Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2015.

Kon Tum, huomioita köyhyydestä

Kuva
Jakarta Köyhyydestä on olemassa ainakin kolme miljardia tarinaa ja vain muutama kuvaus siitä mitä sillä tarkoitetaan. Jokainen on kokenut köyhyyden ainakin kerran, toiset useasti ja vielä useammat pysyvästi. Köyhyyden poistamiseksi omassa maassaan vain muutama valtio on toiminut aktiivisti, yhteiskunnan perusrakenteita ja talousjärjestelmän oppeja muuttaen. Näitä ovat esimerkiksi pulakauden Rooseveltin Yhdysvallat, kulttuurivallankumouksen jälkeinen Kiina sekä Vietnam ja Laos. Kansainvälisesti köyhyyden poistamiseksi olisi maailmalla kykyä ja resursseja mutta ei kuitenkaan riittävästi halua. Siitäkin huolimatta, että sen poistaminen on kaikkia osapuolia hyödyntävä win-win tilanne. Esimerkiksi Irakin sotaretken hinnalla olisi saatu kaikille maailman ihmiselle puhdasta vettä ja järjestetty kouluopetus. Tällaisen megaprojektien työllistävä vaikutus Yhdysvalloissa olisi suurempi kun nyt toimenpantu sotaretki ja sen kalustohankinnat. Phnom penh Kansantaloustutkimuksissa ei köyh

Kon Tum sekalaisia huomioita tilastojen äärellä

Jos olet kyllästynyt kahlaamaan edellisessä postauksessa mainitun väestölaskennan kuolettavan tylsiä numerosarjoja ja kuitenkin kiinnostunut saamaan jonkinlaisen yleiskuvan Vietnamin kansasta tänään, niin ehkä suurta iloa voisi tuottaa julkaisu Socioeconomic atlas of Vietnam. A depiction of the 1999 population and housing census Julkaisun on laatinut eräs sveitsiläinen tutkimuslaitos nimeltään Swiss National Centre of Competence in Research (NCCR) North-South Switzerland yhteistyössä vietnamilaisten ministeriöiden kanssa. Tutkimus perustuu vuoden 1999 väestölaskennan tuloksiin. Tulokset on esitetty karttoina. Näitä tutkimalla selviää monia kiinnostavia seikkoja kuten eri uskontojen, köyhyyden ja etnisyyden jakautuminen monien muiden asioiden lisäksi. Lisäksi esitellään keskeisiä menetelmiä ja hyvin osuvia tulkintoja. Vaikkei olisikaan kiinnostunut Vietnamista niin julkaisun selitykset ovat kiinnostavaa luettavaa siitä miten tilastoja kannattaa ja pitää lukea. Eräs kiinnost