Kylmän sodan mandariini ja kylmenneitä presidenttejä

Vaikka Genevessä sovittiin, että eteläinen ja pohjoinen Vietnam olisivat eläneet vain kahden vuoden siirtymäajan ennen yhdentymisvaaleja, niin kuitenkin kuumassakin maassa elettiin kuten olisivat omia itsenäisiä valtioita nyt ja myöhemmin. Pohjoisessa kehitettiin maata sosialismin ihanteiden mukaisesti. Ho Chi Minh hallintoineen halusi välttää niitä traagisia virheitä mitä Neuvostoliiton ja Kiinan alkuaikoina tehtiin. Virheitä, jotka vaativat monen ihmisen hengen joko nälänhädän tai terrorin seurauksena. Mikäli yhdentymisvaalit olisivat tulleet olisi pohjoisen aatteilla hyvät mahdollisuudet voittaa ne.

Geneven jälkeen tilanne etelässä tilanne taasen oli seuraava: Bao Dai oli vielä jonkin sortin valtion päämies. Ngo Dienh Diem pääministerinä, amerikkalaiset ja ranskalaiset olivat saaneet siirrettyä valtavan määrän ihmisiä etelään. Amerikkalaiset tunkivat maahan valtavan suuria dollarinippuja, jotka lopulta liukenivat harvoihin käsiin. Tarkoituksena oli kehittää maata, pitää nurisevat kansalaiset hiljaa sekä tarjota muuttaneille jotain tekemistä. Olisihan se ollut noloa, jos nämä olisivat muuttaneet takaisin pohjoiseen. Mutta toisaalta voidaan ihan aiheellisesti kysyä, miksi amerikkalaiset rahoittivat maata. Tuskin tekivät ihan pyyteettömästi, noin vain huvikseen, vain kommunismia vastustaakseen. Pontimena ehkä Kiinan meren öljy, tai sotateollisuus halusi sodan, jonka joku maksaa korkoineen. Ehkäpä jotkut pelkäsivät kommunismin aatteen leviävän ja näin kapitalismin aate olisi vaarassa. Ehkäpä, jotkut miljardöörit pelkäsivät, että aatteen leviämisen myötä heidän omaisuutensa olisi vaarassa.

Kummassakin maassa vain harvat uskoivat yhdentymiseen ja vaaleihin, vaikka sovittuja vaaleja pohjoinen käytti oivana propaganda-aseena - sitten myöhemmin. Maat erkanivat toisistaan päivä toisensa jälkeen kuten kävi Koreassakin. Etelän uudet hallitsijat, Yhdysvaltain suosiollisella avustuksella, pitivät itseään kapitalismin ja demokratian mallioppilaina. He katsoivat taistelleensa murtaakseen ranskalaisen imperialismin kahleet ja nyt halusivat itsenäisen Vietnamin, jonka piti perustua länsimaisiin poliittisiin ja taloudellisiin ihanteisiin. Mutta tosiasiasiassa maan olot olivat kaikkea muuta kuin demokraattiset ja valtaosa kansalaisista kärsi uusien isäntien luomissa olosuhteissa. Näissä olosuhteissa versoi kapinahenki. Seikka, joka on ilmeinen jos vähääkään tuntee välähdyksenkään vietnamilaisesta kansanluonteesta. Eli jos kansa ei ole tyytyväinen keisarin hallintoon niin kansa katkaisee keisarin kaulan – näin on ollut viimeisen parin tuhannen vuoden aikana aina. Aina siellä on syntynyt kapinnallisia kuten Trung sisarukset, Tay Sonin veljekset, Ho Chi Minh ja monet muut Vietnamin omat Orleansin neitsyet.

Ngo Dienh Diem

Mikä mies oli tämä uusi hahmo Ngo Dienh Diem? Mies, joka on saanut lempinimet ”kylmän sodan mandariini” ja ”Aasian ihmemies” (miracle man of Aasia). Ensimmäinen liikanimi on sangen sarkastinen, kun mandariinilla tarkoitetaan korkea-arvoista virkamiestä, joka lopulta noudatti vain keisarin käskyjä.

Diem syntyi tiukan katolliseen perheeseen Huessa 1901. Perhe oli keskimäärin varakkaampi kuin monet muut vietnamilaiset perheet. Diem oli loistava oppilas, joka kieltäytyi apurahasta opintojen suorittamiseksi Ranskassa. Hän mieluimmin opiskeli lakia Hanoin yliopistossa haaveillen korkeasta virkemies urasta, ennen kuin patriotismin ja isänmaallisuuden tauti iski häneen. Taudista oli seurauksena ranskalaisten suuttuminen ja joutuminen epäsuosioon. Vuosien 1933 ja 1950 välisenä aikana hän oli käytännöllisesti katsottuna työtön ja keskittyi harrastuksiinsa eli politiikkaan ja katollisuuteen. Vuonna 1950 hän oli pakotettu muuttamaan maasta ja rantautui Yhdysvaltoihin vuonna 1951 veljensä Ngo Ding Thuc kanssa.

