Tragedian raaka-aineet, palapeli hahmottuu
Kambodzhan historia toisen maailman sodan jälkeen on ollut myrskyisä, suorastaan raju. Aivan kuten kaikissa muissakin Indokiinan maissa oli laita. Tapahtumien kulku oli monivaiheinen ja hieman vaikeasti hahmotettavissa. Tämä nyt ei ole mikään yllätys kun kyse on Kambodzhasta. Eivät maata pystyneet ymmärtämään vietnamilaiset eivätkä ranskalaiset saatikka pieni matkailija kaukaa Pohjois-Euroopasta. Luonteenomaista koko tiellä itsenäisyyteen oli esimerkiksi se että intohimoisimmat nationalistit kuten Son Ngoc Tanh olivat syntyneet maan rajojen ulkopuolella Kokin-Kiinassa ja näin olivat Vietnamilaisia, samoin Institute Bouddhiquen nationalistiset voimahahmot olivat ranskalaisia kuten Suzanne Karpeles, aseellisen vastarinnan inspiraation lähteet tulivat pohjoisvietnamista VietMinhin esikuvan kautta, tuleva tragedian taustalla vaikutti 600 vuotta kuolleena ollut Angkoriaaninen imperiumi kaikkine toimintatapoineen ja rakenteineen ja niin edelleen loputtomana listana. Usko vaan, kokonaisuuden hahmottaminen ei ole mitenkään yksinkertaista tai helposti ymmärrettävää (ainakaan eurooppalaiselle).
 |
| Son Ngoc Tanh |
Voiton jälkeen alkoi ennennäkemätön omien kansalaisten teurastus, kiduttaminen sekä näännyttäminen nälkään ja raskaaseen työhön. Uusi utopistinen maatalousyhteiskunta piti rakentaa nopeasti ja täydellisesti. Kustannukset olivat vain paljon suuremmat kuin johtajat kuvittelivat. Tämä ei kuitenkaan lievennä johdon vastuuta luomastaan kauhusta ja tuskasta. Kuten David Chandler kirjassaan The Tragedy of Cambodian History toteaa: "Kun heidän ohjelmansa epäonnistui olivat johtajat hämmentyneitä ja häikäilemättömiä". Esimerkkinä tästä häikäilemättömästä asenteesta löytyykin the Guardian lehden julkaisemmasta Pol Potin haastattelusta vuodelta 2013 (Pol Pot oli kuollut 15 vuotta aikaisemmin vuonna 1998). Tässä hän sanoi hurskastelevasti "Politiikkamme tavoitteena oli tuoda ihmisille varakas elämä. Teimme virheitä. Muutama tuhat on saattanut kuolla". Ehkä kukaan ei ollut kertonut Pol Potille kuolleiden määrän olleen miljoonan puolitoista, sisällissodan ja Vietnamin valloituksen välisenä aikana.
Punakhmerien voiton tunteeseen liittyi läheisesti ultranationalistinen trendi, jossa haluttiin liittää Vietnamista alueita Kambodzhaan, siitäkin huolimatta, että Pohjois-Vietnamin VietMinhillä oli ratkaiseva rooli sekä täydellisen itsenäisyyden saavuttamisessa 1954 sekä PVA:lla ja NLF:llä Lon Nol:n kukistamisessa. Alueliitoksiin pyrittiin siksi, että Mekongin suistoalue, ranskalaisten kutsuma Kokin-Kiinan, katsottiin olevan Khmerien alkukoti, muinainen Funanin kuningaskunta. Seurauksena tästä aseellisesta uhittelusta oli Vietnamin valloitus tammikuussa 1979.
Lopulta 10 vuotta myöhemmin järjestettiin maassa YK:n valvomat vaalit, joiden reiluutta ja rehellisyyttä epäillään vielä tänään ja ihan hyvästä syystä epäilläänkin. Hämmästyttävää punakhmerien vallasta suistamisen jälkeen oli se, että Kiina, Yhdysvallat ja Thaimaa tukivat Pol Potin joukkoja aseellisesti ja taloudellisesti aina Pol Potin kuolemaan saakka. Siitäkin huolimatta, että heidän tiedettiin tehneen ehkä historian suhteellisesti suurimman kansanmurhan, jossa kuoli neljännes maan väestöstä.
