Maan muuttuminen rahantekokoneeksi
 |
| Sisowath |
Kun ranskalaisten istuttama Sisowath astui valtaan, hän oli 64 vuotias. Jo vuodesta 1870 hän oli ollut uuttera siirtomaahallinnon kumppani. Hän oli hartaampi buddhalainen kuin veljensä, hän oli suositumpi tavallisen väen joukossa kun näkyi useammin kansan parissa, monet liittivät hänet Buddhalaisten seremonioiden sponsoriksi kun taasen veljensä liitettiin verojen keräykseen. Näin siitäkin huolimatta, että sponsorirahat oli kerätty veroina. Hän pelkäsi veljeään jopa tämän kuoltua niin paljon, ettei uskaltanut tulla hänen hautajaisiin. Kahtena ensimmäisenä hallintovuotenaan hän käytti aikansa seremonialisiin menoihin ja byrokraattisten innovaatioiden läpiviemiseen. Näitä innovaatioita olivat mm. palatsin sähköistäminen ja virkamiesten sukkien ja länsimaalaisten kenkien käytön edistäminen. Kieltämättä kenkien ja sukkien käyttäminen oli merkittävä edistysaskel tohvelivaltaisessa maassa. Edistys sekin. Joka vuosi ranskalaiset toimittivat hänelle 113 kiloa oopiumia. Herää vain kysymys miksi ylipäätänsä ja näin paljon (määrästä kun on saatavissa 226 000 annosta ja kun pahastikin addiktoitunut tuskin pystyy käyttämään enempää kuin 20 annosta vuorokaudessa).
Kambodzha esittäytyy Euroopassa
Blairin artikkeli keskittyy enemmän Rodinin tekemiin luonnoksiin tanssijattarista kuin varsinaiseen vierailuun. Rodin totesi ”Olen mies, joka on omistauanut koko elämänsä luonnon tutkimiseen ja jonka jatkuva ihailun kohteena on ollut antiikin työt. He (balettitanssijat) saivat antiikin elämään itsessäni”. Kuvanveistäjä oli niin ylen määrin ihastunut, että seurasi heitä Pariiisn vierailun jälkeen Marseileen. Hän totesi seuraavansa heitä vaikka Kairoon.
Rodin laati tanssijattarista muutaman luonnoksen, jotka hän piirsi uudelleen Marseillen vierailun jälkeen ja täydensi vesiväreillä. Kaiken kaikkiaan luonnoksia on yhteensä 150. Rodinin luonnoksiin on tavallaan ikuistettu muinaisen Khmer tanssin kohtaaminen kahdennen kymmenen vuosisadan Ranskan taiteen kanssa. Rodinin mielestä he olivat kuin karanneet Angkorin temppeleiden reliefeistä. Luonnokset eivät olleet realistisia vaan hän taltioi tanssijoiden energisyyden modernin taiteen keinoin, hahmot ovat jatkuvassa liikkeessä eivätkä koskaan pysähtyneenä, staattisena asetelmana. Näin heijastavat Rodinin saamaa henkistä vaikutelmaa, impressiota, liikkeen dynamiikasta. Koska niihin ei sen enempää ole kuvattu kasvonpiirteitä eikä asusteita tai koristeita (kuten rannerenkaita tai kruunuja) ovat ne hyvin universaaleja eivätkä näin ole täysin sidottu khmereihin, niissä kuvataan jotain hyvin yleistä tai kuten runoilija Rainer Maria Rilke sanoi ”ihmiskukkia”. Tavallaan niissä pyritään kuvaamaan liikkeen plastisuus ilman varsinaista alkua tai loppua. Näin luonnoksia ei ole mitenkään sidottu aikaan tai paikkaan. Rodinille orientalin tanssijattaret ovat ihanteellisia malleja, joiden liikkeet eivät nykyaikainen elämäntyyli ole vioittanut.