Yhdysvalloissa hän ensitöikseen pyrki luomaan suhteet vaikutusvaltaisiin politiikan tekijöihin. Käyttääksemme hieman kulunutta sanontaa hän verkottui amerikkalaisen poliittisen eliitin kanssa. Näitä mahtitekijöitä olivat mm. John F. Kennedy ja valtiosihteeri Dean Acheson. Jälkimmäinen oli presidentti Harry S. Trumanin hallituksen ulkoministeri ja oli ehkä keskeisin lavastaja ja arkkitehti Amerikan kylmän sodan näyttämöllä. Diemista tuli sangen suosittu hahmo poliittisissa piireissä. Kun Amerikassa riehui antikommunistinen vainoharhaisuus ja hurmahenkisyys, niin Diem kertoi heille täsmälleen sitä, mitä kuulijat halusivat kuulla. Hän oli heille vietnamilainen nationalisti, joka toivoi ranskalaisen kolonialismin päättyvän ja vihasi kommunismia. Paasasi suut täyteen liberalismin ja demokratian retoriikkaa. Hän oli sellainen vietnamilainen, jota amerikkalaiset juuri halusivat. Kuten Lyndon B. Johnson totesi sattuvasti Diemin olevan ”the only boy we got out there” (ainoa poika joka meillä oli siellä).

Diem palasi Vietnamiin juuri parahultaisesti kun Geneven neuvottelut olivat kesken. Ex keisari Bao Dai oli muodollinen valtionpäämies, joka – sivumennen sanottuna - inhosi Diemia. Bao Dai ei juurikaan välittänyt maan asioiden hoitamisesta vaan mieluummin vietti luksuselämää Ranskassa (Monacon suurin huvipursi kuului Bao Daille). Amerikkalaiset nostivat nyt Diemin esille mahdollisena valtion päämiehenä. Seikka kyllä hämmästytti monia, kun Diem ei ollut mitenkään tunnettu ja täysin kokematon. Mutta hänellä oli kolme merkittävää ominaisuutta: Amerikkalaiset tunsivat hänet, hän oli intohimoinen kristitty ja kiihkeä antikommunisti. Kesäkuussa 1954, Geneven kokouksen aikana, amerikkalaiset painostivat Bao Daita hyväksymään Ngo Dienh Diemin pääministeriksi.

Hyvin nopeasti amerikkalaisille selvisi, että Diemin puheet demokratiasta ja liberalismista olivat vain turhaa suun aukomista. Tuleva hallinto oli verraton brutaali diktatuuri. Jo niinkin varhain kuin lokakuussa 1954 pidettiin vaalit tasavaltaisesta poliittisesta järjestelmästä. Diem jäi vaaleissa historiaan, hän sai runsaat 125 % äänistä. Yksinomaan Saigonissa hän sai 600 000 ääntä kun rekisteröityjä äänestäjiä oli vain 450 000. Hups. Pieni moka, tarvitaan siis tarkistuslaskenta. Lopulta Diemin kannatukseksi jäi 98 %. Maasta tuli tasavalta ja näin Bao Dai sai väistyä. Seikka sopi vallan mainiosti ex-keisarille.

Kun ranskalaiset lähtivät, he veivät käytännöllisesti katsoen kaiken mukanaan kirjoituskoneita ja puhelimia unohtamatta. Maa oli konkurssitilassa. Maassa ei ollut armeijaa eikä aseita, ei poliisivoimia eikä juurikaan hallinnollista rakenteita. Ranskalaisten perintönä maassa oli merkittävää ooppium kauppa, joka ruokki yksityisiä sotaherroja, järjestäytynyttä rikollisuutta ja gangsterismia. Diemille tuli kiire muodostaa uusi hallinto. Nepotisinen, sukulaisia ja ystäviä suosiva - kuinkas muutenkaan.

Neljä veljistä Ngo Dinh Nhu, Ngo Dinh Can, Ngo Dinh Thuc ja Ngo Dinh Luyen sekä Nhu-veljen vaimo Tran Le Xuan (”Madame Nhu”) saivat merkittäviä poliittisia ja katollisia virkoja. Koska Diem ei ollut naimissa sai Madamme Nhu arvonimen ensimmäinen nainen. Veli Ngo Dinh Nhu oopiumkoukussa elävä uus-natsi sai hallittavakseen armeijat, sekä maan varsinaisen armeijan ARVN sekä pari yksityistä gangsteriarmeijaa. Kaupungeissa partioivat kuolemanpartiot näiden gangsteriarmeijoiden jäseninä. Ngo Dinh Can nimitettiin keskisen vietnamin maaherraksi 17 leveyspiiriltä etelään. Hän hallitsi Huesta käsin. Häntä pidettiin veljistä pahamaineisimpana. Syynä maineeseen oli autokraattinen lähes despoottinen hallintotapa sekä salakuljetuksen ja korruption suosiminen. Hän hallitsi aluettaan yksityisen armeijan ja raa'an maineen omaavan salaisen poliisin avulla. Keskisessä Vietnamissa ei aikoinaan VitMinh ollut erityisen suosittu, mutta Canin astuttua valtaan aseellinen vastarinta tiivistyi ja NLF:ään liittyi paljon jäseniä. Ngo Ding Thuc nimitettiin vuonna 1960 Vietnamin piispaksi. Lopulta yksi veljistä Ngo Dinh Luyen nimitettiin suurlähettilääksi Lontooseen. Eivätkä Madame Nhu:n siskot jääneet myöskään osattomiksi toinen nimitettiin YK suurlähettilääksi ja toinen USA suurlähettilääksi. Monet ystävät saivat ministeri ja muita johtavia virkamiespaikkoja. Madame Nhu hallitsi maata kulissien takaa. Hänen on todettu tokaissen: ”Valta on ihanaa. Totaalinen valta on totaalisen ihanaa”. Jos maailman historian henkilöistä äänestettäisiin kuka on ilkein noita-akka, niin Madame Nhu kyllä kuuluu top teniin ohittaen kylmyydessään ja julmuudessaan mennen tullen Lucrezia Borgian (paavi Aleksanteri VI:n ja tämän rakastajattaren Vannozza Cattanein tyttären).