Vaikka lukuisat lehtimiehet ja tutkijat kirjoittivat maassa tapahtuneesta verrattomasta rikoksista ihmisyyttä vastaan, niin punakhmerit olivat maan edustajia YK:ssa vuoteen 1982. Vietnamin miehityksen jälkeen maalle julistettiin kauppasaarto ja kurjistettiin näin entisestään kansalaisten elinoloja. Monet kansainväliset lakimiesjärjestöt kieltäytyivät tulemasta maahan tutkimaan rikoksia. Vasta Jugoslaviassa tapahtuneiden kansanmurhien ja Jugoslavia tribunaalin perustamisen jälkeen syntyi tarvetta perustaa kansainvälinen tuomioistuin tutkimaan tapahtumia Kambodzhassa. Vihdoinkin maailman omatunto oli herännyt ohittaen monien maiden omat itsekkäät valtapyrkimykset. Näistä tapahtumista lukiessa ei voi tehdä muuta johtopäätöstä kuin, että kansainvälinen politiikka ei pelkästään ole kyynistä vaan toisinaan hyvin sikamaista.
Pohdimme tätä myrskyä muutamassa seuraavassa postauksessa, siitäkin huolimatta että blogin päämäärä, Jakarta, siirtyy ja siirtyy. Kambodzhan myrskyllä on monin paikoin hyvin samankaltaisia piirteitä kuin tänään Itä-Turkissa, Syyriassa ja läntisessä Irakissa riehuvassa, toivottomassa sodassa. Siksi Kambodzhan tragediaa kannatta hieman miettiä, jospa se jotain opettaisi. Kambodzhan ja Lähi-idän sodilla oli lähtökohdatkin lähes samankaltaiset: Imperialismi. Lähi-Idän konflikti juontaa juurensa Ottomaanien imperiumin hajoamiseen. Kliimaksi saavutettiin Sykes-Picot sopimuksen allekirjoituksella 1916. Sopimuksessa jaettiin alueen maat viivoittimella vetäen periaatteella tämä mulle ja tämä sulle, vähääkään välittämättä alueella asuvista kansoista. Osapuolina olivat Englanti ja Ranska sekä osittain Venäjä. Samoin Indokiinan kriisin juuret juontuvat ranskalaiseen imperialismiin. Indokiinasta tuli amerikkalaisten poliittinen antikommunistinen ristiretki vasta kylmän sodan puhjettua Korean kriisin aikoihin (40-luvun lopussa). Kun taasen amerikkalaiset havittelivat Irakin öljyä, niin piti päästä Irakin johtajasta Saddam Husseinista ja hänen hallinnosta eroon. Amerikkalaisten vetäydyttyä maahan syntyi syvä sunnien ja shiiojen välinen konflikti jonka seurauksena ISIS:ksen kaltaiset järjestöt saivat tuulta purjeisiinsa. Samoin Pol Potin julma hallinto syntyi amerikkalaisten pommittaessa maata ja Lon Nol nukkehallinnon kaaduttua. Kuumassakin tapauksessa polut päätyvät Washingtoniin. Siinä kun Pol Pot pyrki agraariseen utopiavaltioon, niin ISIS taasen pyrkii toisenlaiseen utopiaan: fundamentaaliseen utopistiseen islamilaiseen valtioon. Jos ja kun ISIS tukahdutetaan, niin tilalle tulee jotain muuta ja alueen alkuperäiset asukkaat, kurdit muiden ohella, unohdetaan jälleen kerran. Sodat alueella sen kun jatkuvat, jatkuvat ja jatkuvat. Kunnes maailmanjohtajat ymmärtävät, että kaikilla kansoilla on omat isänmaansa. Miten tämä ymmärrys saavutetaan – kas siinä verraton pulma.
