Dong Hoi - Kiertelyä ja kaartelua

Vuokrasin polkupyörän kuten olin tehnyt Mai Chaussakin. Tällä, Dong Hoissa, ajelin ristiin rastiin. Löysin vertaansa vailla olevia hiekkarantoja. Rannat 12 km pitkiä ja pukukoppeja vähän väliä. Ei ketään. Vaikka rantojen läheisyyteen oli, valtatien toiselle puolelle rakennettu muutama hotelli sekä tosi tyylikkäitä äveriäitä huviloita. Ehkä matkailukausi ole vielä alkanut. Tuumailin, ihmetellessäni keskipäivän ihmiskatoa.

 

Yksi asia pisti silmään. Katujen varret. Ne olivat täynnä roskia. Autojen ikkunoista oli vain viskottu tyhjiä juomapulloja, muovikasseja ja kaikenlaista muuta roskaa (rikkinäisiä huonekaluja, polkupyöriä) sinne tänne. Kuin suuri kaatopaikka keskellä huisin kaunista rantaa. Palautui mieleen aikaisempi ihmettelyni vietnamilaisten pöytätavoista. Oluttölkit ja ruoan tähteet (kanan luut, osteriden ja simpukoiden kuoret) viskataan suoraan lattialle. Siinä sitten istuvat suuren roskakasan keskellä syömässä. Erityisesti tällainen roskaaminen sattuu silmiin katollisilla alueilla matkustettaessa. Buddhalaisilla alueilla ollaan paljon siistimpiä. Tai kuten yksi australialainen ukko totesi: Ranskalaiset katolliset opettivat näille ihmisille vain yhden asian – tuijota vain omaa napaasi. Jeesus pelastaa kuitenkin. Hänen mielestään liikenne on siksi myös kaoottista: Minä menen, vähät väliä muista.

Kotimatkalla tuli nälkä. Mennessäni olin kiinnittänyt huomiota vieri vieressä oleviin ravintoloihin. Näissä tarjottiin meriherkkuja, kovasti teki mieli ostereita, mustekalaa, rapuja ja paahdettua kokonaista kalaa. Menin ensimmäiseen. Sain ruokalistan käteeni. Tilasin oluen ja tutkin listaa. Lista oli kaksiosainen varsinainen ala carte ja set menu osio. Kyselin ostereiden hintaa (kas kun tämä vaihtelee päivittäin). Tarjoilija ei tiennyt ja lähti kysymään keittiöstä. Palasi ilmoittaen hinnan olevan 400 000 (20 dollaria). Onpas kallista. Kysyin keitetyn kalan hintaa. Ei tiennyt. Meni kysymään keittiöstä 320 000. Jep. Tässä ruokalistaa silmäillessäni pisti silmään set menuiden hinnat 130 000 – 210 000. Menuissa oli 4 – 6 ruokalajia. Kysyin, onko tämä todellakin koko menuun hinta. Miten on mahdollista, että pelkästään ostereista pyydätte tuollaista hintaa kun ne kuuluvat moneen set menuihin. Lopulta tarjoilija pitkällisen selitykseni jälkeen ymmärsi puheeni. Otti ruokalistan ja kyseli muutamalta muulta henkilöltä, eivät tienneet. Soitti jonkin puhelun arvatenkin johtajalle. Mitään selvyyttä ei kuitenkaan syntynyt. Oli nälkä ja päätin tilata keitetyn kalan (vaikka olikin kallista). Tarjoilija palasi takasin keittiöstä ja ilmoitti, ettei mitään ruokia tarjoilla tänään. Keittiömestarilla ei selvästikään ollut paras päivä. Tai sitten vihasi ulkomaisia turisteja yli kaiken – enkä ollenkaan ihmettele. Mitä tulevat tänne rehvastelemaan rahoillaan.

No niin. Jatkoin pyörälläni matkaa läheiseen hotellin ja kysyin voiko siellä syödä. Totta kai, set menu maksaa 200 000 sisältäen 4 ruokalajia. Kelpasi. Siinä syödessä tuli tervehtimään hotellin kuvankaunis vastaanottovirkailija, about 25-vuotias. Pyöreät kasvot, vartalo kuin kauriilla, musta suora tukka sekä sileä ja kimmoisa iho. Hymy kuin taivaan enkelit kutsuisivat luokseen. Todellinen päivien ilo ja öiden kuningatar. Mukavaa oli siinä syödä meren herkkuja ja rupatella neidin kanssa. Hän kysyi voitaisiinko tavata kun on vapaavuoro. Mitäs muuta vanha äijä voi tehdä kuin häkeltyä moisesta ehdotuksesta. Ilmoitin, että huomenna on minulla menoa ja ylihuomenna lähden. Ilme synkkeni, pettynyt kuin hauki pikkukalan luiskahtaessa pois suusta. Hieman jäin miettimään ja ilmoitin myöhemmin voivani peruuttaa menoni. Kasvot kirkastuivat kuin auringonpaiste ukkosmyrskyn jälkeen. Sovittiin treffit huomiseksi klo 18.00 lupasin ilmoittaa paikan s-postitse. Myöhemmin siirsi tapaamisen klo 19.00 kun hänellä oli päivällinen vanhempiensa kanssa.Näin sain Yhden Illan Ystävän.

