Puolueen uskollinen soturi
Vaalien jälkeen jo vuonna 1956 Saloth Sar käytti jo monia nimiä. Hänet tunnettiin nimellä Pol ja mahdollisesti Pracheon puolueessa muilla nimillä. Liikkeen ulkopuolella, ystävien keskuudessa hänet tunnettiin vielä nimellä Saloth Sar. Ne jotka tunsivat totuuden Saloth Sarista, olivat kaikki niitä, jotka työskentelivät pinnan alla itsekin. Heidän maailmansa oli täynnään pseudonyymejä, salaisia tapaamisia, numeroituja toimistoja, turvallisia taloja jne. Tällainen rosvo ja poliisi leikki lienee ollut Kambodzhan kommunisteille sangen jännittävää vallankumous romantiikkaa. Erityisen jännittävää se lienee ollut Sarille itselleen kun hänellä oli niin laaja kontaktiverkko myös maan eliittiin ja näin oli poliisin ahdistelun ulkopuolella. - Tähän saakka esitettyjen Saloth Sarin luonteen kuvauksista voidaan tehdä ainakin yksi johtopäätös: Hän lienee ollut elämää täynnä oleva, ystävällinen, diplomaattinen ja karismaattinen suorastaan hellä romanttinen luonne, joka oli viehättynyt 1800 luvun ranskalaiseen runouteen. Tällaiseen sieluun vallankumousromantiikka lienee sopinut todella hyvin.
50-luvun alussa astui esiin, tulevaisuudessa hyvin keskeiseksi muodostuva henkilö, tulevan Demokraattisen Kambodzhan ”brother number two”, Nuon Chea, omalta nimeltään Lau Kim Lorn (toiset lähteet kutsuvat hänen syntymänimeksi Lau Ben Kon). Riippuen lähteestä hän oli joko puoli kiinalainen (isän puolelta) tai neljänneskiinalainen (isoisän puolelta). Hän syntyi varakkaaseen perheeseen Battambangissa vuonna 1927. Kun toisen maailmansodan aikana Battambang kuului Thaimaalle, hän opiskeli lukiossa nimellä Long Ruot. Hän opiskeli Bangkokin Thammasatin yliopistossa lakia, mutta Saloth Sarin lailla ei läpäissyt tutkintoa. Hän oli yksi niitä harvoja tulevan Demokraattisen Kambodzhan johtajista, jotka eivät olleet opiskelleet Pariisissa. Rahoittaakseen opiskelijaelämänsä hän työskenteli eri Thai hallinnon virastoissa apulaisena. Nuon Chea kertoi lukeneensa paljon kansallisista vapautusliikkeistä ja George Washingtonin elämänkerta oli yksi mielikirjoja.
Nuon Chea liittyi demokraattiseen nuorisoliikkeeseen jo vuonna 1946 ja organisoi lukuisia hallituksen vastaisia mielenosoituksia aiheena japanilaisten tukema Thaimaan Battambangin valloitus (vrt. postaus … ja niin nousi nationalismi ). Nuon Chea liittyi Thaimaan kommunistiseen puolueeseen vuonna 1950 kertomatta tapahtumasta sen enempää vanhemmilleen. Tällöin hän käytti nimeä Kan Phon. Samanaikaisesti kun hän työskenteli Thaimaan hallinnon palvelluksessa hän organisoi vallankumousta Thaimaassa ja ranskalaisessa Indokiinassa. Tämä lienee ollut alkuna maanalaiseen toimintaan, niin salaisessa, että vain harva tiesi ketä on toiminnan takana. Kiinnostava detalji lienee, että hän aloitti Ranskan vastaisen kumouksellisen toiminnan pienessä Samlautin kylässä. Samassa missä 17 vuotta myöhemmin alkoi ensimmäinen sisällissota, joka tunnetaan nykyään Samlautin kapinana.