Kun tänään lukee höyrypäisimpien maailman johtajien ja johtajakandidaattien puheita ovat tekstit retoriikaltaan samanlaisia kuin 50-luvulla. Kunhan vain vaihtaa sanat marksismi-leninismi ja kommunisti sanoihin islam ja muslimi. Eipä juuri mitään eroa. Kambodzha ainakin opetti, että pommeilla ei Lähi-idän kriisiä ratkaista vaan päin vastoin, tilanne vain pahenee (ISIS saa lisää kannattajia ja suuremman jalansijan, aivan kuten Pol Potin Punakhmerit saivat aikoinaan).
Tie itsenäisyyteen
Tapahtumien logiikka maassa on sangen monipolvinen (kuten koko maan mennyt historiakin on). Tiellä itsenäisyyteen vaikutti moni seikka ensinnäkin vahva aseellinen vastarinta ja toisaalta alun perin ranskalaismielisen kuninkaan Norodom Sihanoukin takinkääntö nationalistiseksi. Toiset historioitsijat, kuten David Chandler korostavat kuninkaan merkitystä itsenäisyyden tiellä toiset taasen, kuten Ben Kiernan, korostavat taasen aseellisen vastarinnan merkitystä. Kaikki kuitenkin ovat yhtä mieltä Geneven kokouksen 1954 merkityksestä täydellisen itsenäisyyden saavuttamisessa. Kuten aikaisemmista kirjeistä saatoimme lukea, niin tie tähän kokoukseen kuljettiin Vietnamissa käydyn VietMinhin ja ranskalaisten välisen sodan viitoittamaa tietä pitkin, joka saavutti kliimaksinsa Dien Bien Phu:ssa yli 60 vuotta sitten. Eri näkökannoille on sikäli ymmärrettävä peruste kun varsinaisia kirjallisia dokumentteja ei liiemmälti esiinny. Toki Sihanoukin toimenpiteet tunnetaan mutta aseellisen vastarinnan muotoutumista ei juurikaan. Monet lähteet löytyvät Tuol Sleng vankilan kuulustelupöytäkirjoista. Tuol Slengin kidutuslaitoksen joutuivat monet punakhmerit kun Pol Potin vainoharhainen hallinto kääntyi omiaan vastaan. Usein moni satasivuiset pöytäkirjat syntyivät systemaattisen ja toistuvan kidutuksen kautta. Näissä on hyvinkin yksityiskohtaisesti kuvattu aseellisen vastasrinnan muotoutumista. Dokumentit ovat verrattomia historiantutkimuksen lähteitä mutta ikävä kyllä ovat kidutuksella syntyneitä.
Tilanne ranskalaisten saapuessa
Ranskalaiset valuivat takaisin Indokiinaan englantilaisten suosiollisella avustuksella uusin virkamiehin tammikuussa 1946 kuten voimme lukea postauksessa ensimmäinen erä. Saapuivat takaisin vaikka maan oli Norodom Sihanouk julistanut itsenäiseksi japanilaisten tekemän vallankaappauksen jälkeen. Vallankaappaus tehtiin Saksan natsien kaaduttua maaliskuun 9 vuonna 1945 kun japanilaisilla oli huolena uusien isäntien kääntyvän heitä vastaan. Kaappauksen jälkeen japanilaiset ehdottivat tuolloin 22-vuotiaalle kuninkaalle maan julistamisen itsenäiseksi. Kolme päivää kaappauksen jälkeen Sihanouk mitätöi Ranskan kanssa tehdyt sopimukset ja asettaa uuden hallituksen. Välittömästi maassa laadittiinkin 155 uutta lakia ja 390 asetusta. Ranskalaisten saavuttua 75 % laesta ja 90 % asetuksista jäivät voimaan.
