikein mielin. Hieman helpotti alakuloa kun ukkonen oli katkaissut internet yhteydet kylästä eteenpäin. Ensin takaisin Hanoihin sitten seuraavana päivänä Ninh Binhiin. Paikallisbussilla tietty. Takaisin Hanoihin oli melkein yhtä vauhdikas matka kuin meno kylään. Osoittautui nimittäin, että bussin rahastaja oli varsinainen pikku hitler. Kukaan ei saanut syödä eikä juoda bussissa kunnes rahastajalle tuli jano ja nälkä. Sieppasi van syötävät kädestä ja heitti ikkunasta ulos. Bussin lähestyessä Hanoita ajettiin kolmikaistaista tietä. Bussin piti kääntyä oikealle mutta voi keskellä kaistaa olikin moottoripyörä ja omalla kaistallamme oli suoraan edessä valoihin pysähtynyt rekka. Kaistan vaihto ei siis onnistunut. Bussin ovi auki ja rahastaja huuteli jotain nokkelaa motoristille. Tämä saapui lähemmäs. Rahastaja heittäytyi rääväsuiseksi kun selvästi motoristi suuttui, otti kypärän päästään ja kääri hihat ylös. Tämä taasen lausu

Ja niin koitti aika, jolloin tunteet väljähtyvät ja tilalle astuu arki kaikkine tylsine tapoineen. Kuten aina aikaisemminkin on käynyt. Sille ei voi mitään. Hanoi on paikka, jonne on helppo jämähtää. Helposti löytää matkustajakodista sängyn vajaalla 5 eurolla yö, 7 eurolla saa syödä maittavan aterian. Päivästä toiseen rutinoituminen kasvaa. Toimettomalla matkailijalla sunnuntaiden määrä vain lisääntyy. On siis aika lähteä. Mutta minne ? En tiedä. - Kyselin sieltä täältä. Yksi sanoi menevänsä yöbussilla Hue:een toinen taasen lentävänsä suoraan Saigoniin, kolmas Sapaan ja niin edelleen. Otin kartan käteen ja tavasin: Bac Kan, Haiphong, Nam Dinh, Thanh Hoa ja Mai Chau. Mai Chau, onpa hauska nimi. Vähän niinkuin Maija tsau. Varmaan miellyttävä paikka.  Kun paikan nimi on näin hauska, niin varmaankin siellä asuu mukavia ihmisiä. Se täytyy nähdä. Nyt syntyi uusi pulma. Ehket usko mutta kovin harva Hanoilainen oikeastaan tietää missä kaupungin bussiasema sijaitsee ja miten