matka jakartaan

   Tori Vietnamilaisilla toreilla on hauska kävellä ja ihmetellä myyntiartikkeleita. Suuria vaikeuksia tuottaa lompakon pitäminen taskussaan. Samoin täällä on laita. En tiedä miten esittäisin asiani kun selvästi yritin sanoa, etten tarvitse mustekaloja, miekkakalaa, pussillista ankeriaita - turhaan. Arvelivat voivani käsitellä kaloja jollain tavalla paistaa, keittää ja syödä. Siksi olin potentiaalinen asiakas. Kauppiaat lähtivät tinkaamaan hinnasta vaikka en ollut innostunut lainkaan. Syynä kauppiaiden intoon oli tietenkin se, että toreilla on kaksihintajärjestelmä: turistihinta ja paikallinen hinta. Koputetaan kepillä jäitä. Kovasti olivat kiinnostuneita olkalaukkuni sisällöstä. Arvelivat varmaan sen sisältävän paljon rahaa, kuten torikauppiaiden käsilaukut. Pettymys oli suuri kun laukku ei sisältänyt kuin kamerani ja kahvipaketin. Huutelivat naapureille, että kumma mies, kun tällä ei ole laukussaan muuta kuin kahvipaketti, jonka kanssa kuljeskelee ristiin rastiin

Vuokrasin polkupyörän kuten olin tehnyt Mai Chaussakin. Tällä, Dong Hoissa, ajelin ristiin rastiin. Löysin vertaansa vailla olevia hiekkarantoja. Rannat 12 km pitkiä ja pukukoppeja vähän väliä. Ei ketään. Vaikka rantojen läheisyyteen oli, valtatien toiselle puolelle rakennettu muutama hotelli sekä tosi tyylikkäitä äveriäitä huviloita. Ehkä matkailukausi ole vielä alkanut. Tuumailin, ihmetellessäni keskipäivän ihmiskatoa.   Yksi asia pisti silmään. Katujen varret. Ne olivat täynnä roskia. Autojen ikkunoista oli vain viskottu tyhjiä juomapulloja, muovikasseja ja kaikenlaista muuta roskaa (rikkinäisiä huonekaluja, polkupyöriä) sinne tänne. Kuin suuri kaatopaikka keskellä huisin kaunista rantaa. Palautui mieleen aikaisempi ihmettelyni vietnamilaisten pöytätavoista. Oluttölkit ja ruoan tähteet (kanan luut, osteriden ja simpukoiden kuoret) viskataan suoraan lattialle. Siinä sitten istuvat suuren roskakasan keskellä syömässä. Erityisesti tällainen roskaaminen sattuu silm

… ja niin matka jatkuu kohti Doing Hoi:ta. Määränpää oli päähänpisto kun Vinhin linja-auto aseman aikataulussa, ilmoitustaulussa, oli yhden linjan päätepysäkiksi mainittu Doing Hoi. Eipä sen suurempia kommelluksia. Bussin ikkunassa ja aseman ilmoitustaululla oli selkeä maininta matkan hinnasta 120 000 VND (about 6 dollaria). Heitin repun matkatavaratilaan ja niin alkoi matka. Puolivälissä keräsi rahastaja rahat. Annoin 200 000 ja hän päätti pitää sen vaikka väitin lipun hinnan olevan alhaisempi. Minkäs teet kun reppu on tavaratilassa. Perillä otin repun ja näytin bussin ikkunaa jossa oli hinta selkeästi kirjoitettu. Rahastaja antoi pitkin hampain 50 000 takasin. Menin aseman kahvilaan juomaan päivittäistä limonadiani. Tänne myös tuli rahastaja ja minut nähdessään sadatteli käärmeissään: Mitenkös tuollainen sneedu äijä istuu täällä tyhjänpanttina. Siitäkös riemu syntyi muissa kahvilan asukkaissa. Reppu selkään ja etsimään hotellia. Ei harmainta hajuakaan kuinka suuri