 |
| Sieu Heng |
Ilmeisesti Nuon Chean pontimena liittymiseen oli hänen setänsä Sieu Heng, joka oli liittynyt jo vuonna 1945 ICP:hen ja oli aktiivinen UIF:n johtaja (liikkeen pääsihteeri). Sieu Heng oli lähes samanikäinen kuin Nuon Chea. Sedäksi hän tuli Nuon Chean äidin siskon mennessä naimisiin Sieu Hengin kanssa. Tämä äidin sisko oli vain muutaman vuoden Nuon Cheaa vanhempi. Omien sanojensa mukaan Sieu Heng liittyi liikkeeseen kun näillä oli ”täydelliset argumentit” ja koska vietnamilaiset voisivat auttaa heitä vapauttamaan Kambodzha ranskalaisilta. Ilmeisesti Nuon Chealla oli samanlaiset perusteet liittyä liikkeeseen (Chandler op. cit.). Sieu Heng oli yksi niitä, jotka marssivat Hanoihin heti Geneven kokouksen jälkeen ja palasi sieltä joskus vuonna 1955. Taskussaan hänellä oli Vietnamin mandaatti johtaa KPRP:tä Tou Samouthin kanssa. Heng erosi puolueesta 1959. Chandler kuvaa miestä peluriksi ja bon vivantiksi (so. hedonistiseksi elämännautiskelijaksi). Sieu Hengistä tuli myöhemmin rasite Nuon Chealle.
Erotessaan puolueesta hän liittyi Sihanoukin hallituksen virkailijaksi ilmeisesti poliisipäälliköksi. Rob Lemkin esitti dokumenttielokuvan Enemies of the People blogissa hänen kertoneen Yhdysvaltojen ulkoministeriön virkamiehelle vuonna 1970 tehneensä salaisen sopimuksen Sihanoukin puolustusministerin Lon Nolin kanssa jo niinkin varhain kuin vuonna 1955. (Kiernan omiin haastatteluihin viitaten vahvistaa myös kertomuksen). Lemkinin mukaan hän saattoi olla kaksoisagentti. Jos näin on, niin moni asia saa luontevan selityksensä. - [Tulemme myöhemmin palaamaan tähän Thet Sambathin ja Rob Lemkinin hienoon elokuvaan Enemies of the People, kun dokumentti on yksi merkittävimmistä mitä on viime vuosina tehty.]
Nuon Chea liittyi vietnamilaisten johtamaan laajenevaan UIF:ään ja ICP:hen vuonna 1951. Vuonna 1952 hän matkusti Vietnamiin osallistuakseen poliittiseen koulutukseen ja palasi Phnom Penhiin vuonna 1954 liittyäkseen Saloth Sarin kanssa tekemään salaista työtä puolueen kannatuspohjan laajentamiseksi eri pseudonyymeillä, joita olivat mm. Long Bunruot ja Rungloet Laodi. Kun Saloth Sarin mentorina ja patruunana oli Tou Samouth, niin vastaavasti Nuon Chealla taasen oli Sieu Heng. Tou Samouth työskenteli urbaanin väestön parissa ja Sieu Heng taasen maalaisväestön parissa perintönä omasta UIF taustastaan, hän oli maaseutujaoston johtaja. Niinpä vastaava jako oli ilmeisesti myös Saloth Sarin ja Nuon Chean välillä.
Kommunistisen puolueen perustaminen
No hyvä. Marxilais-Leniniläisen vallankumousteoriaan mukaan teollisuusproletariaatti on vallankumouksen etujoukko, sen kantava airut. Niinpä toimintaan yritettiin kiivaasti rekrytoida rautatietyöläisiä ja ahtaajia. Tosin nopeasti huomattiin, että tätä proletariaattia on maassa aivan liian vähän, jotta ylipäätänsä voitaisiin harrastaa kumouksellista toimintaa. Muutama sata miestä tai naista ei vallankumousta tee. Tilanne muuttui, Kiernanin ja Shawcrossin mukaan 20 vuotta myöhemmin, sisällissodan aikana kun amerikkalaiset olivat pommittaneet maata, jonka seurauksena vallankumouksellisten joukko oli kasvanut melko suureksi 20 – 40 tuhanneksi mieheksi ja naiseksi (ehkä suremaksikin. Tosin väkimäärän kasvuun vaikutti iolennaisesti Sihanoukin kehotus tarttua aseisiin Lon Noolin hallintoa vastaan.