Kuukauden kuluttua vallankaappauksesta (13 huhtikuuta) pro ranskalainen kuningas yllättäen ylistää ”Nousevan auringon imperiumia, Aasian väen vapauttajaa”. Sikäli ihmeellinen kannanotto kun hän oli, kuten Milton Osborne on huomauttanut: ”The essential feature of Sihanouk's life was his readiness to play the part the French planned for him. For more than three years he was subservient to the French in all the public issues that counted” (Milton Osborne Sihanouk:Prince of Light, Prince of Darkness, Silkworm Books 1994). Esimerkiksi ensimmäisessä kansallistunteen värittämä mielenosoitus vuonna 1942 (munkkien mielenosoitus) ei juurikaan kohottanut hänen kulmakarvojaan vaikka lähes 20 maanmiestä pidätettiin ja kuljetettiin tuomiolle Saigoniin. Toisaalta on myös muistettava Sihanoukin olleen hyvin kasvatettu kiltti koulupoika nimittämisensä aikoihin.
Toukokuun 30 Nagra Watta lehden perustaja ja maaseutukierroksia tehnyt intomielinen nationalisti Son Nog Tanh saapuu maanpaosta Tokiosta. Hän joutui sinne, kuten muistetaan edellisestä kirjeestä, kun oli aktiivinen munkkien mielenosoituksen järjestäjä. Heti saavuttuaan hänet nimitettiin Sihanoukin uuden hallituksen ulkoministeriksi. Ilmeisesti japanilaiset painostivat kuningasta tässä nimitysasiassa. Elokuun 14 mies nimitetään Shinoukin hallituksen, ministerineuvoston, puheenjohtajaksi jonkinlaiseksi pääministeriksi. Virkaa oli siihen saakka hoitanut Sihanouk itse. Mies tulee myöhemmin aiheuttamaan monia huolia kuninkaalle kuten myös tuleville ranskalaisille. Toinen Nagra Watta lehden perustajista ja munkkien mielenosoituksessa pidätetty mies, Pach Chhoeun, vapautetaan vankilasta. Hänestä tulee hallituksen talousministeri.
Kokin-Kiina, Mekongin suistoalue
Sihanouk toistaa Kambodzhan vaatimukset Kokin-Kiinasta 25 kesäkuuta. Kambodzhalaiset katsovat alueen kuuluvan heille ja olevan Kambodzhan alkukoti. Alue on keskeinen tekijä kambodzhalaisten antivietnamilaisessa mielenmaisemassa yhä vieläkin (siksipä alueesta pitää kirjoittaa muutama sana).
 |
| Kokin-Kiina (© Creative Common) |
Vietnam oli 1700 luvulla yksi Le dynastian hallitsema valtio, jossa oli kaksi keskenään nahistelevaa ruhtinaskuntaa (pohjoisen Trinh ja etelän Ngyuen ruhtinaiden kunnat). Kun rähinät Trinhin kanssa olivat hieman laantuneet, 1700 luvun alussa, kohdistivat Ngyuen ruhtinaat huomionsa entisen Champan eteläpuolisiin osiin, Mekongin suistoalueeseen. Täällä käytiin ainakin 3 sotaa vuosina 1715 – 1770 joiden seurauksena alueet liitettiin Vietnamiin siihen aikaan Siamin vasallina olleelta Kambodzhalta (viimeinen sota oli osittain syynä Tay Son kapinan syntymiseen).
Näitä alueliitoksia eivät kambodzhalaiset pureksimatta nielleet, vaan koston enkeli lensi maan yli: Vuonna 1751 muuan ranskalainen lähetyssaarnaaja kirjoitti: ”Kambodzhalaiset ovat teurastaneet kaikki vietnamilaiset, jotka he löysivät maasta. Khmerien kuningas antoi käskyn tai luvan teurastaa kaikki, jotka vain kyettiin löytämään ja tämä määräys suoritettiin hyvin täsmällisesti ja julmasti; verilöyly kesti kuukauden ja puoli. Vain noin kaksikymmentä naista ja lasta säästettiin. Kukaan ei tiedä kuolleiden määrää ja sitä on hyvin vaikeaa saada selville. Teurastus oli yleistä Cahonista Ha-Tieniin, vain muutama kykeni pakenemaan metsään tai meritse Ha-Tieniin” (Ben Kiernan How Pol Pot Came To Power, Colonialism, Nationalism, and Communism in Cambodia 1930 – 1975).