Toisaalta Rodinin tutkielmat palvelivat vain hänen omia intressejä eivätkä niinkään pyrkineet kuvaamaan Kambodzhalaisia ihmisiä sinänsä. Kuva sopi hyvin siihen kehykseen, mihin koko siirtomaavallan näyttely tähtäsi: Antamaan kuva ranskalaisista suojelemassa tämän eksoottisen maan omaa haurasta kulttuuria. Näin ei kuitenkaan ollut. Köyhän kuninkaallisen baletin piti maksaa matkakulunsa itse ja kun se ei siihen kyennyt niin baletti kuihtui näyttelyn jälkeen lähes kokonaan pois. 1922 näyttelyyn he kuitenkin osallistuivat mutta 1931 näyttelyyn eivät enää. Kuninkaan oletettiin maksavan saamansa lahjat ja lehdistö kuvasi häntä "kookospähkinäkauppiaaksi". Kaukana ei ole ajatus missä köyhät khmerit maksavat rikkaan Ranskan omia mainoksia. Eikä tätä kuvaa Rodin hälvennä vaan päinvastoin siinä mielessä, että hän kuvaa mallejaan irti kontekstistaan ja yksilöllisestä identiteetistään. Hänelle tanssijat olivat vain muotoa ja liikettä eikä niinkään Khmer kulttuurin edustajia. Tavallaan luonnosten mallit olivat eurooppalaistettu myytiksi ranskalaisesta ideaalista.
Vähäistä hyötyä
Sisowathin aikakauden ehkä merkittävin tapahtuma oli Battambangin ja Mahanokorin palautus Siamilta takaisin Kambodzhaan eli Indokiinan Imperiumille. Ranskalaisten ja Thaimaan väliset neuvottelut käytiin samanaikaisesti kun Sisowath vieraili Euroopassa. On kuitenkin hieman epäselvää, mitä roolia vastaleivottu kuningas näytteli neuvotteluissa.
Kuten muistamme aikaisemmasta kirjeestä, niin nämä kaksi srukia joutuivat Siamin valvontaan 1794 kun Eng istutettiin valtaan ja maata hallinnut pääministerin halusi Siamin hovi palkita jollain tavalla. Palautusneuvottelut itse asiassa olivat vaihtokauppa, missä Thaimaa sai Tratin (Laosista) ja Kambodzha (so. Ranskan Indokiina) sai Battambangin ja Mahanokorin (nykyiset Siem Riepin ja Sisophonin) takaisin. Thaimaa ei oikeastaan tehnyt paljoakaan näiden strukien eteen. Se ei juurikaan pyrkinyt kolonaliasioimaan aluetta lukuun ottamatta lyhyttä 1830 luvulla tapahtunutta aikakautta (jolloin Battambang rakennettiin uudelleen). He eivät pyrkineet siirtämään omia kansalaisiaan alueelle vaan antoivat khmerien dominoida siellä. He eivät myöskään tehneet mitään Angkorin temppeleiden korjaamiseksi vaan antoivat niiden olla sinällänsä. Srukien taloudellinen merkityskään ei ollut Siamille kovin merkittävä mitä nyt vähän kardemummaa ja puutavaraa toimitettiin. Sitä paitsi alue oli helpommin puolustettavissa vesitse Phnom Penhistä kuin Bangkokista käsin. Miksipä kehittää aluetta kun on olemassa riski sen menettämiseksi. Näiden syiden vuoksi Bangkokin oli helppo luopua alueista ranskalaisille (tosin ne vallattiin takaisin 1940 – 1945 väliseksi ajaksi). Sopimus allekirjoitettiin lopulta vuonna 1907. Vastaleivottu kuningas vieraili alueella vasta 1909.
Seuraavat viisikymmentä vuotta ranskalaiset oppineet ja kambodzhalaiset työntekijät kunnostivat Angkorin temppelit. Tämä oli ehkä kaikkein arvokkain perintö, mitä Ranska kykeni toimittamaan maalle. Tänään miljoonat turistit voivat ihailla menneiden aikojen loistoa päivästä toiseen (palaamme myöhemmin näihin raunioihin). Battambang myös kehittyi suuresti erityisesti 1920 luvulla. Paikalla vierailija huomaa helposti ranskalaisten arkkitehtien kädenjäljen. Täällä näkee jugend tyylisiä huviloita, joista jotkut on kunnostettu turistien asujauimiksi, pieniksi hotelleiksi. Siitä tuli maan toiseksi suurin kaupunki. Seikka joka on vierailijan vaikea uskoa kun kaupungin keskusta on kovin matala ja hieman rähjäinen (tästä tuonnempana omassa postauksessa). Alue on ehkä Kambodzhan varakkain kun riisin viennistä merkittävä osa on sieltä peräisin. Ranskan vallan aikana alueelle muutti paljon väkeä muualta Kambodzhasta ja Kokin-kiinasta. Jälkimmäisten oli ehkä helppoa juurtua kun he olivat pääosin Khrom-Khmer kansaa ja puhuivat samankaltaista kieltä kun valtaväestö.
