Khmerien tasavalta
Kansanedustuslaitoksessa ei jäänyt huomaamatta Sihanoukin suuri suosio vastarinnan keulakuvana, niinpä monet ehdottivat, että maalle pitäisi valita uusi kuningas, jotta maaseutuväestö saataisiin sidottua kaappauksen tavoitteisiin. Hieman kaappauksen jälkeen maahan saapunut anti-rojalistinen (Khmer-Serein päällikkö) Son Ngoc Tanh kuitenkin torpedoi hankkeen heti alkuunsa. Niinpä maasta muodostettiin perustuslaillinen tasavalta 5 lokakuuta (kuningaskunta maasta tuli uudelleen 24 Syyskuuta 1993). Uudeksi nimeksi annettiin Khmerien tasavalta ja saman tien valittiin uusi lippu.
 |
| Khmerin tasavallan lippu |
[Latojan huomautus: Tähän saakka olemme kirjoittaneet maan nimen, nykysuositusten mukaisesti, muotoon Kambodzha (ilmeisesti yhtä oikein on kirjoittaa se muotoon myös Kambodža). Vanhemmat suomenkieliset julkaisut käyttävät vielä nimeä Kambodsha, jota on nykyään syytä välttää. Entä muoto Kamputsea, jota näkyy usein käytettävän. Korrekti translitterointi khmerin kielisestä Kâmpŭchéa nimestä ja siksi sen käyttö olisi perusteltua. Englanninkielisessä kirjallisuudessa käytetään kuitenkin pääasiassa termiä Kampuchea vain ajanjaksolta 1975 – 1989 ja siksi, yhdenmukaisuuden vuoksi, emme käytä tässä Kamputsea nimeä muutoin kuin tältä ajanjaksolta (siis joko Demokraattinen Kamputsea tai Kamputsean kansantasavalta).
Maan nimi on muuttunut lähihistoriassa useampaankin kertaan samoin sen englannin ja suomen kielen translitterointi on myös vaihtunut. Kimmo Kiljunen kirjassaan Kamputsea kansanmurhan vuosikymmen [86] suosittelee käytettäväksi nimeä Kamputsea yleisesti ja vain kun korostetaan tiettyä aikakautta, niin voidaan käyttää muita nimiä. Näitä nimiä ovat:
xxxx – 802 Chenla tai Funan, Kambuja (vm. on harvinainen näkyy vain historiallisissa teksteissä)
802 - 1431 Khmerien imperiumi, Khmer Empire myös Angkorianinen imperiumi
1431 – 1863 Kambodzha, Cambodia, Kâmpŭchéa
1863 – 1970 Kambodzhan kuningaskunta, Kingdom of Cambodia, Preăh Réachéanachâk Kâmpŭchéa
1970 – 1975 Khmerin tasavalta. Khmer Republic, Sathéaranakrâth Khmer
1975 – 1979 Demokraattinen Kamputsea, Democratic Kampuchea, Kâmpŭchéa Prâcheathippadey
1979 – 1989 Kamputsean kansantasavalta, People’s Republic of Kampuchea, Sathéaranakrâth Pracheameanit Kâmpŭchéa
1989 – 1993 Kambodzhan valtio, State of Cambodia, Rath Kâmpŭchéa
1993 – yyyy Kambodzhan kuningaskunta, Kingdom of Cambodia, Preăh Réachéanachâk Kâmpŭchéa
Ilmeisesti nykyään on syytä käyttää näitä nimiä].
Kaappausta seurannen vuoden jälkeen oli maahan muodostunut kaksi puoluetta. Toinen oli uudelleen herännyt Demokraattinen puolue, jonka johtoon oli asettunut vanha tuttavuutemme jo 30 luvulta Son Ngoc Tanh (vrt. aikaisempiin postauksiin). Toinen oli republikaanit, joihin kuului pääasiassa entisten demokraattien vastustajat. Puoluetta ryhtyi johtamaan Sirik Matak. Maahan myös valittiin uusi edustuslaitos, jonka politiikka muistutti 50-luvun politiikkaa, sihanoukismia ilman Sihanoukia [92].
Sihanoukin ”uhkien ja varjojen”aikakauden päättymisen jälkeen oli kaappauksen luoma euforia muuttunut vuodessa pettymykseksi. Edustuslaitos suhtautui nyt hyvin kriittisesti Lon Noliin ja Sirik Matakiin. Lon Nol taasen oli epäileväinen Matakin pyrkimyksistä. Lon Nol ratkaisi ongelmat siten, että hän väistyi pääministerin tehtävistä ja palkkioksi tästä sai marsalkan arvonimen.
