Kon Tum, huomioita köyhyydestä

Jakarta

Köyhyydestä on olemassa ainakin kolme miljardia tarinaa ja vain muutama kuvaus siitä mitä sillä tarkoitetaan. Jokainen on kokenut köyhyyden ainakin kerran, toiset useasti ja vielä useammat pysyvästi. Köyhyyden poistamiseksi omassa maassaan vain muutama valtio on toiminut aktiivisti, yhteiskunnan perusrakenteita ja talousjärjestelmän oppeja muuttaen. Näitä ovat esimerkiksi pulakauden Rooseveltin Yhdysvallat, kulttuurivallankumouksen jälkeinen Kiina sekä Vietnam ja Laos. Kansainvälisesti köyhyyden poistamiseksi olisi maailmalla kykyä ja resursseja mutta ei kuitenkaan riittävästi halua. Siitäkin huolimatta, että sen poistaminen on kaikkia osapuolia hyödyntävä win-win tilanne. Esimerkiksi Irakin sotaretken hinnalla olisi saatu kaikille maailman ihmiselle puhdasta vettä ja järjestetty kouluopetus. Tällaisen megaprojektien työllistävä vaikutus Yhdysvalloissa olisi suurempi kun nyt toimenpantu sotaretki ja sen kalustohankinnat.

Phnom penh

Kansantaloustutkimuksissa ei köyhyyttä ole käsitelty läheskään siinä mittakaavassa kuin rikastumista. Köyhyyttä käsittelevä tutkimus on kuitenkin paljon mielenkiintoisempaa kuin esimerkiksi erilaiset inflaatio- tai investointiteoriat. Ehkäpä pitäisi olla niin, että poliittisia päätöksiä tehtäessä pitäisi bruttokansantuotteen kasvulukujen sijaan (kuten Euroopassa tehdään) keskittyä köyhimmän väestönosan tulojen kehityksen tarkkailuun. Kas kun köyhimmät vaurastuvat niin koko kansakunta myös vaurastuu. Köyhyyden mekanismien, sen alueellisen ja kulttuurillisen sijainnin ymmärtäminen pitäisi olla ensiarvoisen tärkeää sikäli kun sen hävittäminen pitäisi olla tänään ensimmäinen ja tärkein tehtävä mitä ihmisillä on. 

Phnom penh

Tietosanakirja määrittelee köyhyyden puutteeksi tai tilaksi missä, jollakulla on vähäinen tai ei ollenkaan omaisuutta tai rahaa (oman ja perheensä perustarpeiden ylläpitämiseksi). Köyhyys on monikasvoinen ilmiö, jonka tekijöinä on poliittiset, kulttuurilliset ja taloudelliset seikat. YK on määritellyt köyhyyden olevan tilan jossa ihmisellä ei ole mahdollisuutta tehdä valintoja, tila jossa ihmisen arvo on loukattu. Köyhällä ihmisellä ei ole perustavanlaatuista kykyä osallistua tehokkaasti yhteisöönsä. Tällä YK tarkoittaa, ettei köyhällä ole riittävästi ruokaa ja vaatteita, ei ole koulua missä käydä, ei terveysasemaa, ei ole työtä, jonka vastineeksi saisi palkkaa, ei omista maata, jossa voisi viljellä ruokaa itselleen. Köyhät elävät ympäristössä missä ei ole usein mahdollisuutta saada tuoretta vettä ja hygieniaolot kuten käymälät ovat puutteellisia. Siellä rikollisuus ja huumekauppa rehottaa. Maailmanpankki lisää tähän kuvaukseen myös mahdollisuuden parantaa omaa elämäänsä. Ns. Kööpenhaminan määritelmän mukaan köyhyys ei pelkästään ole riippuvainen tuloista vaan siihen sisältyy myös puutteellinen pääsy sosiaalipalveluiden äärelle (hyvin pohjoismainen näkemys).