Sisowathin aikakaudella maahan saapui paljon kirjoituskoneita ja autoja. Siirtomaavalta tarvitsi näitä. Näillä kahdella oli kylläkin omat sivuvaikutuksensa. Ensinnäkin Kambodzhasta lähtevien ja sinne saapuvien raporttien määrä kasvoi huikeasti. Viranomaiset olivat enenevissä määrin sidottu toimistoihinsa laatimaan ja lukemaan raportteja. Lopulta olivat enää harvemmin tekemisissä ihmisten kanssa. Niiden kanssa, joiden ranskalaisten piti sivistää ja suojella. Näin tiesivät entistä vähemmän mitä kansalaiset oikein tuumivat. Autot taasen mahdollistivat nopeat paikalla käynnit. Kun ranskalaiset tiivistivät ohjaustaan, niin autojen myötä paikallisia virkamiehiä tarvittiin paikalla entistä vähemmän kun Phnom Penhistä pystyttiin sukkuloimaan melko nopeasti paikan päälle. Tilalle astuivat kambodzhalaiset ja erityisesti vietnamilaiset virkamiehet kun jälkimmäiset osasivat kirjoittaa raportit ranskaksi. Vuorovaikutus vietnamilaisten ja kambodzhalaisten kanssa johti kambodzhalaisen nationalismin kehittymiseen erityisesti toisen maailmansodan jälkeen. Tässä Vietnamissa herännyt nationalismi oli suunnan näyttäjänä. Näin maan modernisointi johti epäsuorasti ymmärrykseen Kambodzhan kuulumisesta khmereille suurten kansanjoukkojen mielissä ja antiranskalaisten mielialojen kasvuun.
Kurjuutta
Jos kuvittelit, että kolonialisointi Kambodzhassa hieman ontui, niin kyllä erehdyt pahasti. Kambodzhalaiset saivat viimeisen päälle maksaa ranskalaisten palvelusta. Palvelusta, jota he eivät edes halunneet ja olivat monin paikoin vahingollisia kuten imperialismissa kuuluukin olla. Ranskalaiset rahoittivat kaiken toimintansa, kuten julkiset työt, virkamiesten palkat ja monet muut keräämällä veroja mutkikkaan ja työlään järjestelmän kautta. Verot ulottuivat suolaan, alkoholiin, oopiumiin, riisiin ja muihin maataloustuotteisiin sekä tuonti ja vientikaupan välittämiin hyödykkeisiin. Lopulta kaikista hallinnollisista palveluista joutuivat kansalaiset maksamaan huikeita maksuja. Järjestelmän ytimenä oli jokaiselle työkykyiselle ulottuva palkaton työvelvoite. Velvoite saattoi olla niinkin pitkä kuin 90 päivää. Yleensä tämä velvoite täytettiin varsinaisen maanviljelykausien ulkopuolella. Maksukykyiset ostivat itsensä vapaaksi velvoitteesta rahalla. Köyhät eli rahattomat taasen joutuvat velvoitteen piiriin. Työolot olivat toisinaan melko raakoja.
Pääasiassa viljelijät saivat käteistä myymällä ylimääräisen riisisatonsa. Jos tulot olivat riittäviä, niin rahaa oli myös velvoitteesta irtipääsyyn. Järjestelmän pirullisuus on siinä, että ranskalaisilla oli monissa hyödykkeissä monopoliasema ja näin pystyivät määräämään maksettavan hinnan.
Tosin järjestelmä oli hieman joustava koska verotietoja ylläpidettiin sangen huonosti ja paikalliset johtajat aliarvioivat suuresti hallitsemansa alueen ihmisten määrän ja näin levittivät verotaakan suuremmalle määrälle ihmisiä. Näin paikallisilla johtajilla oli suuremmat mahdollisuudet saada myös kasvatettua omaa profiittiaan.