Käytännössä maa eli Yhdysvaltojen avustusten varassa. Vuoteen 1975 mennessä USA oli pumpannut maahan rahaa 1,9 miljardia dollaria [93]. Nixonin on todettu tokaisseen avustuksista: ”paras ulkopoliittinen investointi, jonka USA on tehnyt elinaikanani”. Rahat vain usein törsättiin, esimerkiksi Lon Nolin veljen Lon Nonin vaimo jäi Pariisin lentokentällä kiinni, kun hän oli lasten karvaleluun piilottanut 170 000 dollaria käteisenä. Ilman näitä avustuksia maa olisi kaatunut parissa viikossa ja Sihanouk palanut valtaan ja punakhmerit olisivat olleet olennaisesti maltillisempia (heidän raju radikalisoitumisensa äärimmäisyyksiin tapahtui vasta vuodesta 1973 eteenpäin).
Melkein heti valtaantulonsa jälkeen Lon Nol perusti perustuslaillisen komitean, jonka tehtävänä oli laatia luonnos perustuslaiksi. Luonnoksessa toteutettiin hänen hurjimmat ideansa. Päivä päivältä Lon Nol muistutti entistä enemmän Sihanoukia, tosin hänellä ei ollut samanalaista poliittista älyä, mielikuvitusta ja silmää kuin mitä prinssillä oli. Kaappauksen toisena vuosipäivänä hän nimitti itsensä presidentiksi (luopuen valtion päämiehen tittelistä) säilyttäen kuitenkin pääministerin ja puolustusministerin paikat itsellään. Hallitukseen muodostettiin uusi ministerin virka ns. ensimmäisen ministerin virka, johon nimitettiin Son Ngoc Tanh (joka ei ministerinä sitten 1945 jälkeen ole ollutkaan). Tanh oli vasta marsalkan kuudes vaihtoehto, muut olivat kieltäytyneet virasta [8].
Maaliskuun 10 (vuonna 1972) hieman ennen kuin perustuslaillisen edustuslaitoksen piti hyväksyä uusi perustuslaki, ilmoitti Lon Nol ykskantaan, että hänpä ottaa Cheng Hengin paikan valtion päämiehenä. Ilmoituksen todellinen kohde oli hieman hankalaksi heittäytynyt Sirik Matak [8]. Lon Nolin veli Lon Non junaili sarjan mielenosoituksia Matkia vastaan. Sikäli kiinnostavaa, että Matak oli varsinaisesti kaappauksen puuhamies, nyt vain syrjäytettiin.
Toukokuussa hän ehdotti pidettäväksi presidentinvaalit. Hänen suureksi harmiksi muutama ehdokas asettuikin kilpailemaan virasta. Muut ehdokkaat paitsi kaksi vetäytyivät ehdokkuudesta. Nämä olivat Keo An ja In Tam.
In Tam oli kansan (so. sen alueen asukkaat jota phnom Penh vielä hallitsi) suosiossa. Virkamiehenä hän ei ollut kovin varakas. Häntä kutsuttiin "ainoaksi rehelliseksi mieheksi" koko Lon Nolin hallinnossa. Vaalikampanjaansa hän kävi lahjoitusvaroin. USA:n suurlähettiläs Swank varoitteli: ”älä tee mitään mikä voisi heikentää ei-kommunisteja”. Muutoin suurlähetystö pysyi sivussa. Marsalkka (Lon Nol) taasen omassa kampanjassaan tähdensi: Jos häntä ei valita, niin amerikkalainen apu heikkenee. Jenkit eivät kuitenkaan tehneet mitään marsalkan virheellisen väittämän korjaamiseksi kun mieluusti näkivät marsalkan valtion päämiehen virassa. - Phnom Penhin eri maiden suurlähettiläät pitivät In Tamia sekä suotavimpana että todennäköisimpänä vaalien voittajana [12]. Ensi töikseen hän olisi pyrkinyt varmaan aselepoon, johon Sihanouk vielä silloin olisi suostunut. Washingtonissa taasen nähtiin Lon Nolin jatkamisen olevan avain vakauteen ja tae Nixon doktriinin (so. vietnamisoinnin) jatkumiselle.
Vaalit olivat kuin vuoden 55 vaalien toisinto. Kun vaalit lähenivät, niin marsalkan kilpailijoiden vaalikoneistot kohtasivat alati kiihtyvää väkivaltaa ja vilppiä. Esimerkiksi Tamin edustaja Pursatissa murhattiin. Hänen ehdokaslistat hävisivät vaalipaikoilta. Hänen sukulaisensa häädettiin kodeistaan äänestyspäivänä jne. Phnom Penhissä hän olisi ollut voitokas mutta yks kaks ääniuurnat vain katosivat tai hänelle suosiolliset äänet poistettiin. 11 aikaan illalla Lon Nol julistautui vaalien voittajaksi vaikka kaikkia ääniä ei edes oltu laskettu. Lon Nol sai 55 % äänistä [86], In Tam 24.4 % ja Keo An 20 % [8]. Keo Anin äänimäärän selittää hänen kannattaneen Sihanoukin palaamista yksityisenä kansalaisena.
