matka jakartaan

Saapui toinen maailmansota kun ihmisillä ei ollut muutakaan tekemistä ja kykyä käsitellä omia stereotypioitaan ja ahdistuksiaan. Maailmassa oli kenties liikaa väärän värisiä, väärän kielisiä, liian avarilla alueilla asustavia, vääriä ajatuksia ajattelevia tai liian menestyneitä ihmisiä. Sodan jumala, Votan, ryhtyi päättäväiseksi kun edellisen sodan tulos ei ollut toisille kovin mieluinen. Niin maailma hukutettiin vereen, tuleen ja kyyneleihin. Euroopassa ja Aasiassa moukaroitiin kyliä ja kaupunkeja, siinä sivussa näiden asukkaita pieniksi sirpaleiksi. Niin pieniksi, että niitä hädin tuskin näki, paljain silmin. Isien vaivoin rakentama perintö murskattiin niin korjauskelvottomiksi palasiksi kuin insinöörit vain olivat keksineet olevan mahdollista. Niin se käy, ihmisten maailmassa yhä vieläkin. Maailmansodan kiihko ei oikeastaan ulottunut Indokiinaan. Sen aika tuli myöhemmin paljon tuhoisammin kuin ei edes voitu edes kuvitella maailman palon aikana. Sota jatkuu vielä tänä päivänä my

Vaikka edellisessä postauksessa käsitellyt 1916-tapaus ja Bardezin murha sisälsi jo aimo annoksen anti-imperialistisia ja nationalistisia piirteitä olivat ne kuitenkin ad hoc tapahtumia eivätkä niinkään heijastaneet systemaattista kapinamielialaa. Vaikka vuoden 1885 kapina (kts. kirjettä ranskalaisten otteet tiukentuvat ) oli voimakkaasti Ranskan vastainen, niin se silti oli vain okyojen ja kuninkaan kiivas pyrkimys säilyttää asemansa, etunsa ja tulonsa eikä perusluonteeltaan ollut kansallistunteen virittämä.  Nationalismia ja kansan roihu vallitsevia olosuhteita vastaan ei esiintynyt Kambodzhassa oikeastaan ennen toisen maailmansodan päättymistä millään tavalla. Ei edes 30 luvun lama, jolloin myös kambodzhalainen talonpoika kärsi, herättänyt mitään liikehdintää. Ei niin värettäkään. Ranskan poliisin, sùreten, raportissa vuodelta 1934 todetaan: ”Tammikuun 14, Liebknechtin, Rosa Luxemburgin ja Leninin kuoleman vuosipäivänä ei Kambodzhassa esiintynyt mielenosoituksia eikä jaettu

Sisowath Norodom 1 kuolema muodosti ranskalaiselle kolonialismille vedenjakajan puuttumisessa kuningashuoneeseen instituutiona. Seuraavat kolme kuningasta valitsivat ranskalaiset. Vuoteen 1953 mennessä  kuninkaalla ja kambodzhalaisilla korkeimmillakaan virkamiehillä ei oikeastaan ollut muuta kuin seremonianalinen rooli. Aivan kuten oli Vietnamissa laita. Alempiarvoiset toimivat huonosti palkattuina siirtomaavallan palvelijoina.  Kambodzha muuttui kuoleman jälkeen suhteellisen tehokkaaksi tuottoa tuottavaksi koneeksi. Sellaiseksi mitä ranskalaiset halusivat ja janosivat. Kun ranskalaisten istuttama Sisowath astui valtaan, hän oli 64 vuotias. Jo vuodesta 1870 hän oli ollut uuttera siirtomaahallinnon kumppani. Hän oli hartaampi buddhalainen kuin veljensä, hän oli suositumpi tavallisen väen joukossa kun näkyi useammin kansan parissa, monet liittivät hänet Buddhalaisten seremonioiden sponsoriksi kun taasen veljensä liitettiin verojen keräykseen. Näin siitäkin huolimatta, että sponso