Maan hallinto oli lähes valmis. Vielä tarvitaan kansanedustuslaitos. Jos kansanedustuslaitos on olemassa, niin tarvitaan myös puolue, joka asettaa ehdokkaita vaaleihin. Niinpä Diem perusti puolueen Can Lao, johon saivat kaikki kuulua, kunhan olivat keskimäärin varakkaampia ja hurskaita katollisia. Tietenkin Diem toivoi, että hänen niin hieno puolue olisi ollut yhtä vaikutusvaltainen ja tehokas, kansansuosiota nauttiva kuin pohjoisen Lao Dong. Mutta toisin kävi Can Lao ei oikeastaan saannut koskaan massojen suosiota. Sen piiristä valitut edustajat toimivat vain kumileimasimena Diemin, Nhu:n ja Madame Nhu:n päätöksille. Diemin hallinto ensitöikseen laati joukko lakeja. Yksi näitä oli huumekaupan kieltäminen. Kuulosti hyvältä mutta lain ainoa tarkoitus oli estää kilpailu markkinoilla, joita hallitsi Diemin veli Ngo Dinh Nhu ja kiinalainen ooppiumsyndikaatti. Tiukka katollisuus astui ruotuun. Avioerot ja abortit kiellettiin kokonaan. Avioeron kieltämisen syynä oli kylläkin se, että Madamme Nhun siskolla oli suhde yhteen ranskalaiseen Etienne Oggeriin. Siskon aviomies halusi tällä syyllä erota. Avioeron myötä Ngo:n perhe olisi menettänyt merkittävän omaisuuden. Joten parasta kieltää koko avioero.

Kaos syvenee

Ensistöikseen Diem puhdisti Saigonin, kaupunkia hallitsevasta Bình Xuyên syndikaatista ja otti kaupungin haltuunsa. Tapahtumaa kutsutaan Saigonin verilöylyksi (kts. postaus Saigon (1860 - 1975), Oopiumia, heroiinia ja gangsterien paratiisi). Tämä tapahtui huhtikuun 28 – toukokuun 3 välillä vuonna 1955. Syynä tähän oli se, että syndikaatti hallitsi sekä Saigonia että koko Kokinkiinaa (Mekongin suistoaluetta). He olivat lojaaleja Bao Daille ja näin haittasivat Diemin omaa armeijaa ja poliisijoukkoja. Toiseksi koko oopiumkauppa oli heidän käsissään eikä suinkaan Dieminiin lähipiiriin kuuluville tahoille

Diemin toiminta muuttui päivä päivältä enennäkemättömäksi despotismiksi ja tyranniaksi, mikä taasen johti hallintoa vastustavien ryhmien kasvuun. Diem vastasi tähän pidättämällä ja teloittamalla vastustajansa. Kymmeniä tuhansia pidätettiin ja monet heistä katosivat noin vain.

Pohjoisesta alkoi valua entisiä VietMinhin sissejä etelään pitkin Ho Chi Minh polkuja Laosin ja Kambodzhan kautta. Monet etelään jääneet entiset VietMinhin kannattajat ja uudet tulokkaat ryhmittyivät uudelleen kommunistisen puolueen pääsihterin Le Duanin aloitteesta Kansalliseksi Vapautusrintamaksi (NLF National Liberation Front), jota Saigonin katolliset lehdet kutsuivat Viet Congiksi (Vietnamilainen kommunisti). Nimi, jota amerikkalaiset sotilashenkilöt omaksuivat. Lempinimi VC ja Victor Charlie olivat myös sotilaiden joukossa hyvin suosittuja. Näin NLF:n linja muuttui enenevissä määrin vasemmistolaiseksi vapautusliikkeeksi. NLF:n ensisjaiseksi tavoitteena oli kaataa Diemin hallinto ja ajaa maasta pois tätä tukevat ulkomaiset joukot. He olivat sitoutuneita näin ajamaan maan itsenäisyyttä ja heillä oli mottona: "Olemme valmiina uhrautumaan viimeiseen vietnamilaiseen asti". Vietnamilaisille amerikkalaiset näyttäytyvt vain ranskalaisten jatkumona, uutena ulkomaalaisena isäntänä ja siirtomaavallan perillisenä, jolla ei ole aikomustakaan luoda itsenäinen Vietnam.

Etelässä sananvapaus kuristettiin minimiinsä. Hallituksen vastaiset kirjoitukset useimmiten tuottivat tuloksenaan vankilatuomion tai pahempaa. Nhu:n alaiset yksityiset armeijat käynnistivät kampanjoita, joilla pyrittiin paikallistamaan kommunisteja (usein kyseenalaisin perustein), pidättämään löydetyt ja rankaisemaan heitä. Tuhansia pidätettiin, kidutettiin ja heitettiin määräämättömäksi ajaksi vankilaan tai teloitettiin. Toiminta muistutti Stalinin trotskilaisten ajojahtia, ns. suurta terroria vuosien 1936 - 1938 välillä. Nhu taisi kuitenkin panna paremmaksi. Monet historioitsijat ovat kirjoittaneet, että Etelä Vietnamissa kuoli Diemin ensimmäisenä neljänä vuotena enemmän kuin yhteensä kuoli Etelä-Vietnamissa koko 8 vuotisen Ranskan sodan aikana. Siitäkin huolimatta, että ranskalaiset tuskin olivat mitään partiopoikia.