Yhdysvaltain suurlähetystössä työskennellyt William Harben totesi vaalien tuloksesta osuvasti: "Washington tekee yhteistyötä luovuttamalla sotilasavustuksen täydellisen valvonnan sellaisen miehen käsiin, joka valittiin hänen pätemättömyyden vuoksi" [12]. Lon Nolin pätemättömyys ei ollut pelkästään merkityksetöntä vaan oli itseasiassa arvokasta sikäli, että ei niin Washington kuin ei myöskään Hanoi halunnut aselepoa Khmerien tasavallassa ennen Vietnamia [12]. Vuoteen 1973 saakka kumpikin osapuoli halusi liittolaistensa käyvän rajoitettua sotaa. Niin kauan kun Lon Nol oli valtionpäämiehenä taistelemassa pyhää sotaansa kommunismin pirua vastaan ei aselepo olisi ollut mahdollista. Mikäli aselepo olisi tehty voisi ensinnäkin Nixonin doktriini (vietnamisointi) vaarantua toiseksi pahin mahdollinen skenaario, Washingtonissa laaditun tutkielman (NSSM 152) mukaan, toteutua: Khmerien tasavallan silloiset liittolaiset Etelä-Vietnam ja Thaimaa voisivat nimittäin tunkeutua maahan tuhoten maaseutua melko perusteellisesti [12]. Etelävietnamilaiset jahtaisivat tällöin NLF:n sissejä tunkeutuen pitkälle sisämaahan ja Thaimaa taasen voisi pyrkiä saamaan takaisin alueet, jotka se valtasi toisen maailmansodan aikana sekä katkaisemaan pakolaisten virran maahansa. Tilanne oli siis Pariisin rauhaneuvotteluihin saakka melko mutkikas. Khmerien tasavalta ei voinut voittaa sotaansa mutta ei se myöskään voinut vetäytyäkään kun silloin nykyiset USA:n liittolaiset jatkaisivat vähintään yhtä aggressiivista sotaa kuin mitä nyt käydään Khmerien tasavaltaa vastaan. Tähän tilanteeseen olivat Nixon ja Kissinger ajaneet maan. Mikäli aselepo olisi solmittu, niin ainoastaan Washingtonin puuttuminen poliittisesti sekä Thaimaan, Etelä Vietnamin että Khmerien tasavallan sisäisiin asioihin olisi voinut ehkä estää skenaarion toteutumasta. Mutta tämä olisi ollut mahdotonta Yhdysvaltojen sisäisen opposition, Thaimaan ja Etelä-Vietnamin poliittisen eliitin vastustuksen vuoksi. Kieltämättä aika mutkikas tilanne. Joten parasta oli, että pätemättömin ehdokas valittiin ja itse varsinainen kansa sai kärsiä loputtomasti. - Näin se vain käy maailmanpolitiikassa.
 |
| T-28 Trojan [kuvaaja tuntematon] |
Kansalaisten tyytymättömyys vallitsevia oloja kohtaan kasvoi alvariinsa. Maa oli huonomassa jamassa kuin koskaan Sihanoukin aikana oli ollut. Inflaatio oli saannut hyperinflaation piirteet, kaupungit täyteen ahdettu, nälänhätä oli jokapäiväistä, korruptio rehotti ennennäkemättömässä laajuudessa, kouluja suljettu ja kurjuutta kaikkialla. Amerikan suurlähettilään Emory C. Swankin turhautuneisuus kasvoi entisestään. Hänelle oli muodostunut epäilemättä todenmukainen kuva Lon Nolista "henkisesti ja fyysisesti sairaana" miehenä [8,12]. Hän oli valmis esittämään, että Lon Nolin veljen turvallisuuspäällikkö Lon Nonin piti erota tai muuten Amerikan apu tyrehtyisi. Muutama ulkoministeriön virkamies oli hyväksynyt jo ehdotuksen [118]. Tosin ehdotusta ei koskaan esitetty Lon Nolille suoraan. Näillä oli suunnitelmissa, että Lon Nol matkustaisi saamaan hoitoa Yhdysvaltoihin ja veljen piti matkustaa samanaikaisesti.
Muutama tapahtuma muutti matkustussuunnitelman kurssia. Heti suunnitelman esittämisen seuraavana päivänä pari Lon Nonin agenttia saapui yliopistolle osallistumaan lakkoilevien opettajien kokoukseen. Opettajat sulkivat agentit huoneeseen, jolloin 50 siviilipukuista Lon Nonin miestä hyökkäsi rakennukseen heittäen käsikranaatteja. Iskussa kaksi kuoli ja kahdeksan haavoittui.