Vallattu alue ei ollut mikään yksittäinen hallinnollinen piiri vaan muodostui useasta läänistä kunnes ranskalaiset valtasivat sen 1859 väkivalloin (kuten vietnamilaiset olivat tehneet sata vuotta aikaisemmin). Itse asiassa koko ranskalainen dominanssi Indokiinassa alkoi juuri Kokin-Kiinasta. Mitenkä tämä kulunut slogan menikään: ”Kun antaa pirulle pikkusormen ...”
Vietnamin keisari Tự Đức oli pakotettu sopimaan alueen luovuttamisesta ranskalaisille vuonna 1862. Syynä sopimukseen oli, että hän ei kyennyt taistelemaan ranskalaisia vastaan kun maahan oli (jälleen kerran) syntynyt keisarin vastainen kapina. Hän joutui keskittämään kaiken tarmonsa ja sotilaallisen voiman kapinan tukahduttamiseen, jolloin hänellä ei oikeastaan ollut muuta mahdollisuutta kuin sopia alueen luovuttamisesta, muutoin olisi hän ollut hyvin nopeasti entinen ja kylmennyt keisari.
Ranskalaisten hallinnassa alueesta tuli kohtalaisen yhtenäinen hallinnollinen yksikkö varsinainen siirtomaa, jonka pääkaupungiksi tuli uudelleen nimetty Saigon. Tự Đức:n oli varmaan helppo luopua alueesta kun se oli vasta vähän aikaa (vajaat sata vuotta) kuulunut Vietnamille, alueella asui kohtalaisen itsepäistä Khmer Krom kansaa ja Kambodzhan khmerien vietnamisointi ei oikein onnistunut kunnolla (muistathan kirjeen Kambodzha muotoutuu: 1800-luvun alku). Ranskalaiset perivät alueen kaikkine ongelmineen. Suurimpana ongelmana olikin kambodzhalaisten katkeruus alueen menettämisestä. Seikka, joka vielä tänään ruokkii kambodzhalaisten antivietnaminlaista mielialaa.
Kokin-Kiinan ranskalaisten hallitsema autonominen tasavalta (République autonome de Cochinchine) muodostettiin ensimmäinen kesäkuuta 1946, kun VietMinhin johtajat olivat neuvottelemassa Ranskassa. Tällöin ranskalaiset rikkoivat ns. Ho-Sainteny sopimuksen, jossa Vietnam tunnistettiin vapaaksi valtioksi ranskalaisesta unionista. Seurauksena oli VietMinhin katoaminen viidakkoon ja ensimmäisen Vietnamin sodan syntyminen.
Viimeinen niitti naulattiin kesäkuussa 1949 arkkuun, mihin suljettiin Kokin-Kiinan liittämishaaveet Kambodzhaan. Tällöin Ranskan presidentti Vincent Auriol allekirjoitti lain, missä Kokin-Kiina liitettiin Vietnamin ex-keisarin Bao Dain hallinnon alle osaksi Ranskan Unionia sen enempää kyselemättä alkuperäisiltä Khmer-Krom ihmisiltä, Norodom Sihanoukilta tai kambodzhalaisilta nationalisteilta. Lailla oli monta perustetta ensinnäkin yhteistyö Bai Dain ja etelävietnamin eliitin kanssa olisi vaikeutunut tarpeettomasti ja toiseksi ranskalaiset olivat kehittäneet Saigonin nimenomaan vietnamilaiseksi kaupungiksi sekä kolmanneksi huoli Thaimaasta. Thaimaahan oli aikaisemmin vallannut Kambodzhan läntisiä alueita sodan aikana ja tällöin, kuten munkkien mielenosoituksen yksi järjestäjistä Pach Chaeun oli vankilassa kertonut vuonna 1942, Thaimaalla oli suunnitelmat vallata koko Kambodzha aina Kiinan merelle saakka. Helposti olisi tällöin Ranskalle syntynyt kahden rintaman sota: VietMinhin ja Thaimaan rintamien taistelut.