Vaikka Diemin hallinnon despotismia ja brutalisuutta kuvaava kirja täyttyi sivu toisensa ja päivä toisensa jälkeen alati uusilla tapahtumilla pitivät länsimaiset hallinnot häntä suurena sankarina. Miehenä joka oli korvannut kaaoksen järjestyksellä. Kun hän toukokuussa 1957 saapui Washingtoniin oli vastassa 50 000 hurraava ihmistä. Aikaisemmin samana päivänä hän oli vieraillut kongressissa, jossa edustajat seisoen osoittivat suosiotaan. Manhattanilla hänelle järjestettiin paraati ja New Yorkin pormestari ylisti häntä ”mieheksi, jolle vapaus on elämän tuulahdus”. Ja silleen. Erityisesti katolliset johtajat ylistivät häntä ”Aasian ihmemiheksi” (Miracle man of Asia). Tosin hän onnistui saattamaan maan lähes katastrofin partaalle (kunnes syrjäytettiin). Mutta tätä totuutta ei juurikaan lehdistössä kerrottu. Tosin poliittisten tarkkailijoiden ja ulkoministeriöiden monien virkamiesten huoli kasvoi päivästä uuteen.

Eivät kuitenkaan kaikki olleet kovin ihastuneita Diemiin, ei edes vasta perustetussa armeijassa. Jo niinkin varhain kuin marraskuussa 1954 joukko ranskalaisten kouluttamien upseereiden klikki yritti syrjäyttää Diemin ja perustaa maahan ranskalaismielisen sotilasjuntan. Hanke kuitenkin paljastui CIA:n avustuksella ja klikki murskattiin kovakouraisesti.

Agrokylät ja strategiset kyläset

Entä tavallisen kansan olot, kuvittelisi niiden kohenevan kun amerikkalaiset olivat rahdanneet niin monia etelään vapauden ihmemaahan ja tunkivat maahan dollareita toisensa perään. Kaikkea muuta. Vuona 1959 käynnistettiin ”Maaseutuyhteisöjen kehittämisohjelma” agrokylät (khu tru mat). Hanke oli suuri asutusohjelma: pienten kylien tai eristettyjen ja kaukaisten alueiden maanviljelijöitä pakotettiin siirtymään alueille, joissa hallituksella oli parempi valvonta. Hankkeessa oli joitakin yhteisiä piirteitä osuustoiminnallisen viljelyn kanssa mutta tavoite ei ollut taloudellinen vaan poliittinen. Varhain keväällä 1960 Etelä-Vietnamissa oli runsaat kaksi tusinaa agrokylää. Jokaisessa oli muutama tuhat viljelijää, joista useimmat olivat saapuneet paikalla kiväärin piipun osoittamana sellaisista syrjäisistä paikoista, jossa esiintyi vain muutama perhe. Tällainen asutuspolitiikka loi vain suurta sosiaalista ja taloudellista sekasortoa. Perheet hajotettiin, väkeä siirrettiin tutuista alueista, heidät pakotettiin hylkäämään tärkeitä henkisiä ja uskonnollisia kulttipaikkoja kuten temppeleitä ja esi-isien hautoja. Suurin osa näistä agrokylistä olivat liian pieniä, jotta kaikille tulijoille riittäisi maata uudelleen työllistämiseksi maanviljelijöinä.

Vuonna 1961 agrokylät muutettiin strategisiksi kyläsiksi (pikku kyliksi), ap chien luoc. Hankkeen kummeina Diemin hallitukselle olivat amerikkalaiset neuvonantajat ja toimeenpanosta oli vastuussa CIA. Strategiset kyläset muodostuivat itse kannattavista yhteisöistä. Maanviljelijät pakotettiin muuttamaan näihin taajamiin, uudelleensijoittaminen kompensointiin rahallisesti ja heille annettiin pieni peltotilkku. Jokainen strateginen kylänen varustettiin kevyellä aseistuksella ja miehille annettiin sotilaallista koulutusta, niille annettiin radio- ja puhelinyhteydet, jotta ne voisivat olla yhteydessä hallituksen armeijaan (ARVN) ja muihin läheisiin kyläsiin. Näin kuviteltiin kylästen voivan tehokkaasti vastustaa inhoja kommunisteja ja heidän järjestöään NLF:ää. Kuten agrokylät niin myös strategiset kyläset epäonnistuivat pahasti. Epäonnistumiseen suurimpana syynä oli se, että nämä oli huonosti suunniteltu ja toteutettu. Huolimatta massiivisesta CIA propagandasta ja rahallisista houkutuksista suurin osa maanviljelijöistä ei halunnut muuttaa yhtään minnekään. Suurin osa hankkeeseen sijoitetusta rahasta päättyi koruptuneiden virkamiesten taskuun koko ketjusta aina Diemin perheelle saakka. Vuonna 1963 Etelä-Vietnamin hallitus väitti 8 600 strategisen kyläsen perustetun, mutta amerikkalaisten oma tutkimus paljasti 80 % olleen epätäydellisiä, kaukana tavoitteesta. Amerikkalainen rahoitus tyrehtyi ja ohjelmat häipyivät pian. Lopullinen tavoite vähentää NLF:n rekrytointia maanvlljelijöiden joukosta sekään ei juurikaan onnistunut. Päinvastoin itsenäisten maanviljelijöiden pakottaminen johti monissa tapauksissa NLF:n suosion kasvuun.