Samana päivänä (kaappauksen kolmantena vuosipäivänä) muuan tyytymätön ilmavoimien kapteeni Pech Kim Luon varasti T-28 Trojan lentokoneen ja tiputti kaksi pommia Lon Nolin majapaikkaan. Pommit osuivat naapuriparakkiin tappaen 43 sotilasta ja näiden sukulaisia (haavoittuneiden määrä oli paljon suurempi). Tämän jälkeen kapteeni lennätti koneen kapinnallisalueelle.
Koska kapteeni Luon oli erään Sihanoukin tyttären Botum Bopha:n ystävä arveli marsalakka tapahtuman olleen rojalisti-kommunistien vehkeily hallituksensa kumoamiseksi. Marsalkka reagoi näihin tapahtumiin sangen tylysti. Hän rajoitti ihmisten liikkumisvapautta, poisti kansalaisoikeuksia, sulki kaikki muut paitsi valtiolliset lehdet, laajensi ulkonaliikkumiskieltoa, kaikki katukokoukset joihin osallistui yli 5 henkeä kiellettiin jne. Hän määräsi kotiarestiin yli 50 kuninkaallisen perheen jäsentä sekä 300 muuta kansalaista. Sirik Matakin koti pistettiin valvonnan alle ja hänen puhelinlinjat katkaistiin [8, 118]. Suurlähettiläs Swank ja muu edustuston virkamiehet yrittivät liudentaa marsalkan mieltä todeten, että lentokoneen varastaminen ja pommien tiputtaminen ei ollut ehkä suunnitelmallinen salajuoni vaan yhden yksittäisen turhautuneen lentäjän toiminta.
Marsalkka pyysi Son Ngoc Tanhia eroamaan. Sen tämä tekikin ja pakkasi matkalaukun, palaten omalle synnyinseudulleen Etelä-Vietnamiin. Paluuhaluja hieman avitti Lon Nolin veljen Lon Nonin junailema pommihyökkäys häntä vastaan. Mies kuoli hieman hämärissä oloissa vuonna 1977, 68-vuotiaana.
Tapahtumien seurauksena Washingtonissa muutama virkamies ei oikein lämmennyt Swankin ajatukselle Lon Nolin saiaraslomasta ja Lon Nonin poistamiseksi virastaan. Esimerkiksi Brent Scowcroft kansallisesta turvallisuusvirastosta (NSC) totesi: "jos häntä ei ole jo neuvottu, suurlähettiläs Swankia pitää pyytää hillitsemään itsensä antamasta neuvoja Lon Nolille Kambodzhan sisäisestä poliittisesta tilanteesta ja ottamaan rennomman asenteen."[118].
Tässä vaiheessa maan hallitus valvoi enää 15 – 20 % maan pinta-alasta. Tyytymättömyys oli laajalle levinnyttä. Pääkaupungissa nähtiin laajoja ruokamellakoita ja tyytymättömät opiskelijat järjestivät jatkuvia mielenosoituksia. Maa oli ajautumassa syvään kaaokseen, jossa se pystyi sinnittelemään vain USA:n avustusten avulla. Monet vaativat jo sopimista kapinnallisten kanssa. Ehdotettiin jopa sosialistisen valtion muodostamista. Tämä vaan ei sopinut FUNK:ille. Mikäli kaappaus oli Sihanoukin orkestroima, niin tapahtumat etenivät niin kuin hän oli ennustanut: maa kaatuu hyvin nopeasti. Tilanne nyt oli vain toinen. USA avusti maata massiivisesti, FUNK:in johdossa oleville punakhmereille ei kelvannut mikään muu kuin vallankumous, joka myös sopi FUNK:n (GRUNKin) patruunalle Kiinalle. Tälle ilmeisesti punakhmerien voitto olisi ollut suotava (vastavoimana NL:n patronoimalle Vietnamille). Näin minkäänlaista sopimusta osapuolten välille ei voinut helposti syntyä, vaikka moni puolueeton maa yritti diplomaattisesti luoda siltoja Lon Nolin hallinnon ja Sihanoukin GRUNKin (ja FUNK:n) välille – turhaan. Paluuta entiseen ei enää ollut.
Voisi kuvitella tässä tilanteessa punakhmerien nappaavan vallan hyvin nopeasti. Näin ei kuitenkaan käynyt. Sotaa käytiin vielä kaksi ja puolivuotta. Syynä tähän viivytykseen oli ainakin kaksi. Ensinnäkin Pariisin rauhanneuvottelujen tulosten mukaisesti vietnamilaiset joutuivat vetäytymään, jolloin Lon Nolin armeijan asema vahvistui ja toiseksi amerikkalaisten massiiviset pommitukset Phnom Penhin ympäristössä ja punakhmerien lymypaikoihin. Nämä pommitkset lienevät yksi suurimmista selittäjistä heidän brutalisoitumiselleen.