Kirjeessä (HCMC Yön kaupunki) pohdittiin hieman Gia Định (alias Saigon alias Ho Chi Minh City) khmerin kielistä nimeä Preah Reach Nokor. Totta tosiaankin, kaupunki on khmerien perustama ja oli aikoinaan Kambodzhan tärkein vientisatama. Vietnamilaiset kaupungin historiasta kertovat artikkelit eivät juurikaan mainitse alueen khmer historiaa. Miten voisivatkaan kun joutuvat elämään naapurinsa kanssa suhteellisen varovaisesti. Kun vielä Annamin vuoristoalueella riehui kapinamieliala niinkin myöhään kuin 2004 (vrt postaus Vietnamin sodan kolmas tuntematon osapuoli), niin ei voida olla varmoja voisiko kapinan liekki syttyä uudelleen, johon Khmer Krom ihmiset liittyisivät (vrt. vaikkapa nettisivuilla http://www.khmerkromngo.org/ tai http://www.khmerkrom.org/ tai http://www.khmerkrom.net/ esitettyihin katsomuksiin).
Eräät intomielisimmät esittävät vielä tänään, että vietnamilaiset olisivat muka generoineet provokaation missä tapettiin yli kolme tuhatta Khmer-Krom ihmistä ja murhat olisi naamioitu Pol Potin tekemäksi ja näin vietnamilaiset olisivat saaneet oikeutetun syyn hyökätä Kambodzhaan. Heidän mielestään Pol Pot oli suuri sankari, joka pystyi panemaan Vietnamille kampoihin kunhan hänen joukkoihin ei olisi ollut soluttautunut vietnamilaisia sabotöörejä. Sabotöörien olemassaolon perustelevat sillä, että Vietnam valloitti maan kahdessa viikossa 1979. Valloitus ei heidän mielestään olisi voinut mitenkään onnistua näin nopeasti ilman myyräntyötä tekeviä agentteja. Tietenkään moisille väitteille ei ole juurikaan mitään historiallisiin tosiasioihin perustuvaa evidenssiä olemassakaan.
Alue on siis (ainakin joidenkin mielestä) tulenarka yhä vieläkin. Kokin-Kiinan khmer alkuperää ei juurikaan Vietnamissa mainita myöskään siitä tunnetusta syystä, että historiaa kirjoittavat aina valloittajat, johon poikkeavia näkökantoja ei juurikaan mahdu.
Tämän päivän eurooppalaisen on hieman vaikea ymmärtää katkeruutta Kokin-Kiinan menettämisestä 300 vuotta sitten, varsinkaan kun alueen tiheimmissä lääneissä ei ole enempää kuin 35 % väestöstä Khmer-Kromeja. Euroopassa on vaikka kuinka paljon alueita joita on siirrelty sinne tänne historian kuluessa ihan 1900 luvullakin eivätkä nämä aiheuta sen suurempaa liikehdintää juuri kenenkään mielessä (esimerkiksi olemme menettäneet Karjalan, eikä siitä juuri kukaan kovin äänekkäästi paasaa enää nykyään).