50-luvun lopulla tilanne oli siis toisin, puolueen itse piti olla vallankumouksen airut. Voidakseen saavuttaa tavoitteensa toisaalta piti luoda laaja ja kattava militanttien ja potentiaalisen kaaderien laaja verkosto sekä toisaalta soveltaa ns. yhdistyneen rintaman taktiikkaa. Tässä taktiikassa pitää tilapäisesti liittoutua mahdollisimman monen kanssa, jotta yhteinen vihollinen voitaisiin eliminoida. Kun kommunistit olivat saavuttaneet tavoitteensa, voidaan hylätä nämä liittoutumat. Sekä Sihanoukille että kommunisteille vihollinen numero yksi oli Yhdysvallat ja sen alati kiihtyvät sotaan valmistautuvat toimet naapurissa, Etelä-Vietnamissa. Niinpä maanpäällisen Pracheon-puiolueen lehdissä ylistettiin Sihanoukin antiamerikkalaisuutta. Muutamat kommunistit kuten Khieu Samphan, Hou Youn ja Hu Nim julkisesti tukivat Sihanoukia. Myöhemmin nämä liittyivät Sangumiin saaden toisinaan vastuullisia tehtäviä. Khiu Samphanin sallittiin julkaista vasemmistolaista lehteä L'Observateur. Lehti ylisti Sihanoukin antiamerikkalaista politiikkaa. Lehti kylläkin lakkautettiin vuoden kuluttua kun ailahteleva Sihanouk jälleen kerran päätti usuttaa oikeiston ja vasemmiston tappelemaan keskenään.
[Latojan huomautus: Hou Youn ja Khieu Samphan ylenivät ministeriksi vuoden 1958 vaalien jälkeisessä hallituksessa (suunnitteluministeriksi ja talousministeriksi). Samphan oli myös 1962 vaalien ehdokas ja valittiin parlamenttiin. Hän pakeni metsiin vasta 1967, hieman ennen Samlautin kapinan puhkeamista. Myöhemmin Demokraattisen Kamputsean aikana Samphan oli maan presidentti. Youn taasen katosi noin vain yks' kaks' kumousvuonna 1975. Kummatkin tekivät väitöskirjan taloustieteessä opiskellessaan Ranskassa.]
Maaseudulla taasen KPRP pyrki säilyttämään lojaalisuutensa niiden joukossa, jotka taistelivat UIF:n riveissä ranskalaisia vastaan. Menestys oli kuitenkin sangen laimea kun Sieu Heng oli jo kadottanut radikaalin intonsa ja kenties oli kaksoisagentti. Sinänsä maaseudun laimea kiinnostus puoluetoimintaan on kyllä sangen merkillistä kun vain muutama vuosi aikaisemmin UIF:llä oli vankka kannatus. Pol Pot totesikin myöhemmin, että 1959 mennessä ”90 % vallankumouksellisista voimistamme” maaseudulla oli vaihtanut puolta, pidätetty tai tapettu (Chandler op. cit.). Joten maaseudusta vastaavan Sieu Hengin kaksoisagentin rooli, kuten em. Lemkin väitti, on sangen uskottava.
Kun puolueeseen liittyi paljon kaupunkilaisia sivistyneistön edustajia, niin puolue muuttui hieman. Sinänsä melko passiivisen Sieu Hengin eroaminen oli helpotus. Koska puolueen patruunat tulivat Hanoista ja he olivat istuttaneet miehen siihen asemaan mitä hänellä oli, niin häntä ei voitu korvata toisella. Uudessa Heng jälkeisessä tilanteessa puolue ei ollut enää Vietnamin ohjaama maaseutuväestön aseelliseen kapinaan pyrkivä organisaatio vaan ihan muuta. Se saattoi tehdä oman, omiin päämääriinsä pyrkivän vallankumouksen. Orastava puolue voisi nyt keskittyä rekrytoinnissaan paremmin munkkeihin, lyseolaisiin, yliopisto-opiskelijoihin, opettajiin jne. Tällainen urbaanin eliitin houkutteleminen sopi hyvin Saloth Sarille, itsekin vahvasti kaupunkilainen.
Tässä ilmenee itse asiassa keskeinen marxilaisuuden paradoksi – kuten Shlomo Avineri pohtii artikkelissaan Marx and the Intellectuals (Journal of the History of Ideas, Vol 28. No.2 1967, University of Pennysylvania Press). Paradoksin mukaan puolueita, jotka tarkastelevat historiaa luokkataistelun tai proletariaatin vallankumouksen käsitteellisten lasien läpi, johtavat yleensä älylliseen eliittiin kuuluvat jäsenet. Tämä eliitti on sosiaaliselta taustaltaan, opinnoiltaan tai elämäntavoiltaan kaukana proletariaatista, köyhälistöstä. Erityisen korostuneena paradoksi näkyy Kambodzhassa. Puolueen johtoon kuului pääasiassa vahvasti etuoikeutetun luokan edustajia, he olivat viettäneet lapsuutensa ja varhaisen nuoruutensa hyvin varakkaissa olosuhteissa ja opiskelleet ulkomailla, etuoikeus, joka oli suotu vain harvalle. Kun maaseutuväestön osuus on häviämässä ja kaupunkilaisen eliitin korostuessa on paradoksi ilmeinen. - Kärjistäen voisi sanoa kommunistisen vallankumouksen olevan proletariaatin vallankumous, jota ajaa eliitti eikä proletariaatti (vertaa vaikkapa 60 - 70 luvun suomalaisiin stallareihin, harva oli työläiskodista vaikka puhuivat henkeen ja vereen työväen vallankumouksesta ja luokkataistelusta).