Tuloerotkin olivat melko suuria. Sen varmaan arvaatkin. Eihän maassa oltaisi muuten harrastettu kunnon imperialismia. Kambodzhassa vain kuningas ja muutama korkeampi virkamies ansaitsivat saman kuin ranskalaiset. Ranskalainen virkamies saattoi ansaita kaksitoistatuhatta piasteria vuodessa. Hän joutui maksamaan vain 30 piasteria veroja. Kun 1 piasteri vastasi 10 frangia ja yksi 1920 luvun 1 frangi vastaa ostovoimaltaan n. 1 euroa (Insee:n tilastojen mukaan ), niin korkea virkamies sai palkkaa 120 000 euroa vuodessa ja maksoi veroa 300 euroa. Samanlaisesta työstä kambodzhalainen virkamies sai olennaisesti vähemmän. 30 luvun lamassa hän oli myös ensimmäinen, jonka palkka leikattiin. Kambodzhalainen palkkatyöläinen saattoi ansaita työllään 30 senttiä päivässä tai 90 piasteria vuodessa, maanviljelijä taasen myymällä satonsa tuloksen harvoin tienasi 40 piasteria vuodessa. Viljelijää tai palkkatyöläistä kuormitettiin veroilla, jotka 1920 nosivat yleensä kahteentoista piasteriin vuodessa. Siis sai palkkatulona 900 euroa tai viljelytuloina 400 euroa vuodessa, josta joutui maksamaan veroa 120 euroa. Lisäksi rasitteena oli työvelvollisuus julkisiin hankkeisiin. Olot olivat, aikalaiskertomusten mukaan, siis tosi surkeat.
Viljelijää verotettiin yksilöllisesti ja käteisen sijasta pakkotyöllä. Riisillä oli kiinteä prosenttivero ja hän joutui maksamaan korkean hinnan suolasta, oopiumista ja alkoholista. Kun hän vei eläimensä teurastamoon, niin hän joutui maksamaan teurasveron. Vastineeksi veroista hän ei juurikaan saanut mitään palvelua vaan joutui niistäkin maksamaan. Kuivina kausina maan vitsauksena oli rosvojoukot, joiden hillitsemiseksi ranskalainen hallinto ei tehnyt juuri mitään. Maassa ei juurikaan ollut kunnon teitä, sähköä eikä juoksevaa vettä. Kun nykyajan matkailija poikkeaa päätiestä niin hän saa vain havaita kylissä, että asiantila on samanlainen: ei teitä, sähköä, eikä vettä vieläkään.
Ranskalainen hallinto ei tehnyt kouluolojen eteen ennen 1930 lukua juuri mitään. Terveyden hoitoa puuttui lähes kokonaan. Kaikki ranskalaisten ansaitsemat rahat menivät siirtomaahallinnon ylläpitoon ja sellaisiin hankkeisiin mitä hallinto halusi. Myöhemmin 30 luvusta lähtien oli jonkinlaista kouluopetusta. Nykyään herättää hieman hilpeyttä se, että ranskalaiset yrittivät opettaa miljoonille ranskan kieltä voidakseen hallita heitä, mutta eivät katsoneet aiheelliseksi opettaa muutamalle sadolle virkamiehelle khmeriä (tai vietnamissa Vietnamin kieltä)
Viljelijä ei ollut onnellinen. Ei alkuunkaan kuten käy ilmi kahdesta tapauksesta. Ensimmäinen oli ns. 1916 selkkaus ja toinen oli ranskalaisen residentin Felix Lois Bardezin murha.
Onnettomat viljelijät eli 1916 selkkaus
Marraskuun lopulla vuonna 1915 saapui kuninkaan puheille 300 maanviljelijää Phnom Penhin koillispuolelta. He pyysivät Sisowathia alentamaan ranskalaisten asettamia mutta kambodzhalaisten virkamiesten keräämiä veroja. Kuningas tapasi delegaation ja kehotti heitä menemään kotiin luvaten ympäripyöreästi tekevänsä jotain säätöä. Huhu tästä kulkeutui Phnom Penhin itäpuolelle ja sieltä saapui jalkaisin suurempia ja yhä suurempia delegaatioita samoilla asioilla. Jotkut delegaatiot olivat niinkin suuria kuin 3000 asukasta. Ranskalaiset hämmästyivät kuinka nopeasti delegaatioita saapui ja kuinka suuria ne olivat. Ranskalainen poliisi arvioi vuoden 1916 ensimmäisinä kuukausina oli Phnom Penhin läpi kulkeutunut toinen toisensa perään lähes 40 000 ihmistä. Toiset raportit kuvailevat delegaatioiden yhteenlasketuksi väestömääräksi yli 100 000. Kukin delegaatio kehotettiin menemään kotiinsa. Lopulta Sisowath teki autollaan maaseutukierroksen ja kehotti viljelijöitä olemaan rauhassa sekä keskeytti vastaiset työvelvoitteet. Merkittävä pointti tässä on se, että mielenosoituksissa ei suoraan otettu yhteyttä ranskalaisiin vaan he pyrkivät kuninkaan puheille pyytämään oikeutta. Absoluuttisen kuninkaan katsottiin myös olevan absoluuttisen oikeuden jakaja. Näin oli aina ollut.