Absoluuttinen tai äärimmäinen köyhyys on ilmiö, missä ihmisellä on vakavia puutetta perustarpeiden täyttämiseksi kuten ruuasta, terveydenhoidosta, puhtaasta juomavedestä, suojasta säitä vastaan, koulutuksesta ja tiedosta vaikuttaa tilaansa. Äärimmäisen köyhyyden arvellaan olevan kehitysmaiden ilmiö mutta enenevissä määrin – ikävä kyllä - sitä esiintyy myös kehittyneissä maissa kuten Yhdysvalloissa ja monissa Euroopan maissa (kuten Englannissa, Ranskassa, Espanjassa, Romaniassa ja itäisessä Unkarissa)

Absoluuttista köyhyyttä on usein pyritty mittaamaan erilaisin lukuarvoisin suurein. Eräs tällainen tuloihin perustuva arvio. Sanotaan ihmisen olevan köyhä kun hänen tulonsa on alle 1 dollaria per päivä. Lukuarvo perustuu 1996 tilastoihin. Maailmanpankki on korjannut äärimmäisen köyhyyden rajaksi 1.9 dollaria päivässä tehtyään laajoja analyyseja eri maiden kustannustasoista. Vielä muutama vuosi sitten raja oli 1.25 dollaria.Vuonna 2010 YK arvioi 1.2 miljardin ihmisen elävän alle tämän rajan. Maailmassa tilanne on kuitenkin parantunut ratkaisevasti kun vuonna 1990 näitä äärimmäisessä kurjuudessa eläviä ihmisiä oli peräti 1.9 miljardia.  Runsaassa 20 vuodessa köyhien määrä on pudonnut 700 miljoonaa kun saman aikaisesti väestökasvu on ollut ripeää. Tästä saa sellaisen kuvan että maailmassa kehitys köyhyyden poistamiseksi on valoisa, mutta tosiasiassa parantunut tilanne on vain seurausta Kiinassa, Vietnamissa, Laosissa ja Intiassa tapahtuneesta kehityksessä. Tänään yli 80 % maailman ihmisistä elää alle 10 dollaria päivä ja 50 % alle 2 dollaria päivä.

Tämä 1.9 dollarin raja on hyvin keinotekoinen kun siinä ei oikeastaan oteta kantaa sellaisiin asioihin kuten:

• ostovoima (Bangladeshissä saa juuri ja juuri katon päälleen ja laihan ruoan mutta aivan varmasti ei saa Suomessa),
• köyhyyden syvyyteen (kuinka suuri osa ihmisistä elää esimerkiksi 20 sentillä päivä)
• olettamuksiin perhekoon homogeenisuudesta
• ja ihmisen omaan käsitykseen tilastaan.

Koska 1.9 dollarin raja on näistä syistä käsitteellisesti hieman harhaanjohtava, on kehitetty muita, enemmän tai vähemmän kuvailevia mittoja. Näitä mittoja käytettäessä huomataan vain että köyhyys on hyvin globaali ilmiö. Tai kuten äiti Teresa sanoi, vierailtuaan New Yorkin Harlemissa, nähneensä siellä paljon enemmän köyhyyttä, kurjuutta ja puutetta kuin mitä hän on nähnyt Delhin slummeissa.

Köyhyyden käsitteeseen liittyy hyvin läheisesti epäoikeudenmukaisuuden tai epätasa-arvon (inequality) käsite. Epätasa-arvo kuvataan usein lukuarvoisin mitoin. Näitä mittoja on kehitetty monia hyvin erilaisia sekä yksinkertaisia että mutkikkaita. Jälkimmäisistä mainittakoon  informaatioteorian entropiakäsitteeseen perustuvat laskelmat. Yksi yksinkertaisimmista on ns 10 % epäoikeudenmukaisuus mitta. Tässä lasketaan suhdeluku varakkaimman 10 % väestöstä köyhimpään 10 % väestöön nähden. Suomessa tämän on 5.4 eli 10 % varakkaimmista ihmisistä on 5.4 kertaa suuremmat tulot kuin köyhimmillä 10  %:lla. Suomi on siis melko tasa-arvoinen valtio kun monissa maissa suhdeluku saattaa olla monikymmenkertainen, esimerkiksi Brasiliassa 40,6 ja Yhdysvalloissa 15.9. Suurimmat suhdeluvut ovat yleensä kehitysmaissa, varakkaiden tulot ovat pienet mutta köyhempien vielä pienemmät lähes olemattomat (Namibian luku 106.6 on kylläkin verraton). Taloudellinen epätasa-arvo lisääntyy jatkuvasti. Yhdysvalloissa ns. keskiluokka, amerikkalaisen yhteiskunnan moottori,  on hyvää vauhtia häviämässä. Tänään maailmanlaajuisesti 1 % väestöstä ansaitsee yhtä paljon kuin 57 % maailman köyhimmistä ja tämä 57 % kasvaa vuosi vuodelta suuremmaksi (rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät).

