Ranskalaiset saapuvat

Ehkä muistat vanhoista postauksista, miten ranskalaiset saapuivat Vietnamiin. Aluksi saapuivat jesuiitta lähetyssaarnaajat tunnustelemaan maata, käännyttämään kansalaisia Jeesuksen alamaisiksi ja siinä sivussa hieman toimimaan vakoilijoina. Ehkä muistat Tay Sonin kapinana kuvauksesta kun Nguyen ruhtinaista yksi jäi henkiin eli Nguyen Anh. Tällä oli suuri halu päästä keisariksi. Näin hän solmi hyvät suhteet ranskalaisten kanssa, kuten nykyään sanottaisiin loi strategisen allianssin heidän kanssaan.  Näillä taasen oli yhtä suuri himo vallata maa kuin mitä Nguyen Anhilla oli päästä keisariksi, joten allianssista hyöty oli molemminpuolinen. Lopulta Nguyen Anh pääsi keisariksi Gia Longiksi. Taisivat ranskalaiset hieman hymyillä silloin. Tosin hymy hieman hyytyi kun tulevat keisarit hieman suhtautuvat nihkeästi katollisiin. Ensin seurasi Gia Longin poika Minh Mang, joka piti katollisuutta vieraana oppina. Hänen poikansa Thiệu Trị astui myrskyisten vaiheiden jälkeen keisariksi, joka pyrki eristämään maan vierailta kulttuureilta (vrt. postaus Kon Tum sekalaisia huomioita tilastojen äärellä). Thiệu Trị suosi poikaansa Tự Đứcia keisariksi, tämän vankan konfutselaisen maailmankuvan vuoksi ohitse vanhimman pojan perintöoikeuden. Pojan harrastama eristäytymispolitiikka taasen johti katastrofiin kun ei saanut yhtään ystävää Euroopasta. Näin tie oli auki ranskalaisille.

Ranskalaiset vastasivat, omien kansalaisten väitettyä sortoa vastaan, hyökkäämällä maahan 1847. Samoin aikoihin vetäytyivät vietnamilaiset Kambodzhasta. Keisari pyysi apua Kiinalta. Tapahtuma johti Kiinan ja Ranskan väliseen sotaan, jonka Kiina hävisi. 1858 ranskalaiset olivat vallanneet Da Nangin ja 1859 Gia Dinhin (tulevan Saigonin).  Maassa syntyi samanaikaisesti, jälleen kerran, kapinaliike. Keisarin asema kävi tukalaksi kahden rintama sodassa: toisaalta ranskalaiset ja toisaalta kapinalliset. Parempi sopia ranskalaisten kanssa kun muutoin kapinnalliset voisivat saavuttaa tavoitteensa eli keisarin lyhentämisen yhdellä pään mitalla. Sopimus ranskalaisten kanssa syntyi 1862 ja Kokinkiina (Mekongin suistoalue) siirtyi ranskalaiseksi alueeksi 1864. Ei kuitenkaan kannata olla vahingoniloinen Kambodzhan epäonnistuneen vietnamisoinnin vuoksi ja ajatella: Siitä saivat maistaa omaa lääkettään.

Ranskalaiset olivat päässeet eteiseen ja täältä siirtyivät moninaisten vehkeilyjen jälkeen kohti pohjoista ja maa kuului kokonaan Ranskan indokiinan imperiumille vuonna 1887 ja koko indokiina (Vietnam, Kambodzha ja Laos) olivat siirtyneet Ranskan hallintaan 1893 (Ranska-Siam sodan jälkeen). Niin se kävi vajaassa viidessäkymmenessä vuodessa. Tosin ranskalaisilla oli vastassa itsepäiset, sitkeät ja itsenäisyyttä janoavat vietnamilaiset, jotka liittoutuivat lukuisiin kapinaliikkeisiin ja lopulta toisen maailman sodan jälkeen VietMinhiin. Liikkeeseen, jonka strategia oli menestyksekäs. Itsenäisyysaatteen leviämiselle oli yhtenä syynä herännyt nationalismi. Tämän taasen vietnamilaiset oppivat silloin kun ranskalaiset halusivat sivistää maata ja muutama lahjakkaampi nuori sai opiskeluoikeuden ja stipendin Euroopaan. Tällä kun kansalaisuusaate oli voimissaan 1800 luvun puolivälistä lähtien. Näin nuoret opintojensa ohessa omaksuivat tämän uuden aatteen. - Siitäs saivat ranskalaiset kun halusivat joukkoihinsa Vietnamissa syntyneitä ranskalaisen kulttuurin omaksuneita virkamiehiä, voidakseen paremmin hallita Vietnamia. Myöhemmin, 1920 luvulla, vietnamilaisten opettama nationalismi sai hyvän kasvualustan Kambodzhassa.