Saapui 1956 eikä Geneven kokouksessa luvattua yhdentymisvaaleja pidetty Vietnamissa. Saapui 58 eikä mitään ja niin vuodet vierivät, amerikkalaiset lisäävät sotilasneuvonantajien määrää alvariinsa, Diem jatkaa brutaalia opposition tukahduttamista, tuhansia pidätetään, vangitaan, kidutetaan ja teloitetaan. Amerikkalaiset valmistautuvat kylmän sodan hengessä pyhään kommunismin vastaiseen ristiretkeensä. Eikä oikeastaan kukaan elättele illuusiota rauhanomaisesta tulevaisuudesta. Sotahan tästä kehittyy. Tällä kertaa taisteluita ei käydä pohjoisessa vaan etelässä.
Syyskuussa 1960 Vietnamin Työväenpuolue kutsui koolle kongressin Hanoissa. Kongressin tavoitteena miettiä keinoja, joilla voidaan ”vapauttaa etelä … amerikkalaisista imperialisteista ja heidän kätyreistä”. VietMinhin jäänteille perustetaan Kansallinen Vapautusrintama (NLF), joka aloittaa poliittisen toimintansa ja valmistautuu aseelliseen toimintaan. Kiinalle Vietnam tulee entistä tärkeämmäksi, toista Koreaa ei haluta. Koska taistelu käydään etelässä, niin Kambodzha on avain asemassa tulevan NLF:n toiminnassa kun sen kautta joudutaan siirtämään miehistöä ja kalustoa etelään. Vietnam haluaa siis uudistaa ne järjestelyt Laosissa ja Kambodzhassa mitkä toteutettiin Ranskan sodan aikana.
KPRP oli myös hieman hakoteillä, sillä ei ollut kunnon strategiaa, rekrytointi onnistunut vähän niin ja näin eikä sillä ollut kovin koherenttia ohjausta Vietnamista tai Hanoihin paenneista veteraanikaadereista. Oli siis sangen selvää, että tässä uudessa tilanteessa Kambodzhan puoluetta piti kehittää tavoitteiltaan selkeämmäksi ja paremmin organisoiduksi järjestöksi.
Kaksi viikkoa Hanoin kongressin jälkeen kutsuttiin hyvin salaiseen kokoukseen Phnom Penhin rautatieaseman yhteen varastoon 21 delegaatiota. Näistä 14 tuli maaseudulta ja 7 kaupungeista. Paikan onnistui Thioun Mummin veli Thioun Prasith järjestämään, tämä kun oli aktiivinen rautatieläisten rekrytoinnissa. Vartioita ja turvallisuusmiehiä oli sijoitettu kaikkialle paikan ympäristöön. Kahden päivän aikana hiottiin strategiaa, määriteltiin ideologinen linja ja organisaatio. Myöhemmin Saloth Sar muistelee osallistumisen olleen ”elämän ja kuoleman asia. Mikäli kokouspaikka olisi paljastunut Sihanoukin turvallisuuskoneistolle olisi koko puolueen johto tuhottu eikä puolueen linja olisi koskaan nähnyt päivänvaloa. Koko johtojoukko olisi eliminoitu tehokkaasti, vallankumous olisi vakavasti vaarannettu ...” (Chandler op. cit.).