Huolimatta massiivista virheistä ja korruptiosta muualla Diem:n perhe kehitti hieman myös teollisuutta. Etelä Vietnamia markkinoitiin länsimaisessa mediassa kehittyvänä maana, joka toipui kolonialismista ja sodasta. Tämän vuoksi muutama länsimainen yritys katsoi Etelä-Vietnamin olevan hedelmällinen kauppa- ja sijoituskohde. Vuonna 1957 Diem lanseerasi viisivuotisen kehitysohjelman ja ryhtyi etsimään kansainvälisiä lainoja ja investointeja. Niille, jotka investoivat talouteen, erityisesti vientiteollisuuteen, luvattiin valtion takuut ja erityisehtoja kuten alentuneita veroja. Paikallisia yrityksiä tuettiin ja paikallisesti tuettuja tuotteita suojeltiin tariffeilla. Samanaikaisesti hallitus ja sen agentuurit toivat maahan kipeästi kaivattuja tarvikkeita ja laitteita: teollisuus- ja maatalouskoneita, moottoriajoneuvoja, terästä ja malmia. Maatalous kyllä kehittyi huomattavasti, esimerkikksi risintuoanto kasvoi vuoden 1955 tasosta (70 000 tonia) 340 000 tonniin vuonna 1960. Suurin kauppakumppani oli USA. Amerikka pumppasi Etelä Vietnamiin suunnattoman omaisuuden eli n. 1.2 miljardia dollaria silloista rahaa (jotakuinkin 12 miljardia USD nykyään). Tästä summasta kolme neljäsosaa käytettiin armeijan kehittämiseen ja laajentamiseen.

Diemin alamäki

Diemin mahti alkoi murentua 50 luvun lopulla. Diemin läpiviemät maareformit, transmigraatio polittikka, asuttamispolitiikka, katollisten suosiminen, mielivaltainen, korruptoitunut ja brutaali hallinto ruokki kasvavaa oppositiota lisäten enenevissä määriin NLF:n suosiota. Vuosien 1961 – 1963 välisenä aikana NLF:n koko kasvoi 300% Etelä-Vietanim armeijan, ARVN:n, piirissä esiintyi ainakin kolme ryhmää, jotka haaveilivat Diemin korvaamisesta – lopulta he eivät kuitenkaan uskaltaneet toimia kun Diem nojautui pitkälle USA:n suosioon.

Amerikkalisten neuvonantajien määrä kaasvoi päivä päivältä ja 60 luvun alussa se oli kasvanut jo yli 10 000 mieheen. Osa näistä oli puhtaasti teknisiä neuvonatajia ja osa sissitoimintaa harrastavia erikoisjoukkoja, Vihreät baretit. (Näissä vihreissä bareteissa oli jäsenenä mies, joka "ei osannut muuta kuin sotia", Lauri Törni.)

 

Diemin alamäki alkoi kun kansainväliseen lehdistöön tihkui tietoja buddhalaisten vainoamisesta. Vaikka yli kolme neljäsosaa maan asukkaista oli buddhalaisia niin Diemin hallituksen hedelmistä pääsi nauttimaan pieni katollinen vähemmistö. Hallituksen virkamiehet, suurtilalliset, armeijan korkeimmat upseerit olivat pääsääntöisesti katollisia. 

 

Toukokuussa 1963 buddhan syntymäpäivän aattona Diemin hallitus antoi määräyksen, jossa kiellettiin näyttämästä uskonnollisia lippuja. Muutamaa viikkoa aikaisemmin, Diemin veljen astuessa piispan virkaan, liputettiin maassa katollisin lipuin. Nyt ei vain voitu juhlia ja liputtaa näin. Huessa tuhannet järjestivät rauhallisen mielenosoituksen Diemin uutta määräystä vastaan. Mielenosoitus tukahdutettiin erittäin brutaalisti. Armeija ampui marssijoita ja kahdeksan ihmistä kuoli. Kansainvälisessä lehdistössä näkyi tämän jälkeen pieniä uutisia sarjasta mielenosoituksia, istuma- ja nälkälakoista. Kesäkuussa Diemin sotilaat hajottivat rauhallisen paikallaan istuvan buddhalaisjoukon kyynelkaasulla ja heitti heidän paljaaksi ajeltuun päälakeen akkuhappoa.

 

Thic Quang Duc:n polttoitsemurha

Ympäri maailmaa ylitti uutiskynnyksen 11 heinäkuuta tapahtunut tapaus. Keskellä vilkasta katua Saigonissa Thic Quang Duc niminen munkki piti lyhyen puheen, istuutui alas ja hänen toverinsa valelivat hänet bensiinillä. Tämän jälkeen munkki sytytti itsensä tuleen ja istui täysin liikkumatta kunnes kuoli. Vaikka tapahtumasta kerrottiin ympäri maailmaa ja maailmalle levisi tieto Diemin hallinnon raakudesta, niin tämä ei millään tavalla hillinnyt Diemin antibuddhalaista kampanjaa. Kerrotaan Madame Thun tokaiseen polttoitsemurhasta: ”Tämä on vain buddhalaisten tapa pitää grillijuhlia. Teko ei ollut kovin isänmaalinen kun hän ei käyttänyt kotimaista polttoainetta”.