Entä Kambodzha?

Maa oli ranskalaisille oikeastaan helpompi nakki. Kambodzhalla oli nyt riesanaan Siam, tuleva turistien suosima Thaimaa. Kun pääsivät yhdestä ylivallasta (Vienamista) eroon niin tilalle tuli toinen (Siam) ja kun tästä päästiin eroon, valloittivat ranskalaiset maan, eivätkä kansalaiset olleet yhtään sen onnellisempia - päinvastoin. Tosin ranskalaisten eduksi on sanottava kahden strukin (Battambangibn ja Mahanokorin) liittäminen takaisin maahan ja he kertoivat myöhemmin, ketä kambodzhalaiset oikeastaan olivat. Kertoivat maan asukkaille kunniakkaasta menneisyydestään, Angkoriaanisesta imperiumista. Tosin saivat maksaa hyvän hinnan tästä.

Kambodzhan ranskalaisvallan aikaista historiaa voidaan tarkastella moneltakin kannalta. Yksi näistä on pohtia vallan kasvua ja häviämistä vuodesta 1863 Geneven sopimukseen saakka 1954. Helposti voidaan aikajakso jakaa neljään vaiheeseen. Ensimmäinen alkaa 1863 kun Ranskan protektoraatti (”suojelualue”) muodostettiin ja päättyi kansallistunteen virittämiin kapinoihin 1884. Seuraava vaihe alkaa kapinan tukehduttamisesta 1886 kuningas Norodom 1 kuolemaan 1904 saakka. Tällöin hieman yhteistyönhalukkaampi kuningas, Norodom 1:n puoliveli, Sisowath (1904 – 1927) ja 23 vuotta myöhemmin tämän poika Monivong (1927 – 1941) astuivat valtaan.  Kolmas vaihe kesti Norodom Shinoukin kruunajaisiin saakka.  Aikakausi oli anoa varsinaisesti kolonialistinen tai imperialistinen aikakausi maassa. Lopulta neljäs, Norodom Sihanoukin alainen, ranskanvallan aikakusi alkoi 1941 ja päättyi 1953 juuri ennen Geneven sopimusta 1954. Sihanouk jatkoi tämän jälkeen maan päämiehenä eri viroissa kuten myöhemmin kerron. - Istuttaessaan Shinoukin valtaan kuvittelivat ranskalaiset saavansa helposti hallittavan nukkekeisarin. Toisin kävi. Shinouk oli hyvin omapäinen ja harvalla valtion päämiehellä on ollut yhtä monivaiheinen ja -puolinen suorastaan myrskyisä elämä koko pitkässä maailmanhistoriassa kuin mitä hänellä oli.

Ensimmäinen vaihe: Ranskalaiset ihmettelevät

Ranskalaiset saapuivat maahan jo 1700 luvun lopulla. Tällöin lähetyssaarnaajat asettuivat silloiseen pääkaupunkiin Udongiin ja harrastivat aktiivisti käännytystyötä oman uskontonsa puolesta.  1850-luvulla kuningas Duang etsi ranskalaisista tukea pyrkimyksessään irrottautua Siamin vaikutusvallasta ja pelatakseen Vietnamin pois pelistä. Maahan saapuikin diplomaattinen lähetystö jo vuonna 1856 mukanaan sopimusluonnos. Lähetystö ei koskaan saavuttanut Kambodzhan kuningashuonetta kun Siamilaiset neuvonantajat olivat pelottaneet hovin pois. Olennaisilta osiltaan ranskalaiset halusivat tällöin kolmea asiaa: Teakia laivanrakennukseen, vapautta kulkea maassa ja sallia katollisten lähetystyö.