Treffeillä

Niinpä. Vaari ja toiskaunis 25 vuotia tyttö, treffeillä. Mitäköhän tästäkin tulee? Ehkäpä haluaa vain virkistää englannin kielen taitojaan. Eipä täällä olekaan kovin montaa mahdollisuutta virkistämiseen.. Mutta toisaalta onni odottaa ottajaansa. - Mitäpä muuta kuin kävelytä rantabulevardilla ja istuskelua kahvilassa jonne myös tämän ystävättären ystävätär saapui - myöhemmin. Näin minulla olikin kaksi Yhden Illan Ystävää, numero 1 ja 2

Niitä näitä puhelimme. Kyselin Yhden Illan Ystäviltäni kaiken näköistä heidän elämästään tulevaisuuden toiveita, perheestä ja palkoista. Selvisi heidän puheesta jotain hyvin olennaista vietnamilaisten nuorten elämästä. Kun kysyin numero 1:ltä eikö tämä kaipaa poikaystäväänsä. Totesi tämä, että hän on vasta 25 eikä hänellä ole vielä poikaystävää. Poika/tyttöystävän puute alle 25 vuotiailla oli ilmennyt monesti aikaisemminkin. Varhainen seurustelu tavallaan ei kuulu tapoihin. Tämän ystävättärellä numero 2:lla oli taasen poikaystävä. Mutta hänhän onkin 27 vuotias. Kovasti kehui kuinka kaunis ystävätär oli. Lopulta syy ihailuun selvisi. Tämä oli ihon väriltään paljon vaaleampi. Kerroin, että Suomessa kaikki pyrkivät imemään kevätauringon säteitä ruskettuakseen. Mutta ei täällä, ruskettunut iho on merkki pelloilla raatamisesta. Hänen mielestään pojat arvostavat vain vaaleaa ihoa. Kovasti haukkui vietnamilaisia poikia junteiksi, tyhmiksi ja väärien asioiden ympärillä pyörijöiksi. Aivan kuten suomalaiset pojat heidän tyttöystävien mielestä.

Olennainen pointti on kuitenkin se, että poika- ja tyttöystäviä hankitaan kovin vanhana. Ei kuten Suomessa, jossa alle 18 vuotiaiden keskeinen ajatusmaailma on muodostunut kolmesta v:stä: Viina, vaatteet ja viihde. Nuorilla piimänaamoilla näyttää olevan pakonomainen tarve styylata. Hankkia poika- tai tyttöystävä. Muuten ei ole kunnon stara tai leidi. Vietnamissa taasen harkitaan hyvin huolellisesti ovatko potentiaalinen kumppani itselle sopiva elämänkumppani. Seurustelun syynä on pyrkimys perheen perustamiseen, päinvastoin kuin esimerkiksi Suomessa, jossa seksi on yksi keskeisimmistä nuorison käyttäytymisen moottoreista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä etteivätkö ainakaan nuoret tytöt usko romanttiseen rakkauteen. Tämän kuitenkin pitää johtaa hyvään avioliittoon.

Seksin korostunut asema piimänaamojen kulttuurissa on ehkä seurausta viihdeteollisuuden markkinoimasta arvomaailmasta. Huonona piirteenä taasen on siinä, että korostunut seksuaalisuus helposti johtaa irtonaisiin ja ulkokohtaisiin ihmissuhteisiin. Täällä taasen keskeisiä arvoja on perhe ja ystävät. Konfutselaisen perinteen mukaan perheen pojan velvollisuus on huolehtia vanhemmistaan (nykyään monet tytötkin huolehtivat kun pojat ovat toisinaan muuttaneet kaupunkeihin töihin).

Suomessa seksuaalivalistus on erittäin korkealla tasolla, ei varmaankaan ole yhtään peruskoululaista, joille valistus on tuntematon. Vietnamissa on toisin. Puutteellinen valistus on johtanut täällä myös ei-toivottuihin ja teiniraskauksiin. Aivan kuten meillä ennen 80 – 90 lukua oli laita. Seikka voi olla täällä paljon raskaampi kuin kuvitteletkaan. Erityisesti silloin kun tyttö on muuttanut kaupunkiin (usein miten pienipalkkaisiin) töihin ja poikaystävä hylkää tytön ja lapsen. Usein tytöllä ei ole asiaa takaisin kotikyläänsä elämään hyljeksittyä elämää. Ja kaupungeissa näitä tyttöjä kohdellaan aika suruttomasti, kun työnantajat tietävät heillä olevan melko vähän mahdollisuuksia. Kurjuus pitää kurissa ja herran nuhteessa.

Illan päätteeksi menivät aikanaan koteihinsa ja minä hotelliin synkin miettein. Miten luonto, ajan myötä, varaa tällaisen kohtalon: Himot säilyvät ja kyvyt katoavat ? Tai toisaalta voidaan asiallisesti kysyä miten vanhat äijät innostuvat liikaa syyttä suotta kun nuoret tytöt osoittavat laimeaa kiinnostusta heitä kohtaan. Liian suuret kuvitelmat itsestään lienee monen äijän kohtalona. 

 

Monet kaakkoisaasialaiset naiset haluavat mennä naimisiin vanhemman valkoihoisen kanssa. Maahanmuuttoviranomaiset harmittelevat tapahtumaa ja pyrkivät omaan sadistiseen tapaansa pistämään kapuloita rattaisiinsa. Ei kai nyt käy päinsä, että joku filippiiniläinen likka saa kansalaisoikeuksia vaikkapa Suomesta? Jep. Kyse on loppujen lopuksi pakoa köyhyydestä. Mitä tuomittavaa siinä on? Eikä Suomi ole mikään maahanmuuttoviranomaisten sadismin mallimaa. Samanlaista köyhien ja osattomien kiusaamista tapahtuu vähän kaikkialla: Australiassa, Kanadassa, Ranskassa, Norjassa jne. Sitä paitsi moni keski-ikäinen mies voi saada hieman elämän iloa vanhenemisen synkkyyteen. Onko tämäkään tuomittava asia?