Alueen nimestä
Monet Khmerit kutsuvat aluetta vielä Kampuchea-Kromiksi eli Ala-Kambodzhaksi. Kokin-Kiinan nimi, ranskalaisten Cochinchine, monien viisaiden lingvistiikkojen mielestä on korruptoitunut muoto portugalin kielisestä termistä Ko-chen, joka taasen lienee muotoutunut Malesian kielen Vietnamia tarkoittavasta Kuchi termistä. Malaccaan asettuneet portugalilaiset kauppiaat kutsuivat Vietnamia tällä nimellä. Monet taasen arvelevat Kuchi termin olevan johdanto kiinan-kielisestä Vietnamia tarkoittavasta sanasta jiaozhi (äännetään kuten giaochỉ). Lopulta sanaan liitettiin chine jälkiliite kun haluttiin erottaa alue Lounais-Intiassa sijaitsevasta Cochin kuningaskunnasta. Tämä intialainen nimi taasen on kehittynyt tamilin-kielisestä termistä koncham ”pieni”, jolla tamilit kutsuivat paikalla olevaa jokea.
Khmereillä on toinenkin (jälkeenpäin selitetty) versio nimestä. Versio, jota punakhmerit niin mieluusti kertoivat propagandassaan. Nimi perustuu vanhaan legendaan. Tässä muuan khmer kuningas oli rakastunut yhteen vietnamilaiseen prinsessaan. Voidakseen mennä hänen kanssaan naimisiin päätti hän antaa pois Prey Nokor kylän, tulevan Saigonin, vuonna 1623. Propagandassa jatketaan: Ranskalaiset kutsuvat Kampuchea-Kromia Cochincineksi. Nimi on muodostettu vietnamilaisista sanoista Co-Chin-Xin. Tässä Co tarkoittaa neitiä, Chin on tytön nimi ja Xin tarkoittaa pyytää. Niinpä Co-Chin-Xin tarkoittaa ”neiti Chin pyytää”. Näin siis propagandassa annettiin ymmärtää neiti Chinin käyttäneen kavalasti hyväkseen (jaloa) khmer kuningasta.
Toinen alue jonka Kambodzhalaiset katsovat kuuluvan itselleen on Surinin provinssi Thaimaasta. Alue on Kambodzhan pohjoispuolella ja vastassa Laosin rajaa. Alue liitettiin Siamiin jo 1700 luvulla.
Ranskalaiset valuvat takaisin
Sen jälkeen kun Son Nog TanhIn nimitettiin ministerineuvoston puheenjohtajaksi, nukuttiin yksi yö. Seuraavana päivänä eli 15 elokuuta Japani antautui ehdotta. Hiroshimaan ja Nagasakiin oli pudotettu pommit, niin kuolettavat ettei kukaan voinut edes kuvitella sellaisen olevan mahdollista. Toinen maailman sodan viimeinen suurempi näytös oli päättynyt. Pommit jättivät jälkensä maailmanpolitiikkaan ikuisiksi ajoiksi.
 |
| Thierry d'Argenlieu |
Nyt Sihanoukilla on pieni pulma. Maa oli julistautunut itsenäiseksi japanilaisten suosiollisella avustuksella. Vietnamissa oli tapahtunut elokuun vallankumous ja Ho Chi Minh oli julistanut maan itsenäiseksi. Kuningas lähettää 28 syyskuuta kohteliaan kirjeen indokiinan komentajalle amiraali Thierry d'Argenlieulle, jossa hän pyytää käynnistämään neuvottelut Kambodzhan itsenäisyydestä. Tämä ei oikein käy Ranskalle kun heillä oli suunnitelmissa vallata takaisin koko Indokiinan imperiumi. Myöhemmin amiraali kuitenkin suhtautui hieman epäilevästi koko Indokiinan sotaan ja maaliskuussa 1947 hänet vaihdettiin Emille Bollaertiin. Palattuaan Ranskaan hän oli aluksi merivoimien tarkastaja kunnes hän vetäytyi luostariin.
Lokakuun 8 1945 saapuu Phnom Penhiin englantilainen everstiluutnantti E. D: Murray tuoden mukanaan pienen gurkhoista muodostuneen joukko-osaston. Heidän tarkoituksenaan on riisua japanilaiset aseista. Hän tapaa Kambodzhan vastanimitetyn puolustusministerin Kim Tithin. Kolmen päivän kuluttua eli lokakuun 11 hän lentää Saigoniin tavatakseen esimiehensä kenraali Graceyn ja vasta saapuneen ranskalaisen kenraalin Leclercin. He yhdessä päättävät pidättää ja vangita pääministeri Son Ngoc Tanhin. Tämän nationalistiset ajatukset eivät oikein tainneet miellyttää ranskalaisia. Näin he myös halusivat eliminoida mahdollisen vastarinnan keulakuvan.