Henri Mouhot

 Ranskalaisten kiinnostus Kambodzhasta syveni sen jälkeen kun olivat sotkeutuneet Vietnamiin ja luonnontutkija Henri Mouhot (1826 – 1861) oli vierailut Duangin kuningashuoneessa ja matkustanut Siem Riepiin. Täällä hän ”löysi” salaperäisen viidakkoon hautautuneen ja unohdetun kaupungin Angkor Watin. Hän kertoi satumaisia tarinoita Angkorin temppeleistä ja hovin tavoista. Maa näyttäytyi Pariisissa olevan hyvin eksoottinen ja taruja täynnä oleva romanttinen paikka. Toiselta puolen Duang oli kovin kiinnostunut ulkomaista ja hänen henkilökohtainen ystävänsä lähetyssaarnaaja Jean Claude Miche esitti näkemyksenään, että Kambodzhalle olisi eduksi vapautua Vietnamin uhasta ja Siamin valvonnasta tukeutumalla ranskalaisiin. Michen antipatia Vietnamia kohtaan on sikäli ymmärrettävää, että keisari Minh Mang oli langettanut hänelle kuolemantuomion (vuonna 1836) mutta tämän poika Thiệu Trị oli vapauttanut hänen Ranskan kuninkaan Luis-Philipen pyynnöstä.  Maahan virtasi ranskalaisia, toiset olivat käytännöllisiä kun taasen toiset romantiikan kaipuun täyttäneitä seikkailijoita.

Kuten muistetaan edellisestä postauksesta, niin Duang kuoli 1860. Häntä seurasi Norodom 1 (Ang Voddey). Mies syntyi helmikuussa 1834 ja kuoli 24 toukokuuta 1904. Itse asiassa hänen ansiotaan on maan irtautuminen Siamista ja ajautuminen Ranskan suojellukseen, protektoraatiksi. Eikä tämäkään ollut niin kovin hyvä asia: Ranskalaiset pyrkivät tekemään maasta rahantekokoneen tosin onnistuivat tässä vasta Sisowathin aikakaudella Norodomin kuoleman jälkeen. Voi voi Kambodzha raukkaa: Niin tai näin, aina on ollut (ja yhä vielä on) joku päällepäsmäri. Ehkä joskus kansalaiset pääsevät sanomaan: Minä olen, tahdon ja päätän. Päättäväisyys on pikkuhiljaa heräämässä, kuten moni matkailija on nykyään havainnut.

Norodom 1

Nordom 1:llä on myös virallinen nimi ja se kuuluu translitteroituna: Brhat Pada Samdach Brhat Rajankariya Brhat Naradhama Parama Ramadeva Devataguna Sasanariddhi Maha Isvaradipati Sri Suriya Varman Nara Buddhavansa Damrungsa Rastra Parama Mahanada Maha Kambuja Dhipatindhara Sipar Salar Prasadhi Sadhita Sudhapara Parama Manumanuraji Jayapana Mahaisa Variya Adipati Nayapata Pidula Sakula Kambuja Neagara Akhara Maha Parusaratana Vivadhanadhiraksa Ekka Udama Parama Maha Chakraputradhiraja Paramamanada Parama Pavitra Brhat Chau Krung Kambuja Adipati, Jaya Brhat Angga Majas Jivitha Ludhibana.

Emme edes yritä kirjoittaa tätä khmer aakkosin saatikka kääntää nimeä suomeksi. Olemme siis käytännöllisiä (kuten monet muutkin) ja kutsumme häntä kätevästi Nordom 1:ksi. Hän vaikuttaa sangen mukavalta ja elämän haluiselta mieheltä, jolla oli silmää naiskauneudelle kun jo hänen 47 ensisijaisten vaimojen kanssa sai 27 poikaa ja 34 tytärtä (lasten määrä toissijaisten vaimojen kanssa ei kukaan oikein ole viitsinyt laskea, tiettävästi haaremissa asusti kuitenkin ajoittain pitkälle yli 300 lemmikkiä). Oli siis hieman ahkerampi kuin isänsä Ang Duong, jolla oli vain 10 poikaa ja 14 tytärtä 36:n vaimon kanssa. Hänen merkittävimpänä aikaansaannoksenaan katsotaan olevan ensinnäkin Kanbodzhan pelastaminen hukkumasta, joutumasta Siamin alaiseksi kokonaan ja toiseksi hän kykeni pistämään tehokkaasti ranskalaisille kampoihin. Vaikka motiivina tuskin oli nationalismi vaan henkilökohtaiset edut. Mitäpä sitä lahjoittamaan vero- ja vientikaupan tuloja ranskalaisille kun ne voi ihan hyvin pitää itsekin.