Jotkut ranskalaiset virkamiehet panikoivat mielenilmaisun massiivisuutta ja syyttivät saksalaisia agentteja näiden järjestämisestä (elettiinhän ensimmäisen maailmansodan aikaa). Mielenilmaukset tapahtuivat samanaikaan kun Kokinkiinassa esiintyi laajoja Ranskan vastaisia mielenosoituksia. Monilla virkamiehillä ajatuksenkulku meni melko vauhdikkaasti kun kuvittelivat näiden kahden välillä vallitsevan jonkinlaisen yhteyden. Mutta koska mielenilmaus kuihtui yhtä nopeasti kokoon kuin oli alkanutkin, niin tuskin mitään yhteyttä oli edes olemassa.
Bardezin murha
Vuonna 1923 muuan ponteva ranskalainen virkamies Prey Vengissä nimeltään Felix Louis Bardez sai päähänsä oivallisen ajatuksen siitä, miksi veroista saadut tulot ovat niin alhaiset kun ovat. Hän päätteli syynä olevan kambodzhalaisten virkamiesten täydellisen tehottomuuden, valvonnan puutteen ja vajavaiset keräystavat. Tuumasta toimeen. Jo vuonna 1924 Bardez paranteli verojen keräysten menettelytapoja. Tuloksena seuraavana vuonna (1925) 18 veroluokassa kerättyjä veroja olikin koossa enemmän kuin edellisenä vuonna. Kahdessa luokassa saavutettiin erittäin hyviä tuloksia, nimittäin riisiverossa ja kiinalaisten päälukuverossa (kiinalaiset olivat pääasiassa kauppiaita ja koska eivät tehneet tuottavaa työtä niin heitä verotettiin henkilömäärän mukaan). Ja kas kummaa: hänen esimiehensä myhäilivät tyytyväisyyttään. Prey Veng oli mallikelpoinen sruki, edistyksen airut. Hänet siirrettiin toiseen srukiin, Kompong Chhnangiin, kehittämään verotusta ohittaen monet kokeneemmat virkaveljensä. Tässä srukissa taasen verotulot olivat kovin alhaiset ja vitsauksena oli rosvous. Onpa mallikelvoton sruki, tuumailivat ranskalaiset.
Huhtikuussa hän kovasti suuttui kun luki raportteja missä eräs kylä, Krang Laav oli kykenemätön maksamaan veroja. Bardez päätti vierailla kylässä. Kuinkas muutenkaan, pitäähän heitä hieman ojentaa ranskalaisella arvovallalla sekä maksamaan turhia ja tarpeettomia veroja. Hän saapui kylään 18 huhtukuuta 1925 tulkin ja aseistautuneen sotilashenkilön saattamana. Hän kokosi maksukyvyttömät kyläläiset kylän yhteiseen kokoontumishalliin ja sen ympärillä olevaan aukioon. Jotkut kyläläiset oli kiinnitetty käsiraudoilla. Täällä hän paasasi ja uhkasi saattaa heidät vankilaan vaikka heitä ei sakotettaisi heidän väärinkäytöksestään kolmena kuluneena kuukautena. Tuli lounaan aika. Hän kieltäytyi antamasta vangeille lupaa lounastamiseen vaikka hän itse söit tyytyväisenä näiden katseiden alla. Tämä mursi suojattomien ja nälkäisten vankien kärsivällisyyden. Kaksi- tai kolmekymmentä ihmistä hyökkäsi Bardezin kimppuun. Joidenkin silminnäkijöiden mukaan päälle käyjiä oli enemmän eli kaikki paikalle kutsutut. Puolen tunnin sisällä hän, hänen tulkkinsa ja sotilashenkilö oli piesty kuoliaaksi tuoleilla, aidan seipäillä ja sotilaan kiväärin perällä. Tämän jälkeen ruumiit silvottiin ja joidenkin silminnäkijöiden kertomusten mukaan murhaajat tanssivat ruumiiden ympärillä. Heti jäljestäpäin paikallisten kylänjohtajien kannustamana seitsemän sataa kambodzhalaista ryhtyivät marssimaan Kombong Chhnangiin vaatimaan verojensa lieventämistä. Tosin muutaman tunnin kuluttua joko heidän intonsa kuihtui kokoon tai aseistautuneet sotilaat hajottivat joukon ennen kuin olivat saavuttaneet määränpäänsä.