Uuden puolueen keskuskomitean johtajaksi nimitettiin Son Ngoc Minh poissaolevana. Hän osallistui myös Hanoin konferenssiin incognito. Puolueen nimeksi tuli Kambodzhan työväenpuolue (WPK). Myöhemmin nimeksi muutettiin Kambodzhan kommunistiseksi puolueeksi (CPK). Puoluetta johtamaan nimitettiin keskuskomitea, politbyroo. Keskuskomitean jäseneksi valittiin Minhin lisäksi, pääsihteeriksi Tou Samouth, hänen assistenttinsa Saloth Sar, pääsihteerin varamieheksi Nuon Chea, näiden neljän lisäksi valittiin virkailijoiksi Keo Meas ja Non Suon (Sao Phim). Perustettu puolue on se, joka tullaan tuntemaan maailmalla Punakhmerien nimellä (Khmer Rouge). On hyvät syyt olettaa keskuskomitean olleen vielä silloin hyvin Vietnam mieleinen ja Vietnam vastaisuus kehittyi paljon myöhemmin.
 |
| Keo Meas |
Perustuiko vuoden 1960 konferenssissa perustettu puolue vanhempaan vuonna 1951 perustettuun KPRP:hen? Asia ei ole millään tavalla selvä yhä vieläkään vaikka sivulliselta yhteys näyttää ilmeiseltä. Tuol Slengin kidutuslaitokseen joutuneelta Keo Measilta kiristettiin ainakin kaksi tunnustusta: ”perustettiinko puolue 1951 vai 1960 ?” ja toisessa häntä syytettiin olleen kilpailevan puolueen (KPRP:n) sihteeri. Eli jos puolue perustettiin Keo Measin mielestä vuonna 51 niin hän korostaa Vietnamin osuutta puolueen perustamisessa. Kun DK:n aikakaudella toiminta oli äärimmäisen Vietnam vastaista niin myöntämällä perustamisvuoden olleen 51 on hän myös Vietnam mielinen maanpetturi (olisi häneltä kysytty mitä tahansa olsi hän kuitenkin menettänyt henkensä).
Punakhmerien tiedottaja (todennäköisesti Pol Pot Salot Sar) puolueen lehdessä Tuong Padevat (Vallankumouksellinen Lippu) vuodelta 1976 esitti kuvan puolueen lipusta ja kuvatekstissä juhlittiin puolueen 16 vuosipäivää. Samoin tekstissä todettiin:
”...
Nyt juhlimme puolueen 16 vuosipäivää, koska teemme uuden numeroinnin.
Mitä perustetta tässä on.” Keskuskomitea ”... on päättänyt, että tästä
lähtien meidän pitää järjestää puolueen historia … puhtaaksi ja
täydelliseksi...” David Chandler: Revising the Past in Democratic Kampuchea: When was the birthday of the Party, Pacific Affair (Vol 56 No 2.).
Vähän aikaisemmin kuitenkin sama kuva esiintyi puolueen nuorisolehdessä Yuvechon nung Yuvanearei padeval (Vallankumouksellinen Nuoriso ja Neidot [sic]) ja juhlittiin puolueen 25 vuosipäivää. Lehdessä todettiin:
”Luomishetkestään
Syyskuun 30, 1951 lähtien Kambodzhan kommunistinen puolue johti
jokaista mukaan lukien Kambodzhan nuorison taisteluun Ranskalaista
imperialismia vastaan” (Chandler op. cit.)
Leikkaamalla 9 vuotta pois historiasta puolueen johto siivosi pois vaiheen, jossa heidän osuutensa oli vähäinen, sekava tai lähes olematon. Samoin haluttiin leikata pois Vietnamin keskeinen rooli puolueen ja koko kambodzhalaisen radikalismin historiasta. Vuoden 1951 kokous tapahtui nimenomaisesti Vietnamin toiveesta mutta niin tapahtui myöskin 1960 kokouskin. Kun Tuong Padevatin artikkeli julkaistiin, keskuskomitea ilmeisesti suunnitteli jo silloin (Kiinan rohkaisemana) sotaa Vietnamia vastaan sekä korostettiin maaseudun kollektivisoinnin olevan yksinomaan kambodzhalainen idea ilman vietnamilaista esimerkkiä. KPRP:n ideologia sisälsi myös vahvan internationalismin ajatuksen, johon kansallisten puolueiden välinen kilpailu ei sovi. Vietnam oli myös kouluttanut monia silloisen ICP:n khmer haaran (tulevan KPRP) jäseniä UIF:n riveihin taistelemaan maan itsenäisyyden puolesta (vielä Pariisissa UIF:ää kutsuttiin usein Khmer VietMinhiksi). Puolueen sisäisissä puhdistuksissa pyrittiin eliminoimaan vanhan haaran, kuten Keo Meas, kannattajia pois. Joten puolueen keskuskomitealle oli siis suotavaa pyyhkiä 9 vuotta historiaa pois. Siitä jatkoiko KPRP vielä kokouksen jälkeen Pracheonin taustalla vai ei, ei ole olemassa myöskään mitään käsitystä kun kumpaakin puoluetta verhoaa salaisuuden usva ja kaikki se mitä sanottiin vallankumouksen jälkeen, on nähtävä siinä valossa kun kelkka oli käännetty tosille urille.
