Sihanoukin vierailu
No hyvä. Pariisissa juhlittiin ja riemuittiin 27. tammikuuta 1973. Rauhansopimus oli allekirjoitettu. Jo heti tämän jälkeen saivat kiinalaiset ja vietnamilaiset oivan tuuman lähettää Sihanouk vierailulle Kambodzhaan. Seikka, jonka hän oli useampaan otteeseen toivonut. Prinssiä ja tämän vaimoa Moniqueta oli saattelemassa Ieng Sary ja kiinalainen kuvausryhmä. He lähtivät Pekingistä helmikuussa ja vierailu kesti lähes kolme kuukautta. Matka tehtiin pitkin Ho Chi Minh polkuja venäläisvalmisteisilla jeepeillä. Matka oli kuin valtiovierailu ja kesti runsaat 3 kuukautta mistä Kambodzhassa runsaat 3 viikkoa. Prinssille oli rakennettu varta vasten taloja, missä he yöpyivät. Taloissa oli lattioilla matot ja makuuhuoneissa vuoteet. Heille tarjottiin joka päivä aamiaiseksi tuoretta leipää ja tuoreita hedelmiä. Heille järjestettiin viidakossa teatteri-, musiikki- ja tanssiesityksiä.
Vierailun oli siis syntynyt kiinalaisten ja vietnamilaisten aloitteesta. Tämä siksi, että Sihanoukille haluttiin antaa suurempi legitimitetti kuin mitä CPK olisi antanut [8]. Vahvistaa hänen asemaansa sekä kansainvälisellä että kansallisella tasolla. Kansainvälisesti hyöty olikin sangen suuri mutta kansallisesti kovin vähäinen. Näin kummatkin maat osoittivat maailmalle prinssin olevan merkittävä poliittinen tekijä. Niukkoihin kansallisiin tuloksiin oli syynä, ettei prinssin oikeastaan sallittu tavata kansaansa. Toiseksi kiinalaiset ja vietnamilaiset saattoivat näin kertoa etteivät he oikein voi hyväksyä punakhmerien anti-Sihanouk politiikkaa [9]. Tulevien käänteiden valossa he näin edesauttoivat siinä, että Sihanouk sai pitää henkensä.
Saloth Sar (Pol Pot) tietenkin halusi ottaa kunnian vierailun järjestämisestä punakhmereille. Hän nimittäin selitti: ”tästä lähtien Sihanoukin asema on yhtenäinen kanssamme, vaikka jotkut hänen lähestymistavoistaan ovat epästabiileja … Meidän pitää tämän vuoksi jatkaa hänen vetämistään puolellemme” [3]. Joten hän väittää päättäneensä, että prinssi ja hänen vaimonsa Monique pitää kutsua vierailulle ’vapautetuille alueille’.
 |
| Sihanouk ja kolme haamua, vasemmalta oikealle Khieu Samphan, Monique, Hou Youn, tuntematon , prinsi Sihanouk, ja Hu Nim. Näistä ehkä Hou Youn oli omintakeisin (edes huivia) hän katosi 1975 selittämättömissä olosuhteissa. Hän oli myös merkittävin punakhmeri, joka vastusti kaupunkien evakuointeja. Johtoryhmän ainoa köyhistä olosuhteista lähtöisin oleva Hu Nim kidutettiin ja teloitettiin vuonna 1977 Tuol Slengin vankilassa. [kuvaaja tuntematon mahdolisesti kiinalainen] |
Sekä prinssi puolisoineen että CPK:n johto esittivät roolinsa hyvin, vaikka prinssin ei sallittu juurikaan tavata tavallisia punakhmejä. Hän valitti jälkeenpäin ettei hänellä ollut mahdollisuutta puhua ”lastensa” kanssa. Kun katsoo retkestä otettuja valokuvia ja sopuisia hymyileviä kasvoja on täysin mahdotonta uskoa, että prinssi oli vastikään ”vihollinen numero 1” tai prinssin turvallisuuskoneisto oli prinssin määräyksestä teloittanut monia kuvissa esiintyvien punakhmerien tovereita ja uhannut näiden henkeä Samlautin kapinan jälkeisessä ensimmäisessä sisällissodassa. Siinä vain hymyilivät ikään kuin ei mitään olisi koskaan tapahtunutkaan. Tosiasiassa sekä Ieng Sary että Sihanouk inhosivat sydämensä pohjasta toinen toistaan [110]. He ilmeisesti nielivät ylpeytensä kun matka oli lopulta propagandamielessä hyvin tärkeä. Kaikille osapuolille (Kiinalle, Vietnamille, punkhmereille ja Sihanokille).
