Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2015.

Tanssin riemua

Kuva
Olet ehkä nähnyt matkailumainoksissa kuvan Khmerien hovitanssijattarista. Tiedäthän sellaisen kuvan joka esittää kuvan kaunista tyttöä, jonka vartalo on taipunut S:n muotoon sormet kääntyneet käden selkäpuolelle ja hänellä on päässään kultainen kruunu. Näitä kuvia näkyy silloin tällöin thaimaan matkailumainoksissa. Aivan niin, thaimaa mainostaa näitä houkutellessaan ulkomaisia matkailijoita. Harvemmin moni  kuitenkaan tulee ajatelleeksi, että tanssityyli syntyi alunperin Khmerien hoveissa Angkorissa ja on hyvin vanhaa lainaa Intiasta ja mahdollisesti Champasta. Tanssijattaren jonka tällöin olet nähnyt, tanssii melko varmasti ns. Aspara tanssia, missä taivaalliset nymfit ovat syntyneet tanssiakseen jumalille. Tanssi, nykytietämyksen mukaan, on syntynyt Intian hoveissa jo niinkin varhain kuin 100 luvulla. Nykyään tanssia pidetään Khmer kulttuurin ikonina, siitäkin huolimatta, että Thaimaa mainostaa sitä. Kun Siamilainen Ayutthaya valloitti Angkorin 1431, ottivat he lähes 90 000 vank

Phnom Penhissä ja apatia iski

Kuva
Asvaltoitu päätie päättyi ja tie jatkui kuraisena, savisena hiekkatienä. Tiesin saapuneeni pääkaupunkiin. Olin hieman hukassa - kuten aina kun teitä on enemmän kuin kaksi. Ei muuta kuin seurata liikennevirtaa, yleensä suurempi vie keskustaan ja keskustassa – melkein aina - löytyy yöpaikka. Kenties jostain löydän pelastavan kyltin: Wi Fi. Jos en - niin ainakin trendikkään oloisen kahvilan. Kenties turistin sieltä toisen täältä – aina voi kysyä neuvoa. Lonely Planetin olin jättänyt repun pohjalle kun sen majapaikkasuositukset Vietnamissa eivät oikein olleet minua varten. Hostelworld taasen vaatii Wi Fi:tä. Tietenkin olisin voinut selvittää majapaikkani edellisenä iltana – näin vain on jännittävämpää. Onni suosii ottajaansa.  Liikenne oli melko väljää ollakseen aasialainen suurkaupunki. Autoja harvakseen ja ne joita näkyi olivat melko uusia. Talot ovat matalia 2 – 3 kerroksisia, hieman rähjäisen oloisia. Esikaupungissa puistot hoitamattomia kuin venäläisessä maalais