15 lokakuuta saapuukin Leclerc Phnom Penhiin. Murray kutsuu pahaa aavistamattoman Son Ngoc Tanhin tapaamaan Leclercia. Heti saavuttuaan mies pidätetään ja kuljetetaan Saigoniin. Häntä vastaan nostetaan pitkä oikeusjuttu, syytteenä maanpetturuus eli yhteistyö japanilaisten kanssa. Hänet lähetetään Ranskaan kotiarestiin vuonna 1947. Mitä tekee Sihanouk tässä vaiheessa, kun hallituksen pääministeri noin vain pidätetään? Kätevästi häipyi pyhiinvaellusmatkalle, josta palaa takaisin pääkaupunkiin liittoutuneiden joukkojen saattelemana. Puolustusministeri Kim Tith taasen liittyy ranskalaisiin. Talousministeri, yksi Nagra Watta lehden perustajista, Pach Choeun, haistaa palaneen käryä ja pakenee pääkaupungista liittyen vuorilla Khmer Issarak kapinallisiin.
Mistä maahan nyt uusi pääministeri? Täksi valitaan Sihanoukin setä prinssi Monireth Sisowath, yksi vuoden 1941 pääkandidaatti kuninkaaksi. On myös hyvät syyt olettaa Monirethin olleen taustapiruna Son Nogoc Tanhin pidätyksessä. Virkakausi tosin ei kestä kovin pitkään runsaan vuoden, virka päättyy joulukuun 15 1946.
23 lokakuuta Sihanouk sopii lukevansa ääneen valmiiksi kirjoitetun julkilausuman missä hän esittää oman ja Kambodzhan kansan lojaalisuuden Ranskalle ja hän hyväksyy ranskalaisten suunnitelman muodostaa Indokiinan Federaation Ranskan Unionin alaisuuteen. Miten kuningas saatiin tähän suostumaan, on hieman hämärää. Ehkä hänellä ei ollut muuta mahdollisuutta mikäli hän olisi halunnut säilyttää valtaistuimensa. Ranskalaisilla oli mahdollisesti varamies jo neuvoteltuna. Hän ei myöskään voinut laskelmoida eliitin vastustukseen kuten Norodom 1 laskelmoi Thomsonin esittäessä vaatimuksensa vuonna 1883 (vrt. postaus Ranskalaisten otteet tiukentuvat).
Lopulta 4 tammikuuta Ranskan ja Kambodzhan modus vivendi allekirjoitetaan. Ranskan protektoraatti on päättynyt ja maalle myönnetään hieman kyseenalainen autonomiastatus Ranskan Unionin alaisuudessa. Ranskalainen komissaari nimitetään maalle, samoin ranskalaisia virkamiehiä nimitetään keskeisiin virkoihin. Ranskalaiset hallitsevat maanpuolustuksen, ulkomaansuhteet ja kaupankäynnin. Maahan myönnetään jonkinlainen sananvapaus ja mahdollisuus perustaa poliittisia puolueita. Tällaista itsenäisyyttä kutsuvat nationalistit vajaaksi 50 % itsenäisyydeksi.
Näin Ranska oli palanut takaisin näyttämölle, poistuakseen sieltä 8 vuotta myöhemmin verissä päin, Vietnamissa käydyn täysmittaisien sodan seurauksena, Kambodzhassa sodaksi eskaloitumaan pyrkivän kapinan pelästyttämän kuninkaan Norodom Sihanoukin politikoinnin sekä kotirintaman kasvavan vastustuksen vuoksi. Ranskalaiset jättivät Indokiinaan perinnön, jossa tulee kuoleman miljoonia.