Bardezin murha järkytti suuresti ranskalaista yhteisöä Phnom Penhissä. Syynä järkytykseen oli se, että koskaan aikaisemmin eivät kyläläiset olleet tappaneet siviilivirkamiehen virkatoimissaan. Toki siviilivirkamiehiä olivat rosvot tai palveluhenkilökunta tappaneet aikaisemmin mutta ei koskaan verojen keräyksen yhteydessä, viranomaisen toimittaessa virkaansa. Ennen kuulumatonta.
Tämän jälkeen ranskalaisten aloitteesta kuningas Sisowathin poika Monivong meni paikan päälle. Kylän nimi muutettiin Krang Laavista Direchhhanikis (=eläimellinen) ja kaikki kyläläiset määrättiin tekemään ylimääräsiä töitä Bardezin muistoksi seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi. Näin tapahtumasta haluttiin langettaa kollektiivinen syyllisyys.
Murhasta käynnistettiin oikeuden käynti joulukuussa 1925. Syytettynä oli 18 miestä. Istuntoja käsiteltiin laajasti lehdistössä. Ranskalaiset yrittivät tehdä kaikkensa vähentääkseen murhan poliittista luonnetta. Tämä siksi, että muualla Indokiinassa esiintyi kasvava antikolonialistinen liikehdintä. Syyttäjä pyrki tekemään kaikkensa osoittaakseen murhaajien olevan kylän ulkopuolelta saapuneita rosvoja, joiden motiivina oli ryöstö. Sikäli ihmeellinen argumentti kun Bardezin lompakko oli koskematon. Lisäksi hänen päiväkirjansa takavarikoitiin ja luokiteltiin luottamukselliseksi kun se sisälsi ”poliittista” materiaalia. Näitä olivat mm. Bardezin pessimistinen arvio lisäverojen keräämiseksi. Hän oli ennen kuolemaansa kertonut, että srukissa ei yksinkertaisesti ollut riittävästi rahaa uusien vaatimusten peittämiseksi. Oikeusistunto olikin varsinainen näytelmä: Korkea-arvoiset ranskalaiset virkamiehet sotkeutuivat puolustuksen todistajiin, puolustuksen asianajan teehen oli joku tuntematon käsi lisännyt myrkkyä, puolustuksen palkkaama pikakirjoittajan pakotti hänen edellinen työnantajansa palaamaan työhönsä Saigoniin jne. Ranskalaiset erityisesti halusivat lakaista maton alle sen tosiasiaan, että kambodzhalaista viljelijää verotettiin paljon raskaimmin kuin muita viljelijöitä koko indokiinassa.
Bardezin tapaus paljastaa kuinka vähän ranskalaiset itseasiassa tiesivät kambodzhalaisista. Bardez oli palvellut maassa 15 vuotta eikä osannut sanaakaan khmeriä. Tuntematta kieltä miten tarkkoja hänen arvioinsa voivat olla siitä mitä kansalaiset varsinaisesti ajattelivat? Suuri osa kambodzhalaisesta elämästä (kuten aikaisemmissa postauksissa todettiin) koko siirtomaavallan aikana tapahtui näyttämön takana, näkymättä ja kuulumatta ranskalaisille. Tähän ranskalaiset ovat todenneet että heidän tehtävänä on hallita eikä ymmärtää kansalaisia ja siinä sivussa kerätä hieman rikkauksia itselleen.