Kun seurue saapui Laos-Kambodzha rajalle oli prinssiä vastassa ”kolme haamua” eli Khieu Samphan, Hou Youn ja Hu Nim. He olivat prinssille tuttuja kun olivat aikaisemmin toimineet hänen hallituksensa ministereinä. He kertoivat olevansa vastarinnan palelluksessa. Saloth Sarin rooli liikkeen johtajana pidettiin visusti salassa, pikemminkin annettiin prinssille mielikuva hänen olevan merkityksetön hahmo. Näin hän pystyi hyvinkin lähellä tarkkailemaan prinssiä ilman, että tämä tekisi mitään tarkempia kysymyksiä [9].
Kaiken hymyilyn syleilyn ja kameralle poseerauksen takaa, on hieman vaikea päätellä, mitä itse asiassa sanottiin. Sihanoukilla ei ollut mitään mahdollisuutta esittää mitään kysymyksiä. Puoluejohto oli haluton kertomaan sosiaalisen agendansa ja eivätkä kertoneet, ketä puolueen johtoryhmään oikeastaan kuului [9]. Sihanoukille on ehkä saattanut syntyä vaikutelma, että kolme haamua ovat itse asiassa vain kulissi ja toiset vähemmän sympaattiset henkilöt itse asiassa johtivat puoluetta. Hän ei ehkä uskonut punakhmerien uskollisuuslupauksia ja väitteitä, että he taistelevat hänen puolestaan. Mutta toisaalta olisiko hän voinut ilmaista epäilyksensä etteivät he ehkä puhu totta. Ei todellakaan, kun lopulta hän oli heidän armoillaan.
Vierailun jälkeen
Kun Sihanouk saattueineen palasi takasin järjestivät kiinalaiset suuren juhla-aterian paluun kunniaksi huhtikuun 12. Tilaisuudessa Tsou Enlai kehui vuolaasti prinssiä ja prinssi taasen arvosteli niitä ”rauhaa rakastavia” maita, jotka pyrkivät aselepoon Kambodzhassa. Hän mm. totesi amerikkalaisten väitteiden Pohjoisvietnamin sotilaallisesta avusta, olevan silkaa puppua [12].
Maljojen jälkeen päivällisen loppuvaiheessa Tsou Enlai käveli juhlahuoneen poikki pöytään, missä ranskan suurlähettiläs Etienne Manac’h istui ja pyysi suurlähettilästä hieman sivuun. Täällä hän kertoi lähettiläälle: ”Mitä kauemmin sota Kambodzhassa jatkuu niin sitä äärimmäisempi ja tylympi lopullinen voitto tulee olemaan. Voisiko lähettiläs yrittää taivuttaa Kissingeria. Ranska on paremmassa asemassa kuin kukaan muu selittämään Washingtonille tilanteen realiteetit. Heidän pitää tehdä näin” [12].
Manac’h ymmärsi hyvin Tsou Enlain vakavuuden. Mutta kun suurlähettiläs välitti Sihanoukin analyysit ja Tsou Enlain varoitukset Washingtoniin olivat jenkit hieman epäleväisiä. Sekä Washingtonisa että Phnom Penhissä amerikkalaiset virkailijat kiistivät prinssin vierailun kokonaan. Eihän prinssi nyt mitenkään voinut vierailla pommitetussa maassa. He vieläpä väittivät valokuvien olevan väärennettyjä. Kovasti uskoivat näiden kolmen haamun olevan aivan varmasti kuolleita jo aikapäiviä sitten. Amerikkalaiset olivat itsepintaisia näkemyksissään vaikka Tsou Enlai ojensi heidän suurlähettiläälleen kopion editoidusta filmistä saate sanoin ”siinä tapauksessa että olette epäileväisiä” [12].
Sen sijaan, että amerikkalaiset olisivat nöyrtyneet ja pyrkineet aktiivisesti palauttamaan Sihanoukin takaisin ja neuvottelemaan punakhmerien kanssa Pariisin rauhansopimuksen tavoitteiden toteuttamiseksi kiihdyttivät he maan pommituksia. Tuleva tragedia olisi ollut vielä tällöin vältettävissä.
Artikkelissa käytetyt lähteet löydät täältä.