Elokuussa Diemin hallinto julisti sotatilan. Hän valtuutti ARVN tuhoamaan Saigonin buddhalaiset pagodit ja pidättämään epäilyt ”kommunisteja sympatisoivat”. Satoja tai tuhansia buddhalaisia pidätettiin, monet katosivat, todennäköisesti murhattiin.

Pohjoisessa seurattiin kehitystä hymyissä suin. Siellä kun arveltiin etelän putoavan heidän syliinsä kuin kypsän hedelmän. Laskelmissa kuitenkin tehtiin virhe kun monet unohtivat ettei yhdysvalloissakaan pidetty kehityksestä juurikaan. Amerikkalaiset kyllä kovin selkeästi olivat huomanneet mihin kehitys johtaisi: NLF:n johtamaan voittoisaan kapinaan ja etelän sulautumiseksi pohjoisen kanssa.

Lopulta 1963 kiilto Diemin ympärillä oli kadonnut kokonaan. Amerikkalaiset olivat saaneet tarpeekseen miehen edesottamuksista. Mies oli täysin hallitsematon. Maasta ei kuulunut muuta kuin huonoja uutisia päivästä toiseen. Erityisesti amerikkalaiset olivat käärmeissään NLF:n kasvavasta suosiosta ja siitä, että Diem itsepintaisesti kieltäytyi vastaanottamasta amerikkalaisia taistelujoukkoja maahan. Sotilasneuvonantajat armeijan kouluttajina ja erikoiskaluston käytön opettajina oli eri asia. Diem arveli taistelujoukkojen tuomisen muistuttavan liikaa ranskalaisten valloitusyrityksiä ja näin kansa ryhtyisi entistä itsepintaisemmin kapinaan ja liittymään NLF:ään. Näiltä osin Diem kyllä tunsi vietnamilaisten luonteenlaadun. Sitä taasen eivät amerikkalaiset tienneet.

Elokuussa Washingtonsita lähetettiin ns. ”Sähke 243” Saigonin suurlähetystöön, jossa kehotettiin suurlähettilästä etsimään toisenlaisia vaihtoehtoja etelän hallinnon järjestämiseksi. Pian tämän jälkeen keskustiedustelupalvelu CIA tarjosi Duong Van Minhin johtamalle joukolle upseereita 40 000 USD ja luvan järjestää kaappauksen Diemin syrjäyttämiseksi. Näin tapahtuikin 1 Marraskuuta. Aluksi Diemille luvattiin vapaa poistuminen maasta. Mutta hän havaitsi palaneen käryä ja pakeni presidentinlinnasta Nhu veljensä kanssa linnan rakennettuja salaisia käytäviä pitkin. Heitä odotti uskollisten miesten järjestämä auto, jolla he pakenivat ja yöpyivät seuravan yön kiinalaisen oopiumikauppiaan Ma Tuyenin luona. Seuraavana päivänä he piiloutuivat katolliseen kirkkoon pukeutuneena munkin kaapuihin. Messun aikana Diem kuitenkin paljastui ja messun jälkeen heitä odotti kaappausta yrittävän sotilasjuntan auto kirkon ulkopuolella. Diem ja hänen veljensä sidottiin käsirautoihin ja pakotettiin autoon. Auto jatkoi matkaansa kunnes se pysähtyi erään muurin luokse, jonne yksi Diemin entinen henkivartiokaartin sotilas ampui molemmat.

Lehdissä kerrottiin aluksi heidän tehneen itsemurhan. Mutta kun ruumiista levisi kuva maailmalle oli monissa amerikkalaisissa lehdissä kuvatekstinä ”Itsemurha kädet sidottuna selän taakse”. Myöhemmin kerrottiin tarinaa, että Diemin veljen ja vartiosotilaan välillä syntyi kiivas sanaharkka ja jälkimmäinen kiivastuksissaan olisi ampunut kummatkin. Tosiasiassa kuitenkin Diemia ei voitu päästää maasta elävänä minnekään, koska tämä silloin olisi voinut muodostaa pakolaishallituksen ja yrittää kannattajineen syöstä uudet vallanpitäjät pois paikaltaan. Polittinen kaaos Vietnamissa olisi vain syventynyt sikäli, että etuoikeutetulla luokalla, katollisilla, oli vielä kannatusta Diemin luomassa valtiossa.

John F. Kennedy

Koska Diem vastusti vieraiden joukkojen tuomista maahan, niin murha sopi vallan mainiosti Yhdysvaltojen aseteollisuudelle ja Pentagonin haukoille. Yksi tulevan sodan este oli näin raivattu pois. Vielä oli jäljellä toinen, nimittäin Yhdysvaltojen silloinen presidentti John F. Kennedy, joka murhattiin 3 viikkoa myöhemmin Dallasissa 22 marraskuuta vuonna 1963, Elm Streetillä. Vietnamin sotaa ei voida käsitellä ohittamalla tätä traagista tapahtumaa.