Tou Samouthin katoaminen
Tuli vuosi 1962 ja vaalit. Paracheon puolue ei ollut vielä kadonnut kartalta. Seikka harmitti Sihanoukia suuresti. Hän halusi seuraavissa vaaleissa ehdokkaiden olevan yksinomaan itsensä valitsemia Sangumin riveistä. Eikä ketään muuta. Käskyvallan piti olla täydellinen ja kansalliskokouksen konseksun ehdoton. Tammikuussa pidätettiin Non Suon ja 14 muuta aktivistia. Puolueen lehden päätoimittaja pidätettiin vähän myöhemmin. Toukokuussa heidät tuomittiin kuolemaan. Tosin myöhemmin tuomio muutettiin pitkiksi vankeustuomioksi. Kun näin vasemmiston maanpäällinen puolue oli murskattu niin maanalainen salainen Kambodzhan työväenpuolue (WPK) jatkoi toimintaansa. Onpas nämä kommunistit sitkeitä - tuumi Sihanouk varmaan.
Vuonna 1962 katosi Tou Samouth salaperäisesti jälkiä jättämättä. Asia ihmeteltiin ja arveltiin Sihanoukin turvallisuuskoneiston pidättäneen ja teloittaneen hänet. Ben Kierman katsoi tapahtuman olleen Saloth Sarin orkestroima päästääkseen puoluejohtajan asemaan. Saloth Sarin (Pol Potin) osuutta monet vietnamilaiset lähteet myös korostavat. Osamotiivina olisi ollut heidän mielestään Samouthin Vietnam mieleisyys, mutta Vietnamin ystävä oli Saloth Sarkin aivan vuoteen 1967 saakka. Pol Pot totesi Nate Thayer haastattelussaan vuodelta 1997 heidän olleen hyviä ystäviä. Toiset taasen arvelevat hänellä olleen jotain riitaa henkivartijoidensa kanssa ja riidan päätteeksi sitoneet Samouthin painaviin kiviin ja heittäneet Mekong jokeen. Joka tapauksessa entinen KPRP:n johtaja, loikkari, Hieu Seng Sihanoukin poliisipäällikön ominaisuudessa oli todennut: ” jos murskaamme (Tou Samouthin) niin kommunismi ei koskaan menesty Kambodzhassa”.
Olisi siis uskottavaa, että Sihanoukin salainen poliisi olisi ollut katoamisen takana. Seikka, jota Nuon Chea myös vahvistaa. Sambathin haastattelussa, elokuvassa Enemies of the People, hän on todennut, että Samouth piti evakuoida Ratanakirin provinssiin kun prinssin turvallisuuskoneisto jahtasi sekä maanpäällisiä että maanalaisia vasemmistoradikaaleja. Yhtenä päivänä Nuon Chean pyöräili Samouthin kotiin muutaman puoluedokumentin kanssa. Samouthin vaimo kertoi miehensä menneen hakemaan lääkettä sairaalle lapselleen. Hän oli ollut kohtalaisen tovin poissa ja Chean epäluulot heräsivät. Välittömästi hän pyöräili niin nopeasti kuin kykeni takaisin kotiin, katsoen vähän väliä taakseen peläten jonkun seuraavan häntä. Samouth voisi kidutuksella paljastaa yksityiskohtia puolueesta. Saavuttuaan kotiin, niin hän siltä istumalta muutti toiseen taloon. Hän ilmoitti tilanteesta Pol Potille, joka toimi samoin. Kummatkin evakuoivat Samouthin puolison ja tämän sairaan lapsen. Nuon Chea jatkaa: ”Jos hän (puoliso) olisi jäännyt sinne, hänet olis ehkä pidätetty ja kidutettu, hän ehkä ei olisi kestänyt kipua kuten miehensä”. (Rob Lemkin: Nuon Chea and Pol Pot: The Secret Deal ).