Norodom 1 ei ollut kovin suosittu itäisissä srukeissa eikä cham- toisinajattelijoiden piirissä. Hän oli viettänyt suuren osan nuoruudestaan Thai hovissa. Duangin kuoltua Kambodzhan hovi valitsi hänet kuninkaaksi, puoliveljien Sisowathin ja Soi Vothan suureksi harmiksi. Norodom 1 matkusti pääkaupunkiin Udongiin van huomatakseen Soi Vothan kapinoivan häntä vastaan. Hän pakeni Battambangin kautta takaisin Bangkokiin. Nyt edellä mainittu, edesmenneen Duangin ystävä, piispaksi ylentynyt Jean Claude Miche organisoi pienen armeijan viiden ranskalaisen sotilaan avulla ja murskasi Soi Vothan kapinan. Miche otti yhteyttä Ranskan Bangokin konsulaattiin, jotta Norodom 1 voitaisiin palauttaa valtaistuimelle. Paluu vuonna 1862 tosin oli ehdollinen kun hänen regaliansa, arvon merkit, jäivät Bangkokiin. Näin Norodom 1 oli jo hieman myötämielinen ranskalaisten apuun ja kun ranskalaiset vielä lupasivat lahjoja, käynnisti hän Siamilta salaa neuvottelut heidän kanssaan. Tämähän sopi ranskalaisille mainiosti kun heidän amiraalillaan: ”ei ollut mitään välitöntä sotaa taisteltavanaan, etsi rauhanomaista valloitusta ja ryhtyi unelmoimaan Kambodzhasta”.

Ranskalaisten merivoimien upseereiden muodostama delegaatio saapui pääkaupunkiin ja tekivät sopimuksen kuninkaan kanssa Udongissa 1863. He tarjosivat kuninkaalle suojelustaan ja saivat vaihtokauppana mahdollisuuden malmivarojen kartoittamiseksi ja toimiluvan puutavaroiden hankkimiseksi. Norodom 1 piti sopimuksen salassa thai neuvonantajiltaan. Kun nämä lopulta saivat vihiä sopimuksesta, he pikapikaa ottivat yhteyttä Bangkokiin. Mitäs tekee nyt Norodom 1, joka toisaalta oli saanut Bangkokin suojelusta ja ranskalaiset olivat avustaneet hänet valtaistuimelle – hieman ristiriitainen tilanne kun kiitollisuuden velka on kumpaankin päin. Tietenkin hän esittää nöyrää poikaa, mitenkäs muutenkaan, kun Siamin sotilasvoima oli niinkin mahtava kuin oli ja Ranska kaukana. Sitä paitsi Siamilaiset pitivät Norodomia tällöin vielä jonkinlaisena Siamin käskynhaltijana Kambodzhassa. Niinpä hän toteakin olevansa Siamin kuninkaan alamainen sanomalla: ”Mielin olla Thai kuninkaan palvelija, hänen loistonsa vuoksi, koko loppuelämäkseni. Mitään muutosta ei tule tapahtumaan koskaan sydämessäni”. Vastaavasti Thait pitivät salassa Norodomin sydämen muutoksen ranskalaisilta. Näille selvisi muutos vasta kun aikaisempi uskollisuutensa (so. sopimus) oli ratifioitu Pariisissa varhain 1864. Kukaan ei oikeastaan vieläkään tiedä mihin suuntaan kuninkaan sydän itse asiassa oli kallellaan. Saattoihan kaikki nämä puheet olla pelkkää diplomaattista liehittelyä sur lirumia sur larumia.  Eikä muuta.