Kenedyn murhasta on heti tapahtuman jälkeen julkaistu runsaasti erilaisia salaliittoteorioita. Oliver Stonen elokuva ”JFK – avoin tapaus” julkaisemisen jälkeen kiihtyivät teorioiden kehittelyt entisestään. Aiheesta on kirjoitettu väsyksiin saakka runsaasti kirjoja ja netti on väärällään teorioita: Mafiasta – Skull and Bones järjestöön ja illuminaatteihin. Jälkimmäiset – mystinen järjestö – on tullut selittäjäksi vähän kaikkeen outoon tapahtumiin heti Dan Brownin kirjojen jälkeen (Da Vinchi koodi sekä Enkelit ja Demonit). Skull and Bones taasen on salainen Yale yliopiston alumni järjestö, johon kuuluu melkoinen määrä valittuja amerikkalaisia johtohahmoja politiikasta ja liike-elämästä.  Yksi perusteellisimmista (ja hurjimmista) salaliittoteorioista näkyy myös juutubessa nimellä 2015 Unfortunate Truth JFK, 9/11, and Beyond -The World We Live in. Elokuva on lähes 5 tuntinen. Elokuvassa johdatellaan punaista lankaa 1800 luvun industrialismista ensimmäiseen maailmansotaan, natsien valtaannousuun amerikkalaisella rahalla, Kenedyn murhaan ja lopulta kaksoistornien tuhoon. Kaiken taustalla filmin mukaan oli amerikkalainen ja englantilainen pääoma, illuminattit ja tämän haaraosastoksi väitetty Skull and Bones. Kommunismi oli ja on tälle pääomalle kauhistus.

Oli miten oli, niin JFK:n murhan parhaimmat selittäjät ovat: a) Mafia, kun JFK tehokkaasti haittasi heidän toimintaa, b) CIA kun JFK pyrki hajottamaan Dullesin johtaman organisaation heti salassa toimenpannun ja epäonnistuneen Kuuban suuntautuneen Sikojen Lahden hyökkäyksen jälkeen, c) kuubalaiset pakolaismilitantit kun JFK sopi Hrutsevin kanssa, ettei Amerka hyökkää Kuubaan, jos maahan ei tuoda ydinaseita, d) sotateollinen kompleksi kun JFK vastusti taistelujoukkojen lähettämistä Vietnamiin. Stonen elokuvassa kaikki nämä elementit esiintyivät ja elokuvassa korostettiin sotateollisen kompleksin osuutta. Kaikki nämä neljä tekijää (Mafia, kuubalaiset, CIA ja sotateollisuus) olivat (ja ovat) tavalla tai toisella kytköksissä amerikkalaiseen ja englantilaiseen pääoman ja poliittisten mahtitekijöiden sellaisin nimiin kuten Harrimman, Ford, Rotschild, Rocefeller, Bush, Perkins, Kellog, Goodyear, Coolidge jne. Monet näistä mahtimiehistä suoraan kuuluivat Skuls and Bonesiin opiskellessaan Yalessa.

Mafialle taasen oli uutta, että maanjohtajana olikin kunnollinen ja rehellinen mies, joka pyrki nujertamaan mafian vallan. JFK isä oli ansainnut omaisuutensa viinan salakuljetuksella ja hänellä oli hyvät suhteet mafiaan. JFK pelasi mafia korttinsa hyvin ja valittiin presidentiksi. Kun oli valittu presidentiksi, häneltä odotettiin vastapalveluksia. Mutta toisin kävi. Mafialle oli täysin uutta, että on olemassa rehellinen ja kunniallinen mies (kun heidän lähipiirissään ei moisia koskaan oltu nähty). JFK kiristi rengasta Mafian ympärillä. Ei heille tämä käynyt laatuaan vieläpä kansan rakastamana presidenttinä.

CIA:lle JFK oli taasen hankala tapaus. Hän oli ymmärtänyt, että CIA kontrolloi hyvin paljon amerikkalaista ja kansainvälistä toimintaa toimenpanemalla, murhia, vallankaappauksia, vakoilemalla politiikkoja jne.  Diemin murhan jälkeen hän oli todennut: "Minun pitää tehdä jotain näiden mulkkujen suhteen ... Heiltä pitää leikata kohtuuton valta". Tarkoittaen tällä CIA:ta. Järjestöä, joka muodostunut valtioksi valtion sisällä ja oli kaiken valvonnan ulkopuolella. CIA ei vastannut niitä rehellisyyden, demokratian ja avoimuuden ihanteita mitä JFK ajoi. JFK pyrki hajottamaan CIA:n tuhansiksi osiksi. Tämä taasen ei sopinut alkuunkaan CIA:n johtajalle Allen Dullesille, jonka JFK sittemmin erotti. Allen Dullesin veli John Foster Dulles oli kylmän sodan arkkitehtinä Eisenhooverin hallituksen ulkoministerinä, mies joka torpedoi tehokkaasti Geneven vuoden 1954 neuvotteluja. JFK:n murhan jälkeen tapausta tutkimaan perustetun Warrenin komissionin puheenjohtaja oli kukas muutenkaan kuin Allen Dulles (se siitä komitean luotettavuudesta).

Ei ole mikään salaisuus, että sotateollinen kompleksi halusi Vietnamin sodan. Sodat kun ovat aina olleet hyviä bisneskselle. On myös hyvin tunnettua, että puolustusministeriössä ja armeijassa, tuttavallisemmin sanottuna, Pentagonissa, oli paljon McCarthylaisen vainoharhaisuuden tartuttamia rajun anti kommunistisia kenraaleita. JFK oli heille myrkkyä kun taasen kommunismi oli kapitaalille myrkkyä.

