Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2015.

Sota päättyy

Rauhanneuvottelut Jo Johnsonin aikana oli käynnistynyt rauhanneuvottelut, jotka kestivätkin lähes 6 vuotta. Nämä olivatkin vertaansa vailla oleva diplomaattinen farssi, johon lopulta kukaan ei oikein uskonut. Ihme kerrakseen, sopimus allekirjoitettiin kuitenkin 27 Tammikuuta 1973. Jo alku oli takkuinen. Toukokuun 10 saapui Pariisin Xuan Thuy:n ja Averell Harriman:n johtamat delegaatiot. Neuvottelut päättyivät saman tien. Pohjoinen ei suostunut jatkamaan neuvottelupöydän ääressä jos Yhdysvallat ei lopeta pommituksiaan (operaatio Rolling Thunder). Amerikkalaiset taasen vaativat, että pohjoinen vetäisi joukkonsa etelästä pois. Viiteen kuukauteen ei tapahtunut mitään ja vaalit lähenivät Yhdysvalloissạ. Kansa painostaa, jotain pitäisi siis tehdä. Johnson lopetti pommitukset 31 lokakuuta. Neuvottelut lähtivät käyntiin ja mitään ei meinannut tulla taaskaan. Pohjoinen ja sen liittolainen NLF eivät tunnustaneet Etelä-Vietnamin hallintoa neuvottelukumppaninaan. Saigonin edustajat taa

Nixon astuu (ontuen) näyttämölle

Kuva
Vuonna 1968 pidettiin taasen vaalit. Johnson ei astunut ehdokkaaksi: virallisesti hän totesi, ettei hänellä ole Vietnamin vuoksi riittävää kannatusta. Mutta kun lukee miehen henkilöhistoriaa niin kuitenkin saa sellaisen kuvan, että hän oli täysin loppuun palanut ja turhautunut. Samassa yhteydessä kun hän luopui ehdokkuudestaan, hän ilmoitti keskeyttävänsä Pohjois-Vietnamin pommituksen. Syynä pommitusten (Rolling Thunderin) lopettamiseen oli se, että Yhdysvallat ihan tosissaan halusi Hanoin samaan neuvottelupöytään. Hanoi suostuikin keskustelemaan pommitusten lopettamisesta kokonaan. Osapuolet tapasivat toisensa 10 toukokuuta 1968. - Rauhan neuvottelut olivat pitkälti myös sisäpoliittista politikointia vaalivuonna. Uudeksi presidenttiehdokkaaksi, demokraattien riveistä nousi JFK:n veli Robert Kennedy varapresidentti Hubert Humphreyn ja Eugene McCarthyn rinnalle. Mies oli haukoille kauhistus. Ties vaikka olisi valittu presidentiksi ja ensitöikseen sanonut Etelä Vietnamille

Käännekohta, TET hyökkäys

Kuva
Koko Vietnamin sodan käännekohta oli TET hyökkäys varhain 1968. Nimi johtuu siitä, että hyökkäys tehtiin vietnamilaisten juhliessa TET-päiviä, paikallista uutta vuotta. Siihen saakka amerikkalaisilla oli ollut käsitys eteläisen kansan vapautusrintaman NLF:n ja pohjoisen Vietnamin kansanarmeijan VPA:n jatkuvasta heikkenemisestä. Mutta hyökkäys muutti näkemyksen kokonaan toisenlaiseksi, Westmorelandin optimismi osoitti olevan harhaa. Suuren yleisön silmissä sota alkoi näyttäytyä järjettömältä, brutaalilta ja julmalta teurastukselta (mitä se oikeastaan olikin). Siviilivastarinta kotimaassa kasvoi päivästä toiseen. Tämän vuoksi TET-hyökkäystä voidaan luonnehtia sanonnalla: Hävisimme taistelun mutta voitimme sodan. Westmoreland oli 3 kertaa palannut Yhdysvaltoihin tekemään selontekoa sodassa savutetuista menestyksestä. Hän esitti sekä julkisesti että yksityisesti optimistisia näkemyksiä tilanteesta, amerikkalaiset ovat piakkoin saavuttamassa tavoitteensa, vihollinen on heikentyn

Vaalit ohi - sota alkaa

Kuva
Meidän olisi pitänyt nähdä tämä siirtomaakauden päätöksenä Kaakkois-Aasiassa, mitä se todella oli. Mutta sen sijaan näimme sen kylmän sodan ehdoilla ja vapaan maailman Kiinan nousuun liittyvänä tappiona. Se oli ratkaisevan tapahtuman täydellinen väärintulkinta, mikä maksoi meille paljon. Donald Greg C.I.A Johnson astui virkaansa tammikuussa 1965 ja ensitöikseen hän keskittyi sotilaallisiin strategioihin Vietamissa. Jo tammikuussa hän määräsi lentokoneiden siirron Japanin Okinavalta Da Nangiin. Maaliskuun alussa amerikkalaisia joukkoja saapui Da Nangin satamakaupunkiin. Alunperin joukkojen tehtävä oli puolustuksellinen, turvata Etelä-Vietnamilaisia saarekkeita NLF:n (VietCongin) hyökkäyksiä vastaan sekä vallata kriittisiä vuoristoalueita eikä suinkaan suorittaa päivittäisiä toimenpiteitä NLF:ää vastaan. Armeijan johto erityisesti kenraali William C. Westmorland ei kuitenkaan ollut mielissään tällaisesta pehmoilusta vaan halusivat täysmittaista sotaa eli halusivat NLF:n v

Provokaatioita ja suivaantunut presidentti

Kuva
"I don’t know what the fuck to do about Vietnam." Lyndon B. Johnson Jos näissä postauksissa edes joskus haluan päästä maaliin eli Jakartaan niin en oikein voi kovin laajalti pohtia kaikkia ilmiöitä mitä sota toi mukanaan, en edes keskisimpiä taktiikoita ja strategioita. On vain pyydettävä lukijalta anteeksi ja kehottaa häntä perehtymään omin päin. Käsittelen näissä postauksessa vain muutamaa teemaa: Miten sota alkoi, sodan laajenemista, TET-hyökkäystä, miten sota päättyi kestettyään 9-vuotta, amerikkalaiseen suureen katumukseen ja traumaan. Lopulta ei voi unohtaa siviilivastarintaakaan. Näin matkallani monia amerikkalaisia ja kaikki tunsivat suurta häpeää mitä he ja heidän isänsä olivat saaneet aikaan. Kävi tosi sääliksi näitä amerikkalaisia varsinkin kun vietnamilaiset olivat unohtaneet melkein kaiken paitsi Agent Orangen. Vielä tänään tähän kasvismyrkkyyn ovat monet sairastuneet. Vietnamilaiseen buddhalaiseen mielenlaatuun sopii kirkkaasti ajatus: Asiat v