Mitä Norodom itseasiassa halusi ranskalaisilta ja siamilaisilta on itse asiassa siis hieman epäselvää, varmaankin luoda itsenäisen valtion kun Pariisi on olennaisesti kauempana kuin Bangkok tai Hue.  Todennäköisesti hän halusi pelata aikaa kuten Chan kuningas oli tehnyt aikaisemmin, nyt vain vietnamilaiset oli korvattu ranskalaisilla. Toiseksi hän aivan varmasti halusi tulla kruunatuksi kuninkaaksi. Selvä se, kruunuton melkein kuningas on melko surullinen näky. Lopulta vuoden 1864 puolivälissä tämä tapahtuikin kun sekä Siamin hovi että ranskalaiset sopivat keskenään tukevansa kruunajaisia. Viimeisen kerran Kambodzhan kuninkaan tittelit valitsi Bangkok, viimeisen kerran Kambodzhan kuninkaan legitimiteetin myönsi kaksi eri hallintoa. Mutta ensimmäisen kerran Kambodzhan kuninkaan kruunun laski eurooppalaiset kädet kuninkaan päähän (tämä tuli toistumaan vielä kolme kertaa, vasta vuonna 2004 laskettiin kruunu kambodzhalaisilla käsillä). Tästä lähtien Siamin vaikutus maahan väheni vähenemistään ja kiihtyi Siamin kuninkaan Mongkutin kuoltua 1867. Sen sijaan ranskalaisten valta ja ahneus kasvoi päivä päivältä. Tähän osittain vaikutti myös se seikka, että vuonna heinäkuun 15 vuonna 1867 Ranska sopi Siamin kanssa Kambodzhan kuuluvan Ranskan suojelukseen. Tavallaan Siam myönsi Ranskalle vapaat kädet toimia maassa ilman Siamin puuttumista (tästä lisää myöhemmissä postauksissa, jahka Thaimaaseen keritään).

Ensi töikseen ranskalaiset vaativat pääkaupungin siirtämistä Phnom Penhiin ihan puhtaasti taloudellisista syistä aivan kuten vietnamilaiset olivat vaatineet aikaisemmin Chanilta siirtoa poliittisista syistä. Phnom Penhiin oli helpompi matkustaa Saigonista suotaan Mekong-jokea pitkin ja näin ranskalaiset pyrkivät tekemään kaupungista kaupallisesti merkittävän keskuksen. Norodom 1 julisti vuonna 1877 joukon reformeja ranskalaisten painostuksesta.  Tosin uudistukset eivät koskaan toteutuneet. Jos uudistukset olisi pantu voimaan niin hovin puuttuminen maanomistukseen vähenisi huomattavasti, okyoiden lukumäärä olisi pienentynyt, veronkeräys järkiperäistetty ja orjuus olisi lakkautettu. Näin maan eliitin vallan perusta olisi murentunut myös melkoisesti.

Ranskalaisille 1860 ja 1870 luku Kambodzhassa oli herooisista aikakautta täynnä eksotiikkaa, romantiikkaa ja jännitystä. Syynä oli se, että nuorilla merivoimien upseereilla oli gloorian nälkä, hanakoita saamaan ylennyksiä ja olivat haltioituneita eksoottisesta ympäristöstä. He olivat energisiä, älykkäitä ja tunsivat syvää myötätuntoa alkuperäisiä khmerejä kohtaan. He tutkivat Mekong jokea juurta jaksain, käänsivät kambodzhalaisia kronikoita ranskaksi ja järjestivät kuljetuksia lukuisille kambodzhalaisille patsaille, jotka päätyivät Saigoniin ja Pariisin sekä – yllättävää kylläkin – joskus jopa Phnom Penhiin. Samanaikaisesti maahan kyllä saapui paljon raadollisia ranskalaisia seikkailijoita, jotka olivat kovin halukkaita kapitalisoimaan kuninkaallisen ahneuden ja ranskalaisen hallinnon moniselitteisyyden. Tavallaan he pyrkivät riistämään tavallisia maanviljelijöitä. Näitäkin lurjuksiakin oli vaikka kuinka.