Monet historoitsijat ovat pohtineet kysymystä, erityisesti Stonesin elokuvan jälkeen, vastustiko Kenedy Vietnamin sotaa vai ei. Tiedetään JFK:n aikakaudella taloudellisen sotilaallisen avun kasvaneen kolminkertaiseksi, sotilasneuvonantajien määrä myös lisääntyi huomattavasti, runsaasta parista tuhannesta lähes16 000:een. Vaalikampanjassaan hän lupasi äänestäjilleen nujertavansa kommunismin voittokulun. Mutta tämä lienee olleen pelkkää vaalipropagandaa. Yksityisesti hän oli keskustellut muutaman maan oloja tunteneen lehtimiehen kanssa ja päätynyt tulokseen, että mahdollista sotaa ei voida voittaa. Vieraiden joukkojen läsnäolo näyttäytyi itsenäisyytä kaipaaville vietnamilaisille vieraan vallan miehityksenä.

Ranskan presidentti Charles deGaulle oli varoittanut Kennedyä sanomalla:

"Teille interventio tälle alueelle tulee olemaan sotkeutumista ilman loppua. Siitä hetkestä kun kansakunnat ovat heränneet, ei millään ulkopuolisella valalla, mitä tahansa se tarkoittaakin, ole mitään mahdollisuutta määrätä heitä. Tulette näkemään sen. Ideologia johon vetoatte ei tule muuttamaan mitään. Vieläpä massat hämmentyvät halustanne käyttää valtaa. Tämän takia mitä enemmän te sitoudette kommunismia vastaan niin sitä enemmän kommunistit tulevat olemaan kansallisen itsenäisyyden suojelijoita, sitä enemmän he saavat apua ja enen kaikkea, se syntyy epätoivosta. Ennustan teille, että tulette askel askeleelta uppoamaan pohjattomaan sotilaalliseen ja poliittiseen suohon huolimatta menetyksistä ja kustannuksista, joita tulette tuhlaamaan."

Ties sitten ottiko hän varoituksen tosissaan. Amerikkalaisilla oli murhan aikoihin yli 15 000 sotilasneuvonantajaa mutta varsinaisia taistelujoukkoja ei. Kennedy oli vastikään vähentänyt neuvonantajien määrää 1000:lla. Toisaalta hän vakaasti uskoi myös dominoteoriaan. Hän oli myös lähipiirissään kertonut haluavansa päästä koko konfliktista eroon. Mutta ei uskaltanut nyt tehdä kovin radikaaleja päätöksiä, koska McCarthylaiset saisivat aseen häntä vastaan seuraavissa vaaleissa. Hän halusi turvata uudelleen valintansa. Eräässä haastattelussa CBS:lle hän on kuitenkin todennut:

"Lopulta se on heidän sotansa. He ovat ainoat joiden pitää joko voittaa tai hävitä se. Voimme auttaa heitä, voimme antaa heille kalustoa, voimme lähettää miehiämme neuvonantajiksi, mutta heidän pitää voittaa se, Vietnamin kansa kommunisteja vastaan ... En kuitenkaan ole samaa mieltä niiden kanssa, jotka sanovat meidän pitäisi vetäytyä. Se olisi suuri virhe."

Kennedy ei siis halunnut millään tavalla lähettää taistelujoukkoja maahan. Lokakuun 11 1963 Kennedy oli allekirjoittanut turvallisuus muistion 263, jossa määrättiin kotiutettavaksi puolet neuvonantajista jouluun mennessä ja loputkin vuoteen 1965 mennessä. Kennedy oli myös hyvin järkyttynyt Diemin murhasta kun se ei sopinut hänen idealistiseen maailmankuvaansa.

Kennedyä seurasi varapresidentti Lyndon B. Johnson. Seuraavissa vaaleissa (1964) hänet valittiin presidentiksi ja vuoden 1968 vaaleissa hän ei enää ollut ehdokkaana Vietnamin aiheuttaman huonon maineen vuoksi. Johnson peri Vietnamin Kennedyltä. Ensitöikseen hän mitätöi Kennedyn määräyksen neuvonantajien kotiuttamiseksi allekirjoittamalla päätöslauselman  273. Parasta tässä on se, että tämä päätöslauselmaa edeltävä muistio oli kirjoitettu päivää ennen Kennedyn murhaa 21.11.1963. Hups, pieni moka - eihän kukaan arvannut silloin, että paperit tulisivat julkisiksi.  LBJ:n aikana Etelä-Vietnamin sisäinen konflikti kehittyi sodaksi Pohjois-Vietnamia vastaan. Sodassa oli parhaimmillaan yli 500 000 amerikkalaista sotilasta taistelujoukkoina maassa.

Kun Johnson aloitti sodan vuonna 1964, hänen kenraalinsa vakuuttivat, että Pohjois-Vietnam oli nujerrettu hyvin nopeasti. 10 vuoden kuluttua se oli vielä voimissaan ja amerikkalaiset saivat lähteä. Tuloksena yli 3 miljoonaa kuollutta, josta suurin osa oli siviilejä, teollisuus tuhottu, ikiaikaiset kulttuurimuistomerkit hävitetty ja maa myrkytetty. Nixon, Johnsonin perillinen, oli ensimmäinen amerikkalainen presidentti, jonka aikana sota oli hävitty. Kunpa se olisikin ollut Johnson.