Köyhyys on globaali ilmiö

Yhdysvalloissa on köyhyyden rajaksi asetettu sellaiseksi, että nelihenkinen perhe on köyhä jos yhteenlasketut tulot ovat alle 22 000 dollaria vuodessa. Lähes 15 prosenttia amerikkalaisista elää tämän rajan alla eli runsaat 49 miljoonaa kansalaista. Joka viides amerikkalaisista lapsista elää nälkärajalla.  Esimerkiksi New Meksikon osavaltiossa joka neljäs perhe ei tiedä mistä seuraava ateria on tulossa. Lueskellessani raportteja Amerikan köyhyydestä en oikein uskonut silmiäni. Luvut ovat todellakin hurjia ja maan kun väitetään olevan maailman hyvinvoivin ja luvuissa ei ole mukana laittomia siirtolaisia ollenkaan (miljoonia ihmisiä).

Kerran viisaat politiikot päättivät perustaa hienon, kauniin, hyvinvoivan Euroopan Unionin. Täällä piti olla vapaa liikkuminen maasta toiseen (tietenkin jotta työttömien armeijat voivat tehdä pilkkahinnalla töitä siellä missä sitä on tarjolla). Ja niin kävi yhtenä päivänä, että Romaniasta saapui romaaneja Helsinkiin ja muihin kaupunkeihin. Tulivat kerjäämään kun muitakaan mahdollisuutta ei ollut. Helsinkiläiset päivällispöydissään järkyttyivät siitä miten on mahdollista, että talvipakkasilla ihmiset voivat elää häthätää kyhätyissä teltoissa ja kerjätä hyytävässä ilmassa. Koska nämä näkymät eivät oikein sopineet kaupunkilaisten silmiin päätettiin lähettää heidät kotiin. Sitä ennen kuitenkin lähetettiin komitea tutkimaan heidän olosuhteita kotimaassaan. Ei oikein hyvältä näyttänyt. Tosin komitea unohti mainita että romaanikerjäläiset olivat vain niitä, jotka olivat tottuneet matkustamaan. Perillä on moninkertainen määrä kurjuudessa eläviä. Näin EU toi kurjuuden nähtäväksemme. Monet alkoivat ihmetellä maanosamme tilaa ja kas - nähtiin vain, että miljoonia ja miljoonia ihmisiä elää äärimmäisessä köyhyydessä Ranskassa, Espanjassa, Italiassa, Kreikassa, Itäisessä Unkarissa ja Romaniassa. Monet näistä ovat siirtotyöläisiä vailla minkäänlaista kansalaisoikeuksia, mahdollisuutta saada terveydenhuoltoa tai lapsilleen koulutusta. Yhtenä päivänä huomasimme vain, että köyhyys ja puute ei enää olekaan kehitysmaiden ongelma vaan ne elävät hyvin Euroopassa ja Amerikassa. Itse kiitän Euroopan Unionia tämän merkittävän havainnon tuomisesta silmieni eteen (vaikken paljosta unionia kiittele).

Vietnamin köyhyydestä ja etnisyydestä

Hoa Binh (Vietnam)

Kaikkialla maailmassa on tunnettu ilmiö, että rajaseutujen ja vuoristojen asukkaat ovat valtaväestöä keskimäärin köyhempiä. Näin on ollut niin Suomessa kuin myös nykyään vielä Vietnamissa. Kaikkiahan muistamme 50-ja 60-lukujen pelastusarmeijan joulukeräykset rajaseutujen lapsille. Muistathan nämä pärekorit ja joulupadat, joiden äärellä seisoi mustiin univormuihin pukeutuneet sedät ja tädit.

Myöskin tiedämme, että köyhimmillä ihmisillä on suuret perheet. Lapsiluku ei kuitenkaan ole syynä köyhyyteen vaan päinvastoin. Tämä johtuu, kuten tunnettua, monista syistä. Ensinnäkin lasten suuren määrän kun arvellaan olevan vanhuuden turva. Toiseksi köyhimmät ihmiset ovat myös huonommin koulutettuja joten perhesuunnittelu ja tietoisuus tulevaisuudesta on usein tipotiessään. Kolmanneksi terveyden hoito kuten ehkäisyneuvonta on myös vaikeakulkuisissa paikoissa huonommin järjestettyä. Ei ole mitenkään tavatonta, että Vietnamin ja Laosin vuoristoseudulla tapaa perheitä joiden lapsiluku on 6 tai enemmän. Näin oli myös Suomessa laita. Olethan kuulut käsitteen pirttiviljelijä, joita eleli runsain mitoin Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa. Niin, ja olihan meillä köyhääkin köyhempi Punaisen Viivan Topi, joka Ilmari Kiannon mukaan pisti aika ajoin ”halkonsa lämmitykseen”.

Kun vierailin monissa kylissä pitkin Vietnamin vuoristoalueita näin kyllä köyhyyttä, mutten kuitenkaan sellaista äärimmäistä tilaa, jossa perustarpeet eivät olisi tulleet täytetyksi. Kaikkialla oli mahdollisuus päästä terveyspalveluihin, ruokaa, useimmiten itseviljeltyä oli riittävästi, lapsille oli järjestetty kaikkialla riittävä koulunkäynti, sähköverkko on kattava  jne. Ehkä luukunottamatta pohjoisen rajaseutuja ei Vietnamissa ole tänään nähtävissä äärimmäistä köyhyyttä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Päinvastoin kuin Kambodzhassa ja Indonesiassa, kuten tuonnempana ilmenee.  Äärimmäisen köyhyyden poistamiseksi on Vietnamin kansa taistellut urhoollisesti, varsinkin kun ottaa huomioon lähtökohdan: Rikki pommitettu, myrkytetty maa vuonna 1975.

Merkittävänä edistysaskeleena köyhyyden poistamiseksi olikin vuonna 1986 toimeenpantu talousuudistus (doi moi), jossa siirryttiin puhtaasta valtio-omisteisesta kommunismista aimo askel markkinatalousorientoituneeseen talouteen. Ehkä voidaan puhua jonkinlaisesta post-keynesilaisesta taloudesta kuten Kiinassa. Toinen merkittävä askel tehtiin heti sodan jälkeen, tällöin rajoitettiin perhekooksi 2 lasta. Syynä rajoituksiin oli muutamia, ensinnäkin agent orange aiheutti valtaisan terveysongelman ja toiseksi talous ei mahdollistanut peruspalveluita kaikille. Tänään tästä rajoituksesta on jo luovuttu. Kuitenkin köyhyyden poistaminen ei ole tapahtunut kautta koko maan tasaisesti, vaan yhä vielä esiintyy runsaasti eroavuuksia eri alueiden ja etnisten ryhmien välillä.  Eräs merkittävä kuilu on myös kaupunki- ja maaseutuväestön välillä. Erityisesti kaupunkialueilla on epätasa-arvo kasvamassa kuten myös orastamassa maaseutuväestön keskuudessa.

Edellisessä postauksessa mainitun Vietnamin väestölaskennan karttoja selailtaessa näkyy selvästi, että köyhyys on jakautunut niille alueille, missä on runsaasti etnisiä vähemmistöjä. Nyt ydin kysymys kuuluukin, ovatko nämä ihmiset köyhiä siksi, että asuvat syrjäseuduilla vai siksi, että ovat etnisiä vähemmistöjä?

Maaseudulla köyhyys jakautuu merkittävästi maantieteellisen sijainnin mukaan. Monet tutkijat kutsuvat syrjäseutujen köyhyyttä maantieteelliseksi (spatiaaliseksi) köyhyysloukuksi. Vuoristossa viljelijät ja muu maaseutuväestö on köyhempää kuin alavilla mailla erityisesti Mekongin- ja Punaisenjoen suistoalueilla elävät. Rannikkoseudun väestön ja vuoristolaisten välillä on myös merkittäviä eroja. Selityksenä tähän on useita. Ensinnäkin vuoristossa maaperä ei ole yhtä hedelmällistä kuin alavilla mailla. Ja koska vuoristo on köyhempää on väestötiheys siellä myös alhaisempi. Tästä on seurauksena että infrastruktuurin (kuten tiet ja sähköverkot)  ja siihen liittyvien julkisten palveluiden (kuten koulutuksen, terveydenhuollon jne.) rakentaminen per kapita on myös olennaisesti kalliimpaa kuin tiheästi asutuilla alueilla. Toiseksi vuoristossa tiet ovat huonommassa kunnossa ja hitaampia kuin muualla joten pääsy palveluiden äärelle on myös kallimpaa ja pitkäkestoisempaa. Kolmanneksi alhaisen väestötiheyden ja vaikeakulkuisuuden vuoksi muunlaiset elinkeinot kuin suoranaine maanviljely ovat vaikeammin järjestettävissä ja tulot niistä ovat myös siksi alhaisemmat. Neljänneksi rannikkoseudulla kalastus ja siihen liittyvät oheiselinkeinot luovat varallisuutta hyvin laajasti.

Lopulta vuoristossa elää pääosin etnisiä vähemmistöjä joiden ns. sosio-kulttuurinen etäisyys valtaväestöstä on myös melko suuri. Tällä sosio-kulttuurisella etäisyydellä tarkoitetaan sitä, että vuoristolaisten elämäntavat, uskomukset, riitit ja puhuttu kieli poikkeaa merkittävästi valtaväestön elämästä. Esimerkiksi vähemmistöillä saattaa olla vaikeuksia ymmärtää viranomaismääräyksiä ja ohjeita ja näin eivät osaa parantaa elämäänsä. Lisäksi lainan hankkiminen voi olla vaikeaa kun pankeissa puhutaan vain virallista valtakieltä. Vietnamissa kuten monissa muissakin maissa on huomattu, että köyhyys alenee merkittävästi kun etniset vähemmistöt oppivat koulun kautta valtaväestön käyttämän kielen.

Etnisen vähemmistön köyhyys on tuttu ilmiö myös Suomessa. Pitkälle 2000 luvun alkuun mennessä Suomen romaanit olivat keskimäärin valtaväestöä köyhempiä. Liikkuvan elämäntyylinsä seurauksena vain muutama harva ammatti sopi heille. Romaanien asumisolojen vakiinnuttua myös heidän liikkuva elämäntyyli väheni, josta taasen on ollut seurauksena lasten säännöllinen koulunkäynti. Peruskoulun suorittamisen jälkeen monet romaaninuoret ovat hakeutuneet eri ammatillisiin kouluihin ja yliopistoihin. Näin heidän varallisuutensa on myös kasvanut merkittävästi saavuttaen ajan oloon suomalaisten keskiarvon. Näin tulee käymään myös muille etnisille vähemmistöille kuten Inkerin suomalaisille ja somaleille. Ajan oloon assimiloituvat, sopeutuvat,  suomalaisten sinivalkoiseen maailmaan sekä hyvässä että pahassa.

Dak lak (Vietnam)

Hienossa artikkelisaan How remote are Vietnam’s ethnic minorities? An analysis of spatial patterns of poverty and inequality (Springer Ann Reg Sci DOI 10.1007/s00168-009-0330-7, 2009) analysoivat Michael Epprecht, Daniel Müller ja Nicholas Minot tilastotieteen keinoin etnisyyden ja maantieteellisen etäisyyden köyhyys ongelmaa.

Analyysissaan he sovelsivat yleisesti hyväksyttyjä köyhyysmittoja kaikkiin Vietnamin 10479 kuntaan (joista maaseutukuntia on 8916). Valtaosa kunnista sijaitsi ylänköalueilla. Väestöstä taasen ylänköalueiden maaseutukunnat ovat pääosin etnisten vähemmistöjen asuttamia alueita kun taasen valtaväestö ensisijaisesti asustaa kaupunkeja, jokien (Mekongin ja Punaisenjoen) suistoalueita ja hedelmällisiä laaksoja. Näin Vietnam muodostaa hyvän laboratorion analysoitaessa etnisyyden ja etäisyyden köyhyysongelmaa.


Maantieteellistä etäisyysmittoja on useita kuten matka-aika (vaikuttavia tekijöitä esim teiden kunto), matkan kustannukset ja matkan etäisyys kilometreissä mitattunha urbaaniin keskukseen isoon tai pieneen. Epprecht & al käyttivät etäisyysmittoina kahta eri mittaa eli matkan pituutta kilometreissä mitattuna ja matkustusaika lähimpään urbaaniin keskukseen, sen sisältämiin markkinoihin ja palveluihin. Urbaanina keskuksena ymmärrettiin julkaisussa olevan kolmea eri lajia: a) alue, joka on luokiteltu urbaaniksi (pieni kylä tai vähäinen kaupunki), b) alue, jonka asukasluku on suurempi kuin 100 000 ja c) suuri kaupunki eli joko Hanoi tai Ho Chi Minh City (Saigon).

Analysoidessaan dataa tulivat tutkijat siihen johtopäätökseen, että köyhyys kasvaa etäännyttäessä pienistä ja keskisuurista kaupungeista, mutta etäisyys kummastakin suurkaupungista ei ollut juurikaan merkitystä. Johtopäätös on kohtalaisen luonnollinen sillä lähietäisyydellä olevat urbaanit alueet mahdollistavat paremman terveyden huollon ja koulutuksen sekä paikalliset markkinat, maan sadon myymiseksi, ovat kohtalaisen lähellä kun kummankaan suurkaupungin palvelut eivät juuri tuo merkittävää lisäarvoa näille palveluille. He myöskin havaitsivat, että etnisesti homogeeniset yhteisöt ovat vähemmän köyhiä kuin vahvasti epähomogeeniset yhteisöt eli paikkoja joissa elelee kaksi tai useampi etninen väestö. Epätasa-arvo on suurempi paikallisilla etnisillä vähemmistöillä suhteessa paikalliseen etniseen enemmistöön. Esimerkiksi Kon Tumin etniset vähemmistöt ovat olennaisesti vähävaraisempia kuin Kinh ihmisten muodostama enemmistö, Vietnamin valtaväestö. Aivan kuten meillä oli (ja on) romaanien suhteen.  Etniset vähemmistöryhmät olivat myös olennaisesti köyhempiä kuin valtaväestö huolimatta heidän maantieteellisestä etäisyydestä. Toisin sanoen syrjäseutuisuus on merkittävä tekijä asukkaiden hyvinvoinnille mutta etnisyys on kuitenkin suurempi selittäjä, vaikuttava tekijä.

Vietnamissa on käynnistetty useitakin hankkeita etnisten vähemmistöjen köyhyyden poistamiseksi kuntatasolla. Joitakin hankkeita on kritisoitu siitä, että monet köyhät vähemmistöt saattavat asua etnisyyden suhteen epähomogeenisissa kunnissa, joiden pääasiallinen etnisen ryhmä on luokiteltu hyvinvoiviksi (epäköyhiksi). Tällöin etniset vähemmistöt eivät ole saaneet sellaista tukea mitä he kipeästi kaipaavat.

Boten (Laos)

Tutkijat toteavat, että köyhyyden poistamiseksi pitäisi kehittää maaseudun infrastruktuuria kuten tiestöä, pääsyä terveyspalveluiden äärelle, viljelytuotteiden markkinointimekanismeja (torien ja markkinoiden lisäksi esim. internetiin perustuvat kioskipalvelut), koulutusta jne. Näitä seikkoja parantamalla voidaan poistaa köyhyyttä niin Vietnamissa kuin muuallakin. Koska etnisyys on kuitenkin merkittävä köyhyystekijä, niin sosio-kulttuurillisen etäisyyden pienentäminen on yksi keskeinen tavoite. Tätä etäisyyttä voidaan pienentää monin tavoin kuten kehittämällä monikielisiä palveluita ja koulutusta, erilaiset kampanjat suvaitsevaisuuden kasvattamiseksi ja esittelemällä omia kulttuurillisia erityispiirteitä.

Ties sitten onko tutkijoiden neuvoista otettu vaarin, sillä syksyllä järjestettiin Kon Tumissa etninen musiikkifestivaali. Näin pitääkin olla. Monissa maissa – ikävä kyllä - maahanmuuttajat ovat, elintasonsa parantamiseksi, joutuneet luopumaan omasta etnisestä diversiteetistään, omista juuristaan ja kulttuuristaan, vaikka näiden pitäisi juuri rikastuttaa